Lisätään vientiä,

Leikkauslistat vie keskituloiselta tonnin vuodessa ja pienituloiselta satasia, kuitenkin vähintään parin kuukauden ruokarahat.

Vanhustenhoidosta karsitaan vaikka tekijöitä tarvitaan lisää,
lapsiryhmiä suurennetaan vaikka ne on nyt jo liian suuria, hinta vain nousee.

Mitä jos lisäisimme vientiä ja muutamme muualle, otetaan koko perhepiiri mukaan ja muutetaan vaikka Portugaliin, siellä eläminen on paljon halvempaa kuin Suomessa,
me jotka vielä pärjäämme ilman hoitajaa voimme pitää huolta niistä jotka jo hoivaa tarvitsevat tai perustamme oman hoivapaikan,
Portugalissa hoitajia saa kohtuuhintaan.

Eläkeläisillä on eläkkeensä mutta en tiedä maksaako Suomi työttömyyskorvaukset
sinne, tiettävästi myös siellä on työttömyyttä.

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/portugalista-kaavaillaan-uutta-elakelaismagneettia/repjp74s


Suomen korkea elintaso on huuhaata. Jos huomioidaan hintataso ja olosuhteet suomessa on huonompi elintaso kuin välimeren maissa. Suomessa kustannuksia hintatason lisäksi nostaa lämmityskustannukset, lumesta ja jäästä aiheutuvat kustannukset, pitkät välimatkat, roudasta ja nastarenkaista johtuva teitten kunnossapito, kylmyydestä aiheutuvat sairaudet ja monta muuta. Suomessa pitäisi pienimpiä palkkoja nostaa 20-50 % ennenkuin oltais esim. Kreikan elintasossa.

http://www.kaleva.fi/juttutupa/talous/espanjan-elintaso/2586194

Kyllähän se on jos nuilla pärjää, sitäpä vaan jos kuukaudenkin olutta kittaa ja wiskiä päälle niin alakaa tuntua ropassa ja sisukset huononee.
____________
Hupaisaa, hintavertailuissa puhutaan viinan hinnoista, miehet,
naisia varmaan kiinnosta elintarvikkeiden hinnat enempi kun ilman ruokaa ei oikein voi hyvin.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sinne vain pakolaisjonon jatkoksi lämpimiin maihin. Tämä johtuu juuri siitä viennistä joka on tuhonnut kansan elämän kustannuksien takia. Mikään maa ei voi kestää sitä että vientiä tuetaan otetuilla veloilla. Nokia,Kone,Wärtsilä,Stora Enso,UPM ja nyt monet pienemmät yritykset ovat eläneet yhteiskunnan tuilla vuodesta toiseen ja saadut voitot on viety verottomina veraparatiiseihin puolueiden avustuksella.
Lisäksi puolueet ovat tukenee rajusti lumenluontia ja risunkeäystä joista on syntynyt toinen kansantaloutta köyhdyttävä osa. Kaivostoiminnan tukeminen on samoin luonut pelkkää velkaa ja maitten myrkyttämistä. Toiset tästä hyötyy ja puolueet työntävät rahaa tällaiseen täystuhoon .Tuntuu kuin suomalaisilla ei olisi enää mitään valtaa oman maan asioiden järkevään hoitoon. Naisia kiinnostaa vain etelän miehet ja niille rahan lähettäminen.

Äänestä
  • Hävytöntä aisten aliarviointia,
    minä olen nainen ja Suomen tulevaisuus on minulle sydämenasia niinkuin tuttavapiirinikin naisille.

    montako naista tunnet jotka miesten perässä kulkee?
    on sinulla omituisi naistuttavia mutta älä kaikkia paa samaan kastiin,
    ette te miehetkään kaikki Thaimaassa käy tarpeillanne, pieni osa vain.

    Äänestä

  • mitenite kirjoitti:

    Hävytöntä aisten aliarviointia,
    minä olen nainen ja Suomen tulevaisuus on minulle sydämenasia niinkuin tuttavapiirinikin naisille.

    montako naista tunnet jotka miesten perässä kulkee?
    on sinulla omituisi naistuttavia mutta älä kaikkia paa samaan kastiin,
    ette te miehetkään kaikki Thaimaassa käy tarpeillanne, pieni osa vain.

    Ihan tarpeeksi.Mutta tarkoitin kyllä ihan kaikkia seksituristeja.

    Äänestä

Suomen tilanne ei tule muuttumaan näillä eväillä kuin korkeintaan hetkellisesti parempaan suuntaan. Ellei talouden perustaa laiteta kuntoon on aivan sama millaisia yhteiskuntasopimuksia tai sote soppia keitellään. Kaikille pitäisi olla selvää , että kun me olemme eurossa ,niin ainoa vaihtoehto on sisäinendevalvaatio. Tämä on ollut selvä siitä lähtien , kun poliitikot päättivät suuressa viisaudessaan liittyä euroalueeseen. kaikki muu höpinä asiasta on turhaakin turhempaa varjonyrkkeilyä. Jos ei leikkauksia eli sisäistädevalvaatioa haluta , niin silloi pitää tehdä yhdessä toisenlainen ratkaisu.

Äänestä
  • Jos kerran vastustatte EU-jäsenyyttä ja euroa,niin kehittäkää siksi parempi valtio ja valuutta kuin EUlla on. Ei kukaan voi uskoa samaan petkutukseen nollakorolla ,elvytyksellä ja tukiaisilla joita EU käyttää syöttinä ja talouden tuhona. IPUn pitää nyt heti muuttaa puheet toisiksi kuin on viime vuosina tehty.Kansantalouden pitää perustua työhön ,säästämiseen ja niillä rahoilla tehtäviin investointeihin. Emme voi jatkossa pettää suomalaisia vippakonstella joilla tungettiin rahaa rikkaille köyhien työstä. Tämän vuoksi on tärkeää vaihtaa johto eikä kansaa.

    Äänestä

  • Kerro omat keinosi. Oma rahapolitiikka ? Oma itsenäinen lainsäädäntö? Suora demokratia,sitovat kansanäänestykset ?

    Selvennä hieman ymmärtämättömille ,mitä täsmällisesti tarkoitat???

    Äänestä

Hyvä Pexi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


zinnezitten kirjoitti:

Leikkauslistat vie keskituloiselta tonnin vuodessa ja pienituloiselta satasia, kuitenkin vähintään parin kuukauden ruokarahat.

Vanhustenhoidosta karsitaan vaikka tekijöitä tarvitaan lisää,
lapsiryhmiä suurennetaan vaikka ne on nyt jo liian suuria, hinta vain nousee.

Mitä jos lisäisimme vientiä ja muutamme muualle, otetaan koko perhepiiri mukaan ja muutetaan vaikka Portugaliin, siellä eläminen on paljon halvempaa kuin Suomessa,
me jotka vielä pärjäämme ilman hoitajaa voimme pitää huolta niistä jotka jo hoivaa tarvitsevat tai perustamme oman hoivapaikan,
Portugalissa hoitajia saa kohtuuhintaan.

Eläkeläisillä on eläkkeensä mutta en tiedä maksaako Suomi työttömyyskorvaukset
sinne, tiettävästi myös siellä on työttömyyttä.

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/portugalista-kaavaillaan-uutta-elakelaismagneettia/repjp74s


Suomen korkea elintaso on huuhaata. Jos huomioidaan hintataso ja olosuhteet suomessa on huonompi elintaso kuin välimeren maissa. Suomessa kustannuksia hintatason lisäksi nostaa lämmityskustannukset, lumesta ja jäästä aiheutuvat kustannukset, pitkät välimatkat, roudasta ja nastarenkaista johtuva teitten kunnossapito, kylmyydestä aiheutuvat sairaudet ja monta muuta. Suomessa pitäisi pienimpiä palkkoja nostaa 20-50 % ennenkuin oltais esim. Kreikan elintasossa.

http://www.kaleva.fi/juttutupa/talous/espanjan-elintaso/2586194

Kyllähän se on jos nuilla pärjää, sitäpä vaan jos kuukaudenkin olutta kittaa ja wiskiä päälle niin alakaa tuntua ropassa ja sisukset huononee.
____________
Hupaisaa, hintavertailuissa puhutaan viinan hinnoista, miehet,
naisia varmaan kiinnosta elintarvikkeiden hinnat enempi kun ilman ruokaa ei oikein voi hyvin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu