"Suomella on osaamista, kykyä tehdä ja toimittaa. Kysymys on myyntiosaamisesta. Siinä on työsarkaa. Osaan sen."
Jos jonkun yrityksen myynnistä vastaavat toimisivat kuten läskiperselyllerö, yritykset olisivat hyvin nopeasti konkurssissa. Törkeä valehtelu tarjolla olevasta tuotteesta tai palvelusta ei yksinkertaisesti käy laatuunsa, sen tietää jokainen. Ja tässä on kerrankin asia, jonka voi todellakin ymmärtää sillä kuuluisalla maalais- tai kaupunkilaisjärjellä.
Läskiperselyllerö huijasi lupauksillaan asiakkaitaan eli äänestäjiä vuosien ajan. Sitten kun hallitusvastuun koitettua tuli aika toimittaa luvattu tuote ja palvelu, paljastui, ettei tarjolla ollutkaan yhtäkään luvatuista ominaisuuksista.
http://timosoini.fi/2016/03/yhteiskuntasopimus-viides-kerta-toden-sanoi/
Läskiperselyllerö väittää osaavansa myydä
12
<50
Vastaukset
- koirannussija.teneriffa
Soini on kusettamisen ja huijaamisen mestari. Jos hän luulee terveen ja pitkäjänteisen yritystoiminnan perustuvan noiden osaamiseen, hän on todella sekaisin ja enemmän pihalla todellisuudesta kuin aiemmin luulin. Soinin analogiat ovat yleensä aivan käsittämättömiä, joten tässäkin voi olla kyse poikkeuksellisen sekaisesta yritelmästä analogiaan.
- ulkomarkkinat.vaviskoot
"Missä ei-suomalainen tuote, siellä ongelma!"
"Kuluttajamittaukset on kuluttajamittauksia, me olemme seuraavat kolme vuotta toiseksi suurin markkinajohtaja!"
Kyllä noilla alkuun pääsee.- nuppiske
Niin, toisin kuin politiikassa, kaupankäynnissä asiakas ei ihan helposti ota kusta silmäänsä toista kertaa.
- kova.toimittamaan
Soini on kanssa kova poika toimittamaan. Pitää vain saada se osaaminen esille, ja ulkoministerin palli on tähän hyvä areena, jossa riittää sarkaa pientä Suomea laajemmallekin.
- voevoevittu
Läskipäälylleröt vauhdissa, ottakaa lääkkeenne.
- kova.toimittamaan
Mitä jos sinä nyt keskittyisit vain ihan omiin lääkkeisiisi? Änkytyksesi ei liity aiheisiinkaan mitenkään.
- kova.toimittamaan
Vai oletko ulkomyyntiministeri Soinin toimeksiannosta myymässä täällä lääkkeitä? Siinä tapauksessa olette erehtyneet osoitteesta; Suomi24 ei ole ulkomaanmarkkina. Osaaminen kannattaa suunnata oikein.
- voevoevittu
Anteeksi en tiennyt, onko Soini ottanut ulkomaankauppaministerin hommat, pitääpä poistua tyhmien trollien sisäpiiristä.
- kova.toimittamaan
Joko nähdään kaunista uhriutumista erinomaisen älykkäältä lääkemölisijältä?
Pelle. - kova.toimittamaan
Saisiko hommansa osaava ulkomaantoimitusministeri Soini myös kannatusjoukoissaan vemmeltävät verkkomyyntiosaajat mobilisoitua markkinointihommiin Suomen hyväksi? Osaavaa ja sivistynyttä väkeä; tunnetaan ministerin vastuualueet (varmaan googlettamalla) ja ollaan ennen muuta puoluejohdon tavoin kovia poikia toimittamaan!
- LihavaheheheMies
" Nyrkit yhteen ja liksat alas"
Nauramme rouvan kanssa ruotsiksi, että ufäffääuffaffää. - SoiniTuleKotiin
Soini varmistaa Suomen tuhoamisen sähläämällä Suomen vientimahdollisuudetkin. Eikö tuota narsistikuningasta saa mikään aisoihin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418