Sosialisti Sanders USA:n uusi presidentti?

tuntemattomatsotilaat

Sosialisti Bernie Sanders on voittanut kaksi kolmesta lauantain osavaltiosta USA:n Demokraattisen puolueen Esivaaleissa.

Kansasissa Sanders sai 68 % äänistä ja Clinton 32 %. Nebraskassa Sanders voittaa myös, mutta siellä on laskettu vasta 84 % äänistä tilanteen ollessa Sandersin hyväksi 57 % – 43 %. Clinton menestyi taas erittäin hyvin etelävaltioissa ja voitti Louisianassa 71 % – 23 %.

Tämän viikonlopun neljäs osavaltio Maine äänestää tänään. Siellä ennakkoarvioiden mukaan voittaa Sanders.

Pääosa Clintonille myönteisistä etelävaltioista on jo äänestänyt. Jäljellä on 34 osavaltiota, joista 27 on kannatuskyselyiden ja väestöjakautuman kannalta Sandersille suosiollisia. Lisäksi äänestetään vielä Puerto Ricon, Pohjois-Mariaanien ja Guamin itsehallintoalueilla.

Esivaalien valitsijamiesten tähänastinen jakautuma on Clinton 663 – Sanders 460. Esivaaleissa valitaan yhteensä 4051 valitsijamiestä.

Iowa: Clinton 23 – Sanders 21.
New Hampshire: Clinton 9 – Sanders 15.
Nevada: Clinton 20 – Sanders 15.
South Carolina: Clinton 39 – Sanders 14.
Alabama: Clinton 44 – Sanders 9.
American Samoa: Clinton 4 – Sanders 2.
Arkansas: Clinton 22 – Sanders 10.
Colorado: Clinton 28 – Sanders 38.
Georgia: Clinton 74 – Sanders 28.
Massachusetts: Clinton 46 – Sanders 45.
Minnesota: Clinton 30 – Sanders 47.
Oklahoma: Clinton 17 – Sanders 21.
Tennessee: Clinton 44 – Sanders 23.
Texas: Clinton 146 – Sanders 76.
Vermont: Clinton NOLLA – Sanders 16.
Virginia: Clinton 62 – Sanders 33.
Kansas: Clinton 10 – Sanders 23 (3 paikkaa vielä avoinna).
Louisiana: Clinton 35 – Sanders 10 (7 paikkaa vielä avoinna).
Nebraska: Clinton 10 - Sanders 14 (3 paikkaa vielä avoinna).

33

166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sosialisti Bernie Sanders on voittanut kolme neljästä tämän viikonlopun osavaltiosta USA:n Demokraattisen puolueen Esivaaleissa.

      Tämän viikonlopun neljäs osavaltio Maine äänesti sunnuntaina. Siellä on laskettu 91 % äänistä ja Sanders on ylivoimainen voittaja. Ääniosuudet tässä vaiheessa ovat Sanders 64,5 % – 35,5 %. Mainen valitsijamiehet Sandersin eduksi 15 – 7. Vielä kolme valitsijamiestä avoinna.

      Lauantain ääntenlaskennan tarkistuessa Sanders on nyt saanut Louisianasta ja Nebraskasta tasaisimmilta äänestysalueilta lisäksi viisi lisäpaikkaa ja Clinton vain kaksi.

      Esivaalien valitsijamiesten tähänastinen jakautuma on Clinton 674 – Sanders 477. Esivaaleissa valitaan yhteensä 4051 valitsijamiestä.

    • Reuter kertoo tänään, että Bernie Sandersin valtakunnallinen kannatus on ohittanut Hillary Clintonin:

      http://polling.reuters.com/#poll/TR131/dates/20160101-20160311/type/smallest

      Tänään viisi suurta osavaltiota, joista kaksi etelävaltiolaisia ja clintonilaisia ja kolme muuta Suurten järvien ja Keskilännen rajaseutuja. Sandersin mahdolliset voitot näissä kolmessa (Illinois, Missouri ja Ohio) saattavat olla vaalien käännepiste.

      27 viimeistä osavaltiota alkaen 22.3. ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta Sandersille suosiollisia Vapaan Pohjolan ja Villin Lännen osavaltioita. Tilanne tässä vaiheessa Clinton 774 valitsijamiestä ja Sanders 553.

    • Paljonpuhuva kuva:

      https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/c/c9/Democratic_Party_presidential_primaries_results_by_county,_2016.svg/500px-Democratic_Party_presidential_primaries_results_by_county,_2016.svg.png

      Clintonin voittamat osavaltiot merkitty keltaisella ja Sandersin voittamat vihreällä. Jäljellä lähes pelkästään Sandersillle suosiollisia osavaltioita. Kannatuskyselyiden mukaan Sanders voittaa varmuudella kahdeksan seuraavaa osavaltiota 22.3. alkaen.

      New York 19.4. ja California 5.6. ovat ratkaisevat taistelut. Tilanne tässä vaiheessa: Clinton 1139 - Sanders 825. Reilusti yli puolet valitsijamiehistä vielä valitsematta.

    • TARKISTUSLASKENTA – Sanders kuittasi Clintonin etumatkan.

      USA:n presidentinvaalien Demokraattisen puolueen esivaali Illinoisissa sai uuden käänteen. Vahvistettu tulos ei olekaan Hillary Clintonin voitto, vaan valitsijamiehet menivät tasan 78 – 78. US Official Green Papers: http://www.thegreenpapers.com/P16/IL-D

      Illinois on koko USA:n väkiluvultaan suurimpia osavaltioita. Ihmetystä herätti jo aiemmin, miksi Illinoisin vaalituloksen valmistuminen kesti päiväkausi muita osavaltioita pidempään. Syynä olivat epäselvyydet yhdessä piirikunnassa.

      McHenryn piirikunnan ääntenlaskennassa ilmeni virheitä toinen toisensa jälkeen.

      Lue lisää: http://www.nwherald.com/2016/03/16/mchenry-county-primary-election-worst-managed-in-decades-or-isolated-problems/ab1h6b

      McHenryn piirikunta oli tarkistuslaskennan vihdoin selvittyä lopulta ylivoimaisesti Sandersin kannalla 61,1 %:lla Clintonin 38,5 % vastaan.

      Toinenkin viime viikonlopun suurista osavaltioista päättyi lopulta käytännössä tasapeliin. Missourin osavaltiossa Clinton sai Sandersia vain yhden valitsijamiehen enemmän 36 – 35. Kumpikaan ehdokas ei saanut yksinkertaista enemmistöä, vaan ääniosuudet olivat Clinton 49,6 % – Sanders 49,4 %.

      Clintonille suosiollinen Syvä Etelä on jo äänestänyt. Jäljellä on vielä 25 Vapaan Pohjolan ja Villin Lännen osavaltiota, joista Sanders on vahvoilla kannatuskyselyiden ja väestöjakautuman perusteella jopa 20:ssä.

      Lisäksi äänestävät Hawaijin, Puerto Ricon ja Guamin itsehallintoalueet, joista Sanders on vahvoilla kahdessa suurimmassa.

      Lopuksi lasketaan vielä ulkomailla asuvien amerikkalaisten äänet, joista Sanders on voittanut tähänastisista 45 kaupungista 44. Clinton on ollut Sandersia suositumpi vain Singaporen pörssikaupungissa.

    • USA:n presidentinvaalien Demokraattisen puolueen esivaalit Utahin ja Idahon osavaltioissa aiheuttivat täydellisen käänteen tähänastisiin asetelmiin. Sosialisti Bernie Sandersin ääniosuus molemmissa osavaltioissa nousi lähes 80 %:iin!

      Lisäksi Bernie Sanders voitti ylivoimaisesti ulkomailla asuvien amerikkalaisten esivaalin. Tulos: Sanders 68,8 % – Clinton 30,9.

      https://en.wikipedia.org/wiki/Democrats_Abroad_primary,_2016

      Idahossa kaikki äänet on jo laskettu. Tulos on: Sanders 78,0 % – Clinton 21,2 %.

      http://www.nytimes.com/elections/results/idaho

      Utahissa äänistä on laskettu kaksi kolmannesta. Tulos tässä vaiheessa: Sanders 79,1 % – Clinton 20,4 %.

      http://www.nytimes.com/elections/results/utah

      Clinton voitti tiistain kolmannen osavaltiovaalin eteläisessä Arizonassa. Kun 92 % äänistä on laskettu on tilanne seuraava: Clinton 58 % – Sanders 40 %.

      http://www.nytimes.com/elections/results/arizona

      Ulkomailla asuvien amerikkalaisten vaalit järjestettiin USA:n kansalaisten keskuudessa 55 maassa, joista Sanders voitti 52 maassa. Clintonia äänestettiin vain Dominikaanisessa tasavallassa, Nigeriassa ja Singaporessa.

      Clintonille suosiollinen Syvä Etelä on jo äänestänyt. Jäljellä on vielä 22 pääosin Idahon ja Utahin kaltaista Vapaan Pohjolan ja Villin Lännen osavaltiota, joista Sanders on vahvoilla kannatuskyselyiden ja väestöjakautuman perusteella noin 15:ssä.

      Lisäksi äänestävät vielä Hawaijin, Puerto Ricon ja Guamin itsehallintoalueet, joista Sanders on vahvoilla kahdessa suurimmassa.

      Avainasemassa ovat Sandersin synnyinosavaltio New York ja vapaamielisenä tunnettu California.

    • Demokraattisen puolueen tiistain esivaalit Arizonassa, Idahossa ja Utahissa sekä ulkomailla asuvien amerikkalaisten keskuudessa päättyivät sosialisti Bernie Sandersin murskavoittoon.

      Valitsijamiehet Sandersin eduksi yhteensä 84 – 58 (6 paikkaa vielä auki).

