Rasisti määritelmä

xjusm

Tällä sai hyvät/hassut keskustelut tai ainakin luikerot koloistaan ulvomaan tuolla: Kysy mitä vaan-ryhmässä. Saisko jonkun kumoamaan näistä röyhkeistä ja niljakkaista vitunvihervassarisuvakkihomon väitteistä järkiperäisesti edes jotain?
Hymiö smile
Rasismi.

Muilla nisäkkäillä esiintyy rasismia ainoastaan sellaisissa populaatioissa, mitkä ovat olleet pitkään pelkän sukusiitoksen varassa, eikä uutta verta ole päässyt ajoissa mukaan.

Rasismi liittyy kiinteästi myös sukupuolisyrjintään ja moni rasisti on myös se tyyppi työpaikoilla ja kouluissa, jolla on tarve vittuilla ja länkyttää muille, vaikka ei olisi edes mitään syytä moiseen käytökseen.

Moni rasisti on myös narsisti. Esimiesasemaan päästyään, tälläinen mulkero yleensä lopulta tuhoaa koko työyhteisön tai jopa koko firman.

Rasistit maksavat tälle maalle miljoonia, polttopulloineen, väkivaltaisine käytöksineen ja henkisen piinaamisen johdosta moni joutuu hakemaan apua jopa lääkäriltä, kun on joutunut narsistirasistin uhriksi.

Rasisti ei kenties edes itse ymmärrä olevansa ilkeä ja inhottava muita kohtaan, tyhmän on vaikea tajuta olevansa tyhmä, eikä sen tunnustaminen itselleen ole kaikille helppoa.

Moni älykkäämpi yksilö saattaa joutua asumaan näiden sairaiden rasistien keskuudessa koko lapsuutensa ja se vaurioittaa henkisesti tervettäkin ihmistä, meidän yhteiskunnalla ei ole varaa menettää yhtään älykästä yksilöä masennukselle, alkoholismille tai itsemurhalle.

Kun "valkoinen" ihmispopulaatiomme on jo valmiiksi geneettisesti melko suppea verrattuna vaikkapa aasialaisiin tai afrikkalaisiin ja suomalaisten geeniperimä on vielä täällä pullonkaulassa supistunut siitäkin, jopa niin että meiltä löytyy lähes kaikki sukusiitoksesta johtuvat sairaudet mitä muualtakin, sekä meillä on myös sellaisia ihan omiakin, mitä ei muualta löydy...

Mikä teidän mielestänne olisi hyvä ratkaisu siihen että saataisiin väestön älykkyys nousuun ja vähennettyä näiden sukurutsaisten idioottien määrää väestössämme?

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

        "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
        Maailman menoa
        739
        9245
      2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

        Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
        Maailman menoa
        374
        8100
      3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
        Maailman menoa
        162
        5895
      4. William ja Sonja Aiello ERO

        Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
        Kotimaiset julkkisjuorut
        54
        2420
      5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

        Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
        Kotimaiset julkkisjuorut
        6
        2135
      6. Se siitä sitten

        Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
        Ikävä
        82
        1775
      7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

        Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
        Kotimaiset julkkisjuorut
        20
        1719
      8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

        Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
        Kotimaiset julkkisjuorut
        7
        1498
      9. Ihastumisesta kertominen

        Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
        Ihastuminen
        92
        1494
      10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

        Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
        Maailman menoa
        440
        1399
      Aihe