Olen työskennellyt hoitajana vuosikymmenien ajan. Työssä viime kuukausina tapahtuneet samanaikaiset , lukuisat muutokset/huononnukset veivät lopulta voimani. Tuli muisti- ja keskitymisongelmia, pärjäämättömyyden tunne, väsymys, jota ollut kyllä jo pidemmän aikaa, viimeisenä uniongelmat ja kauhea ahdistus ennen töihin lähtöä. Itkin surkeuttani ja päässä pyöri ajatus "miksen saa olla rauhassa". Nyt olen ollut sairaslomalla viikon verran, eilen työterveyslääkäri kirjasi diagnoosiksi keskivaikean masennuksen ja aloitti Brintellixin. Itse koen sairastaneeni lievää masennusta jo vuosien ajan, keskivaikea masennus todettiin ensi kerran jo reilu puolitoista vuotta sitten, silloin aloitin hormonilaastarin , joka auttoi vähän uniongelmiin. Lääkäri totesi eilen minun sinnitelleen pitkään ja stressitason olevan huipussaan, verenpainekin reilusti koholla, aiemmin normaalitasolla. Sanoi kirjoittavansa 10 päivää saikkua kysyen tuntuuko se pitkältä. Näki ehkä ilmeeni, kun vastasin että tuntuu lyhyeltä ajalta ja kirjoitti 20 päivää. Meen vielä verikokeisiin, suljetaan pois kilpirauhasen vajaatoiminnan mahdollisuus. Ensi viikolla aika psykologille. Kirjoitukseni pointti on, että millä ihmeellä karistan niskastani vuosien aikana kertyneen taakan parissa viikossa ja meen taan töihin " hei, mulla oli pikku masis, mutta se meni ohi ja oon nyt ihan kunnossa". Olen täydellisen väsynyt siihen kärsimykseen ja kuolemaan.
parissa viikossa terveeksi ?
ylitunnollinen
32535
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Hei, eikö hoitsu tavan mukaan saa nukkua töissä puolet työajasta?
mulle pamautettiin joskus heti kättelyssä kolme kuukautta saikkuu. en ois halunnu nii pitkään, mutta uutta työsopimusta ei kirjotettu saikun takia. en sitten siitä lomasta toipumu. aloin sairastaa kun en osannu olla tekemättä mitään. tsemppiä sulle. kyl sit saikkuu saa jos haluu.
Hahhah..nää parin viikon saikut on legendaarisia "hoitoja" jotkut vielä intoilevat, kuinka toivuin MASENNUKSESTA kahdessa viikossa:) Jepjep..Itselläni menossa viikko 56, mutta suht pahalta näyttää..
Kuulostaa tutulta, tosin olen mies ja teollisuudessa vuosikymmenien ajan.
2 vuotta sitten 3kk saitsulla, töissä vähän aikaa, vuorotteluvapaata vuosi. Nyt taas töissä ja täysin uupunut muutamassa kuukaudessa. Ei kai tämä tauti parane?? Lopputili auttaisi kai, mutta milläs elät sitten ja elätät perheen?
Ei tuossa ajassa masennus taltu. Vähintään puoli vuotta sinun tulisi saada lepäillä. Älä annan periksi ja vaadi lisää. Mene työterveyshuoltoon ja sano, ettet yksinkertaisesti jaksa.
Joo, menin laskuissa sekasin siinä jossain 1000 päivän kohdalla, että en halua olla pessimisti, mutta 14 pv sairasloma, olet vasta alussa.
Lääkäreitä ohjaa määräykset miten näissä asioissa toimitaan. Jos on kirjoitettu F32, niin silloin työssäkäyntiä yritetään lääkkeiden turvin.
http://www.ttl.fi/fi/tyoterveyshuolto/sairaaksikirjoittaminen/Sivut/details.aspx?item=34
Se ylitunnollisuus ja kokoaikainen tunne, että ei täyty työn vaatimuksia, ei omia eikä toisten vaivaa ylisuoriutujia. Usein on vielä matala stressinsietokyky. Tulisi oppia uusia tapoja käsitellä stressiä ja epäonnistumista ja olla itselleen armollinen.
Alaa pitäisi vaihtaa heti siinä vaiheessa, kun alkaa kyseenalaistaa hoitotyön järkevyyden. Myöhemmin voimat eivät enää riitä. Sairastuneista hoitajista ei puhuta. Meitä on niin paljon, että kuntoutustukipäätökset tulevat lähes poikkeuksetta bumerangina takaisin. Eli jos rahkeet riittää, teeskentele vaikka psykoosia. Se on helppoa. Psykiatrit ovat lääkärikunnan hulluinta porukkaa. Ajatuksenlukijoita ne eivät ole, poimivat vain puheestasi muutamat avainsanat ja tsekkaavat diagnoosin tautiluokituksesta. Eli korosta tai keksi itse lisää oireita.
Mielialalääkitys turruttaa. Sen vaikutus ei ole yhtään suurempi kuin lumelääkkeen. Haluatko syödä lumelääkettä, jolla on kenties hengenvaarallisia sivuvaikutuksia? Negatiivisten tunteiden ohella menevät positiiviset tunteetkin. Pahimmillaan ihmisestä tulee välinpitämätön kone. Hoitotyössähän sairastuvat nimenomaan tunnolliset, jotka haluaisivat tehdä työnsä hyvin. Mielialalääkkeen ansiosta et enää kärsi siitä, että potilaat kärsivät huonosta hoidosta. Onko se mielestäsi hyvä tavoite?
Asiasta voit lukea raa'an totuuden kirjasta Hajalla : onneton totuus psykiatrian nykytilasta / James Davies ; suomentanut Teija Hartikainen.
Eli jos sinulla vaan on yhtään voimia, älä palaa entiseen työhösi, vaan koeta päästä jonnekin muualle. On olemassa yksinkertaista suorittavaa työtä, kuten teollista työtä, jossa ei ole koulutusvaatimuksia. Ongelmat vain mutkistuvat jatkaessa epäkiitollista työtä, ja moni saa fyysisen sairauden sen päälle (ihottumat, selkä), jolloin uuden uran löytäminen on entistä vaikeampaa.
Mielestäni ammatinvalintaoppaisiin pitäisi lyödä pääkallomerkkejä hoitotyön kohdalle. Teollisuudessa hallitaan työsuojelu paremmin kuin hoitoalalla, mikä on todella omituista. Paperimiehet tekevät "vastuullista työtä" hyvällä palkalla. Heillä ei ole käsitystä, minkä repimisen (henkinen & fyysinen) kohteeksi hoitajat joutuvat.
"Ajatuksenlukijoita ne eivät ole, poimivat vain puheestasi muutamat avainsanat ja tsekkaavat diagnoosin tautiluokituksesta."
Vaikka en aivan koko tekstistä ole samaa mieltä, niin tämän kohdan voin allekirjoittaa täysin. Minulle on käynyt juurikin noin, vaikka kuka tahansa normaali hminen, joka edes hieman jaksaa keskittyä kuulemaan ja katsomaan oireitani, näkisi aivan selvästi mistä on kyse, niin psykiatrit ovat tehneet omia käsittämättömiä diagnoosejaan täysin perustuen irrallisiin lauseisiin. Jos joku ulkopuolinen henkilö lukee diagnoosejani, hän saa siitä aivan toisenlaisen kuvan kuin mitä todellisuus on. Olen pahoillani, mutta olen menettänyt uskon psykiatrien arvioon tehdä diagnooseja, ja aina kun uusi lääkäri tekee omia uusia tekstejään, hän lukee kirjaimellisesti vanhoja diagnooseja ja tekee suurimman osan omista hoitopäätöksistään perustuen näihin aikaisempien lääkäreiden tekemiin teksteihin kyseenalaistamatta tippaakaan mitä sinne on kirjoitettu - eli muutamia yksittäisiä lauseita sieltä täältä.
Kaikkein hölmöintä on aloittaa masennuslääkkeiden syönti ja vielä terveysalan ammattilainen..
Masennuslääkkeet on vienyt monet potilaa lääkekierteeseen.
En ymmärrä miksi kaikki on nykyisin masentuneita. Ei 50-luvulla ollut masennusta, mitä jokunen hömppänä oli. Sitä piti jaksaa, kun oli lapsia jne.
Tässäkin asiassa olen sitä mieltä, että kannattaisi kokeilla mieluummin vähähiilihydraattista ruokavaliota, eikä mennä lääkkeille. Jos V-tää, niin vähän punkkua, niin kaikki on hyvin.
Lääkkeet eivät paranna masennusta sen kummemmin kuin mitään muutakaan sairautta vaan pahentaa vain tilannetta
Ehkä 50-luvulla oli hieman eri henki kuin nykypäivänä.
Jos 50 luvulla ollaan menossa siinä, että valistetaan asioista, niin tänäpäivänä ihmiset ovat jo niistä tietoisia ja tulevat asian kanssa esille. Ihan hyvä hakea apua.
Ihmiset tuijottavat telkkareitaan yksin käymättä ulkona, istuvat tietokoneella päivästä toiseen ja eristäytyvät omiin oloihinsa.
Nettisäkin lukee vaikka mitä juttuja nykyään, osataan olla ilkeitä kun ei näe toista yms.
Sanomattakin selvää, että herkät sortuu elon tiellä.
mielenkiintoinen aikas hyvä
Totuushan on että työhyvinvointi on kuralla alalla kun alalla. Jos yksilö voi huonosti, se voidaan poistaa. Torit ja turut ovat täynnä tulijoita.
Kehityskeskustelu on yksi karmeimmista paikoista. Jos siinä erehdyt sanomaan jotakin negatiivista työpaikasta, menetelmistä, työkavereista tai ennenkaikkia pomosta sinut leimataan häiriköksi, työilmapiirin mustaajaksi.
"En ymmärrä miksi kaikki on nykyisin masentuneita."
Koska ihmisen pitäisi nykyään olla ulkonäöltään edustava, sosiaalinen, aktiivinen, aina iloinen, monin tavoin lahjakas, olla huippukokki jo 7-vuotiaana ja laulamisen ammattilainen viimeistään 10-vuotiaana. Vaatimukset ja odotukset ovat lähteneet käsistä, kilpailu on armotonta. Heikot rusentuvat jo alkumatkalla.
Suomalaisissa on paljon introverttejä vetäytyjiä, mutta kapitalistinen maailmankuva suosii sosiaalista, röyhkeähköä ja pinnallista pyrkyriä. Itse koen, että elän väärässä ajassa. Työtä jota jaksaisin tehdä ei ole tarjolla, paineensietokykyni on huono. Olen kaupan alalla ja työn tahti on välillä aika hurjaa, deadlinea deadlinen perään, jatkuvia asiakkaiden reklamaatioita, toimitusongelmia, ideointia... Käytäntöjä uusitaan viikoittain ja uusia ohjelmistoja tulee käyttöön useampia vuodessa, kiihtyvällä tahdilla. Olen nopea oppimaan, mutta nyt neljänkymmenen korvilla alan väsyä ja kaikki ikäiseni työkaverit ovat alkaneet valitella muistiongelmia. Kuormitus on liian kovaa.
Olisin pärjännyt parhaiten jossakin kirjasto- tai arkistotyössä, mutta tunku niihin töihin on valtaisa. Suuri osa suomalaisista nauttii hiljaisuudesta, järjestyksestä ja paineettomuudesta.
Hyvät ihmiset kun olette saikulla tai kuntoutustuella muistakaa aktiivinen liikunta säännöllisesti, vähintäänkin kävelyt. Masennus ei makaamalla poistu! Tiedän kyllä, että masis aiheuttaa väsymistä ja liikanukkumista (joillakin), mutta todellakin: sohvalla makoilu ei yleensä masista paranna. Hakeutukaa muuhunkin toimintaan kodin ulkopuolella.
Varmaan tekisi hyvää pitää ajatus pois omasta päästään. Mutta mitäs kun pomo sitten tulee vastaan siellä ulkona ja toteaa terveeksi. Sitten on lorvija ja silmätikku. Kun selviää töihin kuormitetaan tätä laiskiaista entistä enemmän....kierre jatkuu sinne viimeiseen pisteeseen, kun kamelinselkä katkeaa .
Jos jaksaa kävelyllä, jaksaa töihinkin.
Juurikin näin.
Kävin eilen työterveyslääkärillä. Sain tuota Brintellixiä(kuulemma ihan käänteentekevä aine), Ketipinoria nukkumiseen ja 6 päivää sairaslomaa,
Uusi aika pääsiäisen jälkeen.
Keskivaikea masennus todettu 2013.
Olenko täysijärkinen, työkykyinen ensiviikolla? Onko tuo aine niin hyvää kun väite on?
Onko ketjun aloittajalla jo parempi olo?
Olen nyt käyttänyt Brintellix 10mg:aa viikon. Neljänä eka päivänä otin vain ½ tablettia lääkärin ohjeen mukaan sivuvaikutusten lievittämiseksi. Haittana ollut pientä mahakipua, röyhtäilyä, kerran nousi mahahapot suuhun ja vatsa ollut löysällä lähinnä muutaman tunnin lääkkeen oton jälkeen, ehkä ollut myös hieman päänsärkyä. Mitään selkeästi positiivista vaikutusta en voi sanoa vielä tuntevani, fiilikset vaihtelee pitkin päivää niinkuin ennen lääkettäkin.
