Ihmisten portin pieleen? Vituttaa suunnattomasti koirat kuset valkoisella hangella? Miten ällöttävän typeriä ihmiset voi olla.
Miksi ihmiset kusettavat pistetään
Kusipäiset
1162
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Samaa olen minäkin miettinyt, omistan itse myös koiran ja ei tulisi mieleenkään antaa sen tehdä tarpeitaan tai merkata muoden ihmisten portteja tai aitoja jne. Ärsyttää suunnattomasti että täällä missä asun melkeen noin puolet omistajista taasen antavat, parille olen sanonutkinkun ovat antaneet pihani aitaan pissata että lakkaisivat koiransa pissattamisen just siinä koska en minäkään mene ja anna omani pissata heidän aitaansa/porttiinsa, mutta kuuroille korville on mennyt
Kyllä se välillä on muuten tosi vaikeeta saada uroskoira tajuamaan se että merkintä tiettyihin paikkoihin ei ole sallittua. Kun silmä välttää sekunniksi niin se koipi vaan tahtoo nopsaan ja huomaamatta ohimennen nousta. Kymmenen vuotta jo olen tota opettanut ja valvonut mihin reviiripaalut lyödään, mutta edelleen hetken tarkkaavaisuuhäiriö ja se on siinä.
Ei oikein voi muuta kuin sanoa kuten Stubbi että "Sori siitä".
tullut siihen lopputulokseen, että nykyisen koirani kuoltua en ota enää koskaan KOIRAA. Ei jaksa kuunnella ihmisten valituksia milloin mistäkin. Tuntuu, että koirista on vain haittaa ympäristölleen ja koiravastaisia ihmisiä on todella paljon.
Ei narsisteja tarvi vakavasti ottaa, vaan ohjata hoitoon.
Kyllä maalla on mukavaa. Täältä puuttuu kaikki ammattivalittajat.
Maalla ei ole mukavaa, koska täällä on liikaa koiria ja älyllisesti jälkeenjääneitä vajakkeja niiden ns. omistajina. Kun koirat purevat, ns. omistajaa ei yhtäkkiä löydykään.
Täysin totta, koiria tuodaan kaupungilta asti, ja päästetään meidän metsiin, sitten kun niistä huomauttaa.Koirilla ei muka olekkaan omistajia , pitänee ottaa ne ei kenenkään koirat kiinni ja toimittaa löytöeläinpalvelule.
Maalla myös kaupunkilaisten ja vastuuttomien kulkukissoja, tuhoavat lintujen pesinnän, sotkevat pihoissa ,ja viettävät yönsä vieraan auton konepellillä.Tuo aijempi tapa varmasti auttaisi myös siihen, en vain ole saanut aikaiseksi,naapuri jo lupasi jotain tehdä kohta asialle .
En ole huomannut maalla yhtään kaupunkilaista kulkukissaa. Vieraita koiria sen sijaan tuodaan juoksemaan metsään, vaikka on rauhoitusaika ja kyseinen metsä on toisten piha-aluetta!
Koirien omistajana en itsekään hyväksy sitä että toisten tontille ja porttien pieliin annetaan tehdä tarpeita. Tuo on niin vmäistä käytöstä ja pilaa kaikkien koiranomistajien maineen. Itse näen joka päivä näitä kusettajia ja paskottajia taloyhtiömme nurmikolle. Tässä pitää kuitenkin muistaa että se koira on asiaan syytön. Sehän tekee minne sen antaa tehdä.
Mä en itse nurmikolle kusemista näe ongelmana? Enkä paskantamistakaan, jos kerätään ne paskat. Toki ihan leikkipaikkojen viereen/ovien viereen en hyväksy.
En kuseta, itte se kusee kun on kustakseen. Saatan itsekin lirauttaa, jos on bisseä vähän enempi tullut maisteltua. Jos kusi on jollekin tässä maailmassa se suurin ongelma, niin hyvinpä on asiat!