Olen käynyt sairaanhoitajaksi ja olen huomannut että koulutus ei todellakaan vastaa käytännön vaatimuksia ja taitoja. Koulussa käydään atk:ta, hoitotiedettä ja muita tieteellisiätutkimuksia, mutta perusasiat ja työssä vaadittavat taidot (ekg mittaus, verenpaine, katetrointi, verinäytteet , pistot ym ym jää lähes kokonaan käymättä), olen huomannut sen vaikka tein vain lähihoitajan työtä. En osannut ottaa crp tai hb. Ei niitä käytännössä koulussa harjoiteltu kertaakaan!!? En ymmärrä. Hoitotyö on siitäkin vaikeaa, että pitäisi olla aika haka että osaa käyttää kaikkia välineitä vaikkapaa sähköistä wc tuolia. Herrasiunakkoon! Muutenkin täytyy olla ajatuskokoajan kasassa mitä tekee nyt ,mitä seuraavaksi ja mitä teki mitäkin ennen.. :/ työkavereilta et saa juurikaan tukea jos oot nuori ja uusi. Monesti saa vastauksen kyllähän tuo koulussakin opetetaan. Niinmpä niin. Perehdytystä ei anneta lisää vaikka pyytäisi, vaan mieluummin heitetään ulos koko paikasta. Ei ihmekään kun henkilökunta vaihtuu useammin kuin sukkien vaihto!
Oon itte niin tympääntyny tähän että kävin edes koko tutkinnon. tunsin kyllä jo kouluaikana harjoitteluissa että ei musta tähän oo, mutta kun en päässy muuallekaan kouluun niin kävimpähän sitten tän loppuun.. mutta en todellakaan kykene tähän työhön..
Muita joilla samoja tuntemuksia?
Hoitotyön koulutus ei vastaa työelämän vaatimuksia
13
294
Vastaukset
- fsdfsdfsdfsd
"ei musta tähän oo, mutta kun en päässy muuallekaan kouluun niin kävimpähän sitten tän loppuun.."
Sama juttu vaikka itse lähihoitaja, kun ei tiedä mitä muutakaan niin sitten tätä :S
Kahdehdin henkilöitä jotka tietää mitä haluavat tehdä ja myös onnistuvat siinä.. - Ääshouli
Minä olen huomannut, että huolimatta saamastani hyvästä ammattikorkeakoulutuksesta, joudun tekemään perin yksinkertaista puuhastelua työssäni. Vastuuta ei juuri ole, lääkärin pikku palvelijana se pääasiallinen työnkuva. Ei järkeä.
Mitä tulee mainitsemiisi kädentaitoihin, ne kannattaa ottaa haltuun harjoitteluissa. Lopulta työ opettaa ja asenne ratkaisee. Kukaan ei ole seppä syntyessään. - ex-tulevahoitsu
Aikoinaan opiskellessani lähihoitajaksi tuntemukseni olivat ihan samanlaisia kuin sinulla- tunsin harjoitteluissa itseni aivan täydeksi tumpeloksi. Koulussa käytiin käytännön hoitotoimenpiteitä läpi häviävän vähän, yhtenä-kahtena viimeisenä päivänä ennen harjoittelua saatettiin opetella pistämistä tai tukisidoksen laitto, mutta silloinkin oli aina niin kiire että osa ei ehtinyt harjoitella ollenkaan. Esim. suoliavanteen hoitoa tai katetrointia ei meillä käyty ollenkaan. Aika ala-arvoista...
Sitten työharjoitteluissa olisi kyllä pitänyt muuttua täydeksi tekijäksi melkein hetkessä, jo muutaman työpäivän jälkeen hoitajat alkoivat tivaamaan että eikö tämän, tuon ja sen pitäisi jo sujua rutiinilla ja eikö siellä koulussa opi nykyisin mitään jne jne. Itse lopetin opinnot kutu- jakson jälkeen, tajusin, ettei hoitotyö ole minua varten. Osasyynä lopettamiseen oli myös iso pettymys lähihoitajakoulutukseen laatuun, heitä koulutetaan nykyisin niin paljon että kyllähän se koulutuksen tasossa näkyy.
Mutta onnea vaan teille, jotka olette hoitoalalle jääneet:) - epätoivoa
Itsekkin samoja tuntemuksia läpi käynyt. Olen lähihoitajaksi aikaisemmin valmistunut ja jonkun vuoden niitä töitä tehnyt, nyt valmistun kohta myös sairaanhoitajaksi.
Meillä sairaanhoitajaopinnoissa suurin osa on itsenäistä verkko-opiskelua; luentoja tai kontaktiopetusta tai käytännön harjoitusta ei juuri koulussa ole. Olen todella pettynyt ollut sekä lähihoitajan sekä sairaanhoitajan koulutukseen, vaikka opiskelen vielä ns. hyvämaineisessa koulussa jossa kuvittelin saavani asianmukaista opetusta.
Harjoittelujaksot ja työ opettaa, mutta kyllä se on tuskan takana. Kun ensin aloitti sairaanhoitajansijaisuuksia tekemään niin kyllä sai jännittää ja pelotti, kun ei aikaa perehdytykselle muka ollut ja oli niin epävarma itsestään ja vastuu pelotti. Ei kovin hyvä kokemus!
Laitteetkin on niin erilaisia paikasta riippuen, että aina pitäisi saada uusi perehdytys niiden käyttöön. Ja yksi pikainen harjoittelukerta koulussa tai harjoittelussa ei aina riitä, oli kyse sitten laitteen käytöstä, jossain tutkimuksessa avustamisessa tai hoitotoimeenpiteestä...
Toivottavasti pääsen valmistuttuani vielä joskus sellaiseen paikkaan, jossa perehdytettäisiin kunnolla. Toisaalta olen kyllä miettinyt alanvaihtoa niin paljon, että saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mutta kun on jo niin "kauan" tehnyt hoitsun töitä eikä mitään muuta ole tehnytkään, niin mitä sitä nyt enää osaakaan muuta? - liikaa.tiedettä
Täytyy nostaa hattua kaikille sairaanhoitajille, jotka tällä palstalla uskaltavat arvostella koulutustaan ja tunnustavat sen riittämättömyyden. Pitkään työelämässä olleena perushoitajana ja lukuisia opiskelijoita ohjanneena, en ole voinut olla huomaamatta koulutuksen muuttumista huonompaan suuntaan.
Säälin teitä opiskelijoina ja vastavalmistuneina. Olette saaneet pitkän koulutuksen ja teoriatietoja teille on annettu paljon, hoitotiedettä painotetaan, kirjallisia tehtäviä on paljon, mutta se käytännön opetus on minimissä.
Kukaan ei pysty omaksumaan valtavaa määrää teoriatietoa ja yht´äkkiä soveltamaan sitä käytäntöön ilman harjoittelua. Vain käytännön harjoittelussa, toistoilla tulee se varmuus, jota työelämässä tarvitaan. Henkilökuntaa osastoilla on vähän ja kiire jatkuvaa. liian usein opiskelija ja vastavalmistunut joutuvat kiireen jalkoihin. Stressi, jota kiire aiheuttaa, ei millään tavalla edistä uusien asioiden oppimista. Jokainen on yksilö ja unohdetaan se tosiasia, että yksi oppii nopeasti, toinen tarvitsee huomattavasti pidemmän ajan ja enemmän toistoja. Lopputulos on se, mikä ratkaisee ja ohjaajienkin tulisi muistaa.
Eipä ihme, että opiskelijat ja vastavalmistuneet ovat päästään pyörällä töihin tulleessaan. Aivan samalla tavalla ne jo työssä olevat ovat ihmeissään, jos heidän täytyy vaihtaa uuteen työpisteeseen uusien työtovereiden, työtapojen, potilaiden keskelle. Heitä odottaa uusien laitteiden jne. opettelu, koska ne ovat saattaneet vaihtua uusiin tai ovat outoja.
Ovatkohan opettajat hieman liikaa hurahtaneet tiedepuolelle, kun työ on kuitenkin käytännönläheistä, ihmisen lähellä tapahtuvaa? - wadwdaw
http://yle.fi/uutiset/ei_kirjekurssilla_laakariksi_opi__valkotakkeja_koulutetaan_yha_enemman_yha_huonomminko/8737462?origin=rss
Samaa vähän tuolla lääkäreilläkin.
Kiva kun kohta on osaamattomat lääkärit sekä saikut.... - huhhuhhuu
Itse aikoinaan kävin lähihoitajan koulutuksen, lienenkö ollut ihan niissä ensimmäisissä ryhmissä joita alettiin tällä nimikkeellä kouluttaa. Ai niin, aluksi aloin opiskella sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa ja koulutuksen edetessä tuli tuo lähihoitaja-nimike. Eräs opettaja tuskaili paksun kansion kanssa, että näin paljon perushoitajille opetettiin ja näin vähän (pieni osa kansiosta) nyt lähihoitajille.
En ollut aiemmin tehnyt hoitotöitä ja olin melkoinen tumpelo harjoittelupaikoissa. En ollut oma-aloitteinen ja pelkäsin virheitä. Varsinaisesti hoitoalalla en koskaan sitten työskennellytkään enkä enää aikoihin ole tehnyt mitään hoitoalaan liittyvääkään. Koko ala kammottaa ja olen katunut että ikinä lähihoitajaksi lähdin opiskelemaan. Voitaisiinkohan minut TE-toimiston kautta velvoittaa vielä hoitotöihin, vaikka ammattitaitoni on täysin ruostunut enkä varmaan osaisi tehdä mitään?- ex-tulevahoitsu
Voi olla, että ainakin jos olet ollut pidempään työttömänä, niin työkkäri alkaa herkästi painostamaan hoitoalalle, siellä kun on töitä. (Tai ainakin tätä mantraa nykyään hoetaan joka niemessä ja notkossa, että etenkään vanhuspuolelta ei työ kuulema lopu). TE-keskukset ovat nykyään pulassa kasvavan työttömyyden kanssa, tilastoja pitäisi saada siivottua keinolla millä hyvänsä ja siinä ei työttömän omat mielipiteet paljoa paina. TE-keskuksille on annettu asiasta huomautuksiakin, kun alalle aivan sopimattomia työttömiä painostetaan lähihoitajiksi lukemaan, mutta ei se juuri ole perille mennyt.
Itseäkin vähän mietityttää tuo sama asia välillä, kun olen aikoinaan tehnyt lähihoitajakoulutuksen pakolliset osat ja nykyään olen määräaikaisilla soppareilla toisella alalla, niin entä jos joskus jääkin pidemmäksi aikaa työttömäksi...? Alkaako painostus tehdä lähihoitajakoulutus loppuun? En minäkään haluaisi enää mistään hinnasta alalle. Mutta toivotaan parasta, että jos riittäisi näitä muita hommia.... - huhhuhhuu
Olen kiertänyt TE-toimiston kaukaa vuosien ajan, eikä ole tarkoitus sinne mennä edelleenkään. Mutta eihän sitä tiedä koskaan jos joskus pakon edessä joutuu siellä asioimaan. Aikoinaan ajattelin ihanteellisesti, että haluan auttaa ihmisiä ja kävin koulutuksen loppuun asti, vaikka koulutusaikakin harjoitteluineen oli yhtä tuskaa.
Voi, miksi en keskeyttänyt tai kokonaan jättänyt menemättä tuohon koulutukseen?!
Tai miksi minua ei hylätty valintakokeessa? Mutta eipä tuo murehtiminen auta, kai sen ajan olisi voinut viettää huonomminkin. Toisaalta harmittaa, että mielelläni auttaisin, mutta ikävät kokemukset harjoitteluajoilta pitävät minut kaukana näistä työpaikoista, jotka varmaan työntekijöitä kaipaisivat.
Muistan kouluajoilta, kun harjoittelun jälkeen joku opiskelija vähän arvosteli kokemuksiaan harjoittelupaikassa ja silloin heti syyttävä sormi osoitti opiskelijaa. Itselleni sattui sairaalajaksolla ohjaaja, joka oli osan ajasta sairaslomalla tai muuten vaan paljon poissa ja minua heiteltiin milloin kenenkin vaivoiksi. Koin olevani varsinainen kiusankappale kun minulla ei ollut hoitoalalta aiempaa kokemusta, enkä uskaltanut heittäytyä oma-aloitteiseksi virheiden pelossa. Muistan kateellisena kuunnelleeni jonkun toisen opiskelijan kokemuksia, miten hän oli päässyt pätevän ohjaajan "siipien suojaan" ja oli oppinut hyvin taitavaksi harjoittelujakson aikana.
- HoitotyönOpe
Katse peiliin: mitä itse olet tehnyt oppimisen eteen? Onko sinulla valmiuksia hoitotyöhön? Kaikista ei ole.
Ei aina voi syyttää muita. Koulutus on muuttunut muun euroopan mukana nykyaikaiseen suuntaan jne. Kaikki opittava tieto ei tule opettajan suusta, vaan opettaja toimii ohjaajana, joka osoittaa opittavat asiat. Vaikeampia asioita toki avataan tunneilla edelleenkin.
Ja mitä tulee verkkokursseihin ja tehtäviin: tehtävistä saa henkilökohtaisen palautteen (ellet saa, pyydä!), mitä ei teoriatunilla saa. Toinen asia, verkko-opiskelu ja tehtävät opettavat itsenäistä ja kurinalaista opiskelu sekä tiedonhakua, jota sairaanhoitaja tarvitsee työssään. Jos joku nyt kommentoi että ei tarvitse, olet ilmeisesti työpaikassa jossa "tehdään kuten meillä on aina tehty".
Onnea sinulle oikealla alalla työskentelevä hoitaja, joka olet ylpeä saamastasi koulutuksestasi! Potilaasi kiittävät!- kirjekurssi
Meillä sairaanhoitajaopinnoissa on suurin osa itsenäistä opiskelua verkossa. Perinteisiä luentojakaan ei ole ollut kuin muutama, ne tunnit mitä on kontaktia ovat yleensä enemmän dialogisia, opiskelijoiden itse johtamia (opiskelijat itse valmistautuvat ja pitävät tunteja enemmän tai vähemmän opettajan ohjaamana).
En ole sitä vastaan, että opiskelijalle annetaan enemmän vastuuta omasta oppimisesta. Olen sitä vastaan, että monesti nämä meidän verkkokurssit ovat sellaisia että annetaan lista aiheista jotka kurssiin kuuluvat, käsketään lukea terveysportista yms. ja lopuksi tentti/tehtävä. Silloin tällöin on ollut joitain pari vuotta vanhoja, videoituja luentoja joita on voinut katsoa netin kautta. Tunneilla on hirveä kiire: tuntuu myös että opettajat eivät itse osaa pitää kasassa ja tuoda esille sitä tärkeintä tietoa niin lyhyessä ajassa ja nekin vähäiset kontaktit tuntuvat turhilta sillon tällöin. Omassa koulussani on vielä ongelmia saada yhteydenpidossa opettajien ja opiskelijoiden on välillä paljon ongelmia (lähinnä se, ettei yhteyttä opettajiin saa) johtuen varmasti monesta asiasta. Yhteydenpidon tarve ja tärkeys korostuu silloin, kuin opettajia ei näe koulussa tai tunneilla vaan opiskelet kaiken yksin kotona.
Monesti myös vaan kaipaisin myös enemmän nähdä omia kurssikavereita ja jutella heidän kanssaan myös face-to-face asioista.
En pidä verkko-opiskelusta, koska mielestäni tätä ammattia ei opita yksin kirjoja ja netin tietoja lueskellen, kaipaan tilaa olla oikeasti vuorovaikutuksessa toisten kanssa, harjoitella taitojani ja moniammatillista työskentelyä sekä tilaa kysyä niitä asioita, mitä en ole itsekseni ymmärtänyt. Sairaanhoitajan työ on kuitenkin paljon muuta kuin yksinäistä puurtamista. Kurssien sisältö on muuttunut huonompaan suuntaan ja myös harjoittelujaksot lyhentyneet. En usko, että tässä mitään opiskelijan etua tai oppimista ajatellaan, vaan säästöä. Koulussa saa kuulla että nämä asiat opit sitten työelämässä tai harjoittelussa, sitten siellä työkentällä ihmetellään miksi näitä ei ole koulussa käyty ja harjoiteltu.
Mielestäni epäkohdat pitää tuoda julki niin työelämässä kuin opiskelussa: haluan olla hyvä sairaanhoitaja, ja haluan että myös jatkossa valmistuu hyviä hoitajia. Tämä tilanne ja se koulutus, josta minulla on kokemusta ei palvele ketään. Älä lähde heti leimaamaan laiskaksi tms. ihmistä, jolla on rohkeutta arvostella toimintapoja: et ole itsekään silloin yhtään parempi kuin ne, jotka tekevät "niin kuin aina ennenkin on tehty". Kaikki uusikaan ei ole aina hyvästä eikä toimi.
Monesti tuntuu, että käyn kirjekurssilla sairaanhoitajaksi, vaikka aikoinani hain kyllä ihan päiväopetukseen.
En tarkoita, että vanhaankaan koulutusmalliin pitäisi palata kokonaan mutta jokin kultainen keskitie pitäisi löytää, koska tämänhetkinen ei toimi.
- eieieieiei
Olen aloittajan kanssa samaa mieltä! Koulutus ei todellakaan vastaa työelämän vaatimuksia ja osaamista!
Ja on turhaa sanoa että ota haltuun esim ekg, pistot ym harjoittelussa ->kaikissa harjoitteluissa ei niitä tule vastaan eikä pääse harjoittelemaan! Eikä voi odottaa että opiskelujen jälkeen olis valmis itsenäisesti työskentelmään niillä osa-alueilla joita ei ole saanut kun ehkä kerran harjoitella 3,5 vuoden aikana. Kyllä sitä sitten keskitytään tieteeseen ja historiaan, mutta käytännön asiat ovat aivan retuperällä. Pitäs sitten pärjätä niillä tiedoilla mitä opetetaan ja pitäs riittää että osaa sanoa kuka on nightingale :)) Ja ne kaikki nettikurssit on aivan höpö höpöö tällä allalla.
että en todellakaan aijo jäädä sairaanhoitajaksi.- Sh2009
Hoitotyön laitteita, mittareita, toimintaperiaatteita ym. on niin paljon, ettei niihin mitenkään törmää kaikissa harjoitteluissa saati että kyettäisiin koulussa sellaiset kädentaidot sh-opiskelijoille preppaamaan. Myöskään työelämässä aparaatteja ei vastaan tule kuin murto-osa ja silloin, kun tulee, niiden käyttö on opeteltava siinä hetkessä (sellaista työtä ei taida ollakaan, jossa ei kollegaan saisi yhteyttä ainakin puhelimitse). Minä valmistuin 2009 enkä todellakaan osannut ottaa esim. verinäytettä yhden laboraatiotunnin läpikäyneenä. Sitten kun niitä aloin työssäni ottaa, varmuus ja rutiini löytyi ennen pitkää. Yhä edelleen tulee uusia entuudestaan tuntemattomia laitteita vastaan, kiperiä tilanteita ym. - kuuluu työhön.
Minusta osaltaan tuo oma-aloitteisuuden ja rohkeuden puute on johtanut siihen, että sairaanhoitajia vähätellään ja siksi ei anneta kunnolla vastuuta (ja palkkaa).
Jos kiinnostaa ottaa laitteet ja kliiniset temput haltuun, kannattaa hakeutua päivystykseen tms. töihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410