Odotetaan maanantaihin. SAK kokoontuu silloin

Vasta sitten tiedetään mitä tuleman. Tämähän nyt ammattilliittojen asia. Tässä vaiheessa kaikki muu taho ulkona.
Oma luulo, että tulee lisäaikaa taas.
Tuskin sitten lisä-lisä-lisä-lisä-lisä-aikojen lisäaikakaan tuo tulosta umpivasemmistolta. Mutta väkeä myös ammattiliitoissa, jotka osaa kokonais ajattelun, esim STTK ja AKAVA: he hyväksyi jo.

>Yhteiskuntasopimuksen syntyminen sai perjantaina todellisen takapakin, kun jäsenmäärältään Suomen suurin ammattiliitto PAM päätti yllättäen jäädä pois sopimuksesta.

- Kyllä se yllätti, SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly kommentoi Iltalehdelle puhelimitse perjantai-iltana.

- Tuo kertoo sen, kuinka vaikea asia tämä sopimus on palkansaajapuolelle. Myönteisissäkin päätöksissä on kriittisiä kantoja ja aika paljon ehtoja.

SAK:n paristakymmenestä jäsenjärjestöstä enemmistö on Lylyn mukaan jo ilmoittanut osallistuvansa yhteiskuntasopimukseen, mutta monilla niistä on ollut erilaisia varaumia.

Tähän mennessä PAMin lisäksi AKT, elintarviketyöläisten SEL sekä Rakennusliitto ovat ilmoittautuneet jättäytyvänsä yhteiskuntasopimuksen ulkopuolelle.

- Tämä on yritetty saada rimaa hipoen läpi ja hakea ratkaisua, mutta täytyy reilusti myöntää, että rima on ollut ehkä liian korkealla. Täytyy katsoa mitä tässä voi vielä tehdä, Lyly toteaa.

Varsinkaan AKT:n ja Rakennusliiton ratkaisu ei ollut juuri kenellekään yllätys, ei myöskään Lylylle. PAMin päätöksestä tekee puolestaan muita merkittävämmän se, että PAM on yli 230 000 jäsenellään Suomen suurin ammattiliitto. Sen jäsenistä on naisia noin 80 prosenttia.

Ulkona olevien liittojen osuus SAK:n jäsenistöstä on noin 40 prosenttia.

- Vaikka enemmistö liitoista on mukana yhteiskuntasopimuksessa, niin pois jäävien liittojen jäsenmäärä on niin merkittävä, että täytyy katsoa, onko tässä enää edellytyksiä sopimukselle. Se selviää vasta maanantaina.

SAK:n hallitus kokoontuu lopullisen osallistumispäätöksen tekevään kokoukseen maanantaina kello 9.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Helppo hoksia, mistä alkaa kopioitu teksti majurin pankkokielen jälkeen.

Äänestä
  • " nettikiinninyt
    5.3.2016 12:13"

    Huomaa että hänkin näitä kommari jumpuroita. Ettei saisi sopimusta tulla.
    Itse asiaan ei osaa ottaa kantaa, kunhan vain saa vastustaa.
    Omakanta myös, että jatkuu yhteiskutasopimuksen sorvaaminen vielä. Kommunistit jää ulos, ja jumpuroivat tyylillään vastaan, se ei liene yllätys, ei ollut edes Lylylle. Onko Suomi sitten kommareille niin huonomaa, että pitää vastustaa kaikkea liikuvaa. Kun eduskunta edustajat menetetty, sitten jäljellä enään tämäpuoli.

    Äänestä

Sama tunne, että lisäaikaa tulee, jonka jälkeen PAM liittyy mukaan sopimukseen. Lähinnä Rakennusliitto ja Metalliliitto vakuuttavat PAMin asiasta. AKT jää kuitenkin ulkopuolelle. Vanhastaan kommunistivaltainen elintarvikeliitto on siinä ja siinä.

Äänestä

PAMin radikalisoitunut liiton hallitus hylkäsi SAK:n puheenjohtajan Lauri Lylyn neuvotteleman sopimusehdotuksen.

Kilpailukykysopimuksen taakse pitäisi saada myös Wahlroosin seppien ammattikuntalaitos eli kokoomuksen markkinaliberaalisiipi. Elleivät nuo änkyrät taltu, mutta Stubb joustaa, kokoomuksessa paineet puheenjohtajan vaihtamiseksi kasvavat entisestään.

Äänestä

AY-Sdp-mafia on pahin myrkky ja torakka suomalaisessa yhteiskunnassa. Suomi on täydellisen romahduksen tiellä ja hallitus on hampaaton Ay-liikkeen edessä. Nyt on Suomen hallituksen tärkein tavoite demarijohtoisen Ay-liikkeen murskaaminen, vaikka millaisilla pakkolaeilla. Menkööt lakkoon. Kuinkahan kauan tavallisen suomalaisen asuntovelkaisen demarikannattajan perse kestää lakkoilua ennenkuin pankki vie asunnon alta? Jokainen tietää vastauksen. Jo viikon lakko murtaa useimmat meistä. Sipilä ja Stubb..näyttäkää, että olette isäntiä talossa ja näyttäkää se kunnolla. Tätä Suomen kansa toivoo.

Äänestä

Ay mafia hallitsee vielä.Sen huomaa tuosta kaikesta.
Laillisestiko ? tuskin nyt ihan.
Ay-johtajilla ½-2x kertaa ministerin palkat.

Äänestä

Hallitus leikkaa - Me emme hyväksy.

Puoluepoliittisesti sitoutumaton kansanliike Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan!

Kansanliike on tarkoitettu kaikille. Me emme hyväksy hallituksen yhteiskunnan köyhimpiin kohdistamaa kurjistamis- ja leikkauspolitiikkaa.

Osallistu Suurmielenosoitukseen Helsingissä 12.3.2016.

Bussikuljetukset: http://joukkovoima.com/?id=bussikuljetukset

Äänestä

Aseistakieltäytyjäliitto ry
Rakennusliiton Järvenpään osasto 66
..ja näitä viherkommareita

Kaikki muutkin kayneet armeijan melkein.
Miksi siitäkin kommarit olisi ulkona..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Itsellä.netti.kiinniNyt kirjoitti:

Vasta sitten tiedetään mitä tuleman. Tämähän nyt ammattilliittojen asia. Tässä vaiheessa kaikki muu taho ulkona.
Oma luulo, että tulee lisäaikaa taas.
Tuskin sitten lisä-lisä-lisä-lisä-lisä-aikojen lisäaikakaan tuo tulosta umpivasemmistolta. Mutta väkeä myös ammattiliitoissa, jotka osaa kokonais ajattelun, esim STTK ja AKAVA: he hyväksyi jo.

>Yhteiskuntasopimuksen syntyminen sai perjantaina todellisen takapakin, kun jäsenmäärältään Suomen suurin ammattiliitto PAM päätti yllättäen jäädä pois sopimuksesta.

- Kyllä se yllätti, SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly kommentoi Iltalehdelle puhelimitse perjantai-iltana.

- Tuo kertoo sen, kuinka vaikea asia tämä sopimus on palkansaajapuolelle. Myönteisissäkin päätöksissä on kriittisiä kantoja ja aika paljon ehtoja.

SAK:n paristakymmenestä jäsenjärjestöstä enemmistö on Lylyn mukaan jo ilmoittanut osallistuvansa yhteiskuntasopimukseen, mutta monilla niistä on ollut erilaisia varaumia.

Tähän mennessä PAMin lisäksi AKT, elintarviketyöläisten SEL sekä Rakennusliitto ovat ilmoittautuneet jättäytyvänsä yhteiskuntasopimuksen ulkopuolelle.

- Tämä on yritetty saada rimaa hipoen läpi ja hakea ratkaisua, mutta täytyy reilusti myöntää, että rima on ollut ehkä liian korkealla. Täytyy katsoa mitä tässä voi vielä tehdä, Lyly toteaa.

Varsinkaan AKT:n ja Rakennusliiton ratkaisu ei ollut juuri kenellekään yllätys, ei myöskään Lylylle. PAMin päätöksestä tekee puolestaan muita merkittävämmän se, että PAM on yli 230 000 jäsenellään Suomen suurin ammattiliitto. Sen jäsenistä on naisia noin 80 prosenttia.

Ulkona olevien liittojen osuus SAK:n jäsenistöstä on noin 40 prosenttia.

- Vaikka enemmistö liitoista on mukana yhteiskuntasopimuksessa, niin pois jäävien liittojen jäsenmäärä on niin merkittävä, että täytyy katsoa, onko tässä enää edellytyksiä sopimukselle. Se selviää vasta maanantaina.

SAK:n hallitus kokoontuu lopullisen osallistumispäätöksen tekevään kokoukseen maanantaina kello 9.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu