Sille joka on suuttunut täällä ja irl

Mieshenkilölle

Jos toinen ei ole kiinnostunut sinusta, miksi suutut niin kovasti? Se ei ole henkilökohtainen loukkaus sinua kohtaan. Tunteita ei voi itse valita, ja useinkin käy niin monien eri ihmisten kohdalla että tunteet ovat yksipuolisia. Silloin on hyvä antaa toisen olla rauhassa ja etsiä joku muu ihminen joka kiinnostaa ja katsoa onko vastakkaisia tunteita. Jos ei ole, on taas jätettävä henkilö rauhaan ja jatkettava muiden ihmisten luokse ja tämä niin kauan kunnes löytyy joku ihminen joka tuntee vastakkaisia tunteita sinua kohtaan.

Se että henkilö pyytää suoraan että jätät hänet rauhaan, tarkoittaa että hän ei ole kiinnostunut. Varsinkin jos henkilö on varattu. Se tarkoittaa ainakin omalla kohdalla että rakastan omaa miestäni. En ole kiinnostunut muista. Ja asia tulee olemaan niin myös jatkossa. Aina.

Itse olen pyytänyt että jätät yksityiselämäni rauhaan. Jokaisella on oma elämä. Kaikkia asioita ei halua jakaa toisten ihmisten kanssa vaan jokainen itse päättää mitä kertoo toiselle ihmiselle itsestään. Se että stalkkaa toisen elämää, on yksityisyyden loukkaus. Jos et ymmärrä, että toinen voi pahoittaa siitä mielensä ja toivoo että lopetat, niin mieti asiaa omalta kohdalta. Haluaisitko että omaa elämääsi tarkkailtaisiin? Tässä ei ole mistään muusta kyse kuin että toivon että jätät nyt minut ja kaikki minulle tutut ihmiset rauhaan. Jatka omaa elämääsi ja anna minun jatkaa omaa elämääni rauhassa. Arvostaisin sitä kovasti. Tässä ei ole muusta kyse.

Lähden nyt jatkamaan omaa elämää. Toivon että teet itse samoin, vahtimatta enää minun elämääni. Toivottavasti sinulla on jatkossa parempi olla ja hyvä elämä siellä jossain missä olet. Anna ihmisille oma yksityisyys ja vapaus tehdä asiat niin kuin he itse haluavat, ilman painostusta tai manipulointia jos siitä on nyt ollut kyse. Mistä tahansa on kyse, toivon että lopetat ja teet jotain muuta. Jätä minut rauhassa elämään omaa elämääni.

18

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuleemieleen

      Mikähän ongelma tässä on...?

      • herätkääjuuuuuu

        Tulee mieleen, että siinä on sellainen ongelma, että ei-toivottu henkilö seuraa jonkun/joidenkin elämää vastenmielisen intensiivisesti aiheuttaen seuratussa/seuratuissa ahdistuksen tunteita.


      • 7267634678

        Harhainen juonii tapansa mukaisesti.


      • herätkääjuuuu
        7267634678 kirjoitti:

        Harhainen juonii tapansa mukaisesti.

        Miksi te manipuloitte heti tuohon suuntaan, että yksikään vainoamistarina ei voi olla totta? Tuli vaan mieleen. :-D


      • suurikusiallas24
        herätkääjuuuu kirjoitti:

        Miksi te manipuloitte heti tuohon suuntaan, että yksikään vainoamistarina ei voi olla totta? Tuli vaan mieleen. :-D

        Sinäkö tuolla kirjoitit symmetry32:na?


      • herätkääjuuuu
        suurikusiallas24 kirjoitti:

        Sinäkö tuolla kirjoitit symmetry32:na?

        Se on joku toinen. Ja sinä syyttelet muita harhaisuudesta, typerä tyhjää nysväävä harhainen :-D


      • suoli24avohoidostapäivää
        herätkääjuuuu kirjoitti:

        Se on joku toinen. Ja sinä syyttelet muita harhaisuudesta, typerä tyhjää nysväävä harhainen :-D

        Lavastajalahopää itse? Ihme seinätapetti!


      • epäsymmetryvaikka
        herätkääjuuuu kirjoitti:

        Miksi te manipuloitte heti tuohon suuntaan, että yksikään vainoamistarina ei voi olla totta? Tuli vaan mieleen. :-D

        Ihmiset tuntuu valikoivan oman mielen mukaan mikä tarina voi olla totta ja mikä ei, riippuen siitä kuka sen kertoo. Minuakin on vainottu ja mulle on nyt täysin paskan hailea uskooko joku ei tärkeä ihminen sen vai ei. Ja minäkään en ole se symmetry, tiedoksi harhaisille.


      • herätkääjuuuuu
        epäsymmetryvaikka kirjoitti:

        Ihmiset tuntuu valikoivan oman mielen mukaan mikä tarina voi olla totta ja mikä ei, riippuen siitä kuka sen kertoo. Minuakin on vainottu ja mulle on nyt täysin paskan hailea uskooko joku ei tärkeä ihminen sen vai ei. Ja minäkään en ole se symmetry, tiedoksi harhaisille.

        Näinhän se on!


      • epäsymmetryvaikka
        herätkääjuuuu kirjoitti:

        Miksi te manipuloitte heti tuohon suuntaan, että yksikään vainoamistarina ei voi olla totta? Tuli vaan mieleen. :-D

        Ja minua on vainottu pitkään ja ei ainoastaan yhden henkilön toimesta vaan siihen tuli mukaan muitakin. Ja nimenomaan ihan vainoamista ja "jahtia" ollut, ei enää mitään kiusaamista todellakaan. Ja tämä ei ole mielipidekysymys, tästä ei voi olla kukaan erimieltä, kukaan ei voi olla erimieltä tai lakaista maton alle oikeasti tapahtunutta asiaa. Tai voihan ne sen keskenään lakaista, mutta se on silti tapahtunut ja tietävät sen kyllä omissa mielissään.


      • vainoajatvastuuseen
        epäsymmetryvaikka kirjoitti:

        Ja minua on vainottu pitkään ja ei ainoastaan yhden henkilön toimesta vaan siihen tuli mukaan muitakin. Ja nimenomaan ihan vainoamista ja "jahtia" ollut, ei enää mitään kiusaamista todellakaan. Ja tämä ei ole mielipidekysymys, tästä ei voi olla kukaan erimieltä, kukaan ei voi olla erimieltä tai lakaista maton alle oikeasti tapahtunutta asiaa. Tai voihan ne sen keskenään lakaista, mutta se on silti tapahtunut ja tietävät sen kyllä omissa mielissään.

        Älä valita täällä vaan tee heti rikosilmoitus.


    • juujuujuujuu

      mutta ikäväpalstalla vaan oot kirjottamassa.!!

      • herätkääjuuuuuu

        Eihän se ikävöi ketään, vaan on ahdistunut.


      • ex-morkkis

        minä ikävöin vain kamuja eli ystäviä.
        ymmärrän hyvin aloittajaa en halu minäkää mitää lemmenjuoksua.
        mutta kaikkilla on ystäviä niin ei ne niitä ikävöi.


    • Mitävittua_

      tuoda tänne mitään mitä on irl jo hoidettu. ??? täältäkö luulet sen viestisi nappaavan?

    • ikäväkyllä

      Tämä on surullinen kirjoitus ja tällaista voi sattua elämässä. En tiedä, mikä sellaisia ihmisiä vaivaa, jotka jäävät kiinni siihen, että kokevat tulleensa torjutuksi ja alkavat vainoamaan tuota ihmistä. Jos rakastaa sellaista ihmistä, niin onhan se surullista ja kestää varmasti aikansa, että pääsee tunteistaan irti ja pystyy jatkamaan elämäänsä eteenpäin. Eihän se nyt kovin tavatonta ole. Mutta se, että joku loukkaantuu tuosta niin paljon, että jää aiheuttamaan kaikenlaista harmia ja roikkumaan toisen elämään, ei ole ihan normaalia. Sellaista kuitenkin tapahtuu. Siitä todistavat myös nämä uuden lain myötä tulleet ilmoitukset vainoamisesta. Ei sitä saa mitätöidä, se on tuhoisaa ihmiselle, joka sellaisen kohteeksi joutuu.

      Asiassa mielenkiintoista omalla kohdallani on se, että minulle koko tarinaan mielestäni kuulumaton henkilö sanoi, että pitää unohtaa ja jatkaa elämäänsä. Kun hänen ei pitänyt tietää mitään minun elämäni henkilökohtaisista asioista - ja jos tiesikin jotakin, niin olisi pitänyt tietää, että juuri niin olin tehnytkin. Mitä se kertoo hänestä? Mielestäni se oli outoa.

    • Mieshenkilölle

      Ja kaikkien palstalaisten ei kannata tätä omia. Kirjoitan eräälle joka irl on alkanut häiritä tavallista elämää ja ilmeisesti kirjoittaa jotain tänne. Hän on ilmeisesti tunnistavinaan viestejä joita olen tälle ja muille suomi24:n palstoille kirjoittanut, tai tunnistanut jollain keinolla, ehkä ip-osoitteen perusteella. Haluaisin sanoa että ihmisillä on yksityisyys, ja se mitä en sano toisille suoraan irl, en halua sanoa heille enkä muille. Olen kirjoittanut palstalle anonyyminä silloin kun olen kaivannut tunteiden purkamista ja vertaistukea muilta samanlaista kokeneilta. Kirjoittamani asiat ovat vain oma näkemykseni, ei mikään yleinen totuus, ja ne ovat olleet sen hetkinen tuntemukseni, mm silloin kun irl asiat eivät ole menneet mukavasti. Sinun ei pitäisi edes tietää toisten kirjoituksista noin laajamittaisesti tai kuka mitäkin on kirjoittanut. Siksihän tämä on anonyymi palsta. Jättäisit ihmisille vapauden siihen. Me kaikki olemne epätäydellisiä yksilöitä, ei sitä varmaankaan tarvitsisi täällä todistaa kaikille ja jokaiselle erikseen kohdennettuna, kyllä ihmiset itse tietävät etteivät ole täydellisiä. Jos koet olevasi muita parempi, se on varmaan ihan ok, todellisuudessa varmaan muidenkin mielestä, kun sinähän itsesi tunnet parhaiten, ei sitä minusta tarvitsisi todistella vaan elä vaan rauhassa omaa elämääsi.

      Varma en ole kirjoittaako se kenelle viesti on osoitettu täällä, mutta tämä viesti tänne jotta henkilö lukisi tämän jos on, ja miettisi miten toimii ja onko se sellaista jota hän toivoisi muiden tekevän hänen suuntaansa. En usko että haluaisi eikä hänen pitäisi mielestäni joutua sellaista kokemaankaan, kuten ei kenenkään muunkaan. Ja sitä että minä en toivo mitään muuta kuin että voisin elää rauhassa omaa elämääni ja että hän voisi elää rauhassa omaa elämäänsä. En kirjoittele enää tähän tämän enempää viestejä ja keskityn muihin asioihin. Toivottavasti sinäkin voisit tehdä niin ja jättää tämän asian ja myös minun elämäni kaikin tavoin rauhaan.

      • itsetekisinheti

        Tee rikosilmoitus. Sen pitäisi helpottaa oloa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9297
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8202
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6053
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2467
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2167
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1799
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1744
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1619
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1525
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1422
    Aihe