http://demokraatti.fi/heraa-vakava-kysymys-tiesiko-hallitus-koko-ajan-pakkolakien-kaatuvan-lindtman-vaatii-nyt-lupausten-pitamista/
Eli pakkolait eivät olisikaan läpäisseet perustuslaillista käsittelyä. Hallitus ja varsinkin Stubb tiesi tämän ja salasi asian eduskunnalta sekä ay-liitolta.
Pakkolaeilla kiristettiin ay-liike tekemään itselleen epäedullisia ratkaisuja ja työnantajat päästettiin kuin koira veräjästä kansakunnan talkoista.
Hallituksen/valtiovarainministeri Stubbin toiminta on selvitettävä perusteellisesti. Jos aihetta on, niin eduskunnan on saatava äänestää luottamuksesta varsinkin stubbin kohdalla.
Olisi vakavasti harkittava kokoomuksen ulostamista hallituksesta ja SDPn ottamista sen sijalle.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.