Kävin myös maanantaina työterveypsykologilla. En tiedä mitä oikein käynniltä odotin, mutta pettymys oli. Sinänsä oli miellyttävä ihminen ja vuodatin hänelle tietenkin ajatukseni siitä, mitkä asiat elämäni varrella ovat masennukseni kehittymistä edistäneet. Jälkeenpäin harmitti, pitääkä sitä vieraalle ihmiselle mennä kaikkea höpöttämään. Lopputulos oli neuvo, että lepää nyt, älä ajattele työasioita, tee vain sitä mikä, miellyttää ja antaa positiivisia fiiliksiä. Työasiat pyörii edelleen päivittäin mielessä ja tekemään ei tahdo toimertua, vaikka aikaa olisi esim. käydä hierojalla kipeää niskaa hoidattamassa. Mutta kun ei vaan irtoa. Ihmettä odotellessa!
Kuusi päivää sairaslomaa ja keskivaikea masennus todettu??? nyt alan pikkuhiljaa ymmärtämään, kuinka onnekas olenkaan.
Näin parin napin jälkeen maha on sekaisin( olihan se tietysti jo aikaisemminkin), Närästää, päänsärky, muistikatkokset ja näköhäiriöt. Mieli vaeltaa hetkessä uhmakkaasta voimakkaisiin pelkotiloihin. Välillä tärisen sängynnurkassa, välillä tarttumassa puhelimeen lopputilin ottamiseksi.
2013 kävin 6 kerran setin työpsykologilla. Melko turhauttava kokemus. Harmitti myöskin jälkikäteen. Psykologin tulkinnan mukaan kaikki johtuu lapsuuskokemuksista, en vain itse tiedä mikä niissä on traumaattista.
Nyt vain odotellaan viikonlopun aikana tapahtuvaa ihmeparantumista.
Minulla ei ollut eilen mitään haittavaikutustuntemuksia lääkkeestä, toivottavasti sinultakin pian helpottavat. Mutta ei ollut kyllä positiivistakaan vaikutusta havaittavissa, olo oli koko päivän tosi surkea ja apea. Psykologikin hehkutti lääkettä; tunnen pian itseni kuin eri ihmiseksi, näen asiat positiivisemmin ja toimintatarmo palaa. Enpä välttämättä halua eri ihmiseksi ruveta muuttumaan. Marmatin miehelleni,että on se kumma , kun ei ihmisellä ole lupaa omiin henkilökohtaisiin ajatuksiin ja tunteisiin. Tämä on minun tapani kokea ja suhtautua elettyyn elämääni. Sepä on väärä ja epänormaali tapa. Tähän viisas mieheni totesi, että ole rauhassa niin epänormaali kuin haluat, mutta se epänormaalius ei saa heikentää sinun työkykyäsi. Niinpä niin. Kärsikäämme, jotta hautakiveen voidaan aikanaan hakata teksti: hän kuoli kaikkensa antaneena työnsä ääreen. Yritin myös kaivella sisältäni sitä mieletöntä sisar hento valkoisen vihaa ja raivoa , mutta en löytänyt kuin pohjatonta väsymystä. Pitää kaivaa syvemmältä, joten ei kun meditoimaan.
Niin itse ole 100kg karvainen mies, siis hentoa sisarta ei. Mutta se raivokin on dumpattu muiden ihmisten toimesta jo vuosia sitten. Ei jäänyt kun väsymys ja pelko. Tällä menolla se hautakivikin odottaa kulman takana.....ehkä hyvä niin.
Oletko karvainen mies kuitenkin hoitoalalla? Täällä kerrotaan, että miesten pitäisi erityisesti miettiä miksi ovat hoitoalalle lähteneet.
http://www.tehy.fi/tehy-lehti/2014/tehy-lehti-7-2014/liikaa-parjattu-riippuvuus/
Tässä ketjussa on varmaan läheisriippuvuudesta kärsiviä naisia. Aina vaan puhutaan narsismista, kun piilonarsismi eli läheisriippuvuus on ihan yhtä kamala sairaus. Läheisriippuvuudesta toipuminen tarkoittaa sitä, että myöntää itselleen, että ei olekaan se empaattinen sisar hento valkoinen, vaan sisällä on mieletön viha ja raivo. Toipuminen on pitkä prosessi ja vaatii rehellisyyttä, ennen kaikkea itseä kohtaan. Meditoikaa ja tulkaa omaksi itseksenne.
http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/terveys/tunnista_laheisriippuvuus
Olen ollut aika paljon hoitoalan hommissa. Nykyään kyllä enää osa-aikaisena odotellen eläkeputkeen pääsyä. Olen empaattinen ihminen, mutta en kyllä olisi jaksanut tehdä hoitotyötä perätysten kymmeniä vuosia. Annan kyllä täyden kunnioituksen niille, jotka jaksavat tehdä perushoitoa vaativaa työtä ja vielä vuorotyönä. Pitää olla työhön kutsumus, mutta sekin kyllä vuosien varrella koetellaan. Vanhuksia hoitaessa näkee että elämän hiipumisen. Viikko viikon perään jää aina jotain pois ja hoidokki tarvitsee enemmän tukea kunnes elämänlanka katkeaa.
Masennus on luulosairaus.
Senkun tsemppaat itses ja menet ja teet työsi.
Mitä oikeasti luulet, että työkaverisi miettivät, kun painavat sinunkin edestä sitä 'paskaduunia', kun sinä vaan kotona makoilet?
Olisit onnellinen, kun olet tässä maantilassa vielä työpaikkasi pitää. Arvaa, ketkä lähtee ekana, kun porukkaa aletaan vähentämään? Oisko saikuttaneet? Ja silloinko ottaa pattiin ja masentaa? Noo, työttömänä sitä saa rauhassa maatta kotona ja parannella masennustaan. Ei tartte pelätä kuin yliaktiivista työkkärin tätiä, joka kerää itselleen pointseja ajamalla ihmisiä karenssiin. Ja sekö mieltä piristää? Töihin sieltä!
"Kuulostaa tutulta, tosin olen mies ja teollisuudessa vuosikymmenien ajan.
2 vuotta sitten 3kk saitsulla, töissä vähän aikaa, vuorotteluvapaata vuosi. Nyt taas töissä ja täysin uupunut muutamassa kuukaudessa. Ei kai tämä tauti parane?? Lopputili auttaisi kai, mutta milläs elät sitten ja elätät perheen?"
Valitettavan sama kokemus. Piti oikein tarkistaa että olenko itse kirjoittanut tuon tekstin :)
2 vuotta sitten olin saikulla, sitten vuorotteluvapaalla, sitten muutamia kuukausia töissä ja saikulla. Nyt 6kk saikulla. Taisi iskea paniikkihäiriö ja masennus ja jotain. Itse ihekä sinuna hakisin sitä sairaslomaa? Sairaanhoitaja silloin sanoi että elä missään tapauksessa vihoissasi irtisanoudu, se olisi ollut kai huonompi juttu. Mutta tiedä siitä sitten. Sairaslomallahan ne ei kai pääse ihan heti irtisanomaan, tai en ole siitä kyllä yhtään varma.
Eka sain ketipinor lääkkeen. Sitten cymbalta. Sitten tämä brintellix, voisin sanoa että ihan roska ei tehoa mihinkään. Sitten mirtatsapiini, siitä on se hyöty että se on väsyttävä lääke. Eli saa kyllä nukuttua. Lisäksi on vielä vähän sitä ketipinoria. Ja tarvittaessa vähän opamoxia. Mutta katottaan nyt mitä ne taas sitten keksii. Itsellä ahdistuksen lisäksi fyysiset kivut jaloissa ja myös käsissäkin. Myös voimattomuutta jaloissa ja kasissä, sitä oli jo yli kaksi vuotta sitten.
Muistiongelmiakin oli. Mutta ei ole enää, testit on menneet ehkä ihan ok nyt. Eli onneksi muisti toimii, mutta ei ole sitten mitään muuta edistystä tullutkaan, enemmänkin takapakkia ahdistuksen kanssa.
Aloittajalle että ehkä kannattaisi mennä jonnekin muualle kuin työterveyslääkärille? Siellä ne ei vaan osaa auttaa. Riippuu tietysti lääkäristä, mutta jos luulet että 5 päivän saikku ei riitä, niin pitäisi sitten kehitellä jotain muuta? Älä mene sairaana töihin.
"Lääkäreitä ohjaa määräykset miten näissä asioissa toimitaan. Jos on kirjoitettu F32, niin silloin työssäkäyntiä yritetään lääkkeiden turvin.
http://www.ttl.fi/fi/tyoterveyshuolto/sairaaksikirjoittaminen/Sivut/details.aspx?item=34 "
Mulla taitaa olla kirjoitettu just tuo. työterveyslääkärillä kävin ja sanoi että hänen mielestään väärä diagnoosi (niin munkin mielestä). Vielä ne ei ole työhön pakottaneet, mutta tulevaisuudestahan ei voi sanoa mitään.