Herätys änkyrä ammattiliitot

sopimaanjaäkkiä

28

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Edelleenkään tuolla "yhteiskuntasopimuksella" ei olisi positiivista vaikutusta Suomen talouteen, ja miksi olisikaan, se vain heikentäisi sitä. Nyt on koko paskasakkitutkimuslaitokset valjastettu sitä myymään, vaikka kenelläkään ei ole osoittaa sen tosiasiallisia hyötyjä.

      • Myös SAK:n taloustutkijat ovat sitä mieltä, että yhteiskuntasopimus esimerkiksi tuo yli 30.000 uutta työpaikkaa. Itse asiassa SAK:n matemaatikkoihin Sipilän hallituskin on nojautunut tällä viikolla.

        En minäkään tiedä, mihin heidän matematiikkansa perustuu, mutta yhtä mieltä tuntuvat olevan kaikki, eivätkä edes yhteiskuntasopimusta vastustaneet liitot ole kiistäneet noita laskelmia.

      • sekavasoppa
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Myös SAK:n taloustutkijat ovat sitä mieltä, että yhteiskuntasopimus esimerkiksi tuo yli 30.000 uutta työpaikkaa. Itse asiassa SAK:n matemaatikkoihin Sipilän hallituskin on nojautunut tällä viikolla.

        En minäkään tiedä, mihin heidän matematiikkansa perustuu, mutta yhtä mieltä tuntuvat olevan kaikki, eivätkä edes yhteiskuntasopimusta vastustaneet liitot ole kiistäneet noita laskelmia.

        SAK on kaiken pahan alku ja juuri. Älkää nyt sen tutkijoihin luottako:)

      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Myös SAK:n taloustutkijat ovat sitä mieltä, että yhteiskuntasopimus esimerkiksi tuo yli 30.000 uutta työpaikkaa. Itse asiassa SAK:n matemaatikkoihin Sipilän hallituskin on nojautunut tällä viikolla.

        En minäkään tiedä, mihin heidän matematiikkansa perustuu, mutta yhtä mieltä tuntuvat olevan kaikki, eivätkä edes yhteiskuntasopimusta vastustaneet liitot ole kiistäneet noita laskelmia.

        SAK;han ajaakin sitä sopimusta, ja nuo laskelmat, ovat sitä tuttua sopimusmatematiikkaa, jota kukaan ei tunne eikä kerro miten ja mistä ne hyvät asiat, mm. 30.000 uutta työpaikkaa syntyvät. Edut siis tuosta sopimuksesta ovat toivotaan toivotaan luokkaa, mutta ostaovoiman lasku on selvyys, ja sen myötä menetetään työpaikkoja.

        Syntyyhän se sopimus joka tapauksessa, saavat muutamia parannuksia, ja se on siinä. Siitä huolimatta sen "yhteiskuntasopimuksen" hyödyt ovat miinusmerkkisiä.

      • hjklöpoiuytre
        ulrich kirjoitti:

        Jos euron palkanalennuksella tunnilta saadaan 10 000 työpaikkaa lisää se on aina parempi kuin nykyinen valtava työtömyys. Eikä se taakka yhtä työssä olevaa kohti ole kovin suuri. Siitä se työpaikkojen lisääntyminen tulee.

      • ulrich kirjoitti:

        Uusien työpaikkoja lasketaan syntyvän kustannushyödyn myötä lähinnä vientisektorille ja sen imussa myös kotimaisille alihankkijoille.

        Ostovoiman merkitys työllisyydelle ei ole nykyään niin merkittävä kuin aikoinaan. Palvelusektorilta työpaikat ovat häviämässä joka tapauksessa itsepalveluun siirtymisen myötä. Sitä nopeammin täydelliseen itsepalveluun siirrytään, mitä kalliimmaksi palveluhenkilökunta koetaan.

      • hjklöpoiuytre kirjoitti:

        Jos euron palkanalennuksella tunnilta saadaan 10 000 työpaikkaa lisää se on aina parempi kuin nykyinen valtava työtömyys. Eikä se taakka yhtä työssä olevaa kohti ole kovin suuri. Siitä se työpaikkojen lisääntyminen tulee.

        PK-yrittäjänä, minulle on suloisen yhdentekevää maksanko euron tai kaksi enemmän vai vähemmän tunnissa, tärkeämpää on, että ne palskansaajat haluavat tehdä sen homman hyvin ja mahdollisimman nopeasti. Mikäli jotain olisi pudotettava, olisi syytä perehtyä noinin sivukulujen maksuihin. Ymmärrän mihin ja miksi niitä kerätään, mutta jumalauta, tornitalot kovapalkkaisia tyhjäntoimittajia nostamassa palkkojaan - sieltä syytä karsia, säästetään sivukulujen kanssa miljoonia vuosittain, ja sillä on suurempi merkitys kuin tuntipalkalla onko se muutaman euron enemmän tai vähemmän.

      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Uusien työpaikkoja lasketaan syntyvän kustannushyödyn myötä lähinnä vientisektorille ja sen imussa myös kotimaisille alihankkijoille.

        Ostovoiman merkitys työllisyydelle ei ole nykyään niin merkittävä kuin aikoinaan. Palvelusektorilta työpaikat ovat häviämässä joka tapauksessa itsepalveluun siirtymisen myötä. Sitä nopeammin täydelliseen itsepalveluun siirrytään, mitä kalliimmaksi palveluhenkilökunta koetaan.

        En tiedä mitä ja minne aikovat viedä, mutta tuolla ei ole sellaisiin tuotteisiin paskankaan väliä, mitä Suomessa muutenkaan on järkevää tehdä. Muutaman euron pudotus tuntipalkassa ei muuta asiaa miksikään työpaikkojen määrän suhteen. Varsinkaan kun valtosa tuotannosta on jo nyt menossa tai mennyt jo robottihommiksi, ja ne ei palkkaa vaadi.

      • ulrich kirjoitti:

        PK-yrittäjänä, minulle on suloisen yhdentekevää maksanko euron tai kaksi enemmän vai vähemmän tunnissa, tärkeämpää on, että ne palskansaajat haluavat tehdä sen homman hyvin ja mahdollisimman nopeasti. Mikäli jotain olisi pudotettava, olisi syytä perehtyä noinin sivukulujen maksuihin. Ymmärrän mihin ja miksi niitä kerätään, mutta jumalauta, tornitalot kovapalkkaisia tyhjäntoimittajia nostamassa palkkojaan - sieltä syytä karsia, säästetään sivukulujen kanssa miljoonia vuosittain, ja sillä on suurempi merkitys kuin tuntipalkalla onko se muutaman euron enemmän tai vähemmän.

        Mutta juuri työantajan sivukulujahan nyt pienennetäänkin, kun työnantajan maksamia eläke- ja työttömyysvakuutusmaksuja siirretään työntekijöiden maksettaviksi.

        Itse palkat pysyvät nykytasollaan. Tosin nyt kun paikallisille sopimuksille tulee aiempaa suurempi painoarvo, voit ihan vapaasti sopia työntekijöidesi kanssa, että he saavat palkankorotuksen.

      • SSSn_jälki
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Myös SAK:n taloustutkijat ovat sitä mieltä, että yhteiskuntasopimus esimerkiksi tuo yli 30.000 uutta työpaikkaa. Itse asiassa SAK:n matemaatikkoihin Sipilän hallituskin on nojautunut tällä viikolla.

        En minäkään tiedä, mihin heidän matematiikkansa perustuu, mutta yhtä mieltä tuntuvat olevan kaikki, eivätkä edes yhteiskuntasopimusta vastustaneet liitot ole kiistäneet noita laskelmia.

        Kun kesälomarahoja leikataan ja samalla palkalla tehdään enemmän työtä joka vähentää työntekijätarvetta, ja työntekijä saa maksettavakseen työnantajamaksuja niin että työläisperheiden vuositulot laskevat 1000-2000€ niin ostovoima vähenee ja se tietää yritysten konkursseja ja lisää työttömiä.

        Sillä mikäli: "Jos jokainen suomalainen ostaisi 10 eurolla kuussa enemmän suomalaisia tuotteita, syntyisi 10 000 työpaikkaa" -kamppana http://www.sinivalkoinenjalanjalki.fi/tietoa-kampanjasta/ ..pitää paikkansa niin kuinka paljon kaikkien työläisperheiden 1000-2000€/vuosi tulojen alennus/ostovoiman vähennys tuleekaan vaikuttavaan työpaikkoihin, 10 000 työpaikan vähennys on kärpäsen paskaa.

        Veikkaan 115 000 uutta työtöntä.

        SSSinivalkoinen jalanjälki jää aivan varmasti.
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14161501/sssinivalkoinen-jalanjalki-jaa

      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Mutta juuri työantajan sivukulujahan nyt pienennetäänkin, kun työnantajan maksamia eläke- ja työttömyysvakuutusmaksuja siirretään työntekijöiden maksettaviksi.

        Itse palkat pysyvät nykytasollaan. Tosin nyt kun paikallisille sopimuksille tulee aiempaa suurempi painoarvo, voit ihan vapaasti sopia työntekijöidesi kanssa, että he saavat palkankorotuksen.

        Miten se muuttaa tilannetta, aika harvalla työntekijällä tuskin on muita tulolähteitä josta he ottavat ne sivukulujen kasvaneiden osuutensa rahat ja tuovat minulle, jotta voin ne tilittää. Edelleenkin sanoisin, että minä ne maksan, ja tornitalon porukka pelaa ja nostaa ylikorkeaa palkkaa itselleen.
        Edelleenkin ne tulevat säilymään liiketoiminnassa vähennettävinä kuluina. Ei siis mitään oleellista muutosta.

        Ostovoima siis leikkaantuu, ja kauppias-Kalle pistää pari osapäiväistä myymälä-apulaista pihalle.
        Tähänastikin olen sopinut palkat työntekijöideni kanssa, ja syntyipä "yhteiskuntasopimusta" tai ei, tulen myös jatkossa neuvottelemaan sen heidän kanssaan.

      • SSSn_jälki kirjoitti:

        Kun kesälomarahoja leikataan ja samalla palkalla tehdään enemmän työtä joka vähentää työntekijätarvetta, ja työntekijä saa maksettavakseen työnantajamaksuja niin että työläisperheiden vuositulot laskevat 1000-2000€ niin ostovoima vähenee ja se tietää yritysten konkursseja ja lisää työttömiä.

        Sillä mikäli: "Jos jokainen suomalainen ostaisi 10 eurolla kuussa enemmän suomalaisia tuotteita, syntyisi 10 000 työpaikkaa" -kamppana http://www.sinivalkoinenjalanjalki.fi/tietoa-kampanjasta/ ..pitää paikkansa niin kuinka paljon kaikkien työläisperheiden 1000-2000€/vuosi tulojen alennus/ostovoiman vähennys tuleekaan vaikuttavaan työpaikkoihin, 10 000 työpaikan vähennys on kärpäsen paskaa.

        Veikkaan 115 000 uutta työtöntä.

        SSSinivalkoinen jalanjälki jää aivan varmasti.
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14161501/sssinivalkoinen-jalanjalki-jaa

        Noilla K-ryhmän myynninedistämiskampanjan laatijoilla on tuskin paremmat matemaatikot takanaan kuin SAK:llakaan. Yhtä lailla en ymmärrä kummastakaan laskijasta, mihin heidän matematiikkansa perustuu.

        Mutta siitä olen varma, ettei ostovoiman leikkaaminen tai kasvattaminen heilauta työllisyyslukuja suuntaan tai toiseen yhtä suuresti kuin 1960-1980-luvuilla, jolloin tarjolle tuli jatkuvalla syötöllä uusia, hyödyllisiä ja mielenkiintoisia kotimaassa valmistettuja kulutustavaroita. Nykyään ylimääräinen raha satsataan vain hieman kallimpaan vaihtoehtoon, joka valmistetaan ulkomailla siinä kuin halvempikin. Tai sitten kesälomaraha käytetään matkustamiseen ja matkasuuntana ovat ulkomaat, eivät enää Koli, Olavinlinna tai Puijon näkötorni.

