Miten auttaa masentunutta ystävää?

Voin puhua vain omasta puolestani siitä, mikä on avuksi ja mikä ei.

Jos koen ihmisen tosi läheiseksi (näitä ystäviä mulla vain pari), niin heidän kanssaan voin puhua myös masennuksesta, itsetuhoisuudesta, mistä vaan. He saavat mut unohtamaan ahditukseni hetkeksi ja saatan jopa olla hetken ihan iloinen.

Jos ihminen on enemmän kaveri kuin ystävä, niin vaikka hän olisi tietoinen mun tilanteesta, niin en halua keskustella asiasta. Sellaisen tyypin kanssa saatan kuitenkin yrittää jaksaa lähteä kahville, leffaan tms, koska tiedän että se tekee mulle hyvää päästä ulos ja olla kelaamatta kaikkea paskaa koko ajan.

Millaiset välit sulla on tähän ystävään?

Mitään painostamista tai "suoraan asiaan" menemistä ei masennuksen tai itsetuhoisten ajatusten suhteen tekisi missään tapauksessa. Ja muutenkin olisin erittäin varovainen sen suhteen ettei selvästi paistaisi läpi että olet mennyt hänen juttusilleen ihan masennuksensa takia.

Ehkä jonku facebook chattailun tms kautta olisi helpompi lähteä liikkeelle, se antaa vastapuolelle aikaa eikä niinkään painosta kuin jos istut vieressä.

Jos olisin itse masentunut, niin ehkä toivoisi, että luottoystävä olisi siinä lähellä. Riippuu ystävyyden syvyydestä. Masentuneena ei ehkä jaksa puhua ja väsyttää jos toinen pulputtaa koko ajan siinä vierellä. Väkisin puhuttaminen ja piristäminen tuskin auttaa.
Voisiko olla apua, jos auttelee kotitöissä: tarjoutuu kaveriksi kappaan, siivoukseen, ym. Voi kai sitä hienotunteisesti kysyä, että onko niin vaikeaa, että kokee ettei jaksa elää ja onko mielessä käynyt ajatuksia kuolemasta.
Mikäli sinulla voimia on, niin voit antaa ymmärtää, että olet hänen tukena ja voi kääntyä puoleesi ihan milloin vain. Anna ymmärtää, että hän on sinulle erittäin tärkeä ihminen.

Itse koen pahimmaksi "älä viitti, ota itteäs niskasta kiinni" -kommentit vaikka niillä kai hyvää tarkoitetaankin. jätä siis viisaat neuvot. Kuuntele jos ystävä puhuu, anna tilaisuuksia mutta älä painosta puhumaan. Älä keskity yhteisenä aikana vain masennukseen, yritä piristää. Ohjeeksi voisin sanoa, että suhtaudu niin kuin kaverillasi olisi vaikka diabetes tai sydänsairaus. Lääkärit kertovat kyllä hoidosta, ystävän tehtävä on olla tukena.

Kaikkein eniten itse toivon, että joskus joku sanoisi vaan että "oon pahoillani, koita jaksaa".

Ystävän läsnäolo auttaa, auttoi ainakin minua. Se, että toinen kuuntelee ja on läsnä. Väkisinpiristämisyritykset olivat pahimpia ja "eihän sulla mitään huonosti ole" vähättelyt.

monta vakavan masennuksen jaksoa kokeneena naisena eniten lämmitti mieltä(iloahan ei masentuneena tunne)kun sain apua kodin siivoukseen, ruoanlaittoon ja muuhun välttämättömään. Ja pelkkä sängynreunalla istuminen, kiireetön kuunteleminen. Ei sun tarvitse osata neuvoa eikä "hoitaa". Aito välittäminen ja ystävyys. Ethän vähättele tai ole tekopirteä.

Läsnäolo on tärkeää. Ja asioista voi puhua suoraankin. Masentuneelle ei tieteenkään voi sanoa, että piristy, koska se on ristiriidassa henkilön sisäisen logiikan kanssa.

Yhdessä voi mennä vähän kuin pohjaan, samalle tunnetasolle ja myötäelää. Sieltä voi sitten pienin hiuksenhienoin muutoksin katsoa, lähtisikö kaveri liikkumaan ylös.

Eihän tässä tarvitse kuin oppia kestämään harmaa arki.

Ehkä jotain mitä siellä voisi tehdä ja auttaa. Jutella jos sillä masentuneella olisi jotain sanottavaa. Jos vaan pöpisee jotain ja tenttaa, niin se voi ahdistaa. Ei kannattaisi kysellä mistään ikäviä asioita mieleen tuovista asioista vaan jostain kivoista jotka voisi jollain lailla rentouttaa. Mutta eniten tietysti jos tämä masentunut haluaa jostain jutella, niin sitä sitten.

Mitään tuollaista koulutusta ei tarvitse, ne vaan voi tuoda jotain turhia ikäviä asioita turhaan mieleen.

jos jaksat olla kaverin tukena niin se on jo hieno homma! sitä kun yksinään helposti vaipuu synkkyteen. jos varat ja jaksaminen riittää niin leffassa käynti tai lätkä matsi ainakin itelle on tervetullutta vaihtelua. ihmisten ilmoilla oleminen. tennis tai sulkapallo, keilaus? jotain kipinää tarttis jostain saada. tsemppiä!

Näin itse masennuspotilaana lukaisin aloituksesi ja siihen tulleet vastaukset. Suorastaan ihmettelen, miten fiksuilta nuo kaikki tähänasti (14.3.2016 14:12) saamasi neuvot tuntuivat. Perusystävyyttä ilman mitään liiallista yrittämistä, siinähän se hyvin pitkälti auttamisen ydin kenties on.

Ole läsnä. Vaikka et olisi paikalla olisi hyvä jos ystäväsi tietää että olisit mielelläsi hänen kanssansa. Väkisin ei kannata tuppautua. Välttämättä ei kannata sanoa että ymmärtää toista. Mutta että yrittää ymmärtää. Ja jos ei toinen halua puhua niin sitten ei. Ei väkinäistä puhetta eikä kiusallista hiljaisuutta. Vie ystävä ulos syömään vaikka. Tai leffaan. Ulos jonnekin. Ei ole hyvä olla eristyksissä koko ajan.

PERSEESTÄ. Se on mielisairaan rahan ahneen lääkärin lausunto joka ei ymmärrä mistään muusta mitään paitsi omista rahoistaan, joita se saa lisää tuhoamalla ihmisten terveyksiä.

Kts. A Lubitz'ia, kun sille määriteltiin masennus ja alettiin syöttään myrkkyjä, niin sen aivot tuhoutuivat ja se tappoi 149 ihmistä. Eikä aivot tuhonneita lääkäreitä syytetty mistään, ne jatkavat loisteliasta elämäänsä, kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Amen.

Sen pituinen se.

Mitä aloittajalle kuuluu? Vieläkö seuraat tätä keskustelua?