Poikkeustapaus- ei sekaantunut helluntailahkoon

Legendaarinen pank­ki­ryös­tä­jä "Volvo-Markkanen" on kuollut




Kotimaa 3.3.2016 9:32 | Päivitetty 3.3.2016 10:18



Legendaarinen pankkiryöstäjä Matti Markkanen eli "Volvo-Markkanen" on kuollut 78 vuoden ikäisenä. Markkanen kuoli keskiviikkoiltana Helsingissä Meilahden sairaalassa. Hän sairasti pitkään muun muassa diabetesta.

Markkasen lähiystävän Taavi Kassilan mukaan kuolinhetki oli rauhallinen. Paikalla sairaalassa olivat myös Markkasen lähiomaiset, tytär ja ex-vaimo.

Markkanen teki satoja rikoksia Pohjoismaissa 1960-luvun lopulta aina 1980-luvun alkuun. Hän käytti pankkiryöstöissä pakoautonaan useimmiten Volvoa.



Markkanen istui rikoksistaan useassa vankilassa Suomessa. Viimeisimmän tuomion hän istui Turun keskusvankilassa eli Kakolassa, josta hän vapautui vuonna 1988.

Markkasen elämästä on kirjoitettu kaksi kirjaa Kameleontti ja Volvo-rosvo. Hän esiintyi myös televisio-ohjelmissa ja kirjoitti artikkeleita Hymy-lehteen.

Kuolemasta kertoi ensin Apu-lehti.
2105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onhan toki kunniallisempaa kuolla rikollisena kuin helluntairikollinsena.

Äänestä
  • Hän sovitti rikoksensa 18 v vankeudellaan. Ei polvirukoilemalla kuten helluntai Siat.

    Markkanen ei koskaan ollut väkivaltainen. Älykäs pankkiryöstäjä ei koskaan surmannut.

    Ruotsissa pakomatkallaan hän ruokki yöpymisen yhteydessä mm. talon kissat. Talon väki ei ollut kovin eläinten ystävä kun olivat jättäneet tyhjillään olevaan kesämökkiinsä pihapiiriin kesäkissansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


FiksuVankiPoissa kirjoitti:

Legendaarinen pank­ki­ryös­tä­jä "Volvo-Markkanen" on kuollut




Kotimaa 3.3.2016 9:32 | Päivitetty 3.3.2016 10:18



Legendaarinen pankkiryöstäjä Matti Markkanen eli "Volvo-Markkanen" on kuollut 78 vuoden ikäisenä. Markkanen kuoli keskiviikkoiltana Helsingissä Meilahden sairaalassa. Hän sairasti pitkään muun muassa diabetesta.

Markkasen lähiystävän Taavi Kassilan mukaan kuolinhetki oli rauhallinen. Paikalla sairaalassa olivat myös Markkasen lähiomaiset, tytär ja ex-vaimo.

Markkanen teki satoja rikoksia Pohjoismaissa 1960-luvun lopulta aina 1980-luvun alkuun. Hän käytti pankkiryöstöissä pakoautonaan useimmiten Volvoa.



Markkanen istui rikoksistaan useassa vankilassa Suomessa. Viimeisimmän tuomion hän istui Turun keskusvankilassa eli Kakolassa, josta hän vapautui vuonna 1988.

Markkasen elämästä on kirjoitettu kaksi kirjaa Kameleontti ja Volvo-rosvo. Hän esiintyi myös televisio-ohjelmissa ja kirjoitti artikkeleita Hymy-lehteen.

Kuolemasta kertoi ensin Apu-lehti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu