Stop vihapuheille ja someraivolle...

...sillä nyt on käymässä niin, että niiden salliminen lisää vihapuheita ja niihin liittyviä tekoja myös live-elämässä:
http://yle.fi/uutiset/vihapuhe_ja_someraivo_eivat_saa_muuttua_teoiksi__oikeusministeri_lindstrom_peraa_tavallisten_ihmisten_vastuuta/8717614
"
Mistä on kyse?
•Oikeusministeriön teettämän selvityksen mukaan tyypillisintä vihapuhetta on kaduilla huutelu.
•Toiseksi yleisin paikka vihapuheelle on internet.
•Oikeusministeri Jari Lindströmin mielestä vihapuhe on lisääntynyt.
•Hän vaatii suomalaisten suurta hiljaista enemmistöä puuttumaan vihapuheeseen ja kiusaamiseen"

"– Aina kun mennään ääriainesten keskusteluun, niin se ei johda mihinkään muuhun kuin riitelyyn. Enemmistön, joka on maltillista ja pystyy kiihkottomasti keskustelemaan, sen tehtävä on viedä keskustelu oikeille urilleen.
– Suuri hiljainen enemmistö, joka näkee molemmat puolet, se on ratkaisevassa roolissa. Sen on aika sanoa, mikä käy ja mikä ei käy."

Suomi24:n asiasta vastaavat henkilöt saisivat ottaa osaa kampanjaan vihapuheita someraivoa vastaan esimerkiksi seuraavilla toimenpiteillä.

1. Moderoinnin tehostaminen ja näkyvä moderointi takaisin.
2. Rekisteröintipakko joka helpottaisi moderointia.

Kukaan ei varmaan halua joutua solvaamisen, syljeksimisen tai pahoinpitelyn kohteeksi mutta vihapuheiden salliminen netissä helpottaa sen sallimista myös ruuhkabussissa tai kaduilla.

Itse kun olin luotsina niin minulla oli nollatoleranssi vihapuheille.

23

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RationalismiOnHarhaa

      En ole kyllä tuollaisiin ihmisiin törmännyt. Siis enemmistö muka pystyisi kiihkottomasti keskustelemaan asiapohjalta asioista? Ei todellakaan pysty.

      Sen takiahan koko nykyajan suomalainen täysin valheessa oleva pellekulttuuri on olemassa, että enemmistö ei siedä ikäviä tosiseikkoja. Sen takia mm. Turussa pystytään tekemään mielenterveysongelmaisille vanhuksille mitä tehdään. Ja vastaavaa on koko Suomi aivan täynnä.

      • En ole samaa mieltä tästä " Siis enemmistö muka pystyisi kiihkottomasti keskustelemaan asiapohjalta asioista? Ei todellakaan pysty."

        Olen juontanut lukuisia keskustelutilaisuuksia ja johtanut kokouksia ja kokemukseni mukaan juuri hiljainen enemmistö on se joka kiihkottomasti ja järkiperusteilla asioita käsittelevät. Mutta sitten on se marginaaliryhmä, pari henkilöä jotka huutelevat, usein epäasiallisia välihuutoja eivätkä esimerkiksi kokouksissa pyydä puheenvuoroja jolloin kokouksesta tulee kilpahuutoa jos ei jämäkkä puheenjohtaja osaa ottaa ohjia.

      • NäinoN--

        Kyllä pystyy. Ja Jokainen Joka Haluaa Pystyy siihen. Se on vain omasta tahdosta kiinni miten keskustelee. Jokaisella on sen verran analyysikykyä nähdä tosiasiat.

        IHminen Itse päättää Miten mihinkin asiaan suhtautuu. Ihminen Valitsee joko Vihata tai rakastaa. Ihminen päättää myös Itse onko vastaan vai puolesta vai siltä väliltä.

        NE on Ihmisen Omia valintoja.- Kiihko on MYÖS Ihmisen OMA valinta.

        Ihmiselle on luotu aivot sitä varten että tekee päätöksiä.

      • SumessaMeneeNäin
        aito-arska kirjoitti:

        En ole samaa mieltä tästä " Siis enemmistö muka pystyisi kiihkottomasti keskustelemaan asiapohjalta asioista? Ei todellakaan pysty."

        Olen juontanut lukuisia keskustelutilaisuuksia ja johtanut kokouksia ja kokemukseni mukaan juuri hiljainen enemmistö on se joka kiihkottomasti ja järkiperusteilla asioita käsittelevät. Mutta sitten on se marginaaliryhmä, pari henkilöä jotka huutelevat, usein epäasiallisia välihuutoja eivätkä esimerkiksi kokouksissa pyydä puheenvuoroja jolloin kokouksesta tulee kilpahuutoa jos ei jämäkkä puheenjohtaja osaa ottaa ohjia.

        Otetaan satunaisesti 100 ihmistä yhteiseen tilaan keskustelemaan vaikkapa maahanmuutosta. Heistä 60 ihmistä keskustelee aiheesta normaaliin tapaan. 30 ihmistä on hiljaa eivätkä puhu mitään, kuuntelevat vain. 10 ihmistä ryhtyy huutamaan mielipiteitään ja heistä 1 ryhtyy herjaamaan eri mieltä olijoita.

      • KapittelijaUnohtui
        SumessaMeneeNäin kirjoitti:

        Otetaan satunaisesti 100 ihmistä yhteiseen tilaan keskustelemaan vaikkapa maahanmuutosta. Heistä 60 ihmistä keskustelee aiheesta normaaliin tapaan. 30 ihmistä on hiljaa eivätkä puhu mitään, kuuntelevat vain. 10 ihmistä ryhtyy huutamaan mielipiteitään ja heistä 1 ryhtyy herjaamaan eri mieltä olijoita.

        Täällä Kepupalstalla se menisi niin, että sadasta ihmisestä 60 pelkästään lukee muiden kirjoituksia. 39 kommentoi jollakin tavalla ja sit on 1 joka herjaa muita kapiksi. :D

      • SumessaMeneeNäin kirjoitti:

        Otetaan satunaisesti 100 ihmistä yhteiseen tilaan keskustelemaan vaikkapa maahanmuutosta. Heistä 60 ihmistä keskustelee aiheesta normaaliin tapaan. 30 ihmistä on hiljaa eivätkä puhu mitään, kuuntelevat vain. 10 ihmistä ryhtyy huutamaan mielipiteitään ja heistä 1 ryhtyy herjaamaan eri mieltä olijoita.

        Noin se suurinpiirtein menee. Jotkut, onneksi harvat, kokevat olevansa sääntöjen yläpuolella ja luulevat, että sananvapaus tarkoittaa, että saa sanoa missä ja milloin mitä vaan kenestä vaan. Ilman vastuuta sanomisistaan.

        Siitähän on kysymys myös verkkokeskustelujen moderoinnissa joka nuo ylilyönnit keskusteluissa sitten poistaa.

        S24 päätti vuosi sitten toisin antaen kaikkien kukkien kukkia, myös myrkyllisten rikkaruohojen. Se on tuonut mukanaan sen, ettei keskustelujen antia kukaan ota vakavasti koska 90% kirjoituksista on provokatiivista muiden herjaamiseen keskittyvää tai muuten asiatonta "kommari/homo/suvakki/natsi"-verbaalista tykitystä johon syyllistyy vain se 1% vähemmistö.

        Suomi24:n keskustelusivujen vähämerkityksellisyys on jo käsite muualla sosiaalisessa mediassa. Tätä ei pidetä missään uskottavana sivustona jos halutaan julkituoda jotain tärkeää.

      • S24OnLuusereille

        **Tätä ei pidetä missään uskottavana sivustona jos halutaan julkituoda jotain tärkeää.** Hahah. Jopa MV-lehden mukauutisia kommentoidaan enemmän kuin suoli24:n julkaisuja

    • MuutenHyväPalsta

      <>>
      Olis kyl hyvä, että täällä luosi olisi, aivan liikaa kepupalstalle kuulumatonta saastaa.

    • MkarvaJombenRakasJohtaja

      Älä viitsi paskaa jauhaa! Et Sinä pysty "nollatoleransseinesi" kohoamaan edes tavallisen ihmisen tasalle, Munakarva-Jombe!

    • Häpeän.puolestasi

      Surkea luuseri olit.
      Poistit hyviä kirjoituksia.
      Ei saisi olla edes laisiasi olemassa.
      Jos se rukki ukko olet, sitten en ihmetelekkään.
      Nyt muka täällä puhut toista, kuin aiemmin.
      Itseänikin haukuit muitten perässä, poistit hyviä kirjoituksia,
      muitten innostamina. Olit mm pankkopojan ym höpöttäjä kapin perässä, siihen sitten tarttui muutkin.
      Paikkasi ei ole täällä. Vituttaa jo nimimerkin näkeminenkin.

      • Ikävää kannaltasi tuo, varsinkin kun noin koville ottaa kun vieläkin tuntuu harmittavan mutta luotsi täällä teki vain työtään ja jos kirjoituksesi oli poistunut oli se silloin sääntöjen vastainen. Näin täällä silloin toimittiin. Nyt Aller on päättänyt toisin.

      • Kerran.katoaa.luottamus
        aito-arska kirjoitti:

        Ikävää kannaltasi tuo, varsinkin kun noin koville ottaa kun vieläkin tuntuu harmittavan mutta luotsi täällä teki vain työtään ja jos kirjoituksesi oli poistunut oli se silloin sääntöjen vastainen. Näin täällä silloin toimittiin. Nyt Aller on päättänyt toisin.

        Olit surkea tehtävässäsi. Täysin epäonnistunut valinta Allerilta.
        Paikkasi muualla kuin tuolaisessa. Tuollaiset vaatii osaamista tasapuolisuuteen.
        Jos palstan valvoja alkaa haukkumaan "asiakasta" ja poistamaan kirjoituksia, joka nyt suht siististi on. Vaikka toisten innostaminen takana siihen, ei se saisi olla mikään peruste noin toimimiseen. Koitettiin oikein joukolla lynkata, toinen toistaan innostaen.
        Itse en olisi tuollaisia huolinut alaisekseni. Pitää olla rehti ja reilu kaikkia kohtaan.

      • ResMajNäreissään
        Kerran.katoaa.luottamus kirjoitti:

        Olit surkea tehtävässäsi. Täysin epäonnistunut valinta Allerilta.
        Paikkasi muualla kuin tuolaisessa. Tuollaiset vaatii osaamista tasapuolisuuteen.
        Jos palstan valvoja alkaa haukkumaan "asiakasta" ja poistamaan kirjoituksia, joka nyt suht siististi on. Vaikka toisten innostaminen takana siihen, ei se saisi olla mikään peruste noin toimimiseen. Koitettiin oikein joukolla lynkata, toinen toistaan innostaen.
        Itse en olisi tuollaisia huolinut alaisekseni. Pitää olla rehti ja reilu kaikkia kohtaan.

        Res.maj taitaa olla tosi näreissään arskalle kun ei oo päässyt yli siitä, että joskus joku älytön kirjoituksensa lähti tunkiolle :D

      • Cryona
        aito-arska kirjoitti:

        Ikävää kannaltasi tuo, varsinkin kun noin koville ottaa kun vieläkin tuntuu harmittavan mutta luotsi täällä teki vain työtään ja jos kirjoituksesi oli poistunut oli se silloin sääntöjen vastainen. Näin täällä silloin toimittiin. Nyt Aller on päättänyt toisin.

        Saitko palkkaa työstäsi ? Mikäli et, ole ystävällinen äläkä käytä lauseessa "teki vain työtään".

      • TyöOnTyötäPalkatonkin
        Cryona kirjoitti:

        Saitko palkkaa työstäsi ? Mikäli et, ole ystävällinen äläkä käytä lauseessa "teki vain työtään".

        Työ on työtä. Palkatonta tai palkallista joten onpa älytön kommentti sinulta ja kertoo hyvin minkälaisella älykkyyden tasolla täällä liikut.

      • MistäNäitäOikeinTulee
        TyöOnTyötäPalkatonkin kirjoitti:

        Työ on työtä. Palkatonta tai palkallista joten onpa älytön kommentti sinulta ja kertoo hyvin minkälaisella älykkyyden tasolla täällä liikut.

        Tuo onkin tiivistettynä meillä se ongelma, meillä ei ole mitään, joka erottaisi työn ja harrastamisen. Koska työstä ei nähtävästi ole enää oikeistohallituksen aikana tarvis maksaa palkkaa. Eli ollaan eroitettu yhdet oleelliset asiat toisistaan - työ ja toimeentulo. Se onkin se yhteiskuntamme persutavaa laatua oleva ongelma.

        Olisdin kyllä huolestuneempi sinun älykkyydentasostasi.

    • Erittäin asiallinen ja hyvä avaus todella tärkeästä asiasta. Allekirjoitan. Kiitos.

    • Cryona

      Joskin kyllä välillä kohtalaisen erikoinen käsitys vihapuheesta.

      • tuntemattomatsotilaat

        Oikeistolaiset paljastavat todellisen karvansa ristiriitatilanteissa. Vasemmistossa on totuttu kestämään paineita ja osoittamaan johtajuutta kovassakin paikassa, mitä vähäosaisten puolustaminen rikkaiden ylivaltaa vastaan on aina vaatinut.

        Näiden päivien toistuvat alatyyliset kiukkukohtaukset ja ammattiyhdistysliikkeen toimijoihin kohdistuvat karkeat uhkailut kertovat oikeiston haaksirikosta. Perussuomalaisilta on pää jo painunut pinnan alle ja kuuluu pelkkää pulputusta.

        Hallitus leikkaa - Me emme hyväksy!

        http://joukkovoima.com

      • Yks.unohtunut
        tuntemattomatsotilaat kirjoitti:

        Ay liike ei SAK eikä SDP ole hallitus.
        Sitä heidän vaikea niellä.
        Hallitus valittu vapailla vaaleilla, sitä pitäisi myös vasemmiston kunnioittaa. Huudetaan suoraa huutoa, että väärin" Vaikka se on ihan oikein valittu.
        Joka 4-jäs vuosi eduskuntavaali, mm kommunisteilla ei suoraan ole puoluetta demokratiassa, sitten noin haukkuen ja huutaen.

        Kyllä hallituksen pitää maassa olla joka pitää jöötä.
        Perustuslakikin takanaan.

        Näin mennään, kun Ay liike saanut liikaa vallan tapaista.

      • suurempijoukko
        tuntemattomatsotilaat kirjoitti:

        Oikeistolaiset paljastavat todellisen karvansa ristiriitatilanteissa. Vasemmistossa on totuttu kestämään paineita ja osoittamaan johtajuutta kovassakin paikassa, mitä vähäosaisten puolustaminen rikkaiden ylivaltaa vastaan on aina vaatinut.

        Näiden päivien toistuvat alatyyliset kiukkukohtaukset ja ammattiyhdistysliikkeen toimijoihin kohdistuvat karkeat uhkailut kertovat oikeiston haaksirikosta. Perussuomalaisilta on pää jo painunut pinnan alle ja kuuluu pelkkää pulputusta.

        Hallitus leikkaa - Me emme hyväksy!

        http://joukkovoima.com

        Ja sinä kopioit tuon paskasi joka sivulle, häivy kotiisi kommari.

    • AamunVirkkuMaonNappaa

      Lukaisin tään ketjun läpi niin näppituntumalta puolet on pelkkää herjailua toisille. Tätäkö alottaja tarkoittaa?

      • Ja näin se itse asia häivytetään kätevästi taustalle. Vastenmielisin ilmiö tällä palstalla on kielenkäyttö eräästä entisestä Presidentistä. Joka johtuu siitä että hän on nainen. Myöskään en käsitä ihmisiä jotka tekevät pilkkaa mm. puheviasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9297
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8202
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6053
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2467
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2167
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1799
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1744
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1619
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1525
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1422
    Aihe