Maakuntasarjan kehäraakkipoliitikko Olli Rehn on kovien haukkujen jälkeen ryhtynyt paikaamaan mainettaan ja antaa kummallisia, vetelästi muotoiltuja lausuntoja lähes joka päivä. Pari päivää sitten mies loksutti Suomen idänsuhteista puuta heinää, ja tällainen vesivelli ilmestyi tänään:
-------------
Rehn: Laajentuminen vain yksi keino EU:n naapurisuhteissa
Julkaistu 15:19
tulosta juttu
lähetä linkki
Laajentumisen ohella EU:lla on muitakin keinoja kanssakäymiseen rajanaapuriensa kanssa, kirjoittaa komissaari Olli Rehn tiistain Financial Times -lehdessä. Rehn viittaa EU:n Ukrainan demokratiapyrkimyksille osoittamaan tukeen, joiden päämääränä on vapaakauppa, poliittinen vuoropuhelu ja ihmisten väliset kontaktit.
Länsi-Balkanin maiden usein vielä heikkojen instituutioiden rakentamiseksi EU on luonut vakauttamis- ja liitäntäprosessin, johon kuuluu tulevaisuudessa mahdollinen EU-jäsenyys.
"Vaikka Euroopan rajat ovat enemmän henkisiä kuin fyysisiä, maantieteellä on edelleen vaikutusta levitettäessä eurooppalaisia arvoja", laajentumisasioista komissiossa vastaava Rehn kirjoittaa.
Rehn ilmoittaa tavoitteekseen, että neljän vuoden kuluttua, vuonna 2009, EU:ssa on nykyisen 25:n sijasta "noin 29" jäsentä. Lisäksi puolisen tusinaa Länsi-Balkanin valtiota ovat hyvää vauhtia etenemässä EU:n jäsenyyteen. Myös Turkki on vakaasti matkalla jäseneksi toteutettuaan voimaperäisiä uudistuksia.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.