      • noojjjjooo

        no, vielä älyttömämpää on kuvitella että yksityisen sektorin palkkoja alentamalla ja työaikaa lisäämällä valtion talous paranisi.

    • raskaimman.kautta

      Noita tutkimuksia ja hutkimuksia sun muita "asiantuntija"-arveluja on aina joka asiassa jokaiseen lähtöön niin paljon, etten viitsinyt edes avata tuota linkkiä.
      Linkin sisällöstä päättelin, että Etla on tutkinut sairaiden ja köyhien kärsivän, jos kilpailukykysopimusta ei synny.
      Toivottavasti sitten ei synny. Täytyyhän kerran vuosisadassa sisällissota käydä, että köyhäkin saa oikeuksia, ei pelkkiä velvollisuuksia. Olisi mielenkiintoista nähdä, millaiset Sipilän kortit tässä pakkolakiasiassa on? Vaikuttaa taas bluffilta.

      • jokuvainihmettelee

        Kyllä täytyy ihmetellä noitakin kahta kommenttia ettei muka sopiminen edistä taloutta ja sitä kautta ihmisten hyvinvointia paremmin kuin rähinä.

      • jokuvainihmettelee kirjoitti:

        Kyllä täytyy ihmetellä noitakin kahta kommenttia ettei muka sopiminen edistä taloutta ja sitä kautta ihmisten hyvinvointia paremmin kuin rähinä.

        Tolkku se on oltava sopimisessakin, ja sopimuksessa yleensä molemmat osapuolet hyötyvät. Tässä ei ! Nyt pitäisi vain pienituloisimman osan kansasta luopua eduistaan ja tukea varakkaisen, tarkemmin sanoen sijoittajien voittoja, aikaisempien miljarditukien lisäksi, saamatta itse mitään. Erikoinen sopimus, siltäkin pohjalta miten sitä lähdettiin viemään eteenpäin - kiristämällä ja uhkailemalla.

        Totta kai sopiminen on aina eduksi, mutta se edellyttää hyötyä molemmille osapuolille, tai edes kuvitelmaa sellaisesta - ja nythän työntekijäpuolelle ei sellaisia ole tarjolla.

      • milloinhan.se.eroaa
        jokuvainihmettelee kirjoitti:

        Kyllä täytyy ihmetellä noitakin kahta kommenttia ettei muka sopiminen edistä taloutta ja sitä kautta ihmisten hyvinvointia paremmin kuin rähinä.

        Kilpailukyvyn edistämisestä yhteiskuntasopimuksen kautta on olemassa eriäviä mielipiteitä. Ja Sipilän pakkolait on kärsineet terminä jo nyt inflaation. Sopii hänen touhuiluunsa oikein hyvin sekin. Sipilän prosessikaaviossa näyttää olevan vaihtoehtoisia polkuja niin paljon, että hänen harjoittamalleen uhkailullekin löytyy lopulta vaihtoehtoja.

      • rtyuiuhghjkolp

        Et uskaltanut:D Onko pelko että järki lisääntyy?

      • 100pvtäynnä
        rtyuiuhghjkolp kirjoitti:

        Et uskaltanut:D Onko pelko että järki lisääntyy?

        Ei ole pelko. Toive se on, että Sipilän järki lisääntyy.

    • Väyry

      Irti eu:n Orjuudesta ei muuta keinoa.

      • Osatotuus tuo on, meidän on ainakin otettava välimatkaa sen typerimpiin päätöksiin, ja jättää ne ratifioimatta, eikä ottaa kovennettuna etuajassa käyttöön kuten meillä on tapana ollut !

      • kysynvaankunentiedä

        Onko monopolit sitten parempi vaihtoehto korkeine tuulimuureineen ja tyhminä ja saatanan sairaina tullimihiehineen?

    • Vastustan.sopimista

      Mitään ei nykyisen hallituksen kanssa sovita, prk. Kyllä lihava riita on paljon mukavampaa kuin laiha sopu. Hanttiin vaan loppuun saakka. Sipilä ajettava maanpakoon ja keskusta lakkutettava rikollisjärjestönä, se on vähintä mitä voidaan vaatia.

    • SSSkeidaa

      Sopimuksetta jäämisen uhka huolettaa tutkimuslaitoksia – Etla: "Sairaat ja köyhät kärsisivät"

      Etla - Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos. Tämä on sen saman EKokoomuksen tutkimuslaitos joka tekee SSS-porvarihallituksen talouslaskelmat. Toinen työmarkkinaosapuoli, joka hyötyy AY-liikkeen ja työläisen kiusaamisesta ja leikkauksista. Ihan Venäläistä toimintaa.

      • PerSSSeestä

        Suurmielenosoitus Helsingissä 12.3.2016 klo 14.-!
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14166486/suurmielenosoitus-helsingissa-12-3-2016--klo-14--!
        Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan! - on sitoutumaton kansanliike. Kansanliikkeen ja tarkoitus on vastustaa hallituksen yhteiskunnan köyhimpiin kohdistuvaa kurjistamis- ja leikkauspolitiikkaa sekä etsiä sille vaihtoehtoja. Kansanliike on tarkoitettu kaikille, jotka tahtovat vastustaa lyhytnäköistä leikkauspolitiikkaa yhdessä muiden samaan tavoitteeseen pyrkivien kanssa.

        http://joukkovoima.com/index.php?id=tiedote-2422016

        http://joukkovoima.com/

        Teesit:

        1. Leikkauspolitiikkaa vastaan Suomessa, Euroopassa ja koko maailmassa

        2. Riittävä toimeentulo kaikille

        3. Ihmis- ja perusoikeudet kaikille

        Kutsumme mukaan kaikkia eri tavoin uuden hallituksen politiikasta kärsineitä yksityishenkilöitä ja ryhmiä mukaan omine tunnuksineen ja teeseineen.

        Kansanliike on puoluepoliittisesti sitoutumaton.Kansanliikkeessä ei hyväksytä minkäänlaista rasismia eikä siihen viittaavia tunnuksia. Puoluetunnukset eivät ole sallittuja joukkovoiman järjestämissä mielenosoituksissa, mutta eri puolueiden henkilöt ovat erittäin tervetulleita mielenosoitukseen.

        Köyhien vastakkainasettelulle loppu. Yhdessä olemme voimakkaita.

      • DV8_Diva_XOXO

        Kansantaloudessa on liikaa epävarmoja tekijöitä että sitä voi luotettavasti ennustaa. Yritysten ja kuluttajien käyttäytymistä ei voi ennustaa, ainoastaan arvailla talousteorioiden ja historian avulla.

      • DV8_Diva_XOXO kirjoitti:

        Kansantaloudessa on liikaa epävarmoja tekijöitä että sitä voi luotettavasti ennustaa. Yritysten ja kuluttajien käyttäytymistä ei voi ennustaa, ainoastaan arvailla talousteorioiden ja historian avulla.

        Koko maailma on tilanteessa, johon verrattavaa ei ole koskaan ollut - historia ei siis poimi, mutta jumalauta, järjen pitäisi toimia, mutta meillä kautta maailman nyt päättäjiä, joilla poltsi totaalisen sekaisin. Maailmaan emme voi vaikuttaa, mutta näin pienessä maassa, ei tuollainen typeryskolmikko saa aiheuttaa tällaista sekaannusta ja hajoamista. Tuollaisista pitää päästä eroon, jos ei ala järkeä löytymään, muuten tämä maa ei selviä. Meistä tulee EU-periferia josta vittuillaan venäläisille.

    • saibaataiei

      Sinä sitten uskot sokeasti YLEN tarkoitushakuista SHAIBAA??

      Etkö osaa lukea rivien välistä? Ota huomioon myös se seikka. YLESTÄ lähtee populaa pihalle kovaa vauhtia heti, kun tämä Siipilän silmän kääntötemppu on ohi. Populaa siellä on ns. " töissä " peukaloa pöyrittämässä 3000 henkilöä!!! Kaikki ovat loisimassa
      veronmaksajien piikkiin. Joten siinä on ihan tarpeeksi syytä kirjoitella hölön pölyä asiasta kuin asiasta!!!!!!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9245
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8100
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5895
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2420
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2135
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1775
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1719
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1498
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1494
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1399
    Aihe