Kuitenkin nämä kiihkosimmat kommunisti -henkiset nyt hyvin pieni vähemmistö. Onko edes romani -väestömme kokoinen ?
1918 ei ollut vielä kommunisteilla omaapuoluetta, olivat SDP kyköksissä, jopa 197-1918 SDP puheenjohtajana oli näitä "ISIS" verrattavaa(paikkallisesti meillä verrattavissa) porukkaa.*
Silloin hyökkäsivät asien maan laillista eduskuntaa ja hallitusta vastaan.
n. 50 000 vainajaa tuli siinä kaaoksessa.
Nyt heillä ei kuitenkaan ole aseita. Ja pääosin Ay liikkeestä käsin toimivat.
Myös teatteri vetää äärivasemmistoa puoleensa.
Ei tarvitese edes Otto Wille Kuusista mainita, miten hänkin tapatti Suomalaisia. Hänkin oli SDP:n puheenjohtajana 1911-1913.
Sittemmin tuli SDP johtoon Väinö Tanner, joka laitoii nämä ääripäät kuriin, ja tuli sitten Kommunistinenpuolue, johon heitä meni.
Edelleen kärsimme kommunisteista.
SDP tarvitsisi nyt uudenajan "Väinö Tanneria".
Kuriin ääripäät. Ja katse eteenpäin, kaikki siitä hyötyisi.*
Kuria tarvitsisi niin oikeisto kuin vasemmistokin.
ääripään palkatkin kaikkineen oikein hirvittää.
Kun joillaan esim 200 000 -700 000 € /v palkkansa.
Taas toinen ääripää, muutaman satasen kuussa.
Ay liike nyt vain paisunut myös liikaa. Ei ole varoja enään sitäkään johtaja laumaa palkita noin. mm metallin Aalto näkyi olevan tulo 241 000 €/v.
Eikö se jo ole liikaa ? Eläkejohtajat lähentelee jopa miljoonatuloja /v.
Sekin kuulemma oikein joitten demareittenkin mielestä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Voi kuule res.maj. Et viitsisi raiskata kaunista äidinkieltämme tuolla tavalla. Tunnen useita maahanmuuttajia joilla on kielemme kirjallinen hallinta paremmalla tasolla kuin sinulla.
"kiihkosimmat , omaapuoluetta, kyköksissä, paikkallisesti, asien, tarvitese, laitoii, joillaan, enään, joitten"
Pelkääkö pikkunen punaista, voi, voi.
Mörkö voi asua sinun naapurissasi, kommunisti mörkö ja voi, voi ,se sosialisoi sinut, voi, voi.
Ihminen on omituinen vihanlietsoja ja mitä vähemmän tuntee asioita, sitä suurempi viha, voi, voi.
Minä asuin nuoruusvuodet semmoisessa pienessä maalaiskylässä, jossa oli n. 9-10.000 asukasta ja siinä kylässä missä minä asuin oli 12 taloa ja 10 taloa eli maanviljelyllä ja kaks oli ns. työläistä, yks timpuri SDPn kannattaja ja minun isä
SKDLn kannattaja ja kun vielä oltiin karjalaisia, niin meitä haukuttiin ryssäksi ja kommunistiksi.
Talon isännän kahta isäntä lukuunottamatta jutteli meille silloin kun talkooporukkaa tarvittiin, muuten ei niin paljon yhteyttä ollut.
Kaks isäntää kävi kylässä ja olivat ihan jees porukkaa.
Mutta kun isä oli julkivasemmistoalainen ja aktiivi sellainen, opin tuntemaan niin SKDLn johtoa kuin SKPn johtoa ja minulle tuli myönteinen kuva heitä.
Mutta tiedätkö, että kylässä oli kauhistus se kun " kommunistin" pennuista, viidestä tuli yksityisyrittäjä ja yhdestä kunnan suurimpia veronmaksajia . Tuo yritys toimii vieläkin siiä kylän lähellä ja minä olen ollut yrittäjänä pääkaupunkiseudulla 47 vuotta. Kaksi meistä on kuollut.
Mutta seuratessani kahdelta eri puolilta tätä nykyaikaa, sanon suoraan, että demokraattinen sosialismi olisi parempi yhteiskuntamalli kuin tämä nykykapitalismi.
Tässä länsimaisessa kapitalismissa ei ihmisellä ole mitään arvoa.
Tavatonta!!."res.majuri" jo tähän aikaan täydessä kiljupöhnässä vuodattelee harhojaan.ps. muista nyt muutama avaus haloskan eläkkeestä tänäänkin tehdä. Jossain välissä ehtinet saunaan ja klapimetsäänkin toki ellet kiljupänikkäsi viereen sammu.
PAMissa kommunistit otti vallan.
Demari puheenjohtaja ei voi kuin katsella vain punikki menoa.
sak myi persuksen kepuoisen johtamalle porvarihallitukselle
mutta revoluutsioni on jo ovella