Dissaavatko muut opiskeluhaaveitasi?

No, jos olet vannoutunut siihen asiaan, mikä siellä kiinnostaa niin tietenkin kannattaa hakea. Aikuisena, huonohkosti työtä opiskelualalta saaneena voisin todeta kokemuksenani, että sinänsä on itselle erittäin kivaa opiskella, kun voi tehdä sitä mistä pitää. Opiskelussa on aina hankalia ja vaikeita osioita ja nekin kuuluvat tutkintoon. Kyllä niistäkin selviää ja apuja saa nykyään. Ja ihminen sopeutuu monellekin alalle. Kateus tekee sen, ettei joka paikkaan viitsi eikä halua sitoutua yhden työn jälkeen, jotku työpaikat ovat ylikilpailtuja. Naurattaa kun ulkomaalaiset kuvittelevat, että täällä on virkoja ymv., koska sattuivat jostain syystä pääsemään jonnekin. Niitä ei ole, pitää olla lääkäri, hammaslääkäri, farmaseutti, joku opettaja, juristi, insinööri tms.

Kun ei ole opiskelu ollut valtavan hyvä sijoitus sanoisin, että se kesti pitkään suhteessa siihen, paljonko se on tuottanut. Omalla kohdalla on silti ollut kuitenkin kannattava myös taloudellisesti. Paljon on niitäkin, jotka voivat tehdä omalla alallaan aina eläkeikään asti ja tienistit elinaikana ja homman mielekkyys näkyvät erittäin selvästi kertyneenä omaisuutena, lapsina tai matkoina, näin niin kuin maallisilla mittareilla.

Ulkomailla voi olla maksuja opiskelusta siten, että jopa yliopisto perii lukukausimaksut, siellä lasketaan hinta, laatu ja tuotos opiskelulle vähän useammin kuin täällä. Jenkeillä on kaiken maailman neuvoja, miten rahoittaa opinnot.

Opiskelu on hyvä juttu, sieltä löytää moni puolison ja elämänkumppanin, sitten saa vähän helpommin töitä. Siinä on omat tuottopuolen asiat. En jaksaisi vanhempana mennä enää yliopistoon, kun se on erittäin teoreettista eikä anna pitkään aikaan mitään konkreettista työtä. Analysoimaan oppii mutta, kun nyt palkataan asiakaspalveluihmisiä ja halutaan kauppoja syntyvän. Opiskelun mielekkyys ja tuotto riippuu ihan siitä, mitä odotuksia itsellä on.

"Ei sun kannata tonne hakea."
Aarggh!! Onko porukka niin kateellista?"

Ei se ehkä ole kateutta, joillakin on kokemuksia, toiset osaavat "haistella" mitkä trendit yhteiskunnassa ovat nyt menossa ja huomaavat, ettei jollain filosofin koulutuksella saa sitä mitä hakee. Se on ylpeyden ja työvoiton yhteenveto, jos jaksaa viedä loppuun (tietteelliset), teoreettiset opinnot aloilta, joissa ei ole virkoja juuri ollenkaan, eikä mitään selvää palkitsevaa uramahdollisuutta ole näkyvissä.

Tieteellisyyteen nykymaailma perustuu, mutta jokapäiväinen meno on aika lyhytjänteistä. No, ei sen kannata antaa hämätä, kukin porskuttaa. Nuorena aloitettu tutkinnon suoritus menee jotakuinkin kivuttomasti ja sen työn määrän unohtaa 20 vuodessa. Vanhana on kova paikka, vaikka toisaalta tajuaakin helpommin. Jotkut muuten saa vielä sen jälkeen alan työtäkin.

Joihinkin hyviinkin työtehtäviin pääsee monta muutakin kautta ja kun on käynyt yhden koulutuksen, tarvitsee myöhemmin taas jotain täydennystä. Voi tulla pitkä opiskeluuraputki, se on kova hinta omassa päässä.

Lääkiksen ohella voisi hakea myös tekniikkaan, matematiikkaan tai luonnontietellisille aloille, niissä voisi hyödyntää matemaattista ja luonnontieteellistä osaamistaan. Sitten on soveltavammat yliopistot, kuten maatalousmetsätieteellinen, Lappeenrannan teknillinen yo ja jotain muita. Jos on kiinnostunut kielistä ja ulkomaankaupasta, niin kaupallinen yliopisto. Politiikkaa ja valtiotieteitä voi monessakin paikassa opiskella, Suomessahan ei ole kovin päteviä ministereitä ja kansanedustajia, joten koulutus ei ole haitaksi.

Kunnianhimoa on näissäkin vaikka kuinka paljon, opettaahan joka paikassa vähintään muutama proffa. Matematiikkaa jos osaa, voi ottaa oheen kemiaa, fysiikkaa tai tietojenkäsittelytieteen teoriaopintoja. Lääkis on saanut statuksen, mutta sairaalat ovat hierarkisia ja muodollisia työpaikkoja. Muodollista on yleensä johtavimmissa asemissa. Oletko sosiaalinen, siitä voi olla etua, jos työssä on asiakkaita. Jotkuthan eivät ole.

Yksi esimerkki, Helsingin yliopisto:
https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto/tiedekunnat-ja-yksikot

Ennen vanhaan oli aika selvää, että opiskelu on taloudellisesti etu, jotkut sanoivat, kun pääsi opiskelemaan, että: "Nyt sinä et voi estää rikastumista ja siitä alkaa herran ura." Se ei ole varmaa, riippuu omasta työteliäisyydestä yms. onnistumisesta. Nykyään ei ole mitään samaa enää jäljellä, moni tyyppi näyttää saavan hienon uran eduskunnan kautta ja hyvissä piireissä liikkuessaan. Nykyministereiden työ- ja muuta historiaa voi pohtia.

Mene vaan ainakin hakemaan lääkikseen. On se parempi, että suomalaiset itse sinne hakevat kuin että sinne joku poliitikko kerää säälistä kehitysmaiden tyyppejä. Hae vaan ja tee paljon töitä. En minä ainakaan ole opiskelua katunut. Se, että saako muuta kautta saman lopputuloksen kuin pitkän ja itselle kalliiksi tulevan tutkinnon kautta, riippuu siitä sietääkö itse keskeneräisyyttä. Jos pieninä annoksina suorittaa saattaa olla jollekin sopivampi kuin pitkä ja raskas tutkinto. Eikö muuten Kreikan pääministeri Tsipras ole insinööri?

Onnea ja menestystä pääsykokeisiin!

Ja ota selvää, voisiko englanninkielisissä ohjelmissa, vaikka Virossa opiskella lääkistä.

Itse muistan aikoinaan, kun peruskoulussa piti päättää mihin hakee. Opo piti itsestään selvänä, että työläisperheen tytön pitäisi mennä ammattikouluun. No, menin lukioon. Lukiossa toinen opo jälleen väheksyi jatko-opintohaaveitani. No, menin yliopistoon ja valmistuin maisteriksi. Eli yksi syy korkeakouluopintojen teilaamiseen voi yksinkertaisesti olla edelleen tuollainen luokka-ajattelu, suutari pysyköön lestissään tyyppisesti. Ja kyllähän tulevat opintotukileikkaukset entisestään vahvistavat tätä ajatusmallia.

Aloittajalle toivotan menestystä opinnoissa. Kannattaa tarkkaan miettiä omaa uravalintaa. Näin vanhana ja viisaana annan sen neuvon, että hakeudu alalle, joka oikeasti kiinnostaa. Työrupeama tulee kuitenkin olemaan sen verran pitkä, että esim. pelkkä hyvä palkka ei välttämättä kauaa motivoi.

Kateus on kai se ensimmäinen, mikä tulee mieleen, kun toisen opiskelusuunnitelmia lähdetään vähättelemään, mutta voi taustalla olla ihan oikea huolestuneisuus. Ihminen, joka pitää sinusta, esim. oma vanhempi, voi olla oikeasti huolissaan jaksamisestasi. Hän voi pelätä, että otat kovin raskaasti, jos et sitten pääsekään ja tulet katkeraksi. Vanhemmat haluaisivat, että olet aina onnellinen ja tyytyväinen (mikä ei tietenkään ole koko ajan mahdollista).

Siis: "Kannattaako sun nyt enää hakea?" Miten niin "nyt enää"? Oletko eläkeläinen?

Jos olet alle viiskymppinen, kannattaa hakea, mihin mielesi tekee. Kuitenkin pelkän opiskelun kiinnostavuuden lisäksi olisi hyvä uhrata pari ajatusta sillekin, mihin se opiskelu johtaa eli mitä on mahdollisesti tiedossa opiskelun jälkeen.

Itse hain yliopistoon yli 30-vuotiaana, pääsin ekalla yrityksellä, opiskelin, valmistuin ja olen ja viihdyn alan töissä. Opiskelijoiden viihde-elämään en viitsinyt osallistua mutta muuten opiskelin aivan samalla tavalla kuin muutkin. Kukaan ei dissannut etukäteen eikä jälkikäteen, ei niin millään tavalla.

Minulla on ollut tämmöinen kokemus kun halusin pelin tekijäksi.

Kaikki sanoi tolla tavalla minulle mutta ei kannata niitä kuunnella. Ei se heidän asia ole, ne on vaan surullisia kun ne ei osaa mitään hyvää.

Ja katsokaa nyt minua, tein minun ensimmäisen pelin viime vuonna!

Ei kannata oikein kuunnella niitä uskokaa. Tehkää mitä te haluatte!

T : Elias Miikkulainen ( Mielipide kirjoittaja )

Eikös tuo dissaminen ja mollaaminen ole ihan yleismaailmallinen juttu.
Siinä juuri koeponnistetaan motivaatiot ja meininki. Otetaan se myös siltä kantilta.
Mitään tässä maailmassa kun ei saa ilmaiseksi.
Voi olla itsekin syllistyy aivan samaan syntiin jotain toista ihmistä kohtaan.

Osalla varmaan on kateuttakin, osalla ehkä pelkoa siitä että mitä jos petyt jos et pääsekään, osalle tottumusta aina vähätellä jne. monia syitä on. Sanot, että suvussanne ei juurikaan ole kouluttautuneita. Silloin usein opiskelu saattaakin vaikuttaa pitkältä tieltä, ja jotenkin kaukaiselta asialta: me ihmiset olemme tapojemme orjia. Samalla tavalla kävi eräälle tutulleni mutta toisinpäin. Hän olisi halunnut ammattikouluun, mutta suvussa oli kouluttauduttu ja isä painosti insinööriksi. Kuitenkin ammattikoulu olisi antanut juuri sen ammatin minkä poika halusi. En usko että isäkään tarkoitti pahaa, hän vaan ei ymmärtänyt. Useinkaan emme ymmärrä jotain mitä emme ole kokeneet itse ja tämä koskee kaikkia. Surusta rakkauteen, opiskelusta työelämään. Jotenkin ihmisten on niin kovin vaikeaa soveltaa, esim. että jos vaikka itsekin on haaveillut, voisi muistaa sen, kun sen toisen haave on yhtä arvokas, vaikka olisi ihan erilainen. Tai vastaavaa, että kauheasti pitää itse kokea ennen kuin alkaa ymmärtämään muita. Ihmiset on huonoja kuuntelemaan oikeasti sitä toista ja unohtamaan itsensä, miettimään mikä on oikeasti sille toiselle parasta ja no, sitä rataa.

Sinua varmaan siis dissataankin tavallaan, tarkoitan että väheksyntänä minäkin varmaan tuon kokisin jos olisin siinä tilanteessa. Mutta näin kaukaa on helpompaa nähdä muitakin syitä ja esimerkiksi olisi helppoa ajatella vaikka, että joku saattaa ajatella että miksi nin hirveän haastava ja vaikea tie, missä on iso riski pettyä kun työn voisi saada helpommallakin: ehkä suvussasi/lähipiirissäsi ei ole totuttu siihen että joku on kunnianhimoinen, tai ei halua päästä helpolla vaan sinne minne haluaa. Tai ehkäpä he itse eivät ole uskaltaneet yrittää ja/koska pelkäävät pettymyksiä. Voi olla että he ikäänkuin omasta mielestään yrittävät säästää sinua.
Tai että he eivät oikein ymmärrä, ettei jonkun unelma ei ole pelkästään "kunhan on työ" vaan sillä on suuri merkitys hänelle, mikä se työ on. Nyt on helppo luetella ja ymmärtää, mutta läheisesi ovat, kuten me kaikki, sokeita sille omalle käytökselleen tai ymmärtämättömyydelleen.

Lisäksi meillä elää semmoiset tietynlaiset ennakkoluulot: duunarit on tyhmiä, yliopiston käyneet herroja... Luokkajaot on kuitenkin vain meidän päässämme jos ovat, tarkoittaen, että jokainen tietää, että yleistyksiä ei ole ja kaikkia tarvitaan. Jokaisessa hommassa on haasteensa. Tulipa samalla mieleen myös eräs kertomus äidistä ja tyttärestä. Äiti oli siivooja ja tytär halusi kouluttautua. Lopulta kaikenmoisen vääntämisen jälkeen selvisi, että äiti oli kokenut, että tytär väheksyy hänen ammattiaan ja että se "ei kelpaa" koska ei ollut tyttären toive. No, siinä oli sitten äidillä työtä itsetuntonsa kanssa, että ei sen oman homman tarvitse muille kelvatakaan: siitä voi itse silti olla tyytyväinen ja antaa muiden unelmoida omiaan. Sinunkin täytyy se työ tehdä. Luottaa itseesi ja lakata haluamasta muiden hyväksyntää haaveillesi.

Kyse ei ainakaan aina ole välttämättä tahallisesta vähättelystä, älä siis anna se pätkääkään vähentää itseäsi tai hermostu liikaa siitä, se vain vie energiaasi. Älä anna minkään viedä omaa energiaasi tai tarmoasi! En ole uskovainen ihminen, mutta joskus olen miettinyt sitä lausetta "anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät" ja vaikka sinänsä pidän raamattua pääosin vain kertomuksina, uskon että ne voivat olla tosielämästä - siis sen ajan tapaan kirjoitettuna. Koska tuokin osuu yllättävän lähelle ihmistä. Läheisesi saattavat jopa kuvitella itse kannustavansa sinua tai helpottavan paineitasi! He eivät välttämättä edes tajua lannistavansa ja dissaavansa sinua! Me vaan emme useinkaan todellakaan tiedä mitä teemme, joten yritä sinäkin vain tehdä oma tiesi, niinkuin sinä voit ja anna heille anteeksi. Koska muista kuitenkin se, että se on Sinun tiesi ja sinulla on oikeus rakentaa siitä kaikista parhain mahdollinen oma tiesi. Kuuntele siis etupäässä itseäsi ja tee töitä unelmiesi eteen. Hyväksykööt läheiset sen sitten nyt tai aikanaan, uskon että kun sinusta tulee onnellinen, ovat ne ketkä sinulle todella ovat läheisiä, onnellisiä myös, sanoivat nyt mitä tahansa. Kateelliset karsiutuu kyllä pois, niistä ei tarvitse murehtia.
Sinun tehtäväsi on kuitenkin olla itse vastuussa itsestäsi ja unelmistasi ja siitä mitä haluat yrittää ja toivottavasti myös toteuttaa. Totta kai olisi kiva jos aina joku kannustaisi ja tietyllä tapaa läheisten pitäisikin, mutta jos he eivät kerran osaa, niin ei sitten. Rakenna sinä silti elämääsi juuri kuten itse koet parhaaksi. Lääkkis ja oikkis on oikein hyviä valintoja ja anna mennä vaan, jos mahdollisuus aukeaa!