Valitettavasti on näin , että joudun toteamaan kuolleeksi, tällaisesta osallistumattomuudesta, sekavuus-tilapoistoton. Jossa linnutkin joutuvat, jopa hakemaan apua.
He joutuvat, tulemaan alas, hakemaan, apua ja tällaisella toiminnalla pyrkimisellä näkymättömäksi, raiskauksella, lapsien tekona, sen tekoina, toimintoina, julma, naisten tappaminen synnytyksiin, ja kun toimitte, näin seksuaalisuudeton, taas Sinin pakkotyöksi, ulkopuolinen huomio, tapatte lapsia. Ja näin ei käy soveltuminen toiminnaksi, sukupuolenvaihto-tilat, tai rahanpyynnöt, seuraten, ihmisiä tai ihmistä, kohteena pitäen nosto-robotista.
- Ei häntä saa viedä. Hänellä on toinen, perhe. Terveisin Sini
Hän ei ole ihmiskauppaan. Kuten ei kukaan muukaan ihminen, teistä samankaltaistumalla.
Sini: Kyllä. Mutta kun he eivät elä ihmisenä, eläin hakiessaan apua: ihmisenä. Hänenä esiintyen, eikä hän ymmärrä toimintaa, edes syytteen alainen, tai sen käyttö, ihanne, kieltoa. He kärsivät, sellaisesta kivusta, etteivät olla eläimistö, eliöstö, teidän osallistumattomuudesta. Ja eivät ymmärrä, että se on sopimaton alueelle, heidän itsensä takia. He eivät voi onnistua, innostaen. Koska on ulkokultaisesti, epäaitoa, havaitsemisella, käyttää heitä, tähän ohjelmana aidon rikollisuuden, oikeuttaminen, humaanittomuudesta.
Nainen: -Anteeksi vitusti, ei saada.
Teloituksien määrästä, niiden käyttämisen pyrkimyksenä, on kielto: rangaista humaaniton, tarkoitus. Tai siirtää alueelle, kansantalous, pakonalaisesti pidetty, ihminen, hänen kuljettamiseensa toisen ihmisen kehon olemuksen tarpeena itseänsä varten, palvelijaksi tehden, kansantalouteen edelleen.
Transvestiitti-nainen: Niin, mekö tätä tehdään..?
Kyllä.
Mies, vaalea: Mies kehon täysi-ikäinen
- Niin, miksi minä en sovi, tähän?
Sini: Koska et halua, silmänpohjan, efektiivinen kehotuennan osin, olla edes eläimenä, humaanittomuuden tukemisen, vastaisena, tai siten, ihminen, humaanin, osin teleksiltä.
Ja en voi tietää, tai tuntea sen paremmin, häntä tuntemattomana, ihmisenä.
Edes diakonia-työstä.
Ulkoisesti epäaito, tai humaaniton vaikutelma, pitkät poissa-olot, toisen ihmisen keho, olemus, robotin, omainen käyttö: myös nainen mahdollinen, lapsen kasvot.
Entä kimeeriys?
Sini: -Ei tule.
Ei tule käyttää lapsen isäksi, syrjintäänsä oikeuden tavoittelu, naisten tappo, synnytyksien käyttö: Itseään varten, ulkoisesti, ihmisen vapaudentila, rakentamaton, lapsen kasvot.
Tunniste: Tribaali, kaulan tatutoinnit.
- Tämä on Sinin.
- Sini: Valitettavasti meillä on jo lapsi.
Välikommentti, nainen huutaen. Tämä on Sinin!.
- Tämä on Sinin., Nämä on Sinin.
ME ei saada ottaa suoja-työ oikeuden, sen teetättämistä oikeuteen pyrkien.
Ulkopuolinen nainen: Nuorempi
- Kun Sinille, ja yhdelle miehelle, tuli tästä jo lapsi, niin selitättekö vielä:
Miten siitä osallistumattomuudesta, sekavuus-tilapoistoihin, saa lapsia?
Muun muassa: kunnallis-hallintoteemaanne liittyvästi
Joka ei ole alaksi naiselle, ammattina harjoitettavaksi?
Koska yritätte ostaa humaaniton: ihmis-arvon alentamisen: tarkoitus-peränä.
Te ette voi saada omistautua, eristäytyminen: sukupuolenvaihto-tilana, syrjintä.
Jossa yritätte virheellisesti selittää että voitte linnustona saada lapsia, joka ei ole sopivaa, ja tämä on virheellisesti annettua valheellista tietoa, eikä siksi palvele, oikeusjärjestelmänä.
Ulkopuolinen nainen, vanhempi: Katsoppa kun siinä, on kehitysvammaisen, naisen tappo, synnytyksiin, yrityksenä, teemana, ja siinä on siksi erityis-tilanne, omaan etuun tavoittelu, havittelun kielto, myös etukäteen ilmoitettu, nimin tai käyttö: humaaniton tai eläinperä vuodelta 1993 kesä osin, pakonalaisena pito, riisto ja maksettava.
- Ja te ette tällä tilillä saa käydä.
Sini: Kyllä.
- Olen koulutettu erikseen tarpeellisuus riittävyys, en saa seurailla, kohtuuton: pankkitoiminta esiintymiseen.
Ei oikeuta lapsen ottamista ostamiseen.
Te toimitte tällä hetkellä todella törkeästi osallistumaton.
Eikä teillä ole siksi tänne alueelle, asiaa, edes humaaniton, eläinperä, lintu käyttämisenä.
Sini: Ja en ole sellainen.
Ihmis-arvon alentamisen oikeuttamista pyytäen myönteinen, kielto: laiminlyönti
sen tukeminen: flash-normiton tai muu raha, pakonalaisena pito, retostellen vanki.
Ulkopuolinen nainen, vanhempi: En tiennytkään tätä näin selkeäksi.
Kyllä.
Kai hän on humaaniteetti, kandidaatin arvoilla.
Sini: Miksi minulla on myös miehen, sukupuolipaperit, lisääntymiseen?
Että siksi sitä alaa, ei tule, koulu, auktoriteettiharha, sen oikeuttamiseen pyytäen.
Sini: Ei. En ole lintu.
Ei ole humaani - ominaisuus, humaanittomuuteen.
Ehkä hän on veljeni oma lintu.
- Ja sitten on tämä lintu-hyökkäämisen, käyttö.
Äkillinen
vasta-ikään
Kysytty, vastaamisena: Transvestiitti-naiselle
Että ei ole mieskeskeisestä lisääntymisestä kysymys, sen erityis-tukeminen
ja heitä itseänsä varten.
Sini: Enhän minä saa lasta.
Mies, lapsen isä, toinen, kehon rakenne normaali: Myöntäisit, että se olisi edes, vähän kiva...
Sini: No. Ei ole.
Ohjaus: *

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mies, poliisi Janne: - Tiedätkö mitä hänet pidätetään lapsen tappamisesta.
Te ette saa käyttää hänestä, humaaniton, kandidaatti, robotti: Lintu.
Sini
- Valitan.
Tämä on täysin kielletty lainkäyttö-oikeus, soveltaminen, miesviha: lisääntyminen.
Miesjoukkoharha heidän lisääntymiskyky, levittäminen, tai siihen alistaminen, yleistämiseen, kaupan myyjää, varten tavoittellen, hänen ihmisyytenä lasta tappaen.
Eristäminen laitoksen sisätilaan, kielletty.
Kun hän ei ole humaani.
Kun hänestä ei saa humaania.
Kun hänestä joukkoharha: humaanittomana yleinen: esimerkein.
Vain miesten lisääntymiskäyttö.
Sini: Koska tällaista ei ole
Flash-normiton, teleks-joukkoharha
Militarismi- pakkotyö
Lapseni Roosa
Te ette saa
Te ette voi
omistaa ihmistä.
Janne: "Mä en osaa olla noita kipuja haista vittu."
Hän on serkku.
Hän on 7-8 vuotta itseäni nuorempi serkku.
- Ja nyt homo-seksuaali. Terveisin Sini
Hän on Sariannea vuoden nuorempi.
Koska teette itse näin, kivun käyttö tajuttoman pitäminen heidän kanssaan.
Yleis-sivistyksetön tunne-aukostomalliton: rotuvihaan, tukemisena, eristäen. sosiopaattisena kehon olemuksen käyttönä, itseä varten, kokemisena, sairaus.
Ei eristettävä lapsi-olosuhde heille, palvoen, pyytämiseen: seksuaalisuudeton.
Sini: Serkkuni Janne, Sariannea nuorempi, ei ole läsnä fysiologisessa kehossaan koko ajan, ja hän kärsii. Tästä pakonalaisena pidon oikeuttamisesta: kuvitelma, myös lasta rangaista kielletty tai muu sen pito: lapsenansa, humaaniton seksuaalisuudeton, esittämiseen, on kielletty. Ja tällaista tarvetta ihmistä kohdistaen, ei koe, humaani ihminen.
- Ei taida saada, Pirjo, taaskaan kaveria...
Ja tämä homo-seksuaalisuus, on vain tämän Pirjon kuvitelma häntä itseään varten. lastaan vahingoittaen, tai sen pyrkimystä: oikeuttaa, maniassa, kuvittelemalla, elämäksi tulevaisuutena itselleen, pois-sulkeutuvasti kuolemaa käyttäen ja näin ahdistellen. Eli tämä alueen, väestönsuojelu-teetättäminen, ei ole hänelle työtä, ja näin humaaniton, eläinperäisyys, on kielletty kaikin tavoin raha-nostoon, oikeudesta, sen järjestelmästä. Epäonnistuminen, näin suuren, tappiomielisyyden, tai sodankäynnin, yleiskuvitelman miesvaltainen, autistisuutena, ihmisen kehon olemus riisto: vankina pitoon, laiminlyöntinä, kaikki muut maailman valtiot, on sairasta, sairautena. Jossa teillä olisi sairautena, laitokseen tulo alueelle, oikeus.
- Ei. Heitä oteta, tänne ikinä. Terveisin Sini
Että kun puhalluttamista lähdetään käyttämään näin sairaalloisesta tilasta, hänen tehdessä jo lasten murhaa, murhaamistansa itseänsä varten eläinsiirtoharhassa, hänen uhraten, uhrina kaikki näkemänsä ihmiset ja lapset, mielihyvästä, kristinusko
Nainen: Jaa. Eikö tämä tulekaan meille?
Että kun Sini joutuu, ottamaan koko ajan humaaniton, eläinperä, oikeudenkäyntejä.
Sini: Että en joudu. Ja niitä ei tehdä, ollenkaan tukemiseen, palvelijaksi käyttö: yhteisölainsäädäntö, yhteiskunta-sopeutumattomuus, sen ohjelman käyttö itselle.
Ja häntä ei siksi rangaista, sisarus-suhteen halventamiseen, yleistämiseen käyttönä, laiminlyönti. He eivät saisi käydä koulua alueella, koska ovat kivun levittämistä, heille, ei ole erityis-koulu, sen velvoite.
Sini: Ei me haluta kurkkumätä, koulua. Ei me haluta pitää sellaista.
Nais-sairaanhoitaja: Se tuleekin sieltä Oulun alueelta.
pahoin leikelty
Sini: Koska on säädetty puhekyvyttömyyden, laissa pito, voima, sen käyttö, kielto: eristäminen, soveltuvuus, miesvihaan, sen käytön esittelyyn: syrjintään, palvelijaksi otto, heidän tekemisenänsä, kokonaisuudessaan, poliisivirkavalan hallinto-käyttö, näin epäonnistuen Maassamme Suomi.
Sini: Ei teille, ei tule olo-suhde-otto, lapsi. Hän ei saa pitää, sellaista...
Oletteko te ymmärtäneet Pirjo, palvelijaksi otto-kielto, muiden ihmisten käyttäminen ryhmänä? Meriraivo-taudin soveltamisen yrittäminen ammatiksi, kansanomaisesti, on epäonnistuminen laiminlyönti: Ja sen käyttö miesvalta, mielivalta, tukemisena, jota poliisi ei harjoita, yleis-sivistyksettömyys-syistä, myös muita maailman valtioita, ajatellessa, tai käytä siten herjaa, ilkeä mielisyyttä, perheen esittämiseen anastamista, väärin kertomalla, onnistumisen elämyksettömyys, tai muu sellainen: sairaus, sairaalloisuutena sen luomiseen: onnistumisen elämyksettömyyden, ympäristö: laiminlyöden kansainvälinen.
Otto Ville Kuusisen-nukkehallituksesta, hänen julmaa rivouden väkivaltaa, harjoittava lapsensa, militarismi-harhassaan, vaitiolovelvollisuudetta on uhri: soveltamisenanne, heidän tukemisensa mieltymyksenä, eikä esittämiseen voi olla, sellaista, oikeus oikeutuksena. Heitä vahingoittaakseen, itseään käyttäen, itseään varten, siskoni Sirun, hänen perse-reiättömyytenä, hänen anusverkottomuudestaan, moraalina ja siten opiskellen, toisen ihmisen kehon olemuksen käyttö, esittämisellä ihmisen seurailuna, sairaalloisesti, vain vahingoittaen kipua levitellen, hänen olemus kohteena pitona oman moraalin rakentamista varten, osto-yrityksen tukeminen, toisen ihmisen kehon olemuksesta.
Eli te ette voi...
Jossa myös sairaanhoitaja-ympäristö soveltumaton ...
Hänelle asettaen, verenpaineen nostoksi sijastaan.
Mitä mieltä te olette tällaisesta Suomen Mielenterveyden keskusliiton, tarjoamasta palvelusta?
Että kun he eivät saa päästä kosketuksiin, naisen, lapsen tai ihmisen kehon kanssa.
Ja että kun heitä, ei voi sen takia, siten pitää ihmisenä, teitä varten, sille alueella ihmisenä suuntautuaksensa.
Ja te ette voi sen takia, käydä täällä.
Nainen: Katsoppa, kun ne kuolee, jo.
Sini: Me emme tarvitse, seuraa.
Miksi he saavat levittää tätä lapsen murhaamistansa, fosforoimisena meidän alueelle?
Ei ole. Sini
Jossa seksityö, velvoite: toimintona seuraillen säännöin, kielletty.
Kyllä.
Te ette voi pyytää hänen kunnioittamista.
Mies, veli Kristian: No. Kun me luultiin, että me saadaan, lasta fosforoida, heidän tukemiseensa mieltyen: tai lasten muu anastaminen, naistan halventavasti, esittäen.
Kimeeri, kuumies-verkko: tai sen käyttö, lasten myynnit
Sini: Ei Flash-arvo todellisuus, rinnasteinen, porttimalli, tai muu seksityö tekemätön.
sen oikeuttamiseen pyrkiminen, epätodellisuuden kupla kaltainen tai muu sairas.
Entä pelkät sotahallinnolliset palvelut Suomen Mielenterveyden keskusliitto, järjestävinä kunta tarjoavina palveluina?
Sini: - Ei nämä ovat täysin laiton, ettekä saa ottaa lasta, painon asettaminen, kehon olemukselle, hänen murhaan, tai näin osallistumattomuus, tukien, sairaalloisesti sekavuus-tila-poistottomuus, ulkoista naiseutta, tai sen käyttöön riemuiten, miesvaltaan tukien, ryhtyäkseen, tai tarjotakseen, elämää näin, eläinperäistä, varten.
Esiintymällä
tai tapaamalla
kommunikoiminen
keskustelemalla
Sini: Me emme voi käydä työssä, koska ohjaat, myös esiintymisellä raha ja kansantalous.
Koska tapatte, lapsi laiminlyönti, mieltymyksestänne, sairaalloisesti, vankina pito.
Nainen: Sitten se syytettiin samantien: sikiökauppa, ryhtyminen, palvomiseen.
Sini: Tämä ei ole palvomisen uskonto: flash-normiton, yleis-sivistyksettömyyden, oikeus.
- Ei hän voi huolehtia lapsesta, sosiopaatin, esiintyen aeronautti, kanssa, vaikka olisikin lasten ohjauksessa työssä, hänellä tai naisella, pakonalaisena pito: eläin, hevonen.
Sini: Eli niin ei saa pitää lasta.
... Se rääkyen myönsi, ettei se saa olla lasten, kanssa sisäisen poliisin-joukkoharha, teema oppimis-vaikeus, erityis-ryhmä.
Sini: - Ei meitä ei tarvitse, miehen, väkivallan teon, oikeuttamisen, katselemiseen.
Miehen, alistamiseen siihen, rangaistava, tuomittava ala-ikäinen tai muu käyttö:
kristinuskon, lainsäädäntö, alueelle pyrkiminen, oikeuttaminen, on laiminlyönti: kielto, myös yleistämiseen, häntä Kerästen autistia, varten. Sikiökauppa-aiheina, tutkien muita alueita: assosiaatio-kaarien kehittymättömyyttä, keskeisenä oikeutena, kokemalla.
Sini: Valitan.
Te ette voi ottaa toisen ihmisen omaa.
- Te ette voi olla antamatta, toisen ihmisen omaa, eristämisellä, vankina pitoon:himo.
Alueelle tulo.
Hyvät ihmiset
seuraatte, suisaidaalisuus-vietin sijasta
Suoraan, Sinin lasten murhaa, rotuvihan, aatteina, terveydenhuolto-alan aatteena, sen järjestelmän ylläpitäminen oppimisvaikeuksisten käyttö, uskontona, toisen ihmisen kehon olemuksen käyttönä, kokemalla sen oikeutusta, itseä varten.
Sini: Se ei ole perheen pito oikeus, enään.
Jopa ryhmästä!
Nainen transvestiitti, kaupunkilainen: Ei saada eläinperäinen, havittelu: seurailu.
Sini: Ei ole paloliitto.
Hysteerikko-nainen, äiti serkku: Haista, vittu..!
Sini: Kyllä tämä humaani, ihmis-arvo: ihmiskäsityksenä tajuaa, ja ymmärtää kyllä aina töissä, mutta muuten, en käytä, kyllä, ollenkaan.
- Ja te ette ole, sen arvon: Piirissä, myös erityis-tuetut, ja muut ryhmät.
läheisyydenkyvyttömyys
ei ryhmä-toimintaan oikeus:
myös väestönsuojelu
myös ammattiliitot
ei ammatti, koulu Sini
Mies: POLIISI
- Mut tapetaan.
Sini: Ei kiinnosta.
Kiintymys-suhteen, erottelukyvyttömyys, seksuaalisuudeton
Te ette voi tulla alueelle, palvoen tasa-arvottomuus, seksuaalisuudeton.
Ei huomiota herättävä: suisaidaallisuus-viettinä, sen toteuttaminen käyttäytymisen, vaihteluiden, puuttumisena itseänsä varten, näin yleiskunto-nostoon vankina pito.
Sini: Ei ole laillinen, Suomen valtiona.
..... Rotuvihan levittämiseen, sen naamioivana käyttönä itseään, varten.
Yleis-sivistyksetön kielto
Myös ohjaamiseen: Flash-normiton
Koulu
Sini: Ja kyllä me olemme eri ihmisiä: koulu-robotti.
Myös myyjä osin.
Sini: Ja kehoon asettamiseen ei saa holhouksellinen oikeus, hallinto-kuntaan.
Mies: transvestiitti
- No. Haista sitten paska..!
Emme ole eläin, tai muutettavissa siten, nymfi.
Väärä Ohjelma: *
Rotuviha
Luonnon tasapainon ylikuormittaminen
- Nainen: Niin kun sä et tee näitä..
Sini: Ei niitä voi tehdä.
Aivojen onteloitusten rakenteiden perustan, pohjan tukeminen on tärkeää.
Ei kehon olemuksesta osteleminen: auktoriteettiharha, ylläpito, omaan etuun tavoittelu-joukkoharhoin.
Kts. Kun tämä kone, luo nämä itsestään, aivoina, ihmisen kehon sisimmällinen.
ja ei ole eläintä, varten soveltaminen *