Kerron tässä hieman omista ongelmistani. Nykyään olenkin paljon masentuneena, enkä tiedä mitä pitäisi tehdä.
Jo ensimmäisestä luokasta lähtien minua kiusattiin niin henkisesti kuin fyysisestikin. Opettajat yrittivät puuttua,mutta kiusaaminen ei loppunut.Kavereita minulla ei ollut yhtään. Ylä-asteella kiusaaminen jatkui nimittelynä ja solvaamisena. Vapaa-aikana vietin yleensä kotona. Lukiossa alkoi syrjintä ja välillä
tuntui kuin minua ei olisi ollut olemassakaan.Ketään ei kiinnostanut jutella kanssani,vaikka itse olisin halunnutkin.
Toisena vuotena siirryinkin toisen kaupungin kouluun ja tuntui kuin uusi elämä olisi alkanut.Ja tottahan se oli.Monet ihmiset tulivat yllättäen vaan juttelemaan ja tervehtimään ja vielä tänäkään päivänä en ole tavannut siellä epämiellyttäviä ihmisiä.
Minulla on kuitenkin toinen ongelma.Minulla ei ole mahdollisuutta viettää kavereitteni kanssa aikaa vapaa-aikana,koska asun toisessa kaupungissa.Se masentaa minua ja se jotenkin eristää minut muista.Kun muut maanantaisin kertaavat mitä ovat tehneet perjantai-iltana tai keskustelevat siitä, mitä tekevät illalla,tunnen itseni ulkopuoliseksi. Bussejakin menee niin harvakseltaan eikä minulla ole mahdollisuutta yöpyäkään missään.Saati sitten muuttaa tähän kaupunkiin,koska ei ole rahaa.
Psykologini sanoi, että sosiaalinen elämäni on olematonta,eikä hän osannut neuvoa mitenkään. Olen niin masentunut. Juuri kun sain uusia ystäviä ensimmäistä kertaa elämässäni,minulla ei sitten ole mahdollisuutta olla heidän kanssaan. Ja nyt asiat vielä pahenevat,koska olen alkanut välttelemään ystäviäni.En pysty kohtaamaan heitä,koska masennun vielä enemmän sen jälkeen.Ja nyt olen vieläkin yksinäisempi. Mitä pitäisi tehdä?
Jo ensimmäisestä luokasta lähtien minua kiusattiin niin henkisesti kuin fyysisestikin. Opettajat yrittivät puuttua,mutta kiusaaminen ei loppunut.Kavereita minulla ei ollut yhtään. Ylä-asteella kiusaaminen jatkui nimittelynä ja solvaamisena. Vapaa-aikana vietin yleensä kotona. Lukiossa alkoi syrjintä ja välillä
tuntui kuin minua ei olisi ollut olemassakaan.Ketään ei kiinnostanut jutella kanssani,vaikka itse olisin halunnutkin.
Toisena vuotena siirryinkin toisen kaupungin kouluun ja tuntui kuin uusi elämä olisi alkanut.Ja tottahan se oli.Monet ihmiset tulivat yllättäen vaan juttelemaan ja tervehtimään ja vielä tänäkään päivänä en ole tavannut siellä epämiellyttäviä ihmisiä.
Minulla on kuitenkin toinen ongelma.Minulla ei ole mahdollisuutta viettää kavereitteni kanssa aikaa vapaa-aikana,koska asun toisessa kaupungissa.Se masentaa minua ja se jotenkin eristää minut muista.Kun muut maanantaisin kertaavat mitä ovat tehneet perjantai-iltana tai keskustelevat siitä, mitä tekevät illalla,tunnen itseni ulkopuoliseksi. Bussejakin menee niin harvakseltaan eikä minulla ole mahdollisuutta yöpyäkään missään.Saati sitten muuttaa tähän kaupunkiin,koska ei ole rahaa.
Psykologini sanoi, että sosiaalinen elämäni on olematonta,eikä hän osannut neuvoa mitenkään. Olen niin masentunut. Juuri kun sain uusia ystäviä ensimmäistä kertaa elämässäni,minulla ei sitten ole mahdollisuutta olla heidän kanssaan. Ja nyt asiat vielä pahenevat,koska olen alkanut välttelemään ystäviäni.En pysty kohtaamaan heitä,koska masennun vielä enemmän sen jälkeen.Ja nyt olen vieläkin yksinäisempi. Mitä pitäisi tehdä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
...pelottavan tutulta tilanteelta. Mullakin tismalleen samanlainen tilanne... Tai siis mulla tavallaan pahempi. Sain opiskeluaikana valtavasti hyviä ystäviä opiskelupaikkakunnaltani. Ole kuules onnellinen että näet niitä edes arkisin. Sitten kun opiskelut on päätöksessä ja jos joudut työttömäks niinku mä. Niin sitten et näe EDES arkipäivänä näitä ystäviäs :E Eli välimatkaa on mutta ei pääse kulkemaan kun ei oo varaa :/
Toivotaan että edes sä saat töitä sitten kun valmistut. Sillon sulla on varaa hommata auto ja kulkea vaikka millon haluat ystävies luokse (: Niin mäkin luulin kun opiskelut päättyvät että töitä saa. Varsinkin kun arvosanat jne oli erinomasia. Nykytyönantajat on vaan järjestäen sellasia mulkkuja että "työputkeen" ei niinku millään tahdo päästä käsiksi. Työkokemusta vaaditaan roimasti ja sitähän ei mulla, vasta valmistuneella voi olla. Koulutodistus, olkoon se kuinka hyvä tahansa, on yhtä arvokas kuin vessapaperi. Noh mä en kohta varmaan enää omaa noita ystäviäni :(
Työttömillä mukamas lokosaa sohvalla maatessa ja tukia nostettaessa. HV! kaikille niin luuleville. Niillä tuilla hyvä kun pystyy edes fyysisesti elättämään ittensä. Henkinen elättäminen kuten ystävät sun muut ei sitten enää onnistukkaan. On tietty aika kyseenalaista miksi elää edes fyysisesti. Kun ei kerran mitään henkisiä syitä ole elää :/
Sulle vinkiksi. Nauti niistä ystävistäs vielä kun voit ja "valtio maksaa opiskelumatkat" tyyliin. Sitten kun matkatuet loppuu, loppuu myös matkat. Jos et satu olemaan niitten "lottovoittajien" joukossa, jotka saavat töitä valmistuttuaan. Nimittäin se on nykysin vähän sellanen tilanne työrintamalla että eipä hyvät arvosanat ja tunnollisuus ja taidot (esim työharjoitteluissa) enää mihinkään riitä. Tarttis olla omistaja-isä tai 10 vuotta työkokemusta jotta työpaikka heruis. Suomi on paska maa, missä nuorilla ei ole mitään sijaa (jos ei oo rikkaita vanhempia).
Koita pärjätä... Mäkin koitan vielä aikani...