Lohikäärme veti

taivaantähdet

Amerikassa jollain paikkakunnalla oli tapahtunut niin, kun sinne tuli leeviläisyyttä, että kolmasosa meni sinne, ainakin aluksi. Siitä asiasta sanoi paikallinen saarnaaja että hänelle tuli mieleen Ilmestyskirjan sanat, lohikäärme veti hännällään kolmannen osan taivaan tähdistä alas.
Aikaa on jo kulunut tästäkin paljon, viitisenkymmentä vuotta.

15

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • teuta01

      Sanonnastako ,vai Leeviläisten menestä. Leeviläiset erosi 1965 , Ei ole
      vielä 50 v.koska ensikesänä tulee Suomessa kuluneeksi 51,v. JUa jotakin kestää
      matkat ja järjestäytymiset tänäänkin ,voisiko 45 vuotta olla.
      .
      Johannes Näki näkynsä ,n.94-95 paikkeilla jKr.
      ja kirjoitti 96-97-98.Kirjansa ,ja saattoi sen Raamattun, ja oli 2 vuotta noin laakereillaan ,sitten kuoli n.100 jKr. ja koska oli syntynyt n. ooo2. oli 98v.
      kun kuoli Trajanuksen aikaan.

      • muistellen

        48 vuotta aikaa kun oli ensimmäisen kerran kahdet seurat h-lahdella.

      • teuta01
        muistellen kirjoitti:

        48 vuotta aikaa kun oli ensimmäisen kerran kahdet seurat h-lahdella.

        Kyllä kesällä tulee %1 vuotta siitä kun leeviläiset erosi Severin kanssa ja
        Poikien ja heidän lapsien ja ja voin 145 muuta .
        Ainakin Syys seurat oli jo tosiaan erotetut kahteen porukkaan .
        Jolloin ol ne seurat joissa isäni Sisko Anna kysyi , missä on vieraat ,vastasi
        pojat ei taidatulla kun ne on eronneet meistä. Kuitenkin SM. ei ollut sanonut
        vaimolleen mitään koko erosta , kuitenkin Anna oli teurastuttanut Lehmän.
        .
        Että soppaliha riittää Silloin pidettiin 7 seurat yleensä Jolloin ruokaa piti oleman sen mukaan perjanntai ilta n.300 ateriaa La ,,n.600 areriaa Su ,n.600 ateriaa .
        ja Ma n.400 ateriaa tarkoitti 1900 ateriaa ja nyt he oli omissa ,kaiken voi jakaa
        kahtia , Ei se silti piloille mennyt vähäön kaenpaa tulleet sai astoihinsa Ruokaa
        Ja lähellä kävi syämässä Tiistai ja keskiivkkona vielä kaikki tuli käytettyä.
        .
        Mutta minä puhuin siitä , kuinka se olisi voitu puhumalla hoitaa , Että olisi
        Terastettu vain pienehkö Hieho,. siitä olisi riittänyt Kastiketta , noin 1000 ateriaan
        Tarve olisi ollut n.950 . Tämä tättyi omista siis leeviläisistä. 7x aterioilla /seurat.
        Nämä oli siinä meidän vanhassa talossa , Filimusuolla. Arvola nimisessä talossa .
        jossa oli myös Anna syntynyt , kuten isäni , ja minä ja siskoni telle.

      • teuta01
        teuta01 kirjoitti:

        Korjaan ,%piti olla 5 eli 51 vielä tänä vuonna.
        ..
        .
        Yksi pojista ei eronnut meistä . Ja on ollut Siinä toisessa poppoossa eli meissä
        Hän on KM. ja minä nostan hattua ,hänelle ei varmaan ole ollut kaiken aikaan
        herkkua asua siinä kylässä., mutta hän on ollut Rauhallisuus ,ja se varmasti on
        auttanut. siinä tilanteessa .. Hänen veljensä on kaikki muut Leeviläis saarnaajia
        Heimo,Pentti ,Leevi (Eero on LV:t heillä. ja L:K. ). TM.. Oli isäntä ,Helenan
        jälkeen ja me Sitä ennen ,,

      • Tuntemato

        Tiäräks Teuta, sun tarttis pyssyy totuures ko kirjottele niinko jottain tiäräissikki. SM ol käymäs Lapis helluntain kuuskymment kahreksa ja sev vuare syyspual pirettii Honklahres ensmäise seora erikses. Ja A mukamas ei tiätänny mittää? Ei taitannu huamatakka ko S kävei Ruatsis? Ja A lahtas lehmä? Se ei ol ikän tappan yhtää lehmää, kyl siäl talos toise hoitiva semmoseh homma! Kyl koko sen kylä väki tiäs, misä mennää, ni kyl tiäs A:ki, ihav varmaste. Mut sää es eres tiär kuka noist pojist istuu pöörän takan, ei ainaka kaik.

    • tähdetputoo

      LLL saarnaa että näinä aikoina vihollinen on vetänyt melkein kaikki tähdet alas taivaasta,niin myös näinä aikoina.Mitä siitä tulee mieleen?LLL sanoo myös että ovat tulleet mailmallisiksi

      • Totuuteen

        Näin juuri. Esikoisissa Jumalan valtakunnan hallitsemisesta on tullut maailmallista. Myös monet muut keinot ehtoollisasiassa on lainattu maailmasta, mm. vallan kaappaaminen, politikointi ja juonittelu. Jeesus opettaa, ettei tule ottaa mallia maailman hallintatavasta, missä herrat määräävät alamaisiaan, ja alamaisten on toteltava ylempiensä käskyjä kyselemättä.

        "Te tiedätte, että ne, joita kansojen ruhtinaiksi katsotaan, herroina niitä hallitsevat, ja että kansojen mahtavat käyttävät valtaansa niitä kohtaan. Mutta näin ei ole teidän kesken, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne; ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon kaikkien orja." Mark. 10:42-44.

      • EiMitäänAlkuperäistä

        Juuri näin, iisaksonilaisten kaapattua vallan Jellivaarassa 1900 luvun loppupuolella, siitä alkoi seurakunnan hajoittamistyö välittömästi.

        Näiden iisaksonilaisten toimesta, eli herrat Odd Minde ja Gunnar Perseter johtavat esikoislestadiolaisten hajaannusta, pitääkseen Jumalalle kuuluvan vallan ja kunnian omissa "puhtaissa" käsissään.
        Heidän mottonsa on kuten minulle on kerrottu, "me palautamme alkuperäisen lestadiolaisuuden".

        Kristinopin perusasiatkin ovat miehiltä tyystin hukassa, mutta kunnian ja vallanhimo korvaavat puutteet.

      • teuta01
        EiMitäänAlkuperäistä kirjoitti:

        Olen samaa mieltä , heidän valtansa on alkanut noin ,kohtapuolen kun GJ kuoli
        Ja se oli helmikii 1982. kun hautajaiset oli ,siitäkerrotaan ei vielä ollut paljon
        puhetta mutta 1992 oli jo näkyvissä .eli siinä välissä n. 1987 .
        .
        Vaikka heidän mottonsa oli "me palautamme alkuperäisen Lestaadiolaisuuden".

        Mitä se mahtaa olla kun Lestaadius sanoi , että en minä pidä siitä että minun
        nimeeni Kokoontuisimme. ?
        Kristillisyyden perustatkin ovat heiltä hukassa . " aivan kunnian kukko vainpitää olla ja vallanhimo. korvaavat puutteet .. vaikkei pitäisi.
        .
        Miksi heidän piti alkaa kannattamaan A:IIsaksonnilaisuutta. Kerro se,
        ehkä saisimme elää. tai sitten ei.

      • piippaappuup

        Siltä tämä nyt todellakin tuntuu. En ikinä olisi uskonut, että tällaiseksi menee se rakas seurakunta, johon vanhempani minua aina ohjasi.
        Toimet ovat ihan oikeasti, kuin maailmalla yrityssaneerauksissa, fuusioissa, joissa puhuu mammonan tuotto omistajille.
        En tiedä mikä tuotto tässä on kyseessä, mutta merkit ovat samanlaiset, keinoja kaihtamatta.

      • tähdetputoo
        teuta01 kirjoitti:

        Olen samaa mieltä , heidän valtansa on alkanut noin ,kohtapuolen kun GJ kuoli
        Ja se oli helmikii 1982. kun hautajaiset oli ,siitäkerrotaan ei vielä ollut paljon
        puhetta mutta 1992 oli jo näkyvissä .eli siinä välissä n. 1987 .
        .
        Vaikka heidän mottonsa oli "me palautamme alkuperäisen Lestaadiolaisuuden".

        Mitä se mahtaa olla kun Lestaadius sanoi , että en minä pidä siitä että minun
        nimeeni Kokoontuisimme. ?
        Kristillisyyden perustatkin ovat heiltä hukassa . " aivan kunnian kukko vainpitää olla ja vallanhimo. korvaavat puutteet .. vaikkei pitäisi.
        .
        Miksi heidän piti alkaa kannattamaan A:IIsaksonnilaisuutta. Kerro se,
        ehkä saisimme elää. tai sitten ei.

        Jos motto on; Palautamme alkuperäisen Lestadiolaisuuden; Eikö se ole osoitus että vääryys tuli -60 luvulla

      • teuta01
        tähdetputoo kirjoitti:

        Jos motto on; Palautamme alkuperäisen Lestadiolaisuuden; Eikö se ole osoitus että vääryys tuli -60 luvulla

        Ei minusta , koska he puhuu Rotsista , ja sinä puihut Suomestä . niin no

        A.IIsaksonnin alkaesa siellä n,1935 Siitä kai he laskeat , ja ensikerran AI kävi
        1937 Suomen ns.lapin matkoilla ns. lapin vanhin. Ja kun omat asettivat
        hänen ikään kuin poikottiin n.1948 kierroksen jälkeen ,koska Hän oli tehnyt opastus kierroksen WE. ja GJ, kanssa . .
        .
        Sehän ei AI:lle passanutkaan ,vaan hän alkoi omat ysinäisyyden kierrokset .
        joista ei meinanut tulla loppua 1949-1965. Hän oli todela sitä mieltä että hän
        vielä Tulee joksikin ( Suureksi kuin Simon Noita ) Filippuksen aikaan ,Samariassa
        Jatkan joskus

        Älä jatka,ei kannatte on kuultu jo.

        AI. ei kelvanut vielä 1935 , kierrokselle , vaan Siihen asetettiin Vigtor Björkman ,
        ja Isak, Stålnacke mutta seuraava kierros ,tärppäsi 1937. Ja hän oli VB. kumppani .
        Mutta seuraava kierros 1939 . Olikin Frans Björkman kunppanina. sitten 1942.
        hänen kuppanina oli John.Petter Stöckel-.ja seuraava olikin se opastu kieros WE: ja GJ. 1948. Jos luvit oikein ,yhdelläkään kierroksella ei ollut kumppanina kahta kertaa mikään veljistä . .
        .
        Että olen miettinyt , että oli varmasti hankala mies. Ja niin olen kuullutkin
        Kaiken laisia juttuja ,puhutteli Naista Naaraaksi , kysyi naisen ikaa aika sopimattomasti (kuten Kananko olet vittus päällä istunut.). sun muuta
        Kun tuli suomen matkalta ,toi Viinaa ,Suklaata ,ja lehtiä (nyyrikkiä ,Perjantaita )
        .
        Olipa tehnyt täällä mitä pahaa ,kova oli kiire saada Joulukirjeeseen kolmanneksi nimi. Ja Samana oli suomesta lähetetty kirje Jumannuksena kolmas piti olla nimi
        siinäkin. , Kun oli virallisia kierrokella 1953 AI ei näkynyt samoin 1962 ,ei näkynyt .
        Sitten se olikin jo siinä EROVUOROSSA 1965.
        :
        1967 meinas saarnaajat kaapata saman hallituksen kuin Leeviläisilläö oli
        onnekksi oli Kaksi vahvaa AV; ja HS. joka sai hillittyä Tampereen kokouksen
        ja tulos oli että ,kaikki teki Parannuksen lupauksia , mutta todella harva
        toteutti sen , ja tässä nyt ollaan , Mitä sanotte näistä asioista ..
        .
        Minusta olisi pitänyt tehdä VALVOMINEN ASIAN eteen, niin tiukaksi kuin HERRA
        olisi sanout tästä yli ei pääse kuin nörtymä'llä , anteeksianominen oli tehty silloin ehdoksi että Parannus olisi pitänyt olla vaade, se ehkä olisi auttanut ,tai sitten ei ,mutta olisi voinut koettaa.

        Myöhästyi ,vähän olin jo kirjoittanut 20 minuuttia-

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9286
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8179
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6019
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2453
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2159
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1795
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1738
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1595
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1519
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1418
    Aihe