58v elokuussa, anssia jäljellä 300 päivää

Osaisiko joku valaista? Miten minun käy kun anssi loppuu, sitä on vielä jäljellä 300 päivää, täytän elokuussa 58v? Teen sijaisuuksia 1-3 päivää viikossa, joskus koko viikon soppari. Tipahdanko peruspäivärahalle, vai työllistäiskö kunta puoleksi vuodeksi jotta anssi jatkuisi? Kuinka monta työllistämisjaksoa pitää käydä läpi ennenkuin pääsen ns. putkeen?
2156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kopio finlexistä
11 luku
Työllistämisvelvoite sekä kunnalle myönnettävä lisätuki
1 §
Kuntoutus-, koulutus- tai työntekomahdollisuuden järjestäminen

Työttömälle työnhakijalle turvataan mahdollisuus työllistymistä edistävään kuntoutukseen tai työvoimakoulutukseen, jos hänen oikeutensa palkansaajan työttömyyspäivärahaan päättyy enimmäisajan johdosta hänen täytettyään 57 vuotta, mutta ennen kuin hän täyttää 60 vuotta.

Työ- ja elinkeinotoimiston tulee järjestää 60 vuotta täyttäneelle työttömälle työnhakijalle mahdollisuus työttömyysturvalaissa tarkoitettuun työllistymistä edistävään palveluun tai palkkatuettuun työhön muun kuin kunnan palveluksessa ennen kuin hänen oikeutensa palkansaajan työttömyyspäivärahaan päättyy enimmäisajan takia. Työllistymistä edistävä palvelu tai palkkatuettu työ on järjestettävä kestoltaan vähintään sellaisena, että työnhakija täyttää työttömyyspäivärahan edellytyksenä olevan työssäoloehdon.

Jos 1 tai 2 momentissa tarkoitettu työtön työnhakija ei työllisty avoimille työmarkkinoille eikä hänelle voida järjestää soveltuvaa työttömyysturvalaissa tarkoitettua työllistymistä edistävää palvelua, kuntoutusta tai palkkatuettua työtä muun kuin kunnan palveluksessa 1 tai 2 momentissa tarkoitetulla tavalla, hänen kotikuntansa on työ- ja elinkeinotoimiston osoituksesta järjestettävä hänelle työntekomahdollisuus kuuden kuukauden ajaksi (työllistämisvelvoite). Kunnan on järjestettävä työntekomahdollisuus siten, että työllistettävä voi aloittaa työn työttömyyspäivärahan enimmäisajan täyttyessä. Kunnan oikeudesta saada palkkatukea niistä työntekijöistä, jotka se on työllistämisvelvoitteen nojalla työllistänyt, säädetään 7 luvun 9 §:n 2 momentissa.

linkki finleeksiin
https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20141366

aiemmin suomi24 samastaaiheesta linkki
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13883423/57-59-vuotiaan-tyollistamisvelvoite

Äänestä
  • Kiitos hienosta ja asiallisesta vastauksesta ola57!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sini-Sarita kirjoitti:

Osaisiko joku valaista? Miten minun käy kun anssi loppuu, sitä on vielä jäljellä 300 päivää, täytän elokuussa 58v? Teen sijaisuuksia 1-3 päivää viikossa, joskus koko viikon soppari. Tipahdanko peruspäivärahalle, vai työllistäiskö kunta puoleksi vuodeksi jotta anssi jatkuisi? Kuinka monta työllistämisjaksoa pitää käydä läpi ennenkuin pääsen ns. putkeen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu