Kertoneet toisillemme niitä asioita joista olemme kenties pahoittaneet mielemme.Emme ole edes kysyneet miten asia on vaan olemme jääneet omien luulojemme varaan, nekin saattavat johdattaa väärille raiteille jos on vielä ulkopuolelta tulleita oletuksia.Haluaisin kokonaisen päivän hänen kanssaan,ikävä on.
Emme ole koskaan
24
145
Vastaukset
- Tumma_PölyäTuulessa
Niin Ap.
selvitäpä asiasi IRL. - kaikkionohi
Niinhän hän halusi. Ei halunnut tavata enää minua ja sillä selvä. Minä en sentään jää roikkumaan toiseen, niin kuin hän jäi minuun. Vieläpä todella ällöttävästi. Minulla ei ole häntä ikävä, kun tiedän nyt hänen todellisen luonteensa.
Hänestä oli vain haittaa minulle ja suoraan sanottuna halusin hänestä eroon. Aiheutti toiminnallaan minulle monesti pahan mielen ja pilkkasi. En halua enää nähdä häntä, enkä puhua kanssaan. Onneksi niin ei tarvitse enää tehdä.
Hänellä ei ole muutakaan tekemistä kuin valehdella tai suorastaan pakkomielelle valehdella. Laittaa kaiken muiden syyksi. Monta vuotta katsoin sitä touhua vierestä.
Nykyään voin paljon paremmin ilman häntä. Hän satutti minua pahasti. Ei tuntenut mitään sympatiaa minua kohtaan. Minä vain syytin kaikesta itseäni! Häntä ei edes kiinnostanut mikään muu kuin saada minut tuntemaan syyllisyyttä ja tuskaa.
Hän on hirveä loinen läheisilleen ja valitettavasti tunnen hänet hyvin. Hänestä muistan enää vain hänen loukkauksensa, valehtelunsa ja ilkeytensä.
Ällöttävintä on, että hän roikkuu minussa vieläkin ja ajattelee minusta siinä mielessä. Kun mietin nyt vanhaa aikaa niin muistan, että hän kiusasi minua ja aiheutti minulle kaiken tuskan ja silti halusi näyttää, että hän itse on apu tähän kaikkeen ja voi poistaa sen kaiken tuskan mitä hän minulle vielä itse aiheutti. Vielä sen teki valehtelemalla.
Sanoisin, että hän on todella säälittävä ihminen ja en todellakaan halua olla kanssaan missään tekemisissä. Uskoisin, että hänen piirteitä löytyy narsistista tai psykopaatista. Niin hullu hän on.- edelliselledaijulle
hahha, tais ollakkin tuon edellisen seko vatipään aloitus, jonka pykäsi vain tämän tekstinsä takia että saa hyvän aiheen haukkua ja mustamaalata toista ihmistä. Toinenhan se aina syypää on kaikkeen, omassa käyttäytymisessä kun ei ole mitään vikaa. toooosi uskottavaa, vittu tuota ameeba akkaa. Joka päivä samat virret sillä.
- kaikkionohi
edelliselledaijulle kirjoitti:

En ole tehnyt aloituksia tähän asiaan liittyen. Ei tämä vuosia sitten tapahtunut tapahtuma enää liikuta minua, mutta päätin vain kirjoittaa sen tähän.
- voisentään
Ja nämä ketjut täällä on menneet aivan typeriksi. Tykkäisin kirjoitella ihan muuten vainkin, mutta mitäpä näihin sekoketjuihin täällä viitsisi kirjoitella. Kyllä se on mielestäni niin, että irl jokainen tietää mitä on tehnyt tai ollut tekemättä ja toivottavasti tekee toiselle niinkuin toivoisi toistenkin tekevän itselleen.
- kaikkionohi
voisentään kirjoitti:

Mitä typerää siinä on jos joku kommentoi oman tarinansa ketjuun? Voit silti kirjoittaa muuten vain, eikä se tee ketjusta sekoa.
- voisentään
Ei siinä olekaan eikä välttämättä siinäkään, että itsensä kanssa juttelee. Kyseenalaistin myös lukijat.
- kaikkionohi
voisentään kirjoitti:
Ei siinä olekaan eikä välttämättä siinäkään, että itsensä kanssa juttelee. Kyseenalaistin myös lukijat.
En juttele ainakaan itseni kanssa.
- asiatselviäkö
Kovaa tekstiä, oletko varma että asiat ovat juuri niin kuin kuvittelet, oletko varma valehtelusta?
- johonkintaisi
osua. puhu asianomaiselle, toi on turhaa vieraille ihmisille.
- kaikkionohi
Hulluinta on, että en edes kuvittele. Olen erittäin varma valehtelusta. Hän teki sitä myös muille.
- oletkopuhunuy
Miten olet niin varma?
- kaikkionohi
oletkopuhunuy kirjoitti:
Miten olet niin varma?
Miksi kyselet ja epäilet? Taidat tunnistaa itsesi. Eikö tosiaan ole mitään muuta sanottavaa? Kyllä minä tiedän, että minulle on valehdeltu.
- jokumuukuinedelliset
kaikkionohi kirjoitti:
Miksi kyselet ja epäilet? Taidat tunnistaa itsesi. Eikö tosiaan ole mitään muuta sanottavaa? Kyllä minä tiedän, että minulle on valehdeltu.
Kuule kaikkien pitäisi kyseenalaistaa koko ajan kaikki täältä luettu! Täällä halutaan paljon pahaa muille, eikä näissä kirjoituksissa ole välttämättä päätä, ei häntää. Ihan turha syyttää kyseenalaistajaa osalliseksi!
- enoleajatustenlukija
Missä asiassa?Mielelläni vastaisin, kun tietäisin jos minulle teksti olisi.
- kaikkionohi
jokumuukuinedelliset kirjoitti:
Kuule kaikkien pitäisi kyseenalaistaa koko ajan kaikki täältä luettu! Täällä halutaan paljon pahaa muille, eikä näissä kirjoituksissa ole välttämättä päätä, ei häntää. Ihan turha syyttää kyseenalaistajaa osalliseksi!
Enpä halunnutkaan mitään pahaa kirjoituksessani. Purin vain sopivaan aloitukseen tilanteeni ja nähtävästi siitä taidetaan tietää enemmänkin täällä. Tuskin tietämättömät kyseenalaistasivat kommenttiani.
- kaikkionohi
enoleajatustenlukija kirjoitti:
Missä asiassa?Mielelläni vastaisin, kun tietäisin jos minulle teksti olisi.
Ihmettelen, että sinulla ei ole mitään muuta sanottavaa minulle. Kaiken tämän jälkeen vain kyseenalaistat sanomisiani ja yrität todistaa, että olisit kaikkeen syytön. Et taida todella olla muuttunut vuosissakaan. Sama toiminta vain jatkuu.
- tääoliparas
enoleajatustenlukija kirjoitti:
Missä asiassa?Mielelläni vastaisin, kun tietäisin jos minulle teksti olisi.
mielelläni vastaisin :)))) mitä vitun merkitystä tämmösillä, ekkö osaa puhua kohteelle itellee, anonyymipalstalla on turha käyttää sanoja jos minulle olisi etc, etc. jos oikeasti mielellään puhuu ja vastaa niin sen taatusti tekee juuri sille kohteelle itselleen.
- kaikkionohi
tääoliparas kirjoitti:

Tuota minäkin mietin, miksi ei halunnut puhua minulle.
- tulimmekovastaan
Ei hän halunnut.
- kaikkionohi
tulimmekovastaan kirjoitti:
Ei hän halunnut.
Miksi et halunnut?
- täämielellänivastaisin
enoleajatustenlukija kirjoitti:
Missä asiassa?Mielelläni vastaisin, kun tietäisin jos minulle teksti olisi.
tällä kohtaa herää aina kutkuttava ajatus kysyä siltä mielelläni vastaisin - toiselta osapuolelta että oliko oikeesti olemassa sitä halua puhua ja vastata ja tuskin oli kun täällä pitää asiaa jauhaa.
- kaikkionohi
täämielellänivastaisin kirjoitti:
tällä kohtaa herää aina kutkuttava ajatus kysyä siltä mielelläni vastaisin - toiselta osapuolelta että oliko oikeesti olemassa sitä halua puhua ja vastata ja tuskin oli kun täällä pitää asiaa jauhaa.
Minulla oli vuosia sitten. Kysyin, että olisimmeko voineet puhua ja olin valmis tapaamaan. Hän ei halunnut tavata.
- Nomiksiette
ole kertoneet?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422