sai työväestön kyykkyyn otti ilon irti Stubbin ja jonkun persun kanssa,ILOISET MIEHET KUN SAA LEIKATA KANSALTA,mutta otetaan lisää pakolaisia kohta ja rahoitetaan kulut suomen köyhiltä,ei talkoisiin osallistu hyvätuloset.
Sipilä tuuletti kun
4
<50
Vastaukset
- toivotonkansa
Tuottavuus paranee entisestään, kun työväestö luopuu nyt vähistään.
Tänä vuonna maksettavista suurosingoista voi päätellä, että suomalaisten yritysten tuottavuus on huippuluokkaa. Jatkossa se vain paranee, kun palkanssajien ja muun väestön kiristykset tulevat voimaan.
Kansaa on jälleen vedätetty työllistämiskortilla.Pitäisi jo oppia, että se on silkkaa valehtelua. Niin tiuhaan näitä "työllistäviä" toimia on viime aikoina ollut, että ei luulisi ihmisten muistin noin lyhyt olevan.
Taitaa olla kysymys tyhmyydestä.Osinkosumman kasvusta ei voi päätellä sitä, että suomalaisten yritysten tuottavuus olisi huippuluokkaa. Osuvampi johtopäätös on se, että yrityksillä on epävarma olo tulevaisuuden suhteen. Eli ei ole uskallusta panna rahoja investointeihin. Silloin kun talous kasvaa, osinkosummat voivat jopa pienetyä, kun rahalla on tuottavaa käyttöä. Poliitikan pitäisi pyrkiä tukemaan ennen muuta investointihalukkuutta. Vientiyritysten kohdalla palkat ovat korkeintaan noin viidennes kilpailukyvyn elementeistä, joten kilpailukykysopimuksen vaikutus on tässä kohdin varsin marginaalinen.
Enemmän on sitten vaikutusta PK-sektorilla ja kotimarkkinayrityksillä. Niissä palkkakustannukset voivat olla hyvinkin oleellisia. Niille paikallinen sopiminen olisi tärkeää. Niillä on myös taloudessa se suurin työllistävä vaikutus. Palvelualoilla koneellistuminen eikä aina digitalisaatiokaan korvaa ihmistyötä.
Työmarkkinapolitiikan ei tulisi olla homogeenistä edellä mainituista syistä. Yritysmaailma on hyvinkin erilainen suurten ja pienten yritysten, vientiyritysten ja kotimarkkinayritysten välillä. Samat keinot eivät välttämättä ole kaikille hyviä keinoja edistää asioita. Vientiyrityksissä painokkaita asioita ovat yritytyksen oma innovaatio- ja markkinointikyky sekä johtamiskyky. Tietysti maailmamarkkinatilanne ja vaikkapa valuuttujen arvo vaikuttavat niillä ratkaisevasti. Ne ovat asioita, joihin maan hallituksella on varsin pieni mahdollisuus vaikuttaa. Sekin missä sitä vaikuttamismahdollisuutta olisi, menee ihan persiilleen. Hallituksella olisi nimittäin mahdollisuus lisätä yliopistojen tutkimusrahoitusta, mutta se meneekin ja vähentää niitä eli vie sen ainoankin vaikutuskeinon. Se on kyllä järjettömyyden huippu ja täysin ylittämätön saavutus siinä suhteessa.
Työllistämisen osalta nopeavaikutteinen keino voisi olla matalapalkkatyön mahdollistaminen mitä esim. Juhana Vartiainen toivoisi. Tämä ehkä edellyttäisi jonkinlaisen perustulomallin luomista, jotta palkalla voisi myös elää eikä johtaisi siihen, että pitää tehdä kahta tai kolmea työtä elääkseen. Se missä työvoimalla on kysyntää, on kuitenkin juuri matalapalkkatyöt eli ns. paskaduunit. Hallitus toimii politiikassaan määrätietoisesti siihen suuntaan, että kynnys matalapalkkatyön vastaanottamiseen madaltuisi. Kyse on Saksan mallista.
SSS-miesten ilo ja nyrkitys lienee tulkittu ainakin osittain virheellisesti. Lähemmäs totuutta päästään tämän päivän Hesarin pääkirjoituksessa.
Kyse on pääministerin parhaasta päivästä. Miksi se osui vasta sopimuksen syntyä seuraaviin päiviin. Edellisenä päivänä hallitus vielä tiedotti, että neuvottelutulos jää kauas hallituksen asettamista tavoitteista. Sopimukseen ei tehty tämän masentuneen ja iloisen lausunnon välissä mitään muutoksia. Mikä selittää masennuksen muuttumisen ylitsepursuavaksi iloksi. Joku hakee ehkä selitystä lääketieteestä. Sen mukaan nämä kolme miestä sairastavat maanis-depressiivistä mielialahäiriötä. Jonain päivänä ollaan ilman syytä pää alla päin ja sitten seuraavana taas hervottoman ylivilkkaita ja innokkaita.
Todellista syytä pitää varmaan etsiä hallituksen sisältä kuten Hesarissa oikein oivallettiin. Neuvottelutulos kelpasi persuille heti ja Sipilälle melkein heti. Sen sijaan Stubbilla ja Kokoomuksella tökki. Stubb vedätti tässä hallituskumppaneita ja asetti omia ehtojaan mm. veronalennusten ehdoista. Stubbin piti näyttää omilleen, että hän on tässä kovana. Tällä tavoin hallitus oli vaarantamassa koko sopimuksen. Stubbin veronalennuspuheiden ehtoihin kiinnitetti huomiota monella taholla (mm. veronmaksajien keskusliitossa) kertomalla, että Stubb puhuu vastoin sitä, mitä on luvattu eli että verotusta ei kiristetä. Hallituksen asettamat ehdot ovat nyt sitten SAK:n liitoille hyvä tekosyy hylätä sopimus. Stubb antoi niille tällaisen lahjan.
Hallitus on siis niin tässä asiassa kuin sotessakin eripurainen. Kepu ja persut ovat liittoutuneet keskenään muuten vahvaa Kokoomusta vastaan ja tämä alkaa näkyä politiikassa. Kokoomuksen sisällä on vahvaa kahtiajakoa niin, että yksi kansanedustaja jopa suoraan toivottaa saavutetun sopimuksen huit helvettiin. Ja tuskin hän on siinä yksin Kokoomuksessa.- jjujujuju
No, joo noinkin varmasti on, mutta on sitä tulosta tehty ja kunnolla. Tosin pienehköt yritykset ovat varmasi jääneet heikoimmille.
Tilanne on niiden kohdalta siinä mielessä ongelmallinen, että ne toimivat usein suurten yritysten alihankkijoina. Suuri kilpailuttaa pienempiään ja nämä joutuvat sitten viime kädessä ay-liikkeen kanssa vastakkain. Suuri yritys napsii rusinat pullasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410