pelkureita peruivat tulonsa viime hetkellä ,tämä aiheutti suureen sekaannuksen,mutta mitäpä voisi muuta odottaa heiltä ,kyllä täytyy sanoa että kyllä Suomen kansa on äärettömän tyhmää että äänestää tälläisiä eduskuntaan .
Nasima ja Jani Toivola on raukkamaisia
Todellapettynyt
13<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
kumpikin maahantunkeutujana saisi karkottaa maasta, eivät ole isän maallisia suommalaisina
Kumpikin on Suomessa syntynyt Suomen kansalainen. Että sellaisia "maahantunkeutujia"!
Tyhmä, tyhmempi, rasisti.
Onko hiiri joka syntyy hevostallissa sitten hevonen?
Eihän se Jeesuskaan ollut hevonen vaikka tallissa synty ,vastasi vasurialokas kun häneltä udeltiin oletko kommunisti kun nimesi on sieltä päin .
Vaihdan aina kanavaa kun nämä kaksi ilmestyvät kuvaruutuun .
Niin teenminäkin
Eiks nämä ole pökälemarin idoleita?
Minä taas otan tv töpselin irti pistorasiasta jos Soini ilmestyy ruutuun.Joskus on käynyt niin että soinin kuva on"palannut"ruutuun kun olen torkahtanut.Silloin ei autanut muu kuin heittää telkku ikkunasta
Razmyar ei tosiaankaan ole syntynyt Suomessa,tarkista faktat pösilö
Toivottavasti ei olisi syntynyt koskaan tuli suuri riesa maaleemme ,
Saisit opetella aluksi kirjoittamaan ennen kuin värkkäät tänne yhtään mitään. Todella surullista että isänmaallisena itseään pitävät pellet raiskaavat toistuvasti kaunista äidinkieltämme.
Kumpikin poisjäänneistä kansanedustajista kirjoittaa aivan varmasti parempaa suomen kieltä kuin sinä joka taatusti olet jättänyt jopa peruskoulun kesken. Koeta nyt tajuta että "isänmaallinen" on yhdyssana ja "suomalaiseen" ei mahdu kahta m - kirjainta.
Lisäksi edelleen ihmetyttää se että miksi ihmeessä te rasistipellet ette muista ollenkaan että "tärkein" katupartioryhmä ei sekään saapunut paikalle. Ei vaikka oli saanut sinne kutsun.
Kovasti kolahti hhe jälleen he
Aavistivat että tulee paljastuksia ja kommentteja omilta maanmiehiltä.
Nassikka olisi hävinnyt.
Niin myös Jani Toivola.
Totuus satuttaa.