Lapseni on hiukka alle 2 vuotta. Ei ole nyt kuukauteen syönyt liki mitään. Menee jo omat hermot, kun lapsi ei syö, on kiukkuinen ja univaikeuksiakin tullut. En usko enää pelkkään uhmaikäisen ohimenevään juttuun. Ja vaikka olisi mitä, niin en vain jaksa enää itse. Olen 24/vrk/vkossa äiti. Lapsen syntymän jälkeen päässyt 2 kertaa ilman lasta jonnekkin. Isä ei kuvioissa, ei auttavia ystäviä, ei sukua. Mistä apua? Kelle uskaltaisi kertoa omasta uupumuksestaan, ettei heti alettaisi huostaanottoa tms suunittelemaan, jotenkin vaikka muuten asiat ok, niin pelkään pyytää apuakin. Mutta en jaksa enää olla iloinen ja leikkiä lapsen kanssa, kun olen niin väsynyt mm hänen syömättömyyteensä. Auttakaa ken voi, sanoilla.
Mihin voisin ottaa edes yhteyttä apua pyytääkseni?
Mihin voisin ottaa edes yhteyttä apua pyytääkseni?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Nopsaan meet neuvolaan ja kerrot siellä olostasi. He järjestävät sulle apua, saatko kodinhoitajaa, en tiedä, mutta joku tulee avuksesi. Ei ne heti huostaanota. Vauva vaistoaa huonon olosi. Käytä lääkärillä, pyydä naislääkäri, paremmin ymmärtää kuin mieslääkäri. Etsiydy leikkipuistoon josta saat tukiverkkoa MLL järjestää äiti-lapsikerhoja ja sossuilla on myös ja srk :lla on äitilapsi kerhoja. Huomenna heti meet kirkolle ja alat kyselemään. Jos et uskalla, soita sos-puhelimeen.
"ei ne heti huostaanota"
....mitäs minä epäilinkin:(
Jos olisin töissä saisin kyllä sairaslomaa uupumuksesta. Ei kukaan tietäisi, saisin päivät nukkua kun lapsi olisi tarhassa.
Nyt kun olen kotona, ei ole oikeutta uupua....
Ja minä hullu vielä pidensin hoitovapaatani:(((
Ilmaisin itseni huonosti. Masennuksen ja väsymyksen takia lasta ei oteta huostaan, älä edes mieti sitä. Olethan jo tavallasi aloittanut toipumisen, kun kyselet apua. Mene heti tänään puistoon, aloita juttelu, tee tikusta asiaa. Jos ei heti joku vastaa, jatka vaikka ohjaajien kanssa.
Kysele tukea siihen lapsen hoitoon, saatko avustusta jostain. Voithan kaydä työkkärissä etsimässä uutta työpaikkaa, ei se ole kiellettyä, mutta ökö sano itseäsi irti. Kysy paikallisesta päiväkodista, miten siellä toimitaan, saatko osapäiväpaikan näistä syistä. (sosiaaliset).
Aikanaan itse taistelin samankaltaisten asioitten kanssa, mutta niin sieltä van ylös noustiin, vaikka se vaikealta tuntuikin. Kyllä onnistut! Mene sinne neuvolaan.
Kirjoittele kuulumisiasi.
Kiitos kannustuksesta:)
Jotenkin en vain osaa leikkipuistossa aloittaa juttelua ihmisten kanssa. Tuntuu, että kaikilla on niin hyvin asiat: ovat tarmokkaita ja perheissä on isä. Kuitenkin jotenkin on vain niin vaikeaa puhua vain niitä näitä, vaikka normaalisti olenkin sosiaalinen ihminen. Tunnen itseni jotenkin vain niin erilaiseksi.
Katson ensiviikkoon vielä ja mietin mistä alkaisin. Ihan varmasti kerron kuulumisiamme. Kiitos vielä tuesta ja neuvoista, siitä että joku haluaa kuunnella.
kysy siellä puistossa, josko ne voisivat järjestää
tutustumispäivät uusille äideille. Usein ohjaajat kaipaavat hyviä ja uusia vinkkejä asiakkailta. Puolihuolimattomasti voit heittää kainon toiveen sinne moisesta.
Silloin ehkä tapaat "vahingossa" muita yksinäisiä äitejä. Eikä puistossa tarvitse heti kertoa perhesuhteistaan, kyllä siellä se lapsen napa ja oma napa on lähimpänä. Sitten kun aikaa menee, ja tutustut paremmin, voit kertoa tarinasi. Se on yleinen nykyisin, et usko, miten yleinen. Nauti lapsestasi ja kaikesta mitä hän oppii päivittäin. Kirjoitellaan.
sitten osa-aikaista hoitopaikkaa?Otappas 2vuotis neuvolassa ihan rohkeesti puheeksi omat tuntemuksesi ja sitä kautta jos saisit sen hoitopaikan?
Ja kuten joku jo mainitsi niin lapsesi alkaa olla kivan ikäinen että osallistuminen perhekerhoihin ja muihin vastaaviin toimintoihin
vois olla antoisaa ajatellen omia ystävyyssuhteitasi.Kannattaa mielestäni kokeilla.
Meillä oli kyllä kanssa nyt 2v3kk tuossa joku aika sitten syömälakossa eikä vieläkään syö niin sanotusti normaalisti.Tänäänkin on syönyt kolme kylmää verilettua ja lasillisen kaakaota.ja luulen ettei tänään enempää syökkään.
Oletko huomanuut onko sinun lapsellasi kakaamisvaikeuksia?Meillä on ilmeisesti nyt syy-yhteys tähän syömättömyyteen ummetuksella.
En ole käyttänyt lääkärissä koska vanhimmalla lapsellani oli samantyyppisiä ongelmia ja ne kyllä meni ajastaan ohi.Kun kasvu jatkuu niin en ole ollut sen enempää huolissani.
Univaikeudetkin kuuluvat minun mielestäni ihan normaaleihin kuvioihin.Ainakin meillä myös pieniä itku/ininäkohtauksia yöllä tai aikaisin aamulla.Näkee puheista päätellen pahoja unia.Luulen että kun ajatusmaailma laajenee niin ne jää tuonne unimaailmaan sitten.
Entäs oletko ajatellut töihin menoa?
Tai niin,olen minäkin ajatellut mutta kun ei ole äitiysloman jälkeen paikkaa minne palata niin ajatukseksi se on jäänytkin.Juuri tänään kävin lakkauttamassa kotihoidontuen ja ilmoittauduin työttömäksi työnhakijaksi.
Ihan jo sen takiakin että työttömyyspäiväraha on sentään vähän isompi kuin tämä 350 euroa käteen jäävä kotihoidontuki.
Ja tietysti työpaikka olis sitten extraa.
No,tais mennä vähän vierestä ja omienkin juttujen purkuun,mutta jaksamista ja kokeilepas noista jotain....
Itselläni on kyllä työpaikka, mutta työnantajallahan ei ole velvollisuutta ottaa minua tietääkseni töihin ennen ilmoittamaani hoitovapaan loppumista, koska tilalleni on palkattu sijainen.
Jotenkin sitä kaipaakin vastuun jakamista edes tarhantätien kanssa, ja saisi itse keskittyä töissä muuhun kuin lapseen. Jaksaisi taas varmaan eritavalla arvostaa yhteistä aikaakin...
Eiköhän noi osa-aikaiset hoitopaikat ole mahdottomia näin hoitovapaalla?
Olette antaneet mahtavaa tukea, siitä jo saan voimaa:))
Ehkä voisin kysyä puistotädiltä vapaita paikkoja lapselle/ jos ei ole kovin kallis. Tai liittyä yyliittoon, saisi vertaistukea sieltä.
"Hyvä" kuulla että muillakin on samanlaisia juttuja: syömis ym juttujen kanssa. Oman lapseni kakka on päinvastoin ollut aina löysää, vaikkei juokaan normaalia enempää tavallisestikaan. Olen sitä neuvolassa kummastellut, mutta on kuulema ihan normaalia. Ei vain itsestä tunnu siltä. Voisin tietenkin käydä punnituttamassakin lapseni nyt, niin näkis onko vaikuttanut syömisongelmat paljonkin painoon/kasvuun.
