EK:n teollisuusliitot eivät anna sop. kaatua

Ma 15:33 KP24
Tutkija kummeksuu EK:n ehdottomuutta: ”EK:n pitäisi olla vähemmän jäykkäniskainen”


Elinkeinoelämän keskusliitolta pitäisi löytyä nyt sen verran joustoa, että yhteiskuntasopimus saadaan maaliin, arvioi valtiotieteiden tohtori, Åbo Akademin sosiologian lehtori Mika Helander
.

EK ilmoitti kahdelta iltapäivällä, että se vaatii kaikkia SAK:n liittoja mukaan yhteiskuntasopimukseen.

– Markkinatoimijoiden edustajana EK:n pitäisi olla vähemmän jäykkäniskainen ja luopua tällaisesta hankaloittamisesta. Epäilen kuitenkin, että EK:n piiristä eri teollisuusliitot laittavat jarrun pohjaan, ettei kaadeta tätä jo saavutettua sopua.

Helanderin mukaan yhteiskuntasopimusneuvottelujen matkan varrella eri osapuolet ovat tehneet kaksi isoa virhettä. Ensimmäinen oli se, kun EK vaati Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton mukanaoloa sopimuksessa ennen joulua. Helanderin mukaan tällöin AKT sai käyttöönsä oman erityisasemansa neuvottelupöydässä.

Toinen virhe ehti tapahtua, kun hallitus ilmoitti, ettei pakkolakeja tarvitsisi ottaa enää käsittelyyn.

– Se on tietynlainen moka. Se osoittaa, ettei ole vaihtoehtoista Plan B -suunnitelmaa.

Tähän liittyen Helanderia kummastuttaa erityisesti aivan viimeaikaiset hallituksen tapahtumat.

Keskiviikkona hallitus iloitsi ennenaikaisesti yhteiseen sopimukseen pääsystä aivan kuin se olisi ollut heidän saavutuksensa. Pääministeri
Juha Sipilän (
kesk.), valtiovarainministeri Alexander Stubbin
(kok.) ja oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin
(ps.) nyrkkitervehdykset keräsivät myös pahaa verta esimerkiksi työmarkkinajärjestöjen puolella.

– On erikoista, että hallitus antaa pois heidän peukaloruuvinsa (pakkolait) ja myöntää, ettei niille ole perustuslaillisia oikeuksia ennen kuin lopputulos on valmis. Jos lähdetään bluffaamaan ja laitetaan kovia panoksia, pokerinaaman uskoisi pysyvän loppuun saakka, mutta nyt näin ei käynyt. Kaikin puolin tämä on ollut merkillinen prosessi.

SAK:n vajaamiehitetty mukanaolo yhteiskuntasopimuksessa olisi Helanderin mukaan parempi vaihtoehto kuin se, ettei sopimusta saada lainkaan kasaan.

Helander kuitenkin arvelee, ettei tämä ollut vielä tässä EK:n osalta.

– Jos en nyt väärin arvaa, EK tulee hyväksymään sopimuksen pienemmälläkin kattavuudella. Tämä käänne kuitenkin osoittaa, että tässä tanssissa on erityisen monta piruettia.

Toisaalta mahdolliseen sopimukseen pääseminenkään ei vielä tuo lopullista ratkaisua.

– Sopimukseen pääseminenkään ei vielä tuo mitään työmarkkinarauhaa. Kun liitot menevät omiin neuvotteluihin, sieltä on odotettavissa aika paljon vaikeuksia, kuten lakkoja. Toisaalta ne ovat aivan toisen luokan asioita, kun ne koskevat vain määrättyä sektoria.

Johanna Juupaluoma
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Onko Häkämies tehtäviensä tasalla.
Jos 95 % suostuu sopimukseen, niin Häkämies vastustaa sopimusta. EK voisi vaihtaa edustajansa järkevämpään henkilöön.

Äänestä

Muistanko väärin, mutta ei minun mielestäni EK:ssa ja sen edeltäjissä ollut ennen tuollaisia diktaattoreita ulkonaista olemusta myöten kuin tämä Jyri Häkämies. Ainakin keulakuvan taustalla vaikutti sellaisia patruunoita, että järjestön kokouksista hiipi ulos varsin nöyrän oloinen mies.

Äänestä

Ei voi vaihtaa: koska EK On yhtä kuin häkämies, Ja te pellet uskotte häneen. Nyt lähti maanvilelysalas........

Äänestä
  • Häkämiehellä on mennyt eurot ja ruunut sekaisin kummalla maalla menee hyvin. Oliko Taas suomen päättäjät suoraan sanoen pöljiä.

    Äänestä

Kun työnantajapuolen liittopomoja haastateltiin yhteiskuntasopimuksesta(siis sovitusta) tuli useita EI kommentteja. Mul on kutina ett se on EK:n kenttä ko haraa vastaa ihan samoin kuin PAM tai AKT.

Äänestä
  • nojuu, varmaan esim kaupan ala ei haluisi koko sopimusta, ei kai ne niin pöllöjä ole että haluaisivat leikata asiakkailtaan ostovoimaa.

