Koulupuvut, naisten työasut/univormut etc.

baltsu

Onko muita joilla on halua pukeutua johonkin naisten univormuun/työasuun? Hoitsu, lentoemäntä, business nainen etc. Ei varmaan niin tavallista, mutta minusta brittimallinen tyttöjen koulupuku on niin viehko ja kiihottava, että sellaisen olen hankkinut jo melkein kokonaisuudessaan. Mulla tuo pukeutumishalu heräsi erään brittisarjan myötä. Eikä ole laantunut, vaan päinvastoin. Vähintään alaosa tuosta asusta päällä aika usein, kuten nytkin. Yläosa on vielä vähän puutteellinen.

Maailmalla näyttää olevan putiikkeja, joista saa tilattua ties minkälaista "adult size" rooliasua. Business woman-asun tulin jo aikaa sitten hankkineeksi. Eli liituraitainen jakkupuku ja mustat avokkaat. Tummien sukkahousujen kanssa näyttää upealta. Japani-mallin koulutyttöasu varmaan löytyy jostain piakkoin. On ihan yhtä viehkeän kiihottava kuin brittimalli. Kiva vaihdella naisellisen ja tyttömäisen asun välillä.

68

1480

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on vaikka kuinka meitä, etenki miehiä, jotka haluaa olla milloin koulupuvussa,milloin lentoemäntänä milloin minäkin..uskon että tänne syntyy keskustelua

    • Bimies2

      Lentoemo on mun suosikki. Ihanat ohuet mustat stayupit jalassani ja lyhyt hame ;) Makeet naiselliset avokkaat jalassa vielä tekee kuuman olon hameen alla...

      • lentoemännät tulee aina tsekattua sen mitä ne nyt siin lennon aikana siinä palvelee.. =)


      • Bimies2

        Samoin, ihania naisellisia naisia :)


      • Ei-paljoa-naurata

        Olis ensin kävelemään korkkareilla ja sitten vasta alkanut kuvata.
        Nyt tulos on kuin halvasta sketsistä.


      • tytöttää

        No hyvinhän hän käveli.Varmaan hankalaa tuollainen karkea sepeli asvaltilla muutenkin. Moni nainen kävelee jopa huonommin...


      • on monia tiittejä jotka ei hallitse korkkareita vaikka ois matalatkin,ite en osaa kävellä kuin ehkä kohtalaisen luontevasti jos korkoa on maksimissaan 7cm, näkee toki paljon tyttöjä naisia jotka ei hallitse yhtään 7cm.stä ja sitä korkeempia..oon kuin pitkä hoikka kirahvi, joka jäis muutenkin kiinni ett tuo tuossa on mies epäonnistuneessa valepuvussa,sanottaisko että oon niin miehekkäillä liikkeillä varustettu, vaikka muuten siro ja pitkulainen sukkahousumalliksi jopa kehuttu,samoin kehut käsivarsistani ja vyötäröstäni, mutta hyvin tälläytynyt ja opetellut transvestiitti päihittää toki monet naiset koroissaan liikkuessaan ainakin täällä suomenssa. katsokaapa samaa katukuvassa tuolla baltian maissa. kuvan linkeissä joita linkitin tänne, en ole minä.


      • Tosi-komeeta
        transnistria kirjoitti:

        on monia tiittejä jotka ei hallitse korkkareita vaikka ois matalatkin,ite en osaa kävellä kuin ehkä kohtalaisen luontevasti jos korkoa on maksimissaan 7cm, näkee toki paljon tyttöjä naisia jotka ei hallitse yhtään 7cm.stä ja sitä korkeempia..oon kuin pitkä hoikka kirahvi, joka jäis muutenkin kiinni ett tuo tuossa on mies epäonnistuneessa valepuvussa,sanottaisko että oon niin miehekkäillä liikkeillä varustettu, vaikka muuten siro ja pitkulainen sukkahousumalliksi jopa kehuttu,samoin kehut käsivarsistani ja vyötäröstäni, mutta hyvin tälläytynyt ja opetellut transvestiitti päihittää toki monet naiset koroissaan liikkuessaan ainakin täällä suomenssa. katsokaapa samaa katukuvassa tuolla baltian maissa. kuvan linkeissä joita linkitin tänne, en ole minä.

        Jotkut naiset hallitsevat tuon tosi hyvin. Kesällä olin syömässä Tallinnassa Olde Hansassa siinä ulkoterassilla. Läheisessä pöydässä istui eestiä ja venättä posmottava kaunis nainen, tosi hyvät sääret ja melkoiset piikkarit, ei mitään seitsemää senttiä. Siitä hän sitten lähti kävelemään. Ei edes Raekojan torin mukulakivillä horjahdellut. Oli tytöllä nilkoissa ytyä!


      • baltsu

        Hyvä että tuohon koulupukuun ei kuulu korkkarit, sääntöjen mukaan. Yleensä kelpaa vain mustat, matalat kengät....loaferit, ballerinat, nauhakengät jne. Matalat ja avonaiset kengät ovat muutenkin ihania, jääpähän sukkahousut paremmin näkyville!! Jotka nekään eivät saa olla mitkä tahansa, vaan mustat tai tummansiniset pääsääntöisesti. Esim. ihonvärisiä tai kuviollisia ei saa käyttää. Viininpunaista ja tummanvihreää näkee myös. No tuota sukkahoususääntöä olen rikkonut paljonkin.

        Hameenkin täytyy olla tietynlainen. Tummasävyinen joko yksivärinen tai ruudullinen (tartan), vekkihame yleensä. Vaikuttaa säännöt kuitenkin vähän vaihtelevan. No, vaihteluhan virkistää aikuisopiskelijaakin. Mutta koko-ongelmahan näissä tietysti on, varsinkin hameiden kohdalla. Ei ole löytynyt esim. viininpunaista vekkihametta isokokoisena. Vinkkejäkin saa esittää, mistä löytyisi.


      • j.o.l

        vekkihameita minäkin etsin hieman isompaa kokoa


      • Bimies2

        Sexsy tyttöilijä;) mulla kans samanlaiset ohuet sääret ja nyt myös korkokengät ja sukkikset jalassani..


      • xxx58
        Bimies2 kirjoitti:

        Sexsy tyttöilijä;) mulla kans samanlaiset ohuet sääret ja nyt myös korkokengät ja sukkikset jalassani..

        Alkaa kuumottaa.


      • Pitäis-ensin-opetella

        Kävelevät just ku miehet eli eivät naismaisesti.
        Korkokengissä lantio hieman eteenpäin, selkä suorana, nilkka ojentuu eteen ja jalka laskeutuu käbelykinjan oletetulle suoralle eli jalka aina toisen eteen eikä sen kuvitellun linjan kummallekin puolelle.


    • ainutmalliM

      En olisi uskonut että halu pukeutua naisten vaatteisiin olisi tullut omalle kohdalle niin intohimoiseksi kun se nyt on. Tavallaan tämä ei ole mikään fetisissi määrätyn tyyliseen asuun sillä kaikki käy kun ne vain on naisten asuja.
      Oikeastaan se alkoi kun meitä oli kolmen pariskunnan porukka iltaa viettämässä ja naiset halusi muotinäytöksen. Sain esitellä siinä yleisölle isäntänä naisten vaatteita ja erityisesti se alusvaate kierros alkoi kiihottaan olihan se erityistä kun oli kaverin vaimon alusasut päällä.

      • joo ..siihen on joko silloin samassa iskee taipumus jos se ei tunnu samalta ku pelkkä show siis pelleily naisten asuissa,parhaat kickisit ite saan käytetystä (naisen pitämästä) vaatekappaleesta ihan sama mitä tahansa.esim. hame housut rintsikat toppi ..ehkä siinä jotain unelmointia että tän tuntuista on tuo naisen elämä habituksen suhteen


    • baltsu

      Kyllä se pukeutumishalu voi kehittyä hyvinkin intohimoiseksi eikä kohteena ole välttämättä vain tietyt asut. Mulla on nyt vaan tuo koulupukujuttu se uutuus ja otin sen esille päällimmäisenä. Olen näistä kirjoitellut jo muissa ketjuissa, ylipitkiä litanioitakin. Mutta jos tarkennan, niin oikeastaan kiinnostaa lähes kaikki naisten asut, joihin vaan voi näkyvästi liittää sukkahousut. Olin pitkään pelkkä sukkahousustelija, mutta myöhemmin tuli mukaan myös hameet, kengät etc.

    • Henkukkeli

      Ite tykkään kans pukeutua kaikenlaisiin asuihin. Jos jok haluaa vaihella kuvia niin kikatkaa henkukkeli. Olen avoin ja mulle voi rohkeasti tulla juttelee. Ikää 20 v

      • joiäkkääämpi

        Joo,haluisin vaihtaa ajatuksia...


      • Heti-erottaa

        Jalat paljastavat heti. Eikä vain siksi, että miehellä jalat ovat monta numeroa suuremmat. Vaan siksi, että miehellä jalat lähtevät lantiosta lähekkäin, naisella enempi erillään. Sukupuoliominaisuus ja sen pettäminen vaatii rutkasti harjoittelua.


      • Heti-erottaa kirjoitti:

        Jalat paljastavat heti. Eikä vain siksi, että miehellä jalat ovat monta numeroa suuremmat. Vaan siksi, että miehellä jalat lähtevät lantiosta lähekkäin, naisella enempi erillään. Sukupuoliominaisuus ja sen pettäminen vaatii rutkasti harjoittelua.

        joo tosiaanki niin paljon erilainen ruumiin rakenne..mies on aina mies..ei se naiseks kokonaan koskaan muutu


    • Kuljettaja
    • baltsu
      • Kuin-kuiva-tikku

        Ihan liian laiha malli.


      • hyvä ja hieno look,helppo toteuttaa noissa matalissa kengissä,koulutyttöjen asuissa ei muutenkaan näytä olevan korkoa ja varmasti juurikin mukavuuden vuoks (kelatkaa pikku tytöt nuoret neidit monta tuntia koroissa ja etenki välitunneilla ois tuskaa ku ei voi leikkiä ja pelata vapaasti)..toivottavasti löydät oikeen värisen hameen siihen


      • baltsu

        Voi kunpa olisinkin noin hoikka. Jos noin tyttömäinen olisin, asujen hommaaminen olisi paljon helpompaa. Kuvan mallin kengännumerokin on varmaan vain 35. Mutta tuossa kuvassahan tärkeintä on tuo asu, ei malli. Tällä kertaa vaan sattunut noin laiha malli kuvattavaksi. Tuo on juuri se look, joka ensimmäisenä sytytti. Jotakin tyttömäisen ja naisellisen väliltä, en tiedä. Jossakin britti TV-sarjassa näin, en muista missä. Variaatioita näistä univormuista löytyy. Joissakin on viininpunainen keskeisenä värinä, joissakin taas tummanvihreä. Mariininsininen kuitenkin se tavallisin. Korkkarit ei tosiaankaan tuollaiseen asuun edes sopisi. Eikä sellaisia saa käyttääkään, sääntöjen mukaan taas kerran. Korkkaritkin on kyllä tuttuja. Mm. tällaisesta yhteydestä:

        http://aelida.com/wp-content/uploads/2014/05/black-and-white-pinstripes.jpg

        Tuo on kai nyt lähellä sitä business woman-tyyliä. Oma versioni on aika lähellä tuota tyyliä. Tuohon ei taas esim. ballerinat oikein sovi, vaikka niidenkin kanssa olen kokeillut. Avokkaat tai sandaletit täytyy olla. Mikähän lieneekään seuraava asutyyli, joka säväyttää ja täytyy sitten hankkia. Inspiraation lähteitä näkee joka päivä.

        Harva muuten varmaan tietää, että Suomessakin on ollut käytössä ylioppilailla univormu. Siitä on kyllä jo pari sataa vuotta. Sen käyttö ei kuitenkaan yleistynyt kun oli niin kallis hankkia. Jäljelle jäi vain lakki.


    • Asuilija

      Hei vaan kaikki! Kertokaa vaan heti, jos tämä vastaus on tähän ketjuun sopimaton. Haluja on ja haluja pitää toteuttaa. Aloitusviestiin viitaten; lentoemännät ovat aivan ihania, seksikkäämpää ammattia ei voisi naiselle kuvitella. Hoitsuista olen vähän eri mieltä. Valitettavasti hoitsujen nykyiset työasut ovat niin väljiä(käytännöllisiä), ettei niissä ole oikeastaan mitään kiihottavaa. Monikin hoitsu näyttää paremmalta omissa vaatteissa, kuin työasussa. Tähän liittyen, eräs tuttu mies oli aikaisemmin sairaanhoitaja, nykyisin ihan muussa ammatissa. Hän on kyllä niin äijä, kuin voi vaan olla, kuulemma naispotilaat aikanaan tykkäsivät. Oma suosikkiryhmäni on naiskokit/keittiötyöntekijät. Kaunis naiskokki hyvin istuvassa työasussaan essu tiukasti ympärille sidottuna ja kokin päähine napakasti päässä on todella kiihottava näky. Liikun satunnaisesti työni puolesta ympäri maata ja käyn erilaisissa ruokapaikoissa. Olen koostanut näissä paikoissa näkemistäni oman "työasuni". Tätä kirjoittaessani päälläni on oma hieman "sovellettu" keittiöasu: polyuretaanisaappaat, nylon sade-/tuulihousut, pikeepaita, kangasessu ja sen päällä pvc-essu, päässä kokin huivipäähine,käsissä kumihanskat. Kokkailin aikaisemmin illalla ja asu on vielä päällä, nyt jo 7h, saappaat, pvc-essu ja kumihanskat tietysti tiskausta ja keittiön siivousta varten. Päähän löytyy vielä vaihtoehtona kaksi erilaista suikkaa ja kaiken huippuna valkoinen kokin hattu. Essuyhdistelmälle löytyy ihan oikea esimerkki. Olin eräässä paikassa eräässä tilaisuudessa. Paikan henkilöstöravintolassa(Amica) oli oikein kivannäköinen kokkityttö. Hänellä oli kokin työasuun kuuluva kangasessu. Lounasajan loppupuolella hän oli aloittanut tiskauksen ja hänellä oli kangasessun päällä vedenpitävä essu palautettuja astioita keittiön puolelle noutaessaan. Essut ja päähineet olen ostanut oikeasta työasukaupasta. Haaveena olisi hankkia myös ihan oikeat kokin housut, takki ja keittiökengät. En vaan tiedä viitsiikö hankkia ihan kotikäyttöön? Essuja ja päähineitä ostaessani myyjä esitteli innokkaasti ja asiantuntevasti eri malleja. Kai se muidenkin vaatteiden onnistuisi yhtä hyvin. Olen joskus jopa miettinyt ammatin vaihtoa ja opiskelua kokiksi. Saattaisi vaan käydä niin että opiskeluvaiheessa ihastelisin vaan kiihottuneena naispuolisia opiskelukavereita, eikä itse opiskelusta tulisi mitään. Varmaan parasta pitää tämä vaan "harrastuksena". Anteeksi jos kirjoitus vähän rönsyili ja meni asian vierestä.

    • hyvin sopii tähän ketjuun =) ,niin ehkä ne hoitsuasut eivät koskaan missään paikassa siis millään valtiolla mitään tätä tasoa,siis noita punaisia ristejä..liittynevät aina vain nuo ihonmyötäiset ja paljastavat rooliasuihin
      nämä vain unelmia siis,tässä "lievimmästä"päästä
      http://www.punanaamio.fi/media/catalog/product/cache/1/image/9df78eab33525d08d6e5fb8d27136e95/c/_/c_7202-hoitaja-asu2.jpg_221_280.jpg
      mutta turha tuollasestakaan kuvitella oikeena univormuna

      tuo lie aika todellinen kaikissa maissa
      http://www.imagewear.eu/en/products/health-care-sector/

    • Kun tulen saunasta tai suihkusta ja laitan pyyhkeen ympärilleni kylkiluoiden alaosan päältä, huomaan oloni parantuvan fyysisesti. On vapaampi olo ja helpompi hengittää, kiristää juuri oikeasta kohdasta. Bokserit taas istuessa nousevat ylös ja alkavat kiristää, yllättäen kapealla haarakiilalla varustetut alusasut tekevät sitä vähemmän. Ja lantiosta bokserit myös kiristävät. Silkkiset vaatteet - kevyet, kestävät, pehmeät - olisivat kiehtovia. Eikä oikeastaan voi sanoa edes epämiehekkäiksi, käyttiväthän niitä mm. samurait japanissa.

      Ihan fyysisistä syistä vaihtaisin heti hameisiin ja pikkareihin, mikäli sen tässä yhteiskunnassa uskaltaisi pelotta tehdä. Ehkäpä vaihdankin kilttiin :D

      No toki täytyy myöntää, että onhan noissa tyttömäisissä jutuissa sekä itsensä kauniiksi tuntemisessa oma tehnhonsa, varmaankin siksi, että ne niin usein ovat asioita joita ei mies saisi tehdä tai kokee, ettei voi olla "kaunis" ja pitäisi olla "ronskin komea".

      Sen kerran kun meikkiä kokeilin, niin eräs tuttu huoltoasemamyyjä tokaisi "MÄ EN VOI YMMÄRTÄÄ TOMMOSTA!!" - se innostus hiipui siihen sitten. Ei riitä rohkeus.

      Tosin yli viisikymppinen ystäväni sopi heti käydessä, että meikataan hänet - hänellä oli vielä poistuessaankin meikit, monta päivää jopa. Tosin hän onkin kokki ja gynekologi ja ikänsä "naisten asioita ennakkoluulottomasti ymmärtänyt".

      Yllättävän usein näissä asioissa kiinnostusta ei estä kiinnostuksen puute vaan esto. Jos asiaa rationaalisesti miettii, niin miksi ihmeessä stereotyyppinen lihaksikas ja maskuliininen umpihetero ei haluaisi edes kerran elämässään kokeilla naisten vaatteita ja meikkiä? Tai tällaisia rooliasuja? Eston olemassaolon melkeinpä huomaa vastareaktiosta; "hyi saatana", "ei tollaisia perkele", "painu vittuun", yms. Eihän se asia silloin ole yhdentekevä. Jos asia on yhdentekevä niin se ei herätä niin suuria tunteita ;)

      Tuli vain yhtäkkiä mieleeni (vailla kokemusta asiasta), että ehkäpä viittaus transseksuaalisiin taipumuksiin on havaittavissa siitä, suhtautuuko esim. mies naisen vaatteisiin rooliasuna vai arkiasuna? Eli onko se "jännä roolileikkiasu" vai onko asenne enemmänkin "minä muuten kuulun tähän asuun". Kertokaa te, täällä olevat transihmiset.

      • xxx58

        En koe että olen transu enkä välitä mikä olen, hetero pitäisi olla, mutta puen salaa kun olen yksin naisten hepenet ylle ja runkkailemaan, niin kiihoittavaa se tyttöily on.


      • Miemietin
        xxx58 kirjoitti:

        En koe että olen transu enkä välitä mikä olen, hetero pitäisi olla, mutta puen salaa kun olen yksin naisten hepenet ylle ja runkkailemaan, niin kiihoittavaa se tyttöily on.

        Trans-ihmiset kokevat transu-termin loukkaavaksi. Jos tahdot sanoa, että et ole transvestiitti, niin tiedoksesi termin määritelmä: Transvestiitti on henkilö, joka pukeutuu vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin. Usein hän myös pyrkii ilmentämään vastakkaista sukupuolta käyttäytymisellään, mutta ei kuitenkaan koe tarvetta sukupuolen korjaukseen.

        Luulen, että transvestiitit hyväksyvät määritelmäni, vaikka oletettavasti se ei aivan tarkkaan asiaa selvitäkään.


      • mun mielestä transu tai transssu on transseksuaali, oma nimikkeeni on englanniksi crossdresser tai transvestite,suomalaisittain oon (täältä joskus lukeneena) "tiitti" jota nimee käytän itseni eli siis transvestiitti, fetissikin tähän liittyy hyvinki voimakkaasti,en tiä olenko sitten vain oikeesti transvestinen fetisti. yks kaveri ku kun kuuli itseni kertomana tän niin se vain totes ett toi on sulla vain hahmo ei mitään muuta, eli ehkä tää mulla vain roolileikkiä vain. xxx58 selittää oikein tuon määritelmän sanasta transvestiitti. kiitos.


      • xxx58

        Kiitos! Tässä taas tyttöilemään kun tulee tilaisuus.


      • xxx58
        transnistria kirjoitti:

        mun mielestä transu tai transssu on transseksuaali, oma nimikkeeni on englanniksi crossdresser tai transvestite,suomalaisittain oon (täältä joskus lukeneena) "tiitti" jota nimee käytän itseni eli siis transvestiitti, fetissikin tähän liittyy hyvinki voimakkaasti,en tiä olenko sitten vain oikeesti transvestinen fetisti. yks kaveri ku kun kuuli itseni kertomana tän niin se vain totes ett toi on sulla vain hahmo ei mitään muuta, eli ehkä tää mulla vain roolileikkiä vain. xxx58 selittää oikein tuon määritelmän sanasta transvestiitti. kiitos.

        Mitä pidät, tämä on aika mukava asu. Olisi kaveri vielä samassa.
        http://www.boutique-loulou.fi/medica-setti-p-9676.html


      • nättejä nuo kaikki rooliasut ja niiden päälle pukijat kuvissa ;)


      • Menikö-sulla-väärin
        transnistria kirjoitti:

        nättejä nuo kaikki rooliasut ja niiden päälle pukijat kuvissa ;)

        Vastaus viestiin otunen 14.3.2016 7:57, mutta löpinä ei stemmaa.


      • xxx58

      • xxx58 kirjoitti:

        On. Täytyy tilata tuo.
        http://www.boutique-loulou.fi/satiinihelmainen-tyllihame-p-982.html

        Nyt vasta on tullut koulutyttöjen puvut ja piian asut!Eli piat ja sisäköt!


      • Minusta-skruippana

      • strykpojke kirjoitti:

        Nyt vasta on tullut koulutyttöjen puvut ja piian asut!Eli piat ja sisäköt!

        Voisin olla tuollaisena pikku apulaisena tuollaisessa naisen luona ihan vain siksi, koska se on... No onhan se tietysti äärimmäisen noloa, mutta nyt miettien, on se jotakin muutakin :)


      • otunen kirjoitti:

        Voisin olla tuollaisena pikku apulaisena tuollaisessa naisen luona ihan vain siksi, koska se on... No onhan se tietysti äärimmäisen noloa, mutta nyt miettien, on se jotakin muutakin :)

        Se Skottiminihame on sopiva pituus!Se pitäisi olla laki että kesällä kaikki naiset olis pakkoa käyttää sellaisia!


      • xxx58
        strykpojke kirjoitti:

        Se Skottiminihame on sopiva pituus!Se pitäisi olla laki että kesällä kaikki naiset olis pakkoa käyttää sellaisia!

        Juu, voisi olla vaikea olla kaupan kassajonoissa sellaisen takana.


    • baltsu

      Ei tuo vastaus "Asuilija" ole ollenkaan sopimaton. Mm. työasuthan tuossa aloituksessa mainitsen. Niin, ei hoitsujen nykyiset työasut ole kovinkaan kiinnostavia, vaan ne entisaikaiset. Onhan toisaalta paljonkin naisia jotka näyttävät hyvältä vaikka pottusäkissä. Sen vähän mitä olen keittiönaisia nähnyt, huomio on kiinnittynyt enemmän naisiin, ei asuihin. Mutta miksei voi kokin asukin olla kiihottava. Itse kullakin omat suosikkinsa. Olen kyllä netissä törmännyt myös keittiö/kokki asuihin. Ja ihan vastikään sissymaid juttuihin. Palvelustyttöasu touhuja.

      Pienipäisten eliöiden maahan tämä Suomi on, "otunen". Eihän täällä suvaita mitään. Kaikenlaisia ryhmittymiä löytyy joka lähtöön, jotka riitelevät toistensa kanssa. Ja välillä keskenään. Ei vähiten uskonnon ja politiikan parissa. No asiaan. Transseksuaalisuus on vanhentunut nimitys. Nykyään puhutaan transsukupuolisuudesta. Kummallakaan ei ole mitään tekemistä transvestismin eikä fetisismin kanssa. Transseksuaalit nimenomaan pukeutuvat sen mukaan, mihin sukupuoleen tuntevat kuuluvansa. Muille nämä asutouhut ovat nimenomaan fetisismin puolelle meneviä roolileikkejä, joista saa kuka mitäkin kicksejä. Jos nämä roolileikit esim. olisivat sallitumpia, mulla olis varmaan eri roolijuttu joka viikonpäivälle. Tai no, olisin ma-pe koulutyttö ja viikonloput vaikka showpainija (nais-showpainija). Täältäkin löytyy jotain tietoa:

      http://trasek.fi/perustietoa/kasitteita/

    • Kiitos, siinä tulikin valistava pläjäys tietoa. Pitääpä opetella ja muistaa nämä niin on termit hallussa jos niitä enemmänkin tarvii vielä ;)

      Ja tietysti myös pureskella tieto läpi, ainahan se herättää ajatuksia, jotka herättävät ajatuksia...

    • leikkipoika

      Nää tyttöilyleikit vie kyllä mennessään kun ensin antaa niille pikkusormen... Aivan ihania! Itsellä vaihtelee ajan mittaan mikä milloinkin on oma suosikki: Balettiasut, latex ja kumi, sukkikset ja liivit, viime aikoina tekonahkamini ja kivat yläosat.
      Kiinnostaisi löytää käytetty tekoturkki tai turkis. Samoin olen tutkinut silikonirintoja, kiinnostaisi kokeilla kiinnittää ne viikonlopun ajaksi liimalla paikoilleen? Vähintäin D-kuppia olen miettinyt.
      Aika usein leikeissäni on mukana myös anustappi ja lukittava penisputki. Yritän pitkittää sen riisumista mahdollisimman kauan. Mutta ennemmin tai myöhemmin leikit johtaa masturboimiseen.

    • sukkisfanittaja

      Mistä löytyisi suomalaisia ladyboy video pätkiä? Entä jerking of instructions -pätkiä. Ne olisi makeita jos joku olisi tehnyt!

      • xxx58

        On kyllä. Ainakin alushameet ja minihame"Tartan Garter Skirt" makuuni. muutamat pikkupöksyt.


      • baltsu

      • jos saisin olla tollainen koulutyttö ja vaikkapa 8 tuntia pitäis opiskella ja sitten tulisi tentti edellisen päivän tuntiosaamisista niin siinä näkisi sitten oisko fokukseni vain pyörinyt siinä mitä sain ylläni pitää...eli kysymys kuuluu tulisko noissa tamineissa opiskeluista mitään, kyllä joo mielellään pukisin ja jonkun kuvassa olevan asun mielelläni,kengät pitäs ottaa omasta takaaa koska tuskin noilla mun kokoista tassua kellään.
        pyörähdin eilen yhessä myyjäistapahtumassa ja kyllä silmä lepäsi kun yhellä kassalla yht äkkiä huomasin että tytöllä töpötti peittävän puseronsa alta pikkubosat..mitä lie push uppia sillä siel, sivusta täydelliset normikokoiset tisut


    • piikkarifetissi

      Kyllä tuollaiset koulupuvut on ihania! Mutta vaikka siihen ei ehkä korkkarit kuulu niin ainakin minun mielestä klassinen piikkari terävällä kärjellä on piste iin päällä ;).

    • Herran tähden onhan noi koulupuvut jumalattoman kuumia. Itsellä ainakin haaveissa on nainen joka käyttää klassista englantilaista koulutpukua: Valkoinen kauluspaita, kravatti, valkoiset polvisukat ja vekkihame, jonka alla on valkoiset puuvillaiset "kiltin tytön" pikkuhousut (jotka lasketaan nilkkoihin jälki-istunnon piiskauksen yhteydessä). Sanomatta lienee selvää se, että jos hiukset ovat pitkät, täytyy niiden olla sidottu letille tai saparoille ;)

      • letit ja tai saparot kruunaa tuollaisen niinku sanoit.


    • Asuilija

      Vastasin tähän ketjuun 13.3.2016 0:46. Noissa omissa suosikeissa kokonaisuus ratkaisee ja tietysti huomio kiinnittyy ensin siihen naiseen, sitten vasta vaatteisiin. Mielestäni kokin työasukin pitää osata kantaa oikein. Kuten aikaisemmin kirjoitin, mielestäni hyväkroppainen kaunis nainen hyvännäköisessä kokin asussa on vastustamattoman ihana kokonaisuus. Tuo essun sitominen on tärkeä juttu. Riippuen naisesta ja millä korkeudella sidontanauhat ja solmu ovat, tiukasti sidottu essu korostaa kivasti terhakoita rintoja tai hyvän muotoista peppua, parhaimmillaan molempia. Myös päähine on tärkeä, sen pitää istua hyvin päässä. Homman ihanuutta lisää vielä se jos kokin hatun alta/takaa näkyy ponnari, nuttura tai joku kiva letti tai kaksi. Esim. menen nälkäisenä eräälle tutulle liikkenneasemalle(Neste) tauolle. Lounasajan ulkopuolella tilaan jonkin lista-annoksen. Näen avokeittiön puolelle kuinka kokkikaunokainen valmistaa annoksen juuri minua varten. Annoksen valmistuttua hän tuo sen itse minulle pöytään tyylikkäänä työasussaan ja toivottaa ihanan hymyn kera hyvää ruokahalua. Näin käy välillä ja kyllä on miellyttävä ruokailuelämys työn lomassa! Nuo schoolgirl-, sissymaidjutut ja vastaavat ovat myös kivoja, ei kuitenkaan oma juttuni. Itselläni tämä "naiskokkeilu" on ihan roolileikkihomma, mukava tapa rentoutua ja irtautua hetkeksi arjesta. Tässä yhdistyy mielestäni hyvin hyöty ja huvi. Samalla kun nauttii suosikkiasustaan, tulee loihdittua herkullisia ruokia. Varmaan kaikki jollain tavalla tyttöilyä harrastavat ymmärtävät toisiaan. Jotkut ahdasmieliset, näistä asioista mitään ymmärtämättömät ovat valmita leimaamaan meidät hulluiksi, homoiksi ja vaikka miksi. Heidän mielipiteensä voi jättää omaan arvoonsa. Pitkäaikainen haaveeni on toteutunut, olen hankkinut täydellisen kokin työasun. Kyllä nyt jäävät korvikevaatteet toiseksi. Kirjoitan tätä Image Wearin kokin housut ja takki päällä, jalassa tukevat nahkaiset keittiökengät. Kokintakin päällä pitkä vyötärömallinen esiliina. Myös suutarin esilinan mallinen löytyy, mutta tämähän on juuri se klassinen kokonaisuus. Päässä on tietysti valkoinen kokin hattu. Päädyin tähän merkkiin myös siitä syystä, että kokintakin malli on yhteinen miehille ja naisille. Siis joku ihastelemani naiskokki saattaa käyttää juuri samanlaista työasua, kuin omani. Sen verran kehun itseäni, että näytän kyllä todella hyvältä tässä asussa ja tulee mukava ammattilaisfiilis. Kyllä nyt kelpaa kokkailla.

      • rentoutumistapoja on monia, hyvä että oot sinut itsesi kanssa ja miellyttävä rooliasu hyötykäytössä =)


    • baltsu

      Täytyypä pitää silmät auki, kun seuraavan kerran satun johonkin paikkaan, jossa on mahdollisuus nähdä naisella kokin asu. Jos vaikka innostun itsekin. Alkaa mulla kyllä olla jo näitä inspiraation kohteita yllin kyllin. Kaikkia asuja ei voi sentään hommata. Mielessä on pyörinyt eräs pukujuttu, josta ajattelin aloittaa kokonaan uuden keskusteluketjun, mutta olkoon nyt vielä ainakin tältä kerralta.

    • Asuilija

      Heti alkuun mukava aamunaloitusmuisto tuolta samalta liikenneasemalta. Menin joskus ko. paikkaan aamiaiselle ja kyllä alkoi työpäivä miellyttävästi, kun kaunis, muodokas, tummahiuksinen(hiukset nutturalla) ja tomeran näköinen kokki toivotti sieltä valtakunnastaan hyvää huomenta. Tummanvihreä kokintakki, musta vyötäröesiliina ja joko musta tai tummanvihreä kokin pillerimallinen hattu päässä, upea kokonaisuus! Hän oli käsittääkseni joku pääkokki. Hän poseerasi, tietysti työasussaan joskus kokki Aki Wahlmanin kanssa jossain mainoskuvissa, olivat yhdessä ideoineet ruokalistoja uusiksi. Valitettavasti en ole nähnyt häntä aikoihin, on saattanut vaihtaa työpaikkaa, tai ei ole vaan sattunut olemaan työvuorossa, kun olen asioinut siellä.

