Äitini joka työskenteli Suomessa 30 vuotta ja lopun ajan Ruotsissa ja Norjassa sairaanhoitajana joutuu muuttamaan pois Suomesta. Syy on veropoliikka jota hallitus harjoittaa. Äitini saa pitkästä raskaasta elämäntyöstään eläkettä noin 3000 euroa josta verottaja vie 52%. Kysytty on verottajalta ja on heidän mielestään oikein vaikka maalaisjärki jo sanoo kuinka typerää ja väärin se on.
Hallitus siis suorastaan pakottaa muuttamaan pois Suomesta kun eläkkeestä pitäisi jäädä jotain käteenkin. Eläkkeestä joka on ansaittu koko ikänsä töitä paiskimalla, hallitus on päättänyt että valtiolle kuuluu siitä yli puolet.
Mielellään olisi asunut kotimaassa lopun ikänsä mutta kun hallitus on mikä on. Ei hän minnekään veroparatiisiin muuta vaan johonkin naapurimaahamme. Ruotsissa, Norjassa, Virossa ei tarvitse pelätä hallituksen ja verottajan pakkovaltaa. Pitää veroja toki maksaa mutta kohtuus kaikessa.
Hävetkää taas kerran tästäkin hallitus jos enää osaatte hävetä mitään.
Hallitus, häädätte ihmiset pois
2
<50
Vastaukset
- Konkurssivaltio
Kannattaa muuttaa Viroon, jättää Suomen kansalaisuus taakse ja liittyä veljeskansaan. Vähän kun menee Tallinnasta kauemmaksi saa luksuskämpän hinnalla millä täällä saa yksiön. Plus sitten ruoka ynnä muu on halvempaa ja on kunnollinen terveydenhoito sekä verotus kohtuullinen.
http://www.1partner.ee/fin/kinnisvara?active_otsing=1&otsing1[tehing][]=1&perpage=20&sort=price
Suomen valtio ei vaan tajua vaan verottaa kansalaisensa hengiltä ja silti veroja vastaan kansalaiset saa aina vaan vähemmän vastinetta. - Kansa
Hallitus leikkaa - Me emme hyväksy.
Puoluepoliittisesti sitoutumaton kansanliike Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan!
Kansanliike on tarkoitettu kaikille. Me emme hyväksy hallituksen yhteiskunnan köyhimpiin kohdistamaa kurjistamis- ja leikkauspolitiikkaa.
Osallistu Suurmielenosoitukseen Helsingissä 12.3.2016.
Bussikuljetukset: http://joukkovoima.com/?id=bussikuljetukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410