Suomen hallitus on täynnä veronkiertäjiä. Sipilä näyttää esimerkkiä. Hän ei maksa osaketuloista yhtään veroja. Ei ihme että verot eivät riitä mihinkään kun verottaja ei itse maksa niitä ikäänkuin esimerkiksi. Sitten koko media on valjastettu huutamaan että tämä on aivan sallittua verosuunnittelua. Niin kai. Jos minä en maksa veroa niin se johtuu siitä että on sipilöitä jotka estävät minua saamasta mitään tuloa työstäni vuodesta toiseen. Onko sekin verosuunnittelua vai veronkiertoa? En välitä enkä käsitä. Toivottavasti Sipilän kaverit käsittävät omat tekosensa ja ovat tyytyväisiä petkutukseensa jolla suomalaisilta on ryöstetty maat ja mannut.
Suomen jallitus
mikämaa-mikävaluutta
2
<50
Vastaukset
- seontosi
Suomen hallitusta voidaan perusteella nimittää tästä lähtien Suomen Jallitukseksi.
- odotettua
Taitaa Keskustapuolueella olla yksinvalta kun kokoomuksen Stubb työntää jatkuvassti rahojamme Talvivaaran konkurssipesään ja vielä valehtelee että parikymmentä miljoonaa riittää syksyyn asti vaikka jokainen muu tietää Kepun haudakaivajien suunnattoman ahneuden. Vuoden päästä jallitus voikin ilmoittaa että Talvivaara on pelastettu ja kepulaisten osakkeet pörssin tuottavimmat. Ja Stubb on loikannut Kepuun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410