      Jos ei ole mahdollisuutta nähdä naiskokkeja livenä, inspiraatiota voi etsiä vaikka Googlailemalla. Hyviä hakusanoja ovat esim: kokin vaatteet/asu, kokkipuku, kokkiopiskelija, kokin opinnot, taitaja kokki, ravintolakoulu jne. Youtubesta löytyy alan eri oppilaitosten esittelyvideoita, kannattaa katsoa. Itselläni inspiraatio tulee ihan livehavainnoista, kuvat ja videot ovat pieni apu. Minulla ei ole mitään ravintola-alan koulutusta, työni ei liity mitenkään alaan, olen ravintoloissa ainoastaan asiakkaana.

      Edellisessä vastauksessa kuvailemani kokin asu on erittäin hyvä kokonaisuus. 13.3. vastauksessani pohdin kehtaako kokin asua hankkia kotikäyttöön. Esiliinan käyttö kotikokkailussa on ihan tavallista ja ainakin naiset käyttävät usein myös jotain päähinettä. Kokin takki kotikäytössä tuntuu kieltämättä liioittelulta. Asu tuntuu kyllä niin luonnolliselta päällä, että tulee mieleen, kuinka on aikaisemmin voinut kokkailla ilman sitä. Asussa voisi helposti kuvitella viettävänsä pitemmänkin työvuoron. Kengät(Sievi File Black) ovat niin mukavat jalassa, ettei ole mitään tarvetta käydä istumaan jalkoja lepuuttaakseen. Housujen, takin, päähineen ja esiliinan kangas on huippulaadukkaan ja kestävän tuntuista. Samalla hyvin suojaavaa, hengittävää ja tyylikkään näköistä. Asu on niin mukava päällä, ettei siihen kiinnitä keittiössä touhutessa mitään huomiota. Sitten kun näen välillä itseni eteisen peilistä, oikein säväyttää miten hyvälle näytän. Kokin asun tärkeä tehtävähän on suojata kokkia roiskeilta ja kuumuudelta. Kokin takin hihat suojaavat käsivarsia hyvin räiskyvältä rasvalta pannulla paistaessa ja palamiselta pataa tai vuokaa uuniin laittaessa tai pois ottaessa. Raakaa lihaa käsitellessä ja jotain paistaessa käsissähän on tietysti violetit kertakäyttöhanskat. Suosittelen kokonaisuutta kyllä lämpimästi.

      Tuli taas aikaisemmin illalla kokkailtua, nyt vielä fiilistelyä asiamukaisessa asussa. Kokkihan siivoaa tietysti aina jälkensä. Edellisessä viestissäni kuvaillun kokonaisuuden päällä on nyt sininen pvc-esiliina. Päässä on tänään huivipäähine, käsissä vihreät nitriilikumikäsineet. Tiskikoneen käyttö olisi talodellisempaa, mutta käsin tiskaaminenkin on tässä varustuksessa kivaa. Päälläni oleva kokonaisuus on hankittu Image Wearilta. Tuli taas kirjoiteltua ja varmaan paljon jäi pois. Keskustelen aiheesta mielelläni lisää.

    • Työvaate

      Koulupuvut ei mua sytytä mutta nainen virka-asussa. Siinä on jotain mystistä mielestäni. Naispoliisi, Tulli tai Rajavartija joka on tiukka ilme kasvoilla, työvarusteet päällä on mielestäni seksikäs ilmestys!!!!

      • MaalarimaalaaN

        Joo onhan Naiset erinlaisia virkapuvuissaan kuin perusmekossa.
        Minä tapaan aina silloin tällöin samassa ruokapaikassa naisia jotka ovat maalareita RemonttiRiittoja lappuhaalareissaan. Yhdellä on tosi maukkaan näköinen pepakin.


    • baltsu

      Näyttää tuolla Image Wearilla olevan myymälöitä pitkin Suomea. Pitikin alkaa juuri koulutytöksi. Voisi hommata asut paljon helpommin. Vartijatyttöjä olen sentään ihaillut siellä täällä, vaikka eivät hameessa kuljekaan. No asuilutouhut jatkuu kuitenkin.

    • tiina222

      Kyllä miehet uniformuissa on hottia.

    • Asuilija

      Nostetaan tätäkin keskustelua välillä esille. Alkuun kiva livehavainto. Olin tässä lähiaikoina eräässä ravintolassa syömässä. Siellä oli yhtenä kokkina kaunis ja iloisen näköinen, syntyperältään ulkomaalainen nainen. Kasvonpiirteiltään aasialaisen näköinen, melko tumma iho ja mustat hiukset, oikein kaunis. Mustat kokin housut ja takki, päässä musta huivi ja silmälasit, wau!

      Tein taas hyvistä tarpeista hyvää ruokaa. Oma tämän päivä kokkiasu oli seuraavanlainen. Aikaisemmissa viesteissäni kertomani kengät, housut takki ja huivipäähine. Tänään tekemäni ruoka on melko sotkevaa ja värjäävää, joten päällimmäisenä oli suojana pitkä suutarin esiliina, käsissä kertakäyttöhanskat. Näytin ihan ammattilaiselta ja hygienia oli kohdallaan.

      Nyt kun pääsen halutessani nautiskelemaan täydellisessä kokin asussa, "tautini" vain pahenee. Kauniit kokkinaiset näyttävät työasuissaan entistäkin kiihottavammilta. Voin yhdistellä näistä omista vaatteistani vastaavanlaisen kokonaisuuden kuin jollakin ihanalla kokilla ja muistella, kuinka hyvältä hän näyttikään. Melkoisen mukavaa!

    • baltsu

      Bongasin meidänkin kylältä Image Wearin myymälän. Mitähän sieltä mahtaakaan löytyä. Ei varmaan niitä juttuja joita etsiskelen. Sukkahousujen osteluksi mennyt viime aikoina. No hyvä niinkin. Hameessa ja sukkahousuissakin voi asuilla.

    • Asuilija

      Työ on vienyt taas erilaisiin paikkoihin, ja välillä on pitänyt syödä. Näissä merkeissä olen nähnyt yhteensä kuusi eri naiskokkia ja keskustellut neljän kanssa. Yhteen vakiopaikkaan oli ilmaantunut uusi kaunis vaalea naiskokki. Näytti mustassa kokin asussa todella hyvältä.

      Edellisen viestini jälkeen on tullut mieleen pari muutakin asiallisesti pukeutuvaa ammattiryhmää. Taitaja-kilpailujen kuvia katsellessani huomasin/muistin, että myös kondiittorit käyttävät työasunaan kokin vaatteita. Noita kuvia selaillessani bongasin melkoisen ihastuttavia kokonaisuuksia. Ainakin kilpailuissa näkyvät käyttävän kertakäyttöhanskoja, jotka ovat mielestäni naisellisen siroissa käsissä todella seksikkäät. Tulee väkisinkin mieleen, mitä kaikkea kivaa joku tuollainen käsistään taitava kaunotar voisi hanskat kädessä tehdä. Toinen ryhmä ovat lihamyyjät. Monissa lihakaupoissa myyjät ovat pukeutuneet kokin vaatteisiin. Myös joissakin marketeissa lihatiskin myyjillä on kokin vaatteita muistuttava työasu. Jonkin päähineen käyttökin on ilmeisesti lihatiskin myyjillä nykyään suositeltavaa/pakollista. Näin eräässä Citymarketissa pari naispuolista lihamyyjää työasuissaan, toisen vieläpä melko läheltä. Hän oli tullut leipäosastolle auttamaan toista myyjää hyllyjen täyttämisessa. Tummat hiukset ponnarilla, päässä sellainen matala pyöreän mallinen hattu, käsissä valkoiset hanskat, kokonaisuus näytti syötävän hyvältä. Täytyy pitää jatkossakin silmat auki, ikinä ei tiedä mitä kivaa tulee eteen.

      Itse olen harrastanut naiskokkeilua viimeisen kuukauden aikana aina mahdollisuuksien mukaan, yhteensä n. 20 päivänä ja tänään taas. Tämän illan ohjelmassa oli keittiön siivousta ja tiskausta asianmukaisessa varustuksessa, joka on tätä kirjoittaessani vielä päällä. Asu on seuraavanlainen: kokin housut ja takki, pu-saappaat, pvc-esiliina, kumihanskat, päässä on suikka.

    • toiminnanmies

      itse sytyin naisten työvaatteisiin kun yövyin kerran muutaman päivän tuttavieni maatilalla. luonnollisestihan siinä tuli auteltua sitten maatilan töissä. näin 165cm kaverina jolla jalankokokin on 39-40 ja isäntä itse kaapin kokoinen tultiin tilanteeseen jossa minulle tarjottiin työkamppeiksi talon erään tyttäristä kamppeita. siinä sitten tuli tepasteltua päivä nuoren tytön kollegehousuissa ja punaisessa virttyneessä hupparissa, työhaalarit senttikokoa ja punaiset kumpparitkin kokoa 37. pakko myöntää että noita kamppeita en aivan heti päältä riisunut ja vessassa tuli vietettyä pitempiäkin aikoja

    • Asuilija

      Tuli taas viikolla reissu heitettyä. Koskaan ei todellakaan voi tietää, mitä kivaa tulee eteen. Nyt tuli tehtyä kaikkien aikojen parhaat bongaukset, tällä kertaa laatu korvasi määrän. Näin taas 13.4. viestissä kertomani kokin, nyt n. metrin päästä. Hän kantoi tarjoilijan avuksi annoksia pöytään. Todella positiivisen ja iloisen oloinen ihana nainen, vaikutti nauttivan työstään.

      Sitten se kaikkien aikojen paras bongaus. Erääseen hyvään lounasravintolaan oli ilmaantunut uusi aasialainen nuorehko naiskokki. Työasuna valkoinen kokintakki, mustat housut, musta vyötäröesiliina, mustat työkengät, päässä musta kokinhattu. Eksoottisen kauniit kasvot, vartalossa kaikki kohdallaan ja liikkuminen kissamaisen sulavaa. Jos se edellisessä viestissä kertomani lihatiskin myyjä näytti syötävän hyvältä, tämä näky oli suorastaan herkullinen. Meni kyllä heittämällä kärkeen kaikista näkemistäni naiskokeista. Näin ilokseni tämän ihanuuden useampana päivänä. Hänen tiukasti sidotulla, hyvin lantiota ja kiinteää peppua korostavalla essullaan näkyi työn jälkiä, joten muutenkin hyvä ruoka maistui vieläkin paremmalta, kun mietin hänen olleen sitä valmistamassa. Valitsin tietysti pöydän ja paikan niin että pystyin nauttimaan tuosta silmiä hivelevän seksikkäästä näystä ruokailun aikana. Eräänä päivänä tunsin siinä syödessäni, että poskia alkoi kuumottaa ja alapäässä alkoi olla pientä seisokkia. Ruokailun jälkeen vessassa käydessäni huomasin kiimatipan kalun päässä, eli olisin ollut valmis nauttimaan myös toisenlaista jälkiruokaa. Olen kyllä paikan miespuolisille kokeille todella kateellinen, on heillä sen verran seksikäs työkaveri. Kotiin palattuani fiilistelin tietysti vastaavanlaisessa asussa. Kivaa!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6153
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3916
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2299
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1910
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1353
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1296
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1030
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      976
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      37
      915
    Aihe