Tuoreimpien PISA-tulosten mukaan joka kuudes oppilas lähtee peruskoulusta ilman riittäviä perusvalmiuksia jatko-opintoihin. Heitä on yli 10 000 vuodessa. Koulutuksen tutkimuslaitos raportoi jo syyskuussa 2015, että joka kymmenennen nuoren lukutaito on riittämätön.
Lähes 10% fennonuorista lukutaidottomia
40
145
Vastaukset
- AkseliT
Myös ero tyttöjen ja poikien välillä on kasvanut. Monet suomalaistytöt ovat edelleen erinomaisia lukijoita. Pojissa sen sijaan on entistä enemmän niitä, joiden lukutaito on surkea.
– Suomi on perinteisesti ollut maa, jossa lukutaitoero tyttöjen ja poikien välillä on ollut erityisen suuri. Mutta toisin kuin lukuisat muut PISAan osallistuneet maat, me Suomessa emme ole onnistuneet kaventamaan tätä eroa. Nykyisellään ero vastaa jo noin puolentoista kouluvuoden opintoja, Arffman pahoittelee. - alkaamennäLiiallisuuksii
On kyllä huvittavia juttuja. Taitaa olla tuo määrä kielitaidottomia maahanmuuttajanuoriakin jo Suomessa, RKP:n toiveesta - ja ruotsinkielisten tulokset olivat kehitysmaatasolla, että ihan nyt en ymmärrä, mihin vertaat.
Taisi olla RKP:n idea ottaa PISA-tutkimuksiin edellisellä kerralla yliedustus maahanmuuttajia ja ruotsinkielisiä (15%)..... - PISAnero
Paljastuiko tutkimuksessa alueellisia eroja? Esim Itä-Suomen pojat?
- paljastuikyllä
Paljastui, ruotsinkielisten poikien tulos oli kehitysmaatasolla:
yle.fi:
"Finlandssvenska pojkar på u-landsnivå"
Finlandssvenska pojkar är usla på att läsa
Trots att Finland har presterat mycket goda resultat i de senaste fyra Pisa-undersökningarna i skolorna har både poäng och rangordning dalat.
Svenskspråkiga elever klarar sig sämre än finskspråkiga, visar Pisa-undersökningen.
Det finns en skillnad i alla länder mellan flickors och pojkars prestationer. Flickorna presterar bättre.
Finlandssvenska pojkar klarar sig dåligt. Deras prestationsnivå ligger under OECD-ländernas medeltal.
"Papporna har en central roll"
- Man måste kunna läsa och man måste kunna uttrycka sig i dagens samhälle.
- Papporna har en central roll, och måste visa sina söner hur viktigt läsandet är. Papporna är betydelsefulla rollmodeller, säger Leif Jakobsson, direktör för Svenska kulturfonden.
"Man måste skapa ett intressant inlärningsmaterial"
Forskaren Ph.D. Satya Brink, som har analyserat Pisa-rapporterna ur den svenska skolans synvinkel, konstaterar att skillnaden då det gäller läsning är hela 27 poäng vilket motsvarar cirka nio månaders skolgång.
- Det är ingen bra inlärningsmetod om elevernas intresse inte kan fångas. Pojkar har svårt att ta in kunskap om materialet är ointressant och inte berör deras liv. Man borde använda sig av de intressen och de resurser som finns omkring pojkarna i vardagen.
- Då kan de få lust att lära sig, och att läsa - om de hittar sådant material som de kan relatera till.
Satya Brink tror att situationen för de finlandssvenka pojkarna kan ändra sig på ett positivt sätt. - Ni vet ju hur man borde göra. Om man vet var problemet ligger kan man lösa det. Ni har på finlandssvenskt håll både kreativitet, idéer och resurser.
"Utgå från individen"
De låga prestationerna är dock inte jämnt fördelade mellan de svenskspråkiga områdena i Finland. Finland uppmanas nu vidta åtgärder i de områden som har den högsta koncentrationen av elever med de sämsta resultaten
En utjämning av skillnaderna mellan skolor, kön och språkgrupper bör utgå från individen, sägs det i utredningen . Personlig handledning och en förnyelse av läromedlen kan leda till att elever med bristande läsglädje och motivation kan prestera bättre.
Kommunerna skulle kunna satsa på mer specifika mål än att använda sig av standardiserade metoder.
Vidare sägs det att skolorna borde ha som mål att alla elever presterar goda resultat - och att det inte satsas enbart på att alla elever ska behandlas jämlikt."
Itse en tosin käytä sanaa "Suomen ruotsalainen, finlandssvensk", koska se on valhetta kielenvaihtajien jälkeläisistä.
- Peppu-Reino
Tulevia Lörtsykioskin seinään nojaavia valmistuu jo nuorella iällä. Ei uutta pilvipeitteen alla.
Lukutaidottomana on hyvä kertailla porukoissa miten asiat oikeasti ovat ja harrastaa pjäällysmiesmaneereita. Sahtiringssä arvotaan seuraava tukirekan jakoluukulle menijä, sekä määrätään päivän ensikukon täytteet.
Siinä se päivä mukavasti menee, kioskiin nojaillessa ja ohikulkijoilta röökiä pöllittäessä. Tärkeää tietoakin haetaan samalla tavalla. Ohikulkijoilta udellaan SaiPan pelistä, vaikka lehtien lööpit vieressä kirkuisivat asiasta kissankorkuisin kirjaimin. Ei hötkäytä pjäällysmiestä, joka tietää, että koulu on pirun katala juoni heidän kulttuurinsa rapauttamiseksi.- niinoikeassa
Kyllä, todellakin, olet oikeassa.
(yle):
"Finlandssvenska pojkar på u-landsnivå"
Finlandssvenska pojkar är usla på att läsa
Trots att Finland har presterat mycket goda resultat i de senaste fyra Pisa-undersökningarna i skolorna har både poäng och rangordning dalat.
Svenskspråkiga elever klarar sig sämre än finskspråkiga, visar Pisa-undersökningen.
Det finns en skillnad i alla länder mellan flickors och pojkars prestationer. Flickorna presterar bättre.
Finlandssvenska pojkar klarar sig dåligt. Deras prestationsnivå ligger under OECD-ländernas medeltal.
"Papporna har en central roll"
- Man måste kunna läsa och man måste kunna uttrycka sig i dagens samhälle.
- Papporna har en central roll, och måste visa sina söner hur viktigt läsandet är. Papporna är betydelsefulla rollmodeller, säger Leif Jakobsson, direktör för Svenska kulturfonden.
"Man måste skapa ett intressant inlärningsmaterial"
Forskaren Ph.D. Satya Brink, som har analyserat Pisa-rapporterna ur den svenska skolans synvinkel, konstaterar att skillnaden då det gäller läsning är hela 27 poäng vilket motsvarar cirka nio månaders skolgång.
- Det är ingen bra inlärningsmetod om elevernas intresse inte kan fångas. Pojkar har svårt att ta in kunskap om materialet är ointressant och inte berör deras liv. Man borde använda sig av de intressen och de resurser som finns omkring pojkarna i vardagen."... - Peittoaa
Ahvenanmaa peittoaa muut suomalaiset ja pohjoismaiset koulut PISA - tutkimuksessa matematiikassa (tiedote 8.12.2014)
- Riikkinen
Ahvenanmaalaiset taitavat olla riikinruotsalaisten jälkeläisiä.
- RKPansaitseeVihan
Peittoaa kirjoitti:
Ahvenanmaa peittoaa muut suomalaiset ja pohjoismaiset koulut PISA - tutkimuksessa matematiikassa (tiedote 8.12.2014)
Tuota - Ahvenanmaan otoksessa ei ensinnäkään ollut yliedustusta maahanmuuttajia (15%), kuten Suomen otoksessa oli. Joten tuo luku on jo niin valtava suhteessa, ettei sen perusteella vertailu ole edes enää mahdollista. Lisäksi Ahvenanmaa ei SILTIKÄÄN ollut parempi!
Ja edelliselle: Ruotsin PISA-tulos oli kehitysmaatasolla, mutta jos ahvenanmaalaiset tuntevat itsens ruotsalaisiksi, siitä vaan! Toivottavasti Suomi luopuisi kyseisestä saaresta, joilla suomenkielsiten lastenlaulujenkin laulaminen on kuulemma kiellettyä - hyvin nopeasti! - Väärennös
Fenno raivoaa pienestä; sitä se huono itsetunto teetättää. Fenno ei ole huolestunut heikon lukutaidon vaikutuksesta keskusteluun pakkoruotsista. 10% koululaisista on kielten opiskelun suhteen kokonaan out, koska eivät osaa lukea. Jos lasketaan vielä, että lisäksi 30% prosentilla on yleisiä motivaatio-ongelmia koulussa jää jäljelle 60% koululaisista, joilla on omaa motivaatiota ja tervettä menestymisen halua. Tästä seuraa, että kouluaineisiin liittyviä mielipidekalluppeja pitäisi tehdä korkeintaan tuolle 60% osuudelle.
Silloin tuossa joukossa todellinen vapaaehtoisen ruotsin opiskeluhalukkuus olisi 80% luokkaa. Pitäisi siirtyä vanhaan oppikoulu-järjestelmään, jottei saada väärää tilannekuvaa koululaitoksesta. - RKPansaitseeVihan
Väärennös kirjoitti:
Fenno raivoaa pienestä; sitä se huono itsetunto teetättää. Fenno ei ole huolestunut heikon lukutaidon vaikutuksesta keskusteluun pakkoruotsista. 10% koululaisista on kielten opiskelun suhteen kokonaan out, koska eivät osaa lukea. Jos lasketaan vielä, että lisäksi 30% prosentilla on yleisiä motivaatio-ongelmia koulussa jää jäljelle 60% koululaisista, joilla on omaa motivaatiota ja tervettä menestymisen halua. Tästä seuraa, että kouluaineisiin liittyviä mielipidekalluppeja pitäisi tehdä korkeintaan tuolle 60% osuudelle.
Silloin tuossa joukossa todellinen vapaaehtoisen ruotsin opiskeluhalukkuus olisi 80% luokkaa. Pitäisi siirtyä vanhaan oppikoulu-järjestelmään, jottei saada väärää tilannekuvaa koululaitoksesta.Huono itsetunto on sellaisella, joka alistuu eli hyväksyy Suomen kielipolitiikan.
Suomi ei tarvitse vapaaehtoistakaan ruotsia - Ruotsissa kun maan alkuperäiskieltä suomea ei opiskella vapaaehtoisenakaan. - Tuur
Sieltähän se tuli: Suomi tarvitsee diktatuuria.
- todellinenhuoli
Väärennös kirjoitti:
Fenno raivoaa pienestä; sitä se huono itsetunto teetättää. Fenno ei ole huolestunut heikon lukutaidon vaikutuksesta keskusteluun pakkoruotsista. 10% koululaisista on kielten opiskelun suhteen kokonaan out, koska eivät osaa lukea. Jos lasketaan vielä, että lisäksi 30% prosentilla on yleisiä motivaatio-ongelmia koulussa jää jäljelle 60% koululaisista, joilla on omaa motivaatiota ja tervettä menestymisen halua. Tästä seuraa, että kouluaineisiin liittyviä mielipidekalluppeja pitäisi tehdä korkeintaan tuolle 60% osuudelle.
Silloin tuossa joukossa todellinen vapaaehtoisen ruotsin opiskeluhalukkuus olisi 80% luokkaa. Pitäisi siirtyä vanhaan oppikoulu-järjestelmään, jottei saada väärää tilannekuvaa koululaitoksesta.Minusta fennon pitäisi, nimensä mukaisesti, olla nimenoaan huolestunut suomalaislasten heikentyneestä lukutaidosta. Eikä käyttää kaikkea energiaansa pakkoruotsi-asiaan. Se lukutaito nimittäin ei parane sillä, että pakkoruotsi poistetaan. Myös abeilla on hekentynyt suomen taito. Vuoden -92 kirjoittajat olivat viimenen ikäpolvi, joka kirjoitti äidnkielen, kun äidinkielen opetusta oli koulussa vielä normi määrä. Sitten tunteja vähennettiin, ja lopputulos näkyy, valitettavasti. Ja parempaan ei olla menossa.
- vihaanVihaa
todellinenhuoli kirjoitti:
Minusta fennon pitäisi, nimensä mukaisesti, olla nimenoaan huolestunut suomalaislasten heikentyneestä lukutaidosta. Eikä käyttää kaikkea energiaansa pakkoruotsi-asiaan. Se lukutaito nimittäin ei parane sillä, että pakkoruotsi poistetaan. Myös abeilla on hekentynyt suomen taito. Vuoden -92 kirjoittajat olivat viimenen ikäpolvi, joka kirjoitti äidnkielen, kun äidinkielen opetusta oli koulussa vielä normi määrä. Sitten tunteja vähennettiin, ja lopputulos näkyy, valitettavasti. Ja parempaan ei olla menossa.
Joopa joo. Se heikentyy vain sitä mukaa, kun tänne tulee uusia kielitaidottomia ja lukutaidottomia suomalaisten hyväksikäyttäjiä. Tiedät sen hyvin itsekin.
- eippäsnyt
vihaanVihaa kirjoitti:
Joopa joo. Se heikentyy vain sitä mukaa, kun tänne tulee uusia kielitaidottomia ja lukutaidottomia suomalaisten hyväksikäyttäjiä. Tiedät sen hyvin itsekin.
Peruskoulun tason laskua ja kurinpito-ongelmia on tuotu jatkuvasti esiin mediassa. Ne eivät liity maahanmuuttoon millään lailla. Peruskoulu kaipaa uudistusta, oli meillä maahanmutto tai ei.
Tasokurssien palautusta ja päättökoetta on ehdotettu, jotta persukoulun taso saataisin taas nousemaan. Nyt peruskoulusta voi valmistua 5:n keskiarvolla osaamatta yhtään mitään. Tällaisen nuori syrjäytyy nopeasti ja uudet ongelmat ovat edessä.
- Leipähukkaan
Siis hurrit ovat kehitysmaalaisia.
- PohjolanKehitysmaa
Elämässä menestyminen mitataan aivan muilla mittareilla kuin jollain keinotekoisilla PISA-pisteillä. Ainoa Pohjois-Euroopan kehitysmaa onkin Suomi. Pohjolan Kreikka. Ja erityisesti Itä-Suomi, joka elää etelän ja lännen almuilla. Siis ne, jotka eivät vielä ole väkipakolla tunkeutuneet rannikkoseuduille muiden kustantaman paremman elintason toivossa. Sisäiset mamut, siis.
Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Virossa, Saksassa jne. hallituksen päänvaivana ei ole ulkomaisen velan hallitsematon kasvu, työpaikkojen ja teollisuuden katoaminen ulkomaille, heikko työllisyys, nuorison syrjäytyminen jne. jne.- Aktpisteet
Paljonkohan AKT-läiset saisivat PISA-pisteitä.?
- Pikku-Inkeri3
Samaan aikaan, kun Ruotsisssa ollaan epätoivon vallassa siitä, että maa on 13 vuoden kuluttua kehitysmaa ja ruotsindemokraatit vaan lisäävät kannatustaan, Suomessa edelleen kuuluu tällaisia itseinhon täyteisiä ääniä, miten "Ruotsissa poliitikoilla ei ole päänvaivaa". Alan oikeasti menettää jo uskoni suomalaisiin ja heidän kykyynsä kunnioittaa itseään!
- Kymppiryhmä
AKT-läiset kuuluvat tuohon 10%:n ryhmään.
- MaTuFaker
Nämä tulkset kertovat maahanmuuton vaikutuksista. Sama on jo pidemmällä ruotsissa ja suunta on huolestuttava. Maahanmuuttajat joilla ei ole luku- tai kirjoitustaitoa, eikä halua integroitua pohjoismayhteiskuntaan
- delta00
Tämä varmasti tasoittuu ja ratkeaa ihan lähivuosina, kun kaikki kirjallinen työ tehdään henkilökohtaislla tableteilla, yo-kirjoituksia myöten. KVG, siellä ratkaisu kaikkiin pulmiin, ei tarvitse osata lukea, kunhan osaa valita oikeannäköisen kuvan jota klikkaa.
Toisaalta, nyt kun tämä globalisaatioittaminen on saatu edistettyä tälle tasolle, että kaikkien elättäminen kuuluu kaikille, on tuo vain etu, tasapuolinen osaamattomuus tasaa varmasti kaikkien elintason pysyvästi sinne nälkärajan alapuolelle ja pinnalle nousevat entistä rikkaampina ne valioyksilöt, jotka ehtivät oppimaan lukemisen ja kirjoittamisen taidon.
Tuo tutkimus sinänsä on varmasti aivan turha, onhan itsestään selvä (pitäisi ainakin olla), ettei luokassa, jossa on puolen kymmentä tai enemmänkin eri kielisiä ja eri kulttuurisia oppilaita, voi enää mitään oppia, kyllä sen oppimisen on jo siinä vaiheessa lähdettävä kotoa tai yksityisestä oppilaitoksesta, jonne ei jaeta harkinnanvaraisia seteleitä lukukausimaksuihin. - PISA-tuloksissa
Muistan nähneeni uutisen, jossa oltiin huolissaan Itä-Suomen poikien heikohkosta menestyksestä.
- MoraalitonRKP
Vai "muistat nähneesi"... Enemnänkin olisin huolissani ruotsinkielisten poikien kehitysmaatasoisista tuloksista, jos jostakin.
- Omillaa
Et ole väärässä. Fennot löytävät syyt heikkouksiinsa ensin suruista ja sitten mamuista. Tosiasia kuitenkin on, etteivät fennot ole koskaan pystyneet elämään omillaan varsinkaan Itä-Suomessa.
- Nettisuomal-nettifenno
Omillaa kirjoitti:
Et ole väärässä. Fennot löytävät syyt heikkouksiinsa ensin suruista ja sitten mamuista. Tosiasia kuitenkin on, etteivät fennot ole koskaan pystyneet elämään omillaan varsinkaan Itä-Suomessa.
Omillaa laskettelee näin: "Tosiasia kuitenkin on, etteivät fennot ole koskaan pystyneet elämään omillaan varsinkaan Itä-Suomessa."
Fennoja on noin viisi miljoonaa. He elättävät omat huono-osaisensa, ovatpa ne missä päin Suomea tahansa. Ilman ahvenanmaalaisia mannersvekoja on vain 0,27 miljoonaa. Heidän verorahansa menevät muun muassa (toistan: muun muassa) työhaluttomien opettajiensa kouluttamiseen ja elättämiseen Österbottenissa, kuten tästä selviää: "I de här ekonomiska tiderna tycker jag att det är helt totalt vansinnigt slöseri med skattemedel att utbilda lärare till arbetslöshet regionalt i Österbotten, samtidigt som det finns hur mycket lediga tjänster som helst i Södra Finland, säger Ruth." http://svenska.yle.fi/artikel/2015/06/15/fsl-medlem-lararforbundet-borde-halla-mun
Sveko ei pysty elämään omillaan. Hän tarvitsee menestyäkseen fennojen pakkoruotsin. Näin kainostelematta Mikaela Nylander asian ilmaisee: "Suomen ruotsinkielinen väestö on täysin riippuvainen kouluruotsin asemasta pakollisena kielenä." http://www.hs.fi/politiikka/a1376184581312
Saman tarpeen myös Carl Haglund ilmaisee pakkoruotsin vaatijana: http://areena.yle.fi/1-2466844 (poistunut Areenasta
Ilman pakkoruotsia suomensveko vajoaisia menestymisensä mahdollisuuksissa samalle tasolle kuin ruotsinfenno ilman Ruotsin kaikenen koulutuksen pakkosuomea. Se paljastaa syyn, miksi RKP:n kellokkaat ovat olleet aina ensimmäisenä vaatimassa muille pakkoruotsia.
- MaTuFaker
Mikä svekomaanit-fennomaanit maaottelu täällä on? Meillä olisi oikeakin vihollinen, joka ei katso muta kuin, olemmeko muslimeja (ei), Noudatammeko islamissa määriteltyä elämäntapaa (ei).
Tämä oikeuttaa maahantunkeutujat kaikilla lahdollisisola elämäntapaamme ja yhteiskuntaamme rapauttavilla tavoilla ja lopulta tuhoamaan meidät. Toivottavasti olette tämän huomanneet? Minä olen niin ruotsissa kuin suomessakin asuneena. Olemme kltr tuhon edessä ellemme tee jotain puolustaaksemme itseämme. Kielikeskustelu ym.on toissijaista.meidän täytyy yhdistyä.- MaTuFaker
Pieni näyttö nakkisormet suomi24paska softa.koita saada selvää..
- HÖPÖ.höpö.HÖPÖ.höpö
Ja taas tämä sama typerä virhe. Kielitaidoton ei ole henkilö, jolla on vaikeuksia ymmärtää jotain puhelinsopparia tai tietokoneen käyttöohjeita.
Teknisesti ottaen kielitaidoton on henkilö, joka ei osaa tavata, ei ymmärrä kirjaimia, eikä tiedä, miten kirjoittaa virkkeitä. Nämä "kielitaidottomiksi" väitetyt tapaukset ihan taatusti osaavat lukea ääneen nuo puhelinsopparit ja tietokoneen käyttöohjeet. Se on sitten eri asia, ymmärtävätkö lukemansa.
Luetunymmärtäminenhän on oma taitonsa, jota testataankin esimerkiksi vieraissa kielissä aineenkirjoituksen, kuullunymmärtämisen ja monen muun ohessa.
Jos aloittajalla ja muutamalla muulla tänne kirjoittavalla on asiaan jotain sanomista, niin tarkistakaapa huviksenne, mikä on Suomen sijoitus YK:n tilastoissa; se on about 99%, eli käytännössä koko Suomen kansa on luku- ja kirjoitustaitoista. Samaa ei voi sanoa suurimmasta osasta maailman maita.
Sitä, että koululaitoksemme lähtee siitä, että jokainen oppilas on tuleva Steve Jobs tai Marie Curie, ja asettaa riman sitä silmällä pitäen, ei voi pitää merkkinä siitä, että nämä huonosti pärjäävät olisivat huonoja sen enempää maailman kuin maamme mittakaavassa. Vanhempien sukupolvien kannattaisi tutustua siihen, millaista vaatimustasoa pelkkä peruskoulu pitää yllä suhteessa vaikkapa 80-lukuun; moni asia on muuttunut ja vaatimustasoa kiristetty. Ihmekös tuo, jos porukkaa tippuu kärryiltä kiihtyvällä vauhdilla.
Sen lisäksi suomalainen koululaitos kosiskelee tyttöjä kielipainotteisuudellaan (neljä vierasta kieltä jo peruskoulussa ja kaksi lisää lukiossa), esiintymiskykyä ja arvokasvatusta korostavalla koulutuspohjallaan (kierrätys, luonnonsuojelu, kehitysmaapolitiikka, monikulttuurisuus ja tasa-arvo). Sen sijaan poikia kiinnostavat matemaattis-luonnontieteelliset aineet ovat olleet naisvaltaisen opetusministeriön "lakkautuslistalla". Suomessa opetetaankin matematiikkaa vähiten koko Euroopassa suhteutettuna peruskoulun kokonaistuntimääriin.
Peruskoulussa pitäisikin tehdä 180 asteen suunnanmuutos. Matematiikan, fysiikan, kemian, tietotekniikan ja biologian opetusmäärät kaksinkertaistetaan. Mahdollisuus opiskella kieliä rajataan kahteen vieraaseen ja yhteen kotimaiseen. Politiikka, uskonto ja arvokasvatus rajataan kokonaan koulujen ulkopuolelle, se sellainen kuuluu kodille, ei koululle. Näiden muutosten jälkeen voidaan sanoa melkoiselle varmuudella, että poikien yllättävä putoaminen tilastoissa korjaantuisi hetkessä. - Olen.Huomannut
Tälläkin palstalla vierailee usein fenno, joka ei osaa lainkaan yhdyssanasääntöjä.
- Kikol
Kyllä ja lisäksi fennojen tuli ensin opetella lukemaan. Sitten voisi ajatella jotain kielikokeilun tapaista.
- Lukupakko
Mikähän on näitten 10% kielitaito? Varmaankin pakkoruotsin syytä etteivät oppineet edes lukemaan.
- Nettisuomal-nettifenno
Lukupakko kirjoitti:
Mikähän on näitten 10% kielitaito? Varmaankin pakkoruotsin syytä etteivät oppineet edes lukemaan.
Ainakin Ilman pakkoruotsia suomensveko vajoaisia menestymisensä mahdollisuuksissa samalle tasolle kuin ruotsinfenno ilman Ruotsin kaiken koulutuksen ja virkakoneiston pakkosuomea. Se paljastaa syyn, miksi RKP:n kellokkaat ovat olleet aina ensimmäisenä vaatimassa muille pakkoruotsia.
Sveko ei pysty elämään omillaan. Hän tarvitsee menestyäkseen fennojen pakkoruotsin. Näin kainostelematta Mikaela Nylander asian ilmaisee: "Suomen ruotsinkielinen väestö on täysin riippuvainen kouluruotsin asemasta pakollisena kielenä." http://www.hs.fi/politiikka/a1376184581312 - Lippanenvain
Mene nyt vaan Nettisuomal-nettifenno ensin opettamaan fennokaverisi lukemaan. itsellesi tosin tuntuu jo Nylanderin yksinkertainen tekstikin menevän yli lipan.
- PohjolanKreikka
Miksi Suomella menee niin surkeasti Ruotsiin verrattuna? Ruotsin suurista mamumääristä huolimatta. Johtuuko fennojen suuresta lukumäärästä? Näin minä epäilen. Voiko ollakaan muuta syytä?
- Setiedetään
Mamut eivät ainakaan lisää lukutaidottomien suhteellista määrää. Suomi onrakennettu sitten sotien jälkeen huippuhienoksi maaksi mutta kaikki lähti kääntymään huonompaan suuntaan Persujen kannatuksen nousun myötä. Kaikki firmat pakenevat maasta, jossa tyhmyys on kasvu-uralla. Näin on Persujen myötä tapahtunut. Lukutaidottomuuskin kukoistaa. Kiitos Persut.
- Osaamattomuus
Persut painottaa aina osaamattomuuden voimaa ja tukeutumista siihen.
- vvvvvvvvas
Jos tämä uutinen pitäisi paikkaansa, niin suomea ei osaisi lukea surut ja mamut. Fennot osaavat lukea ja kirjoittaa.
- Trotjänare
Helsingin Sanomat 10.3.2016: Pohjoismaissa on maailman parhaimmat tekstitaidot, ja ykköspaikalle yltää Suomi. Sen jälkeen tulevat Norja, Islanti, Tanska ja Ruotsi.
Tämä selviää yhdysvaltalaisen Central Connecticut State Universityn maailman tekstitaitoisimpia maita käsitelleestä tutkimuksesta. Tekstitaidoilla tarkoitetaan sitä, miten ihmiset paitsi lukevat myös tulkitsevat ja toimivat tekstien kanssa.- SiitäsSaitte
Aloitus oli provokaatio. Otetaan ja vastataan kuitenkin siihen. En usko että suomalaisten ja ruotsalaisten henkisissä taidoissa on mitään eroa. Suomessa peruskoulun päättäneistä 10% on vaikeuksia kirjoituksessa tai lukemisen ymmärtämisessä. Tämä määrä ei sisällä pelkästään pakkoruotsin vastustajia ( fennoja), ei edes suomenkielisiä, vaan yliedestettuina ovat afrikkalaiset ja Lähi-idästä saapuneet maahanmuuttajat ja heidän jälkeläisesnä sekä suomenruotsalaiset!
Miksi näin? Tietyiltä aluilta saapuneiden mamujen ÄO on huomattavasti matalampi kuin täällä asuvien natiivien ja ruotsinkielisten koulujen oppilaista puolet paljastuukin oikeasti kaksikielisiksi ( jopa suomenkielisiksi) joille ruotsi on se heikompi kieli. Lapset ovat siis uhrattu maan valheellisen "kaksikielisyyden alttarille", tukemaan ruotsinkieltä.
Euroopassa muuten on keskimäärin 20% luki ja kirjoitushäiriöisiä ikäluokasta. Käy hyvin yhteen maahanmuuttajaväestön kanssa. Euroopan ihmisten yleinen älykkyys kääntyi laskuun v.1997. Syytä ei tiedetä ( tai tiedetään mutta ei uskalleta sanoa ääneen).
Itä-Suomen poikien Pisa-pisteet lukemisesta olivat tosiaan hieman keskiarvon alle ( eivät sentään ruotsinkielisten tasoa), mutta saman alueen tyttöjen pisteet taas selvästi keskimääräistä paremmat. Ero ei siis voi geneettinen, koska samasta genomasta tehty kumpikin.
Ahvenemaan kokonaispisteet olivat muuten huonommat kuin maan keskiarvo....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406