Sipilä on poikkeuksellisen viisas ja päättäväinen mies. Itsekkäästi sanoisin, että ihan sukulaissielu.
Sipilä on viisas mies
69
198
Vastaukset
Kannattaa lukea Pekka Ervastin viimeinen kolumni (olikohan se otsikko Soinin pudotus tai jotain sinne päin). Siinä arvioidaan myös Sipilän käytöksen muutosta. Hän aloitti pääministerin tehtävänsä todellakin määrätietoisesti ja uhkui päättäväisyyttä. Syntyi inisnöörimäinen prosessikaavio, jonka mukaan edettäisiin ja aikataulutettaisiin hallituskausi. Mutta sitten todellisuus ja realiteetit iskivät vastaan. Homma ei ole mennytkään ihan putkeen eikä mitään saatu aikaan. On vatuloita jo kohta vuosi ja kaikki asiat ovat edelleen ihan levällään.
Nyt Sipilä sitten hehkutti vihdoin, että koitti hänen pääministerikautensa selvästi paras päin, kun muut kuin hallitus eli työmarkkinajärjestöt tekivät päätöksiä hallituksen puolesta. Tämähän oli jo toinen kerta, kun näin pääsi käymään. Eläkelaithan perustuvat niin ikään sataprosenttisesti työmarkkinajärjestöjen sopimukseen. Tämän kaiken mytö Sipilän määrätietoisuus on vaihtunut toiveajatteluun. Nyt hän ei enää sanokaan, että näin tehdään vaan sanoo, että toivotaan, että asiat onnistuvat. Sipilästäkin on vuodessa tullut toivotaan-toivotaan -mies.- MkarvaJombenRakasJohtaja
Vaikeuksia on toki ollut Sipilän tiellä melkoisesti, mutta hän on ainakin yrittänyt niistä selvitä.
Määrätietoinen ja erittäin viisas hän edelleen on. Suorastaan harvinaisuus poliitikkojen joukossa. - KaupKesk
Kuinka yleensä asiallinen Pankki sortui tällaiseen ylilyöntiin. Sillä sossukomukka työmarkinat eivät olisi saaneet mitään aikaiseksi, jos hallitus ei olisi pakottanut noita laiskimuksia ruotuun. Vieläkin on auki mitä pääkkö Piirainen tekee tuolla AKTssä. Sortaa fiksuja kuljettajia siellä.
Mutta kyllä sinä yleensä kirjoittelet sosialistiksi asiaakin. - Suom8mlaineN
Ervasti on aina ollut demari. Joten se siitä.
KaupKesk kirjoitti:
Kuinka yleensä asiallinen Pankki sortui tällaiseen ylilyöntiin. Sillä sossukomukka työmarkinat eivät olisi saaneet mitään aikaiseksi, jos hallitus ei olisi pakottanut noita laiskimuksia ruotuun. Vieläkin on auki mitä pääkkö Piirainen tekee tuolla AKTssä. Sortaa fiksuja kuljettajia siellä.
Mutta kyllä sinä yleensä kirjoittelet sosialistiksi asiaakin.Työmarkkinajärjestöt ovat solmineet jo edellisellä hallituskaudella maltillisen kasvu- ja työllisyyssopimuksen sekä eläkeuudistusta koskevan sopimuksen. Tällä perusteella väitteesi on varsin omituinen ja totuudenvastainen. Tämänkin vaalikauden sopimusympyröissä SAK oli se taho, joka esitti monen talousoppineenkin kehumaa nollasopimusta ja vientivetoista sopimusjärjestelmää, mutta EK ei siihen tarttunut kuin vasta nyt.
Sipilän hallituksen pakottaminen on ollut sanelua. Ei sanelu ja pakottaminen tietenkään istu sopmusjärjestelmään. Hallitukselta meni tämän tajuamiseen lähes vuosi. Hallitus siis käytännössä hukkasi noin vuoden. Samaa puliveivaamista hallituksella on soten kanssa, kun Kepu ajaa soten sijaan omaa hallintomalliaan.
Nihkeimpiä nyt saavutetun sopimuksen hyväksymiseen ovat olleet Suomen Yrittäjät, Kokoomuksen talousliberalistit, eräät SAK:n liitot ja maan hallitus. Tässä järjestyksessä. Suopeimmin neuvottelutulokseen tuntuvat suhtauvan Akava ja STTK. EK:lle sopimus oli varmaan sen aiempiin näkemyksiin nähden jonkinlainen pettymys. Yrittäjät ja Kokoomuksen talousliberaalit ovat suoraan sanoneet, että sopimus pitäisi hylätä. Miten Sipilä on ollut pakottamassa tätä joukkoa ruotuun, joka kaiken aikaa rettelöi vastaan? Kokoomuksen kansanedustaja Koski piti Sipilän hehkutusta parhaasta päivästä pääministerinä surkeana vitsinä, kun päivä oli Kosken mielestä pahin mahdollinen. Eikö pääministerin pitäisi saada nyt sentään omat rivit ensin kuntoon? Muista asioista taas rettelöi Kepun oman euroedustaja Paavo Väyrynen. Hänenkin kohdallaan Sipilä vaan naureskelee. Omituista, että ensin syytetään muita eikä katsota, mitä omassa pesässä tapahtuu.- CritiCallo
MkarvaJombenRakasJohtaja kirjoitti:
Vaikeuksia on toki ollut Sipilän tiellä melkoisesti, mutta hän on ainakin yrittänyt niistä selvitä.
Määrätietoinen ja erittäin viisas hän edelleen on. Suorastaan harvinaisuus poliitikkojen joukossa.Tuollaista tyyppiä kutsuisin enneminkin ylimieliseksi kusipäiseksi typerykseksi.
- CritiCallo
KaupKesk kirjoitti:
Kuinka yleensä asiallinen Pankki sortui tällaiseen ylilyöntiin. Sillä sossukomukka työmarkinat eivät olisi saaneet mitään aikaiseksi, jos hallitus ei olisi pakottanut noita laiskimuksia ruotuun. Vieläkin on auki mitä pääkkö Piirainen tekee tuolla AKTssä. Sortaa fiksuja kuljettajia siellä.
Mutta kyllä sinä yleensä kirjoittelet sosialistiksi asiaakin.Toivotaan että SAK viellä blokkaa tuon sopimuksen ja pysäyttää tämän maan, kunnes tuosta hallituksesta on päästy eroon. Siis uudet vaalit, ja silloin katsotaan, onko kansa tuon porukan takana. Jos on, siittä sitten vaan potkitaan suomi kovempaa syöksyyn kulutusta leikaamalla.
- MkarvaJombenRakasJohtaja
CritiCallo kirjoitti:
Tuollaista tyyppiä kutsuisin enneminkin ylimieliseksi kusipäiseksi typerykseksi.
Et näköjään edelleenkään Munakarva-Veljeni ole oppinut edes itsehillinnän alkeita. Et kyllä tuolla menolla opikaan.
Oppimisedellytykset puuttuvat tyystin! - CritiCallo
MkarvaJombenRakasJohtaja kirjoitti:
Et näköjään edelleenkään Munakarva-Veljeni ole oppinut edes itsehillinnän alkeita. Et kyllä tuolla menolla opikaan.
Oppimisedellytykset puuttuvat tyystin!Mikä helvetin munakarva-höpöttäjä tuo nyt oikein on ?
- KarvatonApina
CritiCallo kirjoitti:
Mikä helvetin munakarva-höpöttäjä tuo nyt oikein on ?
Mikä lie karvattomuudesta kärsivä kepulainen Sipilä-fani jolla hiukan vippaa kaalissa.
CritiCallo kirjoitti:
Mikä helvetin munakarva-höpöttäjä tuo nyt oikein on ?
Tervetuloa joukkoon. Ei kannata välittää.
- KaupKesk
Mielipidepankki kirjoitti:
Työmarkkinajärjestöt ovat solmineet jo edellisellä hallituskaudella maltillisen kasvu- ja työllisyyssopimuksen sekä eläkeuudistusta koskevan sopimuksen. Tällä perusteella väitteesi on varsin omituinen ja totuudenvastainen. Tämänkin vaalikauden sopimusympyröissä SAK oli se taho, joka esitti monen talousoppineenkin kehumaa nollasopimusta ja vientivetoista sopimusjärjestelmää, mutta EK ei siihen tarttunut kuin vasta nyt.
Sipilän hallituksen pakottaminen on ollut sanelua. Ei sanelu ja pakottaminen tietenkään istu sopmusjärjestelmään. Hallitukselta meni tämän tajuamiseen lähes vuosi. Hallitus siis käytännössä hukkasi noin vuoden. Samaa puliveivaamista hallituksella on soten kanssa, kun Kepu ajaa soten sijaan omaa hallintomalliaan.
Nihkeimpiä nyt saavutetun sopimuksen hyväksymiseen ovat olleet Suomen Yrittäjät, Kokoomuksen talousliberalistit, eräät SAK:n liitot ja maan hallitus. Tässä järjestyksessä. Suopeimmin neuvottelutulokseen tuntuvat suhtauvan Akava ja STTK. EK:lle sopimus oli varmaan sen aiempiin näkemyksiin nähden jonkinlainen pettymys. Yrittäjät ja Kokoomuksen talousliberaalit ovat suoraan sanoneet, että sopimus pitäisi hylätä. Miten Sipilä on ollut pakottamassa tätä joukkoa ruotuun, joka kaiken aikaa rettelöi vastaan? Kokoomuksen kansanedustaja Koski piti Sipilän hehkutusta parhaasta päivästä pääministerinä surkeana vitsinä, kun päivä oli Kosken mielestä pahin mahdollinen. Eikö pääministerin pitäisi saada nyt sentään omat rivit ensin kuntoon? Muista asioista taas rettelöi Kepun oman euroedustaja Paavo Väyrynen. Hänenkin kohdallaan Sipilä vaan naureskelee. Omituista, että ensin syytetään muita eikä katsota, mitä omassa pesässä tapahtuu.Kohtuulisen hyvin ja vallankin piitkään, perustelit nuo sosialistiset väitteesi. Mutta jostakin kumman syystä ne ei oikein uppoa, meidän ei sossujen kaaliin. Kun valtio on ajautunut näin surkeaan tilanteeseen, niin jokaisen suomalaisen on sitä jelpattava. Ihmettelen mitenkä tästä nousee näin suuri haloo, vaikka säästöt on yksilöä kohden aivan maltilliset.
Kyllä jokaisen pitää hyvinä aikoina varautua siihen, että pystyy tuloistaan pudottaa ainakin 10% pariksi, kolmeksi vuodeksi. Jättää vaikka ne jokaviikkoiset olutbaarissa istumiset hieman harvenpaan, jos kerran tekee tiukkaa. Joskus ihmetyttää miten noihin AKTn, kymmeniin lakkoihin jäsenillä riittää rahaa. Piirainen ei koskaan valita niistä, että jatkuvat lakot syö jäsenistön rahat.
Tuossa lopussa sanoit, että syytetään muita, eikä katsota mitä omassa pesässä tapahtuu. Kun viittasit tuolla Väyryseen, niin sanoisin että Pate ei oikein meidän pesään enää kuulu. Vaikka hänellä tosi voimakkaita kannanottoja usein onkin, siihen on vaikea toisten puuttua, kun Pate on aina oikeassa, mielestään.
Sossujen ja SAKn nykyiseen, hajota ja hallitse toimintaan sanoisin. Kannattaako kaikkia siltoja polttaa takanaan, jos niitä vielä joskus tarvitsisi. Tuolla tarkoitan sitä että nämä saatetaan muistaa seuraavia hallituksia muodostettaessa. Sossuista ja komukoista ei enemmistö hallitusta saada, sitten joskus kolmen vuoden päästä. KaupKesk kirjoitti:
Kohtuulisen hyvin ja vallankin piitkään, perustelit nuo sosialistiset väitteesi. Mutta jostakin kumman syystä ne ei oikein uppoa, meidän ei sossujen kaaliin. Kun valtio on ajautunut näin surkeaan tilanteeseen, niin jokaisen suomalaisen on sitä jelpattava. Ihmettelen mitenkä tästä nousee näin suuri haloo, vaikka säästöt on yksilöä kohden aivan maltilliset.
Kyllä jokaisen pitää hyvinä aikoina varautua siihen, että pystyy tuloistaan pudottaa ainakin 10% pariksi, kolmeksi vuodeksi. Jättää vaikka ne jokaviikkoiset olutbaarissa istumiset hieman harvenpaan, jos kerran tekee tiukkaa. Joskus ihmetyttää miten noihin AKTn, kymmeniin lakkoihin jäsenillä riittää rahaa. Piirainen ei koskaan valita niistä, että jatkuvat lakot syö jäsenistön rahat.
Tuossa lopussa sanoit, että syytetään muita, eikä katsota mitä omassa pesässä tapahtuu. Kun viittasit tuolla Väyryseen, niin sanoisin että Pate ei oikein meidän pesään enää kuulu. Vaikka hänellä tosi voimakkaita kannanottoja usein onkin, siihen on vaikea toisten puuttua, kun Pate on aina oikeassa, mielestään.
Sossujen ja SAKn nykyiseen, hajota ja hallitse toimintaan sanoisin. Kannattaako kaikkia siltoja polttaa takanaan, jos niitä vielä joskus tarvitsisi. Tuolla tarkoitan sitä että nämä saatetaan muistaa seuraavia hallituksia muodostettaessa. Sossuista ja komukoista ei enemmistö hallitusta saada, sitten joskus kolmen vuoden päästä.Yhdyn Mielipidepankkiin siinä että hallitus lähti väärällä jalalla ja turhalla uholla liikkeelle viime syksynä. Keskitetty menettely nollasopimuksella olisi saattanut mennä aivan hyvin läpi. Suomalainen palkkatyöläinen on kuitenkin sen verran vastuuntuntoinen riippumatta jäsenkirjan väristä. Sipilä selvästi muutti linjaansa vuodenvaihteen jälkeen. Hyvä niin.
Jos Koski tuollaista oli lausunut. Kylläpä oli äärimmäisen typerää. Samoin kuin oli Jussi Järventauksen marina (taas). Näistä herää kysymys että oliko Kokoomuksen tavoite alunperinkään koko sopimuksen aikaansaaminen. Ristivetoa ilmeisesti on myös kykypuolueessa.
KauKe kanssasi olen samaa mieltä siitä että ei tämä kenellekään työssäkäyvälle mahdoton uhraus olisi ollut. Varsinkin jos vertaa niihin jotka joutuvat peruspäivärahalla sinnittelemään. Ihminen pärjää aika vähällä. Ja voi silti olla onnellinen. Ja en sano nyt tätä vittuillakseni. Tässä tietysti auttaa se että työstä edelleen maksetaan kunnon palkka eikä synny halpatyömarkkinoita Amerikan malliin. Joskus vain ihmettelee mitä se Ay-liikkeen solidaarisuus on.
Ja onko se kiveen hakattu totuus että Ay-liikkeen pitäisi ikuisesti olla Vasemmiston käsissä?
Yritän sanoa että Lyly neuvotteli torjuntavoiton ja se ei kelvannut.- KaupKesk
OikeistoSosDem kirjoitti:
Yhdyn Mielipidepankkiin siinä että hallitus lähti väärällä jalalla ja turhalla uholla liikkeelle viime syksynä. Keskitetty menettely nollasopimuksella olisi saattanut mennä aivan hyvin läpi. Suomalainen palkkatyöläinen on kuitenkin sen verran vastuuntuntoinen riippumatta jäsenkirjan väristä. Sipilä selvästi muutti linjaansa vuodenvaihteen jälkeen. Hyvä niin.
Jos Koski tuollaista oli lausunut. Kylläpä oli äärimmäisen typerää. Samoin kuin oli Jussi Järventauksen marina (taas). Näistä herää kysymys että oliko Kokoomuksen tavoite alunperinkään koko sopimuksen aikaansaaminen. Ristivetoa ilmeisesti on myös kykypuolueessa.
KauKe kanssasi olen samaa mieltä siitä että ei tämä kenellekään työssäkäyvälle mahdoton uhraus olisi ollut. Varsinkin jos vertaa niihin jotka joutuvat peruspäivärahalla sinnittelemään. Ihminen pärjää aika vähällä. Ja voi silti olla onnellinen. Ja en sano nyt tätä vittuillakseni. Tässä tietysti auttaa se että työstä edelleen maksetaan kunnon palkka eikä synny halpatyömarkkinoita Amerikan malliin. Joskus vain ihmettelee mitä se Ay-liikkeen solidaarisuus on.
Ja onko se kiveen hakattu totuus että Ay-liikkeen pitäisi ikuisesti olla Vasemmiston käsissä?
Yritän sanoa että Lyly neuvotteli torjuntavoiton ja se ei kelvannut.Otan ensinnä kantaa tuohon,sinun mainioon lauseeseen. Onko se kiveen hakattu totuus että Ay-liikkeen pitäisi ikuisesti olla Vasmmiston käsissä ?
Tuota minäkin olen pohtinut paljon, kun siellä lähes puolet, on keskusta perssu vihreet taustaisia. Mutta töissä heidän pitää nyökytellä vain, vasemmisto sossu-komukoille. Ja nämä törkimykset vielä mainostaa itseään erittäin demokraattiseksi järjestöksi.
Kun lähes puolella SAKn väestä ei ole yhtään edunvalvojaa, vaan noin 200,000 kommari luottopoika sortajaa. Kun he eivät ole täysin rinnoin mukana tuossa kommunisti hapatuksessa. Kun tätä on kestänyt koko SAKn olemassa olon, eikä siihen saatu mitään muutosta. Niin kyllä SAK täytyy hajottaa, sillä nykyaikana ei moista rääkkäystä enää sallita. - huippulahjakas
MkarvaJombenRakasJohtaja kirjoitti:
Vaikeuksia on toki ollut Sipilän tiellä melkoisesti, mutta hän on ainakin yrittänyt niistä selvitä.
Määrätietoinen ja erittäin viisas hän edelleen on. Suorastaan harvinaisuus poliitikkojen joukossa.Älykkyyden huippusuoritus.
Talonsa lupaaminen turhapaikanhakijoille.
Joka päätyi televisioon maissa joista on tullut hallimaton ryntäys.
Myös ikänsä huijanneen elintadosurffarin kanssa hymistely on päätynyt ulkomaille.
Viisas on mies joka ajaa maan sekasortoon.
On nato koneita, on heikoimpien sortoa, on avustajan palkan nostamista, jne..... KaupKesk kirjoitti:
Otan ensinnä kantaa tuohon,sinun mainioon lauseeseen. Onko se kiveen hakattu totuus että Ay-liikkeen pitäisi ikuisesti olla Vasmmiston käsissä ?
Tuota minäkin olen pohtinut paljon, kun siellä lähes puolet, on keskusta perssu vihreet taustaisia. Mutta töissä heidän pitää nyökytellä vain, vasemmisto sossu-komukoille. Ja nämä törkimykset vielä mainostaa itseään erittäin demokraattiseksi järjestöksi.
Kun lähes puolella SAKn väestä ei ole yhtään edunvalvojaa, vaan noin 200,000 kommari luottopoika sortajaa. Kun he eivät ole täysin rinnoin mukana tuossa kommunisti hapatuksessa. Kun tätä on kestänyt koko SAKn olemassa olon, eikä siihen saatu mitään muutosta. Niin kyllä SAK täytyy hajottaa, sillä nykyaikana ei moista rääkkäystä enää sallita.Tuo nyt neuvoteltu paketti oli ei nyt hyvä mutta paras mahdollinen olosuhteisiin nähden. Tämä se on usein edunvalvontapolitiikassa ja politiikassa toistuva harha. Toimitaan sen mukaan miten asioiden toivotaan olevan. Ei sen mukaan miten ne ovat. Pääministerimme jaksoi olla tänään Ykkösaamussa sovinnollinen vaikka varmasti sisällä kiehui.
- noniiiinpä
KaupKesk kirjoitti:
Kohtuulisen hyvin ja vallankin piitkään, perustelit nuo sosialistiset väitteesi. Mutta jostakin kumman syystä ne ei oikein uppoa, meidän ei sossujen kaaliin. Kun valtio on ajautunut näin surkeaan tilanteeseen, niin jokaisen suomalaisen on sitä jelpattava. Ihmettelen mitenkä tästä nousee näin suuri haloo, vaikka säästöt on yksilöä kohden aivan maltilliset.
Kyllä jokaisen pitää hyvinä aikoina varautua siihen, että pystyy tuloistaan pudottaa ainakin 10% pariksi, kolmeksi vuodeksi. Jättää vaikka ne jokaviikkoiset olutbaarissa istumiset hieman harvenpaan, jos kerran tekee tiukkaa. Joskus ihmetyttää miten noihin AKTn, kymmeniin lakkoihin jäsenillä riittää rahaa. Piirainen ei koskaan valita niistä, että jatkuvat lakot syö jäsenistön rahat.
Tuossa lopussa sanoit, että syytetään muita, eikä katsota mitä omassa pesässä tapahtuu. Kun viittasit tuolla Väyryseen, niin sanoisin että Pate ei oikein meidän pesään enää kuulu. Vaikka hänellä tosi voimakkaita kannanottoja usein onkin, siihen on vaikea toisten puuttua, kun Pate on aina oikeassa, mielestään.
Sossujen ja SAKn nykyiseen, hajota ja hallitse toimintaan sanoisin. Kannattaako kaikkia siltoja polttaa takanaan, jos niitä vielä joskus tarvitsisi. Tuolla tarkoitan sitä että nämä saatetaan muistaa seuraavia hallituksia muodostettaessa. Sossuista ja komukoista ei enemmistö hallitusta saada, sitten joskus kolmen vuoden päästä.Ai että palkkoja laskemalla ja ennenkaikea kulutusta vähentämällä Suomi nousee? Mistähän teitä penttejä oikein tuleeeee?
Suomella EI OLE KILPAILUKYKYONGELMAA, vaan liian suuri ja rönsyilevä julkinen sektori, siihen ja sen kuluihin on puututtava, nyt ei ole myöskään vara laittaa rahaa "sikojen napatyrien tutkimuksiin, eikä navettojen maalauksiin, eikä talvivaaroihin", eikä muihinkaan joutavanpäiväisiin hankkeisiin. OikeistoSosDem kirjoitti:
Yhdyn Mielipidepankkiin siinä että hallitus lähti väärällä jalalla ja turhalla uholla liikkeelle viime syksynä. Keskitetty menettely nollasopimuksella olisi saattanut mennä aivan hyvin läpi. Suomalainen palkkatyöläinen on kuitenkin sen verran vastuuntuntoinen riippumatta jäsenkirjan väristä. Sipilä selvästi muutti linjaansa vuodenvaihteen jälkeen. Hyvä niin.
Jos Koski tuollaista oli lausunut. Kylläpä oli äärimmäisen typerää. Samoin kuin oli Jussi Järventauksen marina (taas). Näistä herää kysymys että oliko Kokoomuksen tavoite alunperinkään koko sopimuksen aikaansaaminen. Ristivetoa ilmeisesti on myös kykypuolueessa.
KauKe kanssasi olen samaa mieltä siitä että ei tämä kenellekään työssäkäyvälle mahdoton uhraus olisi ollut. Varsinkin jos vertaa niihin jotka joutuvat peruspäivärahalla sinnittelemään. Ihminen pärjää aika vähällä. Ja voi silti olla onnellinen. Ja en sano nyt tätä vittuillakseni. Tässä tietysti auttaa se että työstä edelleen maksetaan kunnon palkka eikä synny halpatyömarkkinoita Amerikan malliin. Joskus vain ihmettelee mitä se Ay-liikkeen solidaarisuus on.
Ja onko se kiveen hakattu totuus että Ay-liikkeen pitäisi ikuisesti olla Vasemmiston käsissä?
Yritän sanoa että Lyly neuvotteli torjuntavoiton ja se ei kelvannut.Edelleenkin kiinnostaa, ketä nuo hyödyttämät uhraukset ja heikennykset olisivat hyödyttäneet, tai hyötyjä tietystikin selvillä teoriassa, mutta miten se vaikuttaisi suomen talouteen - heikentävästi. Miksi siis aiheuttaa lisää tuhoa ja käsrsimystä, rakentelemalla loikkia ja hyppäyksiä, joilla ei ole vaikutuksia kuin kukkaroon. Toisilla paisuttavasti ja toisilla kohtuuttomasti laihentaen.
Töitä täällä on tehty, ja tullaan tekemään, kun vaan on töitä joita tehdä. Kilpailukyvyssäkin pärjätään aivan hyvin, jos ei tarvitse kilpailla banaanivaltioiden kanssa, emmekä me edes tosiasiassa voi niiden kanssa kilpailla, vaikka uhotuilla pakkolaeilla olisi ollut meitä niitä lähentävä vaikutus.- A-Celle
Suom8mlaineN kirjoitti:
Ervasti on aina ollut demari. Joten se siitä.
No oliko kirjoituksessa muka asiavirheitä?
Sipilän hallitus on peruuttanut omia päätöksiään ahkerammin kuin mikään muu hallitus.
Muistan syyskuulta Iltasanomien lööpin, joka julisti: "Kaikkien lomarahoja leikataan". No leikattiinko?
Kepulaisten unelma Suomen ympäristökeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen yhdistämisestä julkaistiin ja peruttiin, kaikki jotka tiesivät jotain siitä, mitä näissä virastoissa oikeasti tehtiin, totesi että yhdistämisessä ei ole mitään järkeä.
Kokkareiden, Sipilän ja Bernerin kavereilleen lupaama veronkierron vielä paremmin mahdollistava hallintarekisteri peruttiin myös. Samaan asiaan liittyi suunnitelma leikata harmaan talouden torjuntaan osoitettuja rahoja - nämäkin leikkaukset peruttiin. Listaa voisi jatkaa.
Ervasti on täysin oikeassa: Jämäkkäänä yritysjohtajana kaupattu Sipilä on toivoton sählääjä joka päättää "jämäkästi" ja peruu päätöksensä "joustavasti", kunnes päättää taas uudestaan, kunnes ehkä peruu uudestaan.
- avajapöljä
Vain viisas kehtaa leikata kansaneläkeetkin?
- hdvejejevehe
Markkinauskovaisuus vai ihmiset. Kysehän on lopulta arvoista, onko niitä vai ei ole. Mitä poliitikko tahtoo kun on valtaa, onko tahtopoliitikko. Tahtopoliitikot ja mielipidejohtajat ovat harvassa. Pääministeri taisi mainita ennen vaaleja, että porvarihallituksessa on kivaa, se on helpompi tie kun on ideologista liimaa, mutta sanoi myös ettei yhteiskuntaa välttämättä kyetä muuttamaan tällä hallituspohjalla. Eli juustohöylällä ja kurjistamislinjalla jatketaan, se lienee ollut sitten kansankin tahto vaalituloksen perusteella. Suurin muutosvoimakin parin viime vaalikauden aikana kiertelee ulkopolitiikan parissa maailmalla, eli yhtä tyhjän kanssa. Suomen asiat jäi.
- MkarvaJombenRakasJohtaja
Sipilä herättää luottamusta ihan eri tavalla kuin kukaan muu poliitikko. Siksi Keskustan kannatus saattaa jäädä pysyvästi korkealle.
- CritiCallo
Ehdottomasti, kiistattomasti, nyt vain jatketaan odottelua että siitä tulisi jonkilainen merkki - edes ihan mitättömän pienikin olisi kiva ylläri.
- MkarvaJombenRakasJohtaja
Sinä et Munakarva-Veljeni pysty ihmisen potentiaalia näkemään kun olet ikäsi muuta tehnyt kuin tutustunut aidosti muihin ihmisiin.
- CritiCallo
MkarvaJombenRakasJohtaja kirjoitti:
Sinä et Munakarva-Veljeni pysty ihmisen potentiaalia näkemään kun olet ikäsi muuta tehnyt kuin tutustunut aidosti muihin ihmisiin.
Mitähän tämä nerous mahtaa ???
- alämäkialkoi
Sipilä teki Kiviniemet! Tyri mahiksensa kokoomuksen apupoikana!
- pellet10
Sippeli on jees. Suomalaisilta pelleiltä fyrkat pois.
- vitunaikainenpunikkii
Aho Ollila Vanhasmasa Sippilä kaikki mihin tukielätti kepulainen sekaantuu on konkurssissa.
- klax
Suomalaiset odottavat nyt 45000 työpaikkaa
- MkarvaJombenRakasJohtaja
Tyhmyys ja typeryys on leimallista kun Munakarva-Jombe häärää.
- MkarvaJombenRakasJohtaja
Sipilän viisaus on tänään kaikkien todettavissa Ykkösaamussa.
- soosoosossut
Kovasti asiallinen Pääministeri meillä, kyllä hän laittaa asiat kuntoon, vaikka sossut tapansa mukaan kaikkea vastustaakin.
- tuntemattomatsotilaat
Nykyisessä poliittisessa tilanteessa oikeistohallituksen uskottavuus huolehtia isänmaan asioista on täysin murentunut.
Tämän tunnustaa nyt myös sivistysporvariston poliittinen kolumnisti Jyrki Vesikansa, joka päättää Iltalehden pääkirjoituksensa suosittelemalla Vasemmistoliiton keskeisiä tavoitteita: Leikkauspolitiikan korvaavaa elvytyspolitiikkaa, rohkeita investointilainoja työllisyydenhoitoon, epäoikeudenmukaisten leikkausten perumista ja uusia vaaleja:
Pääkirjoitus päättyy seuraaviin sanoihin: "Reaalinen kilpailukyky on ensisijaista, mutta hetkessä ei luoda ylivoimaisia tuotteita, saati loistavia yritysjohtajia. Tasapainottamisen rinnalla on elvytettävä. Lainaa infra- ja muihin investointeihin saa halvalla. Koulutusleikkauksista on tingittävä. Ennenaikaiset vaalitkin ovat nyt mahdolliset. "
Lue koko Jyrki Vesikansan pääkirjoitus Iltalehdestä: http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/2016030421218839_pk.shtml - eikoskaanSDPtä
Mitä siinä lainoja tarvitaan, kun rahaa olis muutenkin? Ei vain ole suomiduunari kilpailukykyinen, että täällä kannattaisi mitään uutta ryhtyä tuottamaan.
Miksi edelliset hallitukset, missä vasemmistokin oli mukana ei tehnyt mitään?
Kansa halusi sellaisen hallituksen joka TEKEE jotakin mutta kenen etu se sitten on kun kaikkea vastustetaan? - hfgdjhdgfh
tuntemattomatsotilaat kirjoitti:
Nykyisessä poliittisessa tilanteessa oikeistohallituksen uskottavuus huolehtia isänmaan asioista on täysin murentunut.
Tämän tunnustaa nyt myös sivistysporvariston poliittinen kolumnisti Jyrki Vesikansa, joka päättää Iltalehden pääkirjoituksensa suosittelemalla Vasemmistoliiton keskeisiä tavoitteita: Leikkauspolitiikan korvaavaa elvytyspolitiikkaa, rohkeita investointilainoja työllisyydenhoitoon, epäoikeudenmukaisten leikkausten perumista ja uusia vaaleja:
Pääkirjoitus päättyy seuraaviin sanoihin: "Reaalinen kilpailukyky on ensisijaista, mutta hetkessä ei luoda ylivoimaisia tuotteita, saati loistavia yritysjohtajia. Tasapainottamisen rinnalla on elvytettävä. Lainaa infra- ja muihin investointeihin saa halvalla. Koulutusleikkauksista on tingittävä. Ennenaikaiset vaalitkin ovat nyt mahdolliset. "
Lue koko Jyrki Vesikansan pääkirjoitus Iltalehdestä: http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/2016030421218839_pk.shtmlMiksi "Kusikansa" ei vaadi silloin mitään kun demarit on hallituksessa, antaa vain kaiken mennä pieleen.
- oiuyttyuu
Reaalinen kilpailukyky on ensisijaista, mutta hetkessä ei luoda ylivoimaisia tuotteita, saati loistavia yritysjohtajia. Tasapainottamisen rinnalla on elvytettävä. Lainaa infra- ja muihin investointeihin saa halvalla. Koulutusleikkauksista on tingittävä.
Voiko asiaa enää selkeämmin sanoa.
- Kokoomustykkäätosin
Sipilän tunari kuvitteli saavansa Suomen nousuun leikkaamalla eläkkeet ja läskillä lääkeomavastuun!!
- hjjjjjjjhht
Kyllä lestadiolainen paskahousu on aina sukulainen toisilleen kun keskenään naivat.
- jgrrghhhggh
Nussivat keskenään
- Funlandiankansalainen
Valitettavasti se viisaus ei näy eikä puheista erotu. Liekö piiloviisautta vai ihan synnynnäistä kepulaista kieroutta. Ukan puheista ei ota selvää edes itse ukko jumalakaan. Nyt pakkolakia ei enään tarvita, vaikka ne vain muutama kuukausi sitten ne olivat välttämättömiä ja todella elinehto. Missä se Sipilän viisaus on, ukko on kuin pekkarisen myllyn siipi. Ei järkeä ei suunaa.
- MkarvaJombenRakasJohtaja
Kuuntele Mr Munakarva Sipilää uudelleen ja yritä nyt ymmärtää edes vähän. Voit toki kysyä minultakin.
- maanautioituminen999009
Oletteko milloinkaan löytäneet maamme hallituksesta politiikkoa joka ihan oikeesti aajisi myöskin eläkeläisten ja sairaiden asioita. Ette. olette löytäneet joka kerran politiikon, joka kuvittelee ettei milloinkaan itse vanhene eikä sairstu tai jos sairastuu, niin on jo niin paljon omaisuutta ettei sillä niin väliä ja jatkaa köyhimpien nujertamisen. Suomessa ei milloinkaan ajatella muita, vaan ainoastaan minä itte ja mulle,...