      Sandersin ääniosuus Idahossa ja Utahissa nousi lähes 80 %:iin. Lisäksi Sanders voitti ylivoimaisesti ulkomailla asuvien amerikkalaisten esivaalin. Tulos: Sanders 68,8 % – Clinton 30,9.

      Äänistä laskematta enää Utahissa 1 % ja Arizonassa 1 %. Idaho ja Amerikkalaiset ulkomailla laskettu.

      Tiistain paikkajako tässä vaiheessa ääntenlaskentaa:

      Arizona: Clinton 44 – Sanders 30 – Avoinna yhä 1.
      Idaho: Clinton 5 – Sanders 17 – Avoinna yhä 1.
      Utah: Clinton 5 – Sanders 24 – Avoinna yhä 4.
      Ulkomaalaiset: Clinton 4 – Sanders 13.

      Yhteensä: Clinton 58 – Sanders 84 – Avoinna yhä 6.

    • Pääsiäislauantaista 26.3. voi olla kehkeytymässä USA:n poliittisen historian suurimpia kansannousuja.

      Sosialistiehdokas Bernie Sandersille ennustetaan täydellistä murskavoittoa Pääsiäisen kaikissa kolmessa esivaalissa USA:n presidenttiehdokkaaksi.

      Suorastaan villityksen nuorten keskuudessa Sanders on synnyttänyt Washingtonissa, joka on yksi USA:n suuria osavaltioita, mistä valitaan yli sata valitsijamiestä.

      Muutkin kannatuskyselyt Alaskasta Hawaijille ennakoivat Sandersille Pääsiäisenä totaalista jättivoittoa. Hillary Clinton saattaa jäädä jopa äänikynnyksen alapuolelle.

      Neljä päivää sitten tiistaina 22.3. Sanders voitti jo Utahin ja Idahon osavaltioiden esivaalit uskomattomalla lähes 80 % ääniosuudella ja ulkomailla asuvien amerikkalaisten ääniosuuden lähes 70 % ääniosuudella.

      Sandersin massiivinen vaalikokous Seattlessa on nyt kerännyt ennennäkemättömän yleisön. LIVE-kuvaa KeyArenalta:

      https://www.youtube.com/watch?v=tm-FTPcyGPw

    • Sosialisti Bernie Sanders on voittamassa kaikki Pääsiäislauantain kolme osavaalia murskaavasti. Hänen kannatuksensa lähentelee jopa 80 %.

      Washingtonissa, joka on yksi suurista yli 100 valitsijamiehen osavaltioista, Sanders johtaa Hillary Clintonia vastaan 73,2 % - 26,6 %, kun kaksi kolmannesta äänistä on laskettu.

      Alaskassa Sandersin voitto on vieläkin suurempi. Sanders johtaa 79,2 % - 20,8 %, kun kolme neljännestä äänistä on laskettu.

      Pääsiäislauantain kolmas esivaali jäjestetään Hawaijilla, missä Sandersnin tueksi on asettunut Hawaijilla kansallissankarin asemassa oleva Tulsi Gabbard.

      Pääsiäisviikolla on äänestetty kuudessa osavaltiossa. Tämänhetkisten tulosten valossa Sanders on voittamassa niistä viisi ja jokaisen massiivisella yli 70 % kannatuksella. Lisäksi Sanders voitti ulkomailla asuvien amerikkalaisten äänistä lähes 70 %.

      USA ei ole enää tämän Pääsiäisen jälkeen poliittisesti sama maa kuin aikaisemmin.

      http://www.theguardian.com/us-news/live/2016/mar/26/clinton-sanders-democratic-caucus-trump-cruz-washington-alaska-hawaii-election-2016

    • Sosialisti Sanders on voittanut Pääsiäisviikon 7 osavaalista 6 ja nämä kaikki murskaluvuin.

      Demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Sanders sai Pääsiäisviikon vaaleissa seuraavat kannatukset: Alaska 81,5 %, Utah 79,3 %, Idaho 78,0 %, Washington 72,7 %, Hawaiji 70,6 %, Amerikkalaiset ulkomailla 68,8 %. Clintonin ainoa voitto on eteläisestä Arizonasta tuloksella 57,6 %.

      Lisäksi viime tiistain Arizonan osavaltion tarkistuslaskennassa ja viime viikon Floridan osavaltion tarkistuslaskennassa Sanders onkin voittanut aiemmin ilmoitetusta yhden valitsijamiehen enemmän.

      Viimeisimmän osavaltion Hawaijin äänet on juuri saatu lasketuksi. Siellä Clinton sai vain 29,2 % äänistä: http://www.thegreenpapers.com/P16/HI-D

      Pääsiäisviikon seitsemän osavaalin yhteenlasketut valitsijamiehet ovat Sandersin eduksi ylivoimaisesti 190 – 96. Näihin jo lasketun Hawaijin osalta tulos mahdollisesti voi tarkistuslaskennassa hiukan muuttua.

      Tämän viikon valitsijamiehet:
      Ulkomailla: Clinton 4 – Sanders 9.
      Arizona: Clinton 44 – Sanders 31.
      Idaho: Clinton 5 – Sanders 18.
      Utah: Clinton 6 – Sanders 27.
      Alaska: Clinton 3 – Sanders 13.
      Hawaiji: Clinton 7 – Sanders 18 (alustava tilanne ääniosuuden suhteessa).
      Washington: Clinton 27 – Sanders 74.

      Tämä viikko yhteensä: Clinton 96 – Sanders 190.
      Kokonaistilanne: Clinton 1284 – Sanders 1041.

      Huhtikuun ensimmäisellä puoliskolla äänestävät vielä Wisconsin ja Wyoming. Molemmista ennakoidaan Sandersille jälleen voittoja.

      Clintonille suosiollinen Syvä Etelä on jo äänestänyt. Jäljellä on vielä 19 pääosin Vapaan Pohjolan ja Villin Lännen osavaltiota, joista Sanders on vahvoilla kannatuskyselyiden ja väestöjakautuman perusteella noin 15:ssä.

      Lisäksi äänestävät vielä Puerto Ricon, Neitsytsaarten ja Guamin itsehallintoalueet. Sanders on erittäin arvostettu velkakriisistä ja leikkauspolitiikasta kärsimään joutuneessa 60 valitsijamiehen Puerto Ricossa: https://berniesanders.com/issues/puerto-rico

      Avainasemassa lopputuloksen kannalta ovat Sandersin synnyinosavaltio New York 19. huhtikuuta ja vapaamielisenä tunnettu California 5. kesäkuuta. Nämä ovat kaksi suurinta osavaltiota.

      • Tarkistuslaskennassa ilmeni 18 paikan virhe Clintonin valitsijamiesten summassa. Oikea määrä ei ole 1284, vaan 18 paikkaa vähemmän 1266.

        Tämän viikon valitsijamiehet:

        Ulkomailla: Clinton 4 – Sanders 9.
        Arizona: Clinton 44 – Sanders 31.
        Idaho: Clinton 5 – Sanders 18.
        Utah: Clinton 6 – Sanders 27.
        Alaska: Clinton 3 – Sanders 13.
        Hawaiji: Clinton 7 – Sanders 18 (alustava tilanne ääniosuuden suhteessa).
        Washington: Clinton 27 – Sanders 74.

        Tämä viikko yhteensä: Clinton 96 – Sanders 190.
        Kokonaistilanne: Clinton 1266 – Sanders 1041.


      • tuntemattomatsotilaat kirjoitti:

        Tarkistuslaskennassa ilmeni 18 paikan virhe Clintonin valitsijamiesten summassa. Oikea määrä ei ole 1284, vaan 18 paikkaa vähemmän 1266.

        Tämän viikon valitsijamiehet:

        Ulkomailla: Clinton 4 – Sanders 9.
        Arizona: Clinton 44 – Sanders 31.
        Idaho: Clinton 5 – Sanders 18.
        Utah: Clinton 6 – Sanders 27.
        Alaska: Clinton 3 – Sanders 13.
        Hawaiji: Clinton 7 – Sanders 18 (alustava tilanne ääniosuuden suhteessa).
        Washington: Clinton 27 – Sanders 74.

        Tämä viikko yhteensä: Clinton 96 – Sanders 190.
        Kokonaistilanne: Clinton 1266 – Sanders 1041.

        Ensi viikon ainoa esivaali on lähes 100 valitsijamiehen Wisconsinissa. Sandersin vaalitilaisuus koonnut ennennäkemättömän yleisön. Baseballstadion täyttyi. Vedonlyöntifirmojen kertoimet kääntyneet. Suuret mediatalot eivät enää vaikene. NBC:n uutisankkurit hämmästelevät tilannetta. Katso video:

        https://www.youtube.com/watch?v=Vb_5-R_CXNQ

        Seitsemässä viime esivaalissa Sandersin keskimääräinen kannatus lähentelee 70 % ja Clintonin on puolet pienempi. Lähes jokainen jäljelläoleva osavaltio on Sandersin kannatusaluetta. Jäljelläolevissa osavaltioissa keskimäärin 58 % kannatuksella Sanders tavoittaa ja ohittaa Clintonin.


      • tuntemattomatsotilaat kirjoitti:

        Ensi viikon ainoa esivaali on lähes 100 valitsijamiehen Wisconsinissa. Sandersin vaalitilaisuus koonnut ennennäkemättömän yleisön. Baseballstadion täyttyi. Vedonlyöntifirmojen kertoimet kääntyneet. Suuret mediatalot eivät enää vaikene. NBC:n uutisankkurit hämmästelevät tilannetta. Katso video:

        https://www.youtube.com/watch?v=Vb_5-R_CXNQ

        Seitsemässä viime esivaalissa Sandersin keskimääräinen kannatus lähentelee 70 % ja Clintonin on puolet pienempi. Lähes jokainen jäljelläoleva osavaltio on Sandersin kannatusaluetta. Jäljelläolevissa osavaltioissa keskimäärin 58 % kannatuksella Sanders tavoittaa ja ohittaa Clintonin.

        Reuterin uusin kannatuskysely tiistaina 29.3.

        Demokraattinen Sosialisti Bernie Sanders 42,9 % - Hillary Wall Street Clinton 38,2 %

        http://polling.reuters.com/#poll/TR131/dates/20160201-20160329/type/smallest


      • tuntemattomatsotilaat kirjoitti:

        Reuterin uusin kannatuskysely tiistaina 29.3.

        Demokraattinen Sosialisti Bernie Sanders 42,9 % - Hillary Wall Street Clinton 38,2 %

        http://polling.reuters.com/#poll/TR131/dates/20160201-20160329/type/smallest

        Ensi viikon ainoa esivaalit järjestävä osavaltio on Wisconsin, mistä valitaan 85 valitsijamiestä. Uusimman kannatuskyselyn mukaan myös Wisconsin on kääntynyt Sandersin tueksi. Tämän jälkeen Sanders olisi voittanut 8 viime esivaalista 7.

        Wisconsinin kaikki tähänastiset kannatuskyselyt aikajärjestyksessä uusin ylimpänä:

        Marquette 3/24 - 3/28 405 LV 6.3 45 49 Sanders 4
        Emerson 3/20 - 3/22 439 LV 4.6 50 44 Clinton 6
        Marquette 2/18 - 2/21 343 LV 6.9 43 44 Sanders 1
        Marquette 1/21 - 1/24 313 LV 6.5 45 43 Clinton 2
        Marquette 11/12 - 11/15 374 RV 6.1 50 41 Clinton 9
        WPR/St. Norbert 10/14 - 10/17 RV 6.0 47 42 Clinton 5
        Marquette 9/24 - 9/28 394 RV 5.9 42 30 Clinton 12
        Marquette 8/13 - 8/16 396 RV 6.1 44 32 Clinton 12
        Marquette 4/7 - 4/10 391 RV 5.1 58 -- Clinton 44
        PPP (D) 3/6 - 3/8 504 RV 4.4 60 5 Clinton 46
        PPP (D) 4/17 - 4/20 579 RV 4.1 57 -- Clinton 49
        Marquette 10/21 - 10/24 392 RV -- 64 -- Clinton 53
        PPP (D) 9/13 - 9/16 449 RV 4.6 50 -- Clinton 39
        Marquette 5/6 - 5/9 333 RV 5.5 62 -- Clinton 49
        PPP (D) 2/21 - 2/24 708 RV 3.8 50 -- Clinton 39

        http://www.realclearpolitics.com/epolls/2016/president/wi/wisconsin_democratic_presidential_primary-3764.html#polls


    • Karpaasit_vastakkain

      Aletaanpa sitten jo henkisesti varautua Trumpin voittoon. Noin vasemmistolaista kuin Sanders ei USA:ssa sentään äänestetä presidentiksi asti.

      Tällaisia vaihtoehtoja kaksipuoluejärjestelmä tuottaa. :)

      • Amerikkalaiset ovat ahkera ja työteliäs kansa ja ovat nyt lopullisesti kyllästyneet ahneiden miljardöörien propagandaan. Viimeksi kuluneen kuukauden aikana sosialisti Sandersin ja fasisti Trumpin välistä kannatusta on mitattu 8 kyselyssä. Sanders on voittanut kaikki kyselyt ylivoimaisesti 12 - 24 % erolla.

        FOX News 3/20 - 3/22 1016 RV 3.0 52 38 Sanders 14
        Bloomberg 3/19 - 3/22 815 LV 3.4 58 34 Sanders 24
        Quinnipiac 3/16 - 3/21 1451 RV 2.6 52 38 Sanders 14
        CBS News/NY Times 3/17 - 3/20 1058 RV 4.0 53 38 Sanders 15
        CNN/ORC 3/17 - 3/20 925 RV 3.0 58 38 Sanders 20
        NBC News/Wall St. Jrnl 3/3 - 3/6 1200 RV 2.8 55 37 Sanders 18
        CNN/ORC 2/24 - 2/27 920 RV 3.0 55 43 Sanders 12
        FOX News 2/15 - 2/17 1031 RV 3.0 53 38 Sanders 15


    • Tänään uusimmat kannatuskyselyt New Yorkista.

      Trump ja Cruz täysin vailla mahdollisuuksia Sandersia vastaan:

      New York: Trump vs. Sanders Quinnipiac Sanders 56, Trump 32 Sanders 24
      New York: Cruz vs. Sanders Quinnipiac Sanders 56, Cruz 28 Sanders 28

    • Demokraattisen puolueen esivaali (non-binding caucus) Nevadassa 20.2. vahvistettiin Hillary Clintonin voitoksi Bernie Sandersin valitsijamiesten ääniosuuden ollessa 47,3 %.

      Kuusi viikkoa myöhemmin Nevadan edustajakokouksessa (county convention) kaikki kääntyi päinvastaiseksi! Suuri joukko on kääntynyt Sandersin puolelle ja Sanders voittaa Nevadan osavaltion.

      Alustava valitsijamiesten jakautuma oli Clintonin eduksi 20 – 15. Vielä ei ole varmistunut, mikä tulee olemaan täsmällinen jakautuma, mutta se on joka tapauksessa Sandersin eduksi.

      Ratkaiseva muutos tapahtui Nevadan suurimmassa piirikunnassa Clarkissa, missä sijaitsee myös kasinokaupunki Las Vegas. Sandersin valitsijamiehiä olisi eri lähteiden mukaan Clarkin piirikunnassa kielletty osallistumasta edustajakokoukseen ja uhkailtu kurinpitotoimilla.

      ”Bernie Sanders won Nevada Saturday after county conventions took the win from Hillary Clinton. The Clinton and Sanders campaigns clashed at Nevada county conventions, and Sanders walked away with three county wins, including Clark County where Clinton had originally won the vote. This means that although Clinton got more votes on caucus day, Sanders will likely end up with more delegates. Projections put him getting anywhere from 1 to 10, although most hover around 1 to 4.

      The Clark County convention was filled with drama, including rumors that Sanders delegates were told not to show up and others being threatened with arrest. In the end, more delegates voted for Sanders than Clinton, flipping the results of Clark County, which includes Las Vegas. It’s unclear at this time exactly how many new delegates Sanders is picking up from Nevada, since delegates are unbound until the state convention, but he definitely won some today.

      The Clark County convention was filled with drama, including rumors that Sanders delegates were told not to show up and others being threatened with arrest. In the end, more delegates voted for Sanders than Clinton, flipping the results of Clark County, which includes Las Vegas. It’s unclear at this time exactly how many new delegates Sanders is picking up from Nevada, since delegates are unbound until the state convention, but he definitely won some today.”

      LIVE-kuvaa Nevadan edustajakokouksesta, missä täyteen ahtautunut messuhalli Sandersin kannattajia räjähtää riemunhuutoihin tuloksen käännyttyä päinvastaiseksi:

      https://www.youtube.com/watch?v=9_BjPEhpwwE

      Katso myös:

      https://www.youtube.com/watch?v=oADccscsnLk

      https://www.youtube.com/watch?v=8rUGqf5-Ji4&ebc=ANyPxKpNIRR2dM-ltpUyO9AK3j7Ch5aOSqkW-s-0laSZHieLmjIwCl5sDhF0CNC2yGdul5PoAQF7XdCWQSxe4tHjIX8XGCxdpg

      • Bernie Sandersin kampanja Hillary Clintonia vastaan on muodostunut sukupolviliikkeeksi, jonka rajaviiva kulkee noin 45-50-vuotiaissa. Tämä sama rajaviiva pitkälle määrittää myös nuorempaa sukupolvea, joka ymmärtää ilmastonmuutoksen kaiken muun ylittäväksi yhteiskunnalliseksi kysymykseksi.

        Sandersin vaalipuhe tänään Wisconsinissa käsitteli jopa erittäin yksityiskohtaisesti keskeisimpiä ja ajankohtaisimpia Pohjois-Amerikan punavihreitä teemoja, kuten hiilidioksidipäästöjen verottaminen tai öljyhiekkavarantoja hyödyntämään pyrkivän Keystone Pipelinen vastustaminen.

        Kaikkein suurimmat suosionosoitukset Sanders sai jyrkän kielteisestä kannastaan vesisärötykseen (fracking). Uusien fossiilisten polttoainevarantojen käyttöönottaminen sen avulla on jo nyt aiheuttanut satoja maanjäristyksiä ja pohjavesien turmeltumista.

        Vesisärötys on erittäin kritisoitu menetelmä myös kahdessa seuraavassa esivaalikiertueen osavaltiossa Wyomingissa ja New Yorkissa. Sandersin ja Clintonin suhtautuminen vesisärötykseen on hyvin ristiriitainen ja monet arvioijat katsovat Clintonin olevan riippuvuussuhteessa kampanjaansa rahoittaviin öljy-yhtiöihin.

        Sandersin punavihreä puheenvuoro tänään Wisconsinissa:

        https://www.youtube.com/watch?v=eoCs1YvHZNs



    • Panaman paperit voivat nousta merkittävään asemaan myös Bernie Sandersin ja Hillary Clintonin välisessä kamppailussa Demokraattisen puolueen presidenttiehdokkuudesta.

      Tänään lehdistötilaisuudessaan Sanders lupasi valituksi tultuaan 6 kuukaudessa purkaa Panaman kanssa solmitun vapaakauppasopimuksen. Sanders on aiemmin johdonmukaisesti vastustanut kyseistä sopimusta, mutta Clinton ollut sen kannalla.

      https://berniesanders.com/press-release/sanders-statement-panama-papers

    • Demokraattinen sosialisti Bernie Sanders on voittanut USA:n presidentinvaalien 8 viime esivaalista jo 7. Viime yönä Suomen aikaa Sanders voitti myös suuren Wisconsinin osavaltion 13-14 % erolla Hillary Clintoniin.

      Wisconsinista valitaan 86 valitsijamiestä. Äänistä on laskettu 99 % ja alustava tilanne on Sandersin eduksi 56,5 % - 43,1 %.

      Demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Sanders voittti pääsiäisviikolla ylivoimaisesti myös Alaskassa, Hawaijilla, Idahossa, Utahissa ja Washingtonissa sekä ulkomailla asuvien amerikkalaisten keskuudessa.

      Clintonin ainoa voitto 8 viime vaalista on eteläisestä Arizonasta tuloksella 57,6 %, mutta Arizonassa vaaditaan parhaillaan uusia vaaleja lukuisten epäselvyyksien ja väitetyn vaalivilpin vuoksi.

      Tällä viikolla selvisi lisäksi, että Nevadan osavaltiossa Clintonin aiempi helmikuussa vaalikokouspäivänä vahvistettu äänienemmistö on tämän viikon valitsijakokouksessa kääntynytkin Sandersin voitoksi.

      Huhtikuun toisella viikolla äänestää vain Wyoming, missä Sanders on ylivoimainen suosikki. Sandersille ennakoidaan jopa kolminkertaista äänimäärää verrattuna Clintoniin, jonka maine on Wyomingissa pahasti tahriintunut hänen fossiiliteollisuutta, liuskeöljyä ja vesisärötystä kannattavan politiikkansa takia.

      Clintonille suosiollinen Syvä Etelä on jo äänestänyt. Jäljellä on vielä 18 pääosin Vapaan Pohjolan ja Villin Lännen osavaltiota, joista Sanders on vahvoilla kannatuskyselyiden ja väestöjakautuman perusteella noin 15:ssä.

      Lisäksi äänestävät vielä Puerto Ricon, Neitsytsaarten ja Guamin itsehallintoalueet. Sanders on erittäin arvostettu velkakriisistä ja leikkauspolitiikasta kärsimään joutuneessa 60 valitsijamiehen Puerto Ricossa: https://berniesanders.com/issues/puerto-rico

      Avainasemassa lopputuloksen kannalta ovat Sandersin synnyinosavaltio New York 19. huhtikuuta ja vapaamielisenä tunnettu California 5. kesäkuuta. Nämä ovat kaksi suurinta osavaltiota.

    • Tähänastisten esivaalien valitsijamiesten yhteismäärä on: Clinton 1302 – Sanders 1091. Arizonan esivaaleja vaaditaan mitätöitäviksi. Yhteensä esivaaleissa valitaan 4051 valitsijamiestä.

      Sandersille riittää jäljelläolevissa vaaleissa kokonaisvoittoon 56,5 % keskimääräinen kannatus. Se on täsmälleen sama kuin hänen kannatuksena oli tänään Wisconsinissa. Ensi viikon ainoassa esivaalissa Wyomingissa ennakoidaan Sandersille valtavaa jopa 75 % kannatusta.

      Iowa: Clinton 23 – Sanders 21.

      New Hampshire: Clinton 9 – Sanders 15.

      Nevada: Ilmeisesti Clinton 17 – Sanders 18. (Muutos. Ennen valitsijakokousta Clinton 20 – Sanders 15.)

      South Carolina: Clinton 39 – Sanders 14.

      Alabama: Clinton 44 – Sanders 9.

      American Samoa: Clinton 4 – Sanders 2.

      Arkansas: Clinton 22 – Sanders 10.

      Colorado: Clinton 28 – Sanders 38.

      Georgia: Clinton 74 – Sanders 28.

      Massachusetts: Clinton 46 – Sanders 45.

      Minnesota: Clinton 31 – Sanders 46.

      Oklahoma: Clinton 17 – Sanders 21.

      Tennessee: Clinton 44 – Sanders 23.

      Texas: Clinton 147 – Sanders 75.

      Vermont: Clinton NOLLA – Sanders 16.

      Virginia: Clinton 62 – Sanders 33.

      Kansas: Clinton 9 – Sanders 24.

      Louisiana: Clinton 37 – Sanders 14.

      Nebraska: Clinton 10 - Sanders 15.

      Maine: Clinton 9 – Sanders 16.

      Mississippi: Clinton 32 – Sanders 4.

      Michigan: Clinton 63 – Sanders 67.

      Northern Marianas: Clinton 4 – Sanders 2.

      Florida: Clinton 141 – Sanders 73.

      Illinois: Clinton 78 – Sanders 78.

      Missouri: Clinton 36 – Sanders 35.

      North Carolina: Clinton 60 – Sanders 47.

      Ohio: Clinton 80 – Sanders 63.

      Ulkomailla: Clinton 4 – Sanders 9.

      Arizona: Clinton 44 – Sanders 31. (Clintonin viimeisin voitto. Vaaditaan mitätöitäväksi.)

      Idaho: Clinton 5 – Sanders 18.

      Utah: Clinton 6 – Sanders 27.

      Alaska: Clinton 3 – Sanders 13.

      Hawaiji: Clinton 8 – Sanders 17.

      Washington: Clinton 27 – Sanders 74.

      Wisconsin: Clinton 38 – Sanders 48.

      Kokonaistilanne: Clinton 1302 – Sanders 1091.

    • Nuoret ja vanhat kannattavat Sandersia.

      Reuterin kannatuskysely eri ikäluokissa. Nuorimmat ja vanhimmat ikäluokat kannattavat Demokraattien presidenttiehdokkaaksi Bernie Sandersia ja keski-ikäinen juppisukupolvi Hillary Clintonia.

      18-29-vuotiaat: Sanders 56 % - Clinton 28 %
      30-39-vuotiaat: Sanders 40 % - Clinton 40 %
      40-49-vuotiaat: Sanders 28 % - Clinton 45 %
      50-59-vuotiaat: Sanders 29 % - Clinton 45 %
      60-64-vuotiaat: Sanders 39 % - Clinton 36 %
      Yli 65-vuotiaat: Sanders 40 % - Clinton 36 %

    • Demokraattinen sosialisti Bernie Sanders on voittanut jo seitsemännen peräkkäisen osavaltion USA:n Demokraattisen puolueen presidenttiehdokkaaksi.

      Sanders voitti Wyomingin osavaltiossa vastaehdokkaansa Hillary Clintonin ääniosuuksin 55,7 % - 44,3 %.

      Seuraava esivaali järjestetään New Yorkin osavaltiossa 19. huhtikuuta. Se on kiertueen toiseksi suurin osavaltio Kalifornian jälkeen. Kaliforniassa äänestetään 6. kesäkuuta.

      Hillary Clinton on aiemmin toiminut New Yorkin senaattorina. Nykyisin Vermontin osavaltiossa asuva Sanders on syntynyt New Yorkissa Brooklynin työläiskaupunginosassa.

      https://www.youtube.com/watch?v=OzxVPNLuUjc

    • Muistan mainiosti 1970-luvun alkupuolella sattuneen tapauksen. Silloin siihen aikaan meillä Suomessa järjestettiin useita kansainvälisiä tapaamisia monenlaisissa merkeissä, jolloin yhteisenä jutun juonena oli ETY-kokouksen edistäminen. En muista erään tilaisuuden nimikettä, mutta siinä tapaamisessa oli esillä hyvinvointivaltioon liittyviä asioita eli maailmanparantamista oivallisimmillaan. Suomalaisten esitelmöitsijöitten joukossa oli mm. muuan kokoomuslaiseksi tunnustautunut tutkija, tohtorismies. Eräs anglosaksi eli britti tai jenkki tarkasteli tämän kelpo tohtorimme kertomaa ja luonnehti häntä ilmiselväksi kommunistiksi.

      Tämä samantapainen taustakatsomuksellinen eroavuus saattaa vaikutta melkoisesti siihen, miten nyt suhtaudutaan USA:n demokraattien ehdokas Bernie Sandersiin. Siis häneen suhtautuminen USA:ssa vaikuttaa suoraan siihen, millainen leima häneen lyödä läimäytetään täällä Suomessa. Ja itse asiassa Sanders ei taida paljoakaan erota tavanomaisesta suomalaisesta sosialidemokraatista tai keskustalaisesta, kun itse asioita tarkastellaan.

      • Tarkastelepa asiaa hiukan tuoreemmasta näkökulmasta. Olet ajasta jäljessä.


    • New Yorkin kuuluisin puisto Washington Square Park täyttyi Bernie Sandersin tämän päivän kampanjatilaisuudessa. Yleisöä mahtui paikalle 30.000. Loput joutuivat jäämään Manhattanin kaduille.

      Pääpuhujina Sandersin lisäksi olivat Rosario Dawson, Spike Lee ja Tim Robbins.

      2 minuuttia videota paikan päältä:

      https://www.youtube.com/watch?v=t4JMeNEwIkI

      2 tuntia videota paikan päältä:

      https://www.youtube.com/watch?v=cuNrdKP8UcY&ebc=ANyPxKqDqWMFfzWSluBKF_ynJQ3vip2em7G5JPrBUzR5pCZ2r9Gba3kBezabcDpnkPsq3J7_cCDRA_a3r765cQSXHFPtSGEnmw

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      42
      2442
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      301
      2014
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      22
      1816
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      24
      1595
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      24
      1445
    6. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1329
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      43
      1328
    8. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1275
    9. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      37
      1171
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1046
    Aihe