Itseänikin kyllä pelottaa tuo 350, on kyllä niin vähän. Toivottavasti saat pian hyvän työpaikan ja lapselle myös mukavan ja turvallisen hoitopaikan.
Ehkä tästä tosiaan selviää. Se on kuitenkin pakko myöntää, että en ihan näin, joten jotain muutosta on tosiaan itseni nyt löydettävä tähän. Muutoksessa piilee toivottavasti tuleva voima:)
Ihan tuosta syömättömyydestä: meillä on kaksi lasta joilla kummallakin on ollut syömättömyyttä tai hyvin vähäistä syömistä pitkiäkin aikoja. Ihmettelin millä ne pärjää kun ruoka ei maistu. No, ohi meni kummallakin aikanaan ja nyt saa perunoita keittää jo ison kattilallisen.
Noin kahden vuoden iässä lapsi oppii hallitsemaan
suoltaan ja virtsarakkoaan.Ja uhmaa siis vanhempiaan syömättömyysellään, myös ummetus,nukkumishäiriöt yms. voivat johtua tästä.
Jos lapsella ei ole meneillään kasvukausi sekin vaikuttaa ruokahalua vähentävästi. Älä ota stressiä syömättömyydestä,lapsi syö kyllä kun on nälkä.Älä kuitenkaan pidä esillä "herkkuja" joita
hän pyytää kun on nälkäinen,vaan anna vaikka hedelmiä,juureksia,leipää,purkkiruokia tms..
Hae itsellesi aikaa,neuvola on hyvä paikka puhua,on myös kerhoja joihin lapsen voi hetkeksi jättää että pääset omille asioillesi.En tiedä minkäkokoisella paikkakunnalla asut ja kuinka paljon sinulla on valinnanmahdollisuuksia, aloita siis neuvolasta,heillä on myös vaitiolovelvollisuus asioidesi suhteen...toivon sinulle ilonpilkahduksia elämääsi,siitä se lähtee.
ajatella tukiperhettä jonka avulla saisit esim kerran kuussa viikonlopun ihan vain itsellesi. Jos olet noin yksin lapsesi kanssa voisi sinulla olla mahdollisuus saada tällainen tuki. Siitä voisit kysellä kunnan sosiaalitoimesta. Me olemme toimineet useamman vuoden tukiperheenä yksinhuoltajaäidin lapsille. Perheen luontainen tukiverkosto on kaukana ja äiti tarvitsi aikaa itselleen. Mielestäni se on vastannut tarkoitustaan ja siinä ei todellakaan tarvitse olla kyse tilanteesta jossa ollaan jo lähellä huostaanottoa. Tässäkin tapauksessa äiti pärjäsi lasten kanssa hyvin, mutta katsottiin että ennaltaehkäisevässä mielessä on tarkoituksenmukaista...
Täytyy tosiaan miettiä.Ehkä olen liiankin huono puhumaan omista asioistani kellekkään.Ja tuntuu vain että pitää pärjätä yksin.Että on jotenkin huono jos haluaisi jotain muutakin:leffakäyntiä, rauhassa kahvilassa istumista , lepoa ja sellaista.
Ehkä ei osaa vain sitten luottaa tarpeeksi oikeanlaisen avun saantiin.Siihen, että näin olisikin oikeasti oikeus tuntea:uupumusta kun ei koskaan omaa aikaa ilman lasta.
Tää viikko ollut vähän parempi.Lapsikin jo syö jotain:)
En ole vielä mistään mitään kysellyt.Jotenkin tuntuu niin oudolta soitella minnekkään tällaisesta.
Tukiperhekin kuulostaisi taivaan lahjalta, mutta pitäisi tuntea kunnolla perhe ennen kuin "uskaltaisi" näinkin pienen lapsen antaa hoitoon viikonlopuksi.
Ehkä odottelen 2vuotisneuvolaa ja yritän puhua jotain siellä.
Hyvää viikonloppua kaikille.