Kansalaisaloitteessa Yle-verosta luopumisesta

Kansalaisaloitteessa Yle-verosta luopumisesta jo yli 15 000 nimeä
Verkkouutiset -
Kansalaisaloite Yle-veron lakkauttamisesta on saanut kerättyä jo yli 15 000 allekirjoitusta.

Aloite avautui allekirjoituksille maanantaina 15. helmikuuta oikeusministeriön ylläpitämässä Kansalaisaloite.fi -verkkopalvelussa. Ensimmäisenä nimienkeräyspäivänä kansalaisaloite keräsi yli 4000 kannatusilmoitusta.

Torstaina kansalaisaloite ylitti 15 000 kannatusilmoituksen rajan.

Kansalaisaloitteessa esitetään, että eduskunnan on ryhdyttävä asianmukaisiin toimenpiteisiin Yle-veron lakkauttamiseksi. Aloitteessa ehdotetaan, että jatkossa Yleisradio voi rahoittaa toimintansa esimerkiksi maksukortilla ja/tai mainoksilla.

– Yle-veroa voidaan pitää monessakin suhteessa epäoikeudenmukaisena verona. Ohjelmiston taso on paikoin ala-arvoista, uutisointi ei ole neutraalia ja lisäksi Yleisradion toiminta vääristää markkinoita aiheuttaen vaikeuksia media-alalle. Ja tästä kansa on laitettu maksamaan pakolla. Tähän pitää puuttua. Silmiä ei voi sulkea tosiasioilta, perustelee aloitteen vireille pannut Aleksi Hernesniemi.

Kansalaisaloite, joka ylittää 50 000 kannatusilmoituksen rajan, päätyy eduskunnan käsiteltäväksi.
181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Asia on oikea, mutta miksi vaivautua, kun aloitteet eivät johda mihinkään. Tyhjän saa pyytämättäkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LIITTYKÄÄ kirjoitti:

Kansalaisaloitteessa Yle-verosta luopumisesta jo yli 15 000 nimeä
Verkkouutiset -
Kansalaisaloite Yle-veron lakkauttamisesta on saanut kerättyä jo yli 15 000 allekirjoitusta.

Aloite avautui allekirjoituksille maanantaina 15. helmikuuta oikeusministeriön ylläpitämässä Kansalaisaloite.fi -verkkopalvelussa. Ensimmäisenä nimienkeräyspäivänä kansalaisaloite keräsi yli 4000 kannatusilmoitusta.

Torstaina kansalaisaloite ylitti 15 000 kannatusilmoituksen rajan.

Kansalaisaloitteessa esitetään, että eduskunnan on ryhdyttävä asianmukaisiin toimenpiteisiin Yle-veron lakkauttamiseksi. Aloitteessa ehdotetaan, että jatkossa Yleisradio voi rahoittaa toimintansa esimerkiksi maksukortilla ja/tai mainoksilla.

– Yle-veroa voidaan pitää monessakin suhteessa epäoikeudenmukaisena verona. Ohjelmiston taso on paikoin ala-arvoista, uutisointi ei ole neutraalia ja lisäksi Yleisradion toiminta vääristää markkinoita aiheuttaen vaikeuksia media-alalle. Ja tästä kansa on laitettu maksamaan pakolla. Tähän pitää puuttua. Silmiä ei voi sulkea tosiasioilta, perustelee aloitteen vireille pannut Aleksi Hernesniemi.

Kansalaisaloite, joka ylittää 50 000 kannatusilmoituksen rajan, päätyy eduskunnan käsiteltäväksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu