Tienpientareella oli ruskea koiran kakkapökäle. Astuin siihen, juuri ostamillani uusilla kengillä. Mitä ajattelin? No, voi hemmetti! Kakkaa oli kenkien urissa.
Mitä sitten ajattelin? No, voi hemmetti, on ihmisillä murheet, ikäänkuin ei olisi suurempia murheita olemassa; laskut maksamatta, yt-neuvottelut tai mahdolliset pakkolait. Koiran kakka, sanon sen nyt KOIRANPASKA, siitä ne ongelmat näyttävät alkavan, kun puhdaslumi teiden ja kevyenväylien alueilla alkaa sulamaan. Sitä koiranpaskaa on teiden varret valtoimenaan, mutta onko se todellisuudessa suuri ongelma? Mielestäni ei. Se paska maatuu maahan kevätvesisisateiden myötä.
Mutta asiaan; minun piti puhua koirien vihaamisesta. En ymmärrä, miksi koirienpaskoista ihmisten pitää alkaa vihata koiria.? No, monikaan ei ymmärrä koirien merkitystä keskuudessamme. Koira? Se voi olla ihmisen ystävä, lenkkikaveri, ulkoiluttaa omistajaansa. Koira voi olla oppaana sokealle. Koiraa käytetään poliisi ja vartiointitehtävissä. Koiraa käytetään huumeiden etsinnässä, ja jopa hukkuneiden etsinässä ja metsästyksessä ja kadonneiden ihmisten etsinnässä.
Niin miksi vihaat koiraa? Siksikö että se haukkuu ja paskoo teidenvarsille? Ilmeisesti.
Jäi sanomatta, että koira on hyvä vahti pihalla, pitää rosvot loitolla, varsinkin jos on isokokoinen koira.
Onhan koiranomistajallakin vastuu koirastaan, niin että se saa riittävästi liikuntaa, ja koiranomistaja kerää koiransa jätökset muovipussiin. Mutta ongelmia tulee kerrostaloasumisessa, kun koira haukkuu. Koiranhaukuntaa on vaikeata hiljentää; koiranhaukuntaa kuuluu koiralle ja sen käyttäytymiseen. Haukkamatonta koiraa tuskin on olemassakaan.
Totta, että koiran kanssa asuminen on helpompaa omakotitalossa, mutta onnistuu se kerrostalossakin, jos siellä asuu koiriin ystävällisesti suhtautuvia ihmisiä.

Vastaukset 17
Vanhimmat
Meidän uudessa Kylttyyrissä koira on saastainen eläin.
Vihaan vain keräämättömiä koiranpaskoja ja niiden uusavuttomia omistajapahasia. En sinänsä vihaa viattomia hauvoja joilla on paskat "isännät".
Olen itse koiranomistaja. Mutta olen sitä mieltä, että kakkojen keräämättä jättämisestä voisi alkaa sakottaa. En kyllä koskaan näe kenenkään jättävän keräämättä niitä kakkoja, mutta jostain niitä vain ilmestyy.
Jos joku alkaa vihata koiria koiranpaskojen takia, se on varmaan muutenkin jo tasapainoton. Mutta ei koiranomistajienkaan tarvitse yllyttää näitä yhtään.
Näin tänään klo 10:n jälkeen Vanajaveden rannassa naisen jättävän keräämättä. Mäyräkoira pusersi Linnankadun ja Niittykadun risteyksessä kasan pyörätien ja järven väliin eli alle viiden metrin päässä rannasta. Valunee siitä sulavien lumien kanssa suoraan Vanajavettä kuormittamaan. Ämmä vain ylpeänä huolsi naamaansa, niin kuin koiran tekemiset eivät hänelle lainkaan kuuluisi, ja koikkelehti pois.
Ei se ole sen koiran vika, jos autoilevilla ihmisillä loppuu kunto oven pieleen ja koiran pitää suoli tyhjätä jalkakäytävälle. Ei se koirakaan siitä tilanteesta nauti. Katsokaa joskus huviksenne kun koira sontii kadun varteen ja katsotte sitä koiraa ohi kulkeissanne. Koiraa hävettää isäntänsä laiskuus.
Omistajan laiskuus alkaa taluttimen laitosta ja taluttajan veto loppuu yleensä naapurin auton tai talon porttikonkin viereen. Yleensä sitä ulostusoperaatiota tehostetaan sotilastyylisin käskyin. "PASKA NYT SIIHEN"!. Ja elukkaparka monon pelossa torttunsa siihen sitten vääntää tai viimeistään viimesen viiden metrin matkalle kotiovesta.
Koira varmaan on sellainen kuin sen omistaja.
En ole koiran paskoja kerännyt enkä kerää.Jumankekka jos nämä hiihtäjät valtaa nämä lenkkipolut niin minä annan koiran paskoa vaikka ladulle.
Paras koira on Hot Dog. Ei pasko, eikä hauku.
Mikä pakko niiden hiihtäjien on tulla koirienomistajien ja koirien lenkkipoluille? Hiihtäjät voisivat tehdä ne latunsa muualle.
En vihaa niitä koiria, vaan niitä itsekeskeisiä omistajia, jotka kokevat jotenkin oikeudekseen paskottaa eläimen yleisille paikoille. Kaupunki alueelta pitäisi kerätä paskat pois, jos yhtään on käytöstapoja, eihän se ketään haittaa jos paskottaa sen johonkin ojaan tai metsään.
Minä taas vihaan näitä kakaroita jotka jättävät mäyräkoiransa rikottuna lasten leikkipuistoon.Kohta tulee kesä ja taas alkaa sama kaljan kittaaminen näillä mamman pojilla ja tytöillä..Opettaisit ensin nämä mukulasi ihmisten tavoille ennen kun avaat salaisen arkkusi näistä koiran omistajista.Vaikka mistän mahtaa saaneet oppinsa tähän kaljan juontiin,jääköön sanomatta.
Koiranpaskottajien tuntomerkit vaan tänne, siis niiden jotka eivät kerää. Jos sattuu osumaan sivuille, vie ainakin rakkinsa paskalle johonkin sivummalle puskaan seuraavalla kerralla.
Pituus 1.94 paino 125Kg.Voidaanhan sitä kokeilla kuka paskat kerää.Kerro paikka ja aika.
Tänään 20:30 kaurialan kentän laidalla, soraharjunkadun puolella. Be my guest läski!
Mitenkä saisi koiransa opetettua ettei aina menisi sontimaan ladulle.Ehkä koiraa veettää kun nämä hiihtäjät luulevat olevansa lenkkipolkujen omistajia.Täytyykin mennä koiraa paskattaan ennen kun lumet ja ladut katoaa.
pitovoiteet ilmaiseksi madhuseihin ym fissereihin , ei näköjään kelpaa .
Ei tehnyt tarpeitaan ladulle.Oliskohan koira lukenut näitä raivohiihtäjien kommentteja.Mennään uudestaan illemmalla jos vaikka ulostus onnistuisi.Niin ja on illalla mukavampi kävellä laduilla kun rupeaa pakastaan,nyt upotti niin pirusti.