Sipilä saa pisteitä,...ajattelee eikä sopertele ihan turhia asioita.
Politiikassa tällainen outolintu saa tietty vastustusta, mutta kun on älyä niin sitä älyähän on kautta aikojen keskivertoälykkäät ihmiset nokkineet jo koulun penkillä. Puupäille ei soisi mitään hyvää muuta kuin reppu selkään ja matkalle.
Meillä on nyt ainoa tähän asti oleva pääministeri, jolla on rohkea ote, mutta tämänkin pääministerin tulisi todella ottaa huomioon maamme vähävaraisimmat ja sairaat, joilta nyt ollaan myöskin viemässä ja terveydenhoidon palveluita on nyt jo huononnettu entisestään. Miksi maassamme löytyy yksinäisiä ihmisiä, siis joitakin muumioituneina kodeistaan. Tämäkin on asia, johon voi ainoastaan hallitus puuttua eli parantaa terveydehuollon palveluita.
Onko siis hallitus ja pääministerimme ottanut huomioon Sote- uudistuksessa sen, että päästään hoitoon nopeasti ja hoitopaikan etäisyys ei ylitä 10 kilometriä. Monelle vanhukselle terveysasemalle pääseminen on mahdotonta, mikäli matka on liian pitkä. Miksi? vanhkusen eläketuloista on leikattu,....hänellä ei todellakaan ole varaa. Lääkekustannukset ovat tämän hallituksen aikana nousseet ja nyt Sote- uudistus nosti terveydenhuollon hintoja niin ettei kaikilla ole edes mahdollisuutta hoidattaa itseään.
Oli pääministeri kuka tahansa, niin tuntuu sille kuin maamme olis menossa suuntaan, jossa kaikki palvelut huononevat ja veroparatiiseihin virtaavat rahat kasvavat siellä korkojaan.
Yksityisten firmojen olisi tuotava veroparatiiseista rahat Suomeen, jotta tämä maa pystyisi kehitttymään. nyt vaan oikeesti mennään sillä linjalla, että työ teetetään halpamaissa ja näin ollen suomalaista työvoimaa ei tarvita missään. Siis hallitukselle myös asia esille niin, että siirtäkää ne ulkomaille viedyt verot takaisin vaikka pakkokeinoin tänne Suomeen niin saadaan maamme jälleen pyörimään. Olisiko mitään järkeä rakennuttaa jälleen tehtaita tänne ja aloittaa se kunnon työnteko.
Suomi on mennyt verotuksen takia piloille ja kuralle,....milloin jälleen näen sen rautasulattamon tai tehtaan, jossa työllistetään ihan meitä suomalaisa ihmisiä. Haluaisimme toki tehdä työtä, mutta kun sitä todellisuudessa ei ole, niin ei.
Suurin syy työpaikkojen menetyksiin on nimenomaan ulkomaille viety työ suomesta.- wrtyyrry
Näin ei tule niin kauan tapahtumaan, kun pääministerinä häärää veronkiertokuningas.
- soosoosossut
Onko menty jo niin pitkälle hyvässä hoidossa, että lähes kaikki elää 90 vuotiaiksi. Ennen kuoltiin 50-60 vutiaina, minunkin isä 59 vuotiaana ja vanhin veli 50 vuotiaana. Kun eläkeikä alkaa tuossa 60 korvilla, niin kohta eläke aika on yhtä pitkä kuin työssä olo aika.
Missä riittää rahat moiseen törsäilyyn, kun lähes puolet kansasta on eläkkeellä. Kun siihen lisätään vielä työttömät, niin kusessa ollaan, valtion rahat ei riitä millään. Eläkeikää pitää nostaa jos aiotaan pärjätä, lisänä rajunpi mies sanoisi vielä että, hoitoja ja lääkkeitä pitää huonontaa. Kun alkaa näyttää siltä että tuota eläkeläis kaartia unohtuu tänne. He ei muista kuolla lainkaan, vaikka mittarissa olisi jo 100.
- missä_se_nöyryys_on
Viisas ja viisas - empaattisia taitoja ainakin on vähän. Ei useinkaan osaa ajatella miltä toisista tuntuu. Esimerkiksi tämä hallituksen viimeisin tiedotustilaisuus ja siellä nyrkkituuletus. Sipilä puolusti vielä eilen television ykkösaamussa tuota tuuletusta, vaikka tiesi, että ammattiliitoissa se on laajasti tuomittu.
Sipilä tuuletti uusista tulevista työpaikoista, vaikka EK ei ole sitoutunut synnyttämään ainuttakaan uutta työpaikkaa. Ei niitä ole syntynyt aikaisempien EK:lle annettujen helpotusten jälkeenkään. Voitot ja osingonjako vain ovat firmoissa noussut. Ei niitä synny, vaikka valtio kuinka suurella rahalla yötä myöten laskettaa työtekijöillään uusien työpaikkojen syntymistä, jos EK ei saamillaan rahoilla ryhdy markkinoimaan, kehittämään, ottamaan jo olevaa kapasiteettia käyttöön sekä rakentamaan uutta teollisuutta.- fiksu_mies_
Juu, Katainen pääministerinä ollessaan osasi sanoa kuinka hän hyvin ymmärtää toisia osapuolia.
- näin_on_näreet
Totta, Sipilä ei ole empaattinen. Lauantaina puolusti nyrkkitervehdyksiään. Stubb on kuitenkin jotain oppinut. Ilmaisi eilen Hämeenlinnassa, ettei ole varaa nyrkkitervehdyksiin.
- pörkeelee
Stubb on liian vaatimaton fiksu mies. Kyllä tuo nyrkkituuleetus oli parasta mitä mikään hallitus on koskaan Suomessa tehnyt. Sitä pitää vaalia, ja käyttää seuraavan kerran kun kommari SAK hajoaa. Siellä ainakin kymmenen minuutin nyrkkituuletukset. Kun saamme tyränki kommari järjestön nurin.
- kohtuullisuutta
EK:n tehtävä on ajaa yritysten voittoja. SAK:n tehtävä on ajaa työväen etuja.
- soosoosossutaako
pörkeelee kirjoitti:
Stubb on liian vaatimaton fiksu mies. Kyllä tuo nyrkkituuleetus oli parasta mitä mikään hallitus on koskaan Suomessa tehnyt. Sitä pitää vaalia, ja käyttää seuraavan kerran kun kommari SAK hajoaa. Siellä ainakin kymmenen minuutin nyrkkituuletukset. Kun saamme tyränki kommari järjestön nurin.
Noin teemme.
- PeräKarvaAu-JombenJOHTO
Sipilä osoittaa viisautensa kun ei lähde kunnallisvaaleihin. Viisauteen kuuluu ymmärrys siitä, ettei kukaan voi tasokkaasti revetä kahteen paikkaan, varsinkaan pääministeri.
- Kau--Ke__
Juurikin noin, sillä hallituksessa riittää tarpeeksi hommaa, näin vaikeina aikoina.
Kun nuo sosialistitkin vain hangoittelee vastaan kaikissa asioissa.
- PeräKarvaAu-JombenJOHTOA
Sipilä on viisas mies, mutta rajoitteensa hänelläkin on. Politiikassa on muitakin arvoja kuin raha ja ne tulisi kytkeä päätöksentekoon.
- PeräKarvaAu-JombenJOHTOA
Koulutuksesta ei pitäisi kovin suoraviivaisesti leikata vaan kirurgin veistä käyttäen.
Mm. professorit älähtivät. Oma lehmö ojassa taisi olla suurin syy.
- PeräKarvaAuJombenJOHTOA
Viisautensa lisäksi Sipilä on rohkea ja uskaltaa poiketa myös totutusta kaavasta työmarkkinoiden suuntaa.
Kitinä-sana oli aika oikeaan osunut osoitettuna työnantajien suuntaan.- PerseKarvaAuJombenJOHTO
Viisaat ihmiset herättävät alhaisessa roskaväessä halun ponnistaa silmäkuopasta, kuten täälläkin on käynyt.
Oli yllätys, että evp esikunta-aliupseerikin kuuluu tuohon roskajoukkoon. - PercdeKarvaAuJombenJOHTO
PerseKarvaAuJombenJOHTO kirjoitti:
Viisaat ihmiset herättävät alhaisessa roskaväessä halun ponnistaa silmäkuopasta, kuten täälläkin on käynyt.
Oli yllätys, että evp esikunta-aliupseerikin kuuluu tuohon roskajoukkoon.Vähän harmittaa kun esikunta-aliupseeri ei oikein snaijaa mitään vaan käyttäytyy kuolemaa tekevän uroslampaan (pässi) lailla.
- Sanoja
PercdeKarvaAuJombenJOHTO kirjoitti:
Vähän harmittaa kun esikunta-aliupseeri ei oikein snaijaa mitään vaan käyttäytyy kuolemaa tekevän uroslampaan (pässi) lailla.
Oikein sanottu.
- Kysynpävaan
Sanoja kirjoitti:
Oikein sanottu.
että miksi olet vaihdellut nimimerkkiäsi pitkässä yksinpuhelussasi? Vaihtelu virkistää, vai?
- PercKarvaAuJompenJOHTO
Kysynpävaan kirjoitti:
että miksi olet vaihdellut nimimerkkiäsi pitkässä yksinpuhelussasi? Vaihtelu virkistää, vai?
Viisautta pitää aina pitää esillä.
- anteeksitästämutta
Sipilän viisaudesta en tiedä, mutta ainakin hän on jonkun asteinen psykopaatti.
Sipilä ilmeisesti nauttii saadessaan kiduttaa kokonaisia kansanosia ja on jossain mielessä Hitleriin verrattavissa oleva hyypiö.- PercKarvaAuJombenJOHTOA
Kyllä Sinä MunakarvaVeljeni olet nyt taas Keskusta-kiimasi sokaisema kun tuollaista väität.
Sipilä on viisas mies. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. - PerseKarvaAuJombenJOH-TO
Sipilä on erittäin asiakeskeinen ja itsetunnoltaan terve. Terveeseen itsetuntoon ei kuulu herkkähipiäisyys, josta vaikka Erkki Liikanen on hyvin tunnettu.
- PersKarvaAuJom-benJOHTO
PerseKarvaAuJombenJOH-TO kirjoitti:
Sipilä on erittäin asiakeskeinen ja itsetunnoltaan terve. Terveeseen itsetuntoon ei kuulu herkkähipiäisyys, josta vaikka Erkki Liikanen on hyvin tunnettu.
Avoimuus kuuluu myös Sipiläm "arsenaalii". Se ei ole päättäjien, kuten ei muidenkaan suomalaisten keskuudessa yleistä.
- hyväsipilä
Ennen kaikkea Sipilä on rohkea mies, uskaltaa tehdä ikävätkin asiat, mitä on pakko tehdä...ei kalastele vain ääniä.
- PerseKar-vaAuJombenJOHTO
Rohkea ja maltillinen on mies, eikä tee itsestään suurta numeroa.
- MaissiPerceAUJombenJOHTO
Orpo ja Soini eivät ole läheskään Sipilän veroisia, missään suhteessa.
- PersReiäAUJormanJOHTO
Vähän päättäväisempi pitäisi Sipilän olla tuo Kokoomuksen kotiinpäin vedon suhteen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406