    Äänestä

Nyt ei hallituksen pitäisi tuhlata enää päivääkään tähän hulluuteen. Alkaa keskittyä muihin asioihin, ja antaa työmarkkina osapuolten rähistä keskenään niin paljon kuin sielu sietää. Samoin miksi tehdä poliittista itsemurhaa, kannattaa jättää leikkaukset ja veronkorotukset seuraavalle Demarihallitukselle, silloin Akt, Pam, Rakennusliitto jne. hyväksyy ne aivan mukisematta ja vielä kovennettuina. Se ei ole koskaan tärkeintä mitä tekee, vaan kuka tekee. Vasemmistolaista saa kurittaa vaan vasemmistolainen, kuten Lipponen teki, eikä siitä noussut mitään kapinaa, kuten Ahon hallituksen paljon pienemmät leikkaukset tekivät. Seuraavalla hallituksella on edessään entistä suuremmat sopeutustoimet ja ne on tehtävä Demareiden johdolla, eikä Sak. takuulla pistä kapuloita rattaisiin kuten se tekee aina porvarihallitukselle. Sipilän hallituksen kannattaisi lopettaa kaikki nyt suunnitelmissa olleet valtiontalouden tasapainottamistoimet, kyllä Suomi vielä 3 vuotta kestää vaikka ei leikata keltään, eikä tehdä yhtään veronkorotusta .

Äänestä
  • Sipilän ei olisi koskaan pitänyt sekaantuakaan työmarkkinajärjestöjen asioihin.
    Mutta pakkohan sen oli, kun on EK:n renki.

    Äänestä

  • "Sipilän hallituksen kannattaisi lopettaa kaikki nyt suunnitelmissa olleet valtiontalouden tasapainottamistoimet"


    Eihän se ole saanut niitä vielä edes alulle.

    Äänestä

Voi olla että joudutaan leikkaamaan paljon enemmän, mutta sitten leikataan niiltä joilla leikattavaa on, vaikka ne veroparatiisissa olisivatkin. Katsokaa klo 20.00 alkava MOT.

Äänestä

Suomella ei ole vara velkaantua. Se lie kaikille joilla on aivotoimintaa selvä asia.

Kummastuttaa vaan kuin SAK vaatii leikkauksia aivan pienituloisilta verojen alentamisen seurauksena. Tosi SAK on aina vastustanut heikoimmassa asemassa olevien tilanteen parantamista vrt. SATA-komitea.

Äänestä
  • no niinpä, onhan se järjetöntä pitää kannattamatonta maataloutta velkarahalla yllä.

    Äänestä

MOT Pääministeri Sipilä ei maksa osingoistaa osinkoveroa, mukava kuulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ikämies_vm47 kirjoitti:

Ma 15:33 KP24
Tutkija kummeksuu EK:n ehdottomuutta: ”EK:n pitäisi olla vähemmän jäykkäniskainen”


Elinkeinoelämän keskusliitolta pitäisi löytyä nyt sen verran joustoa, että yhteiskuntasopimus saadaan maaliin, arvioi valtiotieteiden tohtori, Åbo Akademin sosiologian lehtori Mika Helander
.

EK ilmoitti kahdelta iltapäivällä, että se vaatii kaikkia SAK:n liittoja mukaan yhteiskuntasopimukseen.

– Markkinatoimijoiden edustajana EK:n pitäisi olla vähemmän jäykkäniskainen ja luopua tällaisesta hankaloittamisesta. Epäilen kuitenkin, että EK:n piiristä eri teollisuusliitot laittavat jarrun pohjaan, ettei kaadeta tätä jo saavutettua sopua.

Helanderin mukaan yhteiskuntasopimusneuvottelujen matkan varrella eri osapuolet ovat tehneet kaksi isoa virhettä. Ensimmäinen oli se, kun EK vaati Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton mukanaoloa sopimuksessa ennen joulua. Helanderin mukaan tällöin AKT sai käyttöönsä oman erityisasemansa neuvottelupöydässä.

Toinen virhe ehti tapahtua, kun hallitus ilmoitti, ettei pakkolakeja tarvitsisi ottaa enää käsittelyyn.

– Se on tietynlainen moka. Se osoittaa, ettei ole vaihtoehtoista Plan B -suunnitelmaa.

Tähän liittyen Helanderia kummastuttaa erityisesti aivan viimeaikaiset hallituksen tapahtumat.

Keskiviikkona hallitus iloitsi ennenaikaisesti yhteiseen sopimukseen pääsystä aivan kuin se olisi ollut heidän saavutuksensa. Pääministeri
Juha Sipilän (
kesk.), valtiovarainministeri Alexander Stubbin
(kok.) ja oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin
(ps.) nyrkkitervehdykset keräsivät myös pahaa verta esimerkiksi työmarkkinajärjestöjen puolella.

– On erikoista, että hallitus antaa pois heidän peukaloruuvinsa (pakkolait) ja myöntää, ettei niille ole perustuslaillisia oikeuksia ennen kuin lopputulos on valmis. Jos lähdetään bluffaamaan ja laitetaan kovia panoksia, pokerinaaman uskoisi pysyvän loppuun saakka, mutta nyt näin ei käynyt. Kaikin puolin tämä on ollut merkillinen prosessi.

SAK:n vajaamiehitetty mukanaolo yhteiskuntasopimuksessa olisi Helanderin mukaan parempi vaihtoehto kuin se, ettei sopimusta saada lainkaan kasaan.

Helander kuitenkin arvelee, ettei tämä ollut vielä tässä EK:n osalta.

– Jos en nyt väärin arvaa, EK tulee hyväksymään sopimuksen pienemmälläkin kattavuudella. Tämä käänne kuitenkin osoittaa, että tässä tanssissa on erityisen monta piruettia.

Toisaalta mahdolliseen sopimukseen pääseminenkään ei vielä tuo lopullista ratkaisua.

– Sopimukseen pääseminenkään ei vielä tuo mitään työmarkkinarauhaa. Kun liitot menevät omiin neuvotteluihin, sieltä on odotettavissa aika paljon vaikeuksia, kuten lakkoja. Toisaalta ne ovat aivan toisen luokan asioita, kun ne koskevat vain määrättyä sektoria.

Johanna Juupaluoma

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu