Pääministeri Sipilä on väärässä puolueessa

Suomessa on ehkäpä koko historiansa äärioikeistolaisin hallitus.
Arvomaailmaltaan pääministeri Sipilä on äärioikeistolainen, ja ajaa täysin Kokoomuksen vuorineuvos-siiven etuja.

Sipilä on kuitenkin lestadiolainen ja lestadiolaiset ovat perinteisesti äänestäneet Keskustaa, joten Sipilä on ajautunut sitä kautta "väärään puolueeseen".
Oikeasti Sipilä kuuluu Kokoomuksen äärioikeistoon, ja Sipilän näköinen hallitus ajaa vuorineuvosten sanelupolitiikkaa.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Näyttää tosiaankin omituiselta Sipilän alistuminen kokoomuksen arvomaailman toteuttajaksi hallituksessa.
Eilisessä pressiklubissa annettiin ymmärtää hallituksen ulkoistaneen demokratian ammattiyhdistysliikkeelle, kun tosiasiassa demokratia ulkoistettiin jo hallituksen perustamisvaiheessa EK:lle. Se asia vain on osattu pitää sumuverhon peitossa erinäisillä hokkus pokkus konsteilla; ammattiyhdistysliikkeestä on tehty yleinen syntipukki hallituksen diktatuurimaiselle politiikalle.

Äänestä

Sipilän taustat tuntien hänenhän täytyykin pitää vain suurliikemiesten asioden puolta.
Ei ainakaan tue peinyrittäjiä, jotka toisivat uusia työpaikkoja ja siten olisivat panemassa kapuloita suuryritysten rattaisiin olemalla heidän kannaltaan kilpailevia yrittäjiä.

Äänestä

Väärä pääministeri. Väärässä jallituksessa

Äänestä

Sipilä on kokoomuksen juoksupoika!

Äänestä
  • Sipilää ja Soinia voi arvioida myös fasisteina, joista toinen on soluttautunut agraaripuolueeseen ja toinen luonut tyhjästä oman kielipuolueensa. Sen jälkeen liittoutuneet kovan oikeistolaisen markkinaliberaalin Stubbin kanssa.

    Äänestä

Äärioikeistolainen pääministeri Juha Sipilä on väärässä puolueessa, mutta niin on liikenneministeri Anne Berner-Thatcherkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Karl.M kirjoitti:

Suomessa on ehkäpä koko historiansa äärioikeistolaisin hallitus.
Arvomaailmaltaan pääministeri Sipilä on äärioikeistolainen, ja ajaa täysin Kokoomuksen vuorineuvos-siiven etuja.

Sipilä on kuitenkin lestadiolainen ja lestadiolaiset ovat perinteisesti äänestäneet Keskustaa, joten Sipilä on ajautunut sitä kautta "väärään puolueeseen".
Oikeasti Sipilä kuuluu Kokoomuksen äärioikeistoon, ja Sipilän näköinen hallitus ajaa vuorineuvosten sanelupolitiikkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu