EUssa saa kunnon auton suomipojun Ocu RS hinnoilla

Master.Of.The.Art

Keskenkasvuiset perheenisät ovat tietämättömyydessään villiintyneet ja idiotismin jälkihuurteessa ostaneet nyt sporttiseksi mainostettuja Octavia RS sirkuspelleautoja, joissa ulkonäöllä viestitään lapsellisesti "räyhäkkyyttä", vaikka tekninen toteutus keskinkertaisine moottoreineen ja etuvetoineen on tae keskinkertaisesta kulkupuolesta ja ajettavuudesta.

Suomessa myös nämä hieman junttimaiset Ocu-klaanin RS-heimolaiset luulevat poikkeuksetta siitä nakkisämpylästään liikoja, vaikka näin gastronomisin termein sanottuna.

Suomi tunki väkisin Ruotsin päätöksiä matkien EU:hun, mutta Suomelle tyypillisesti on jäänyt epävarmasti harhailemaan kriisien keskelle, kun länsinaapurimme talous jyrää vahvasti.
Saksassa, Ruotsissa ja lukemattomissa todellisissa Euroopan maissa (Suomi lasketaan lähinnä syrjäisessä nurkassa sijaitsevaksi luonnehäiriöiseksi ja sosiaalisesti oudoksi tapaukseksi) kunnon autoja hienoilla ajo-ominaisuuksilla ja mainiolla ajettavuudella saa lapsellisen Octavia RS hintaan:

Saksan hinnastotietoja Auto, Motor & Sport vuosiliitteestä:

BMW 320iA Sport (184 hv) 34 700 euroa
Mercedes C180 A (156 hv) 33 700 euroa
Jaguar XE 2.0T (200 hv) 36 400 euroa

56

156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • M.O.T.A

      Ja joku peräkylän puolikommari skodafanaatikko, intohimoinen finski-patriootti nykii nakkisormillaan näppäimistölle sellaisiakin viisauksia kuten "Superb parempi kuin S-Mersu". Kovin tyypillinen suomalainen lausahdus suomensuomalaisen pärinäpetterin suusta, joka on totuusarvoltaan nolla.

    • skozdaaaaaaaa

      Bemari kyllä kelpaisi. Mersu menisi, mutta mielummin olisi c tai e. Skozdaa ei ikinä.

    • harmistunut

      RS on ahdistavalla tavalla huvittava homokiikku

      • älänyvviiti

        On siinä hieno kasari-suksispoileri.


      • vepuvöpy
        älänyvviiti kirjoitti:

        On siinä hieno kasari-suksispoileri.

        Sitä joutuu ihmettelemään miten skeidasuunnittelijat ne saa joka ikisestä mallistaan niin helvetin ruman??? Sehän on jo taito !!! Vai käskyttääkö politrukki tehdä rujon näköisiä, jotta neuvostofiilis ja kasarihenki säilyis? Ei voi tietää.


      • noloooa

        Skoda on kuin Lada muotoilultaan


    • skodajokke

      Suomessa on korkea tulovero. Mitäköhän varten? Korkea autovero. Mihinköhän nämä verorahat käytetään? Eikös parempi olisi jenkkien meininki? Ei makseta veroja. Sitten meillä jokaisella keskituloisellakin olisi varaa ostaa inha ökykippa.

    • Vähempikin_riittää

      Vertaat omenia ja appelsiineja. Saksan hinnoilla ei noita autoja saa Suomessa kilpiin ja toisaalta mikään noista verrokeista EI TARJOA Ocu RS:n suorituskykyä.

      Mikä tuosta kolmikosta laukkaa 250 km/h ja kiihtyy alle 7 sekunnissa 0–100 km/h? Nämähän ovat oleellisen tärkeitä kriteerejä monellekin! Ja noihin lukemiin päästäkseen on ladottava BMW/M-B/Jagge-puodissa pitkä penni lisää rahaa tiskiin. Škodalla suoritusarvot ovat suorastaan alennusmyynnissä.

      Minun vaatimattomiin kiireisiini toki riittää vähempikin. Oman takavetoiseni pellin alta löytyy vain nuo vaivaiset 156 kaakkia enkä saisi nopeuttakaan kelatuksi kuin nippa nappa satasen verran yli suurimman Suomessa sallitun, vaikka kuinka polkisin. Kiihtyvyys 0–100 km/h ei voisi minua vähempää kiinnostaa – se laji on niitä varten, joilla on yhä märät korvantaustat. Ohituskiihtyvyys ratkaisee, ja vaatimukseni täyttyvät.

      Ikävä kyllä, asun Suomessa enkä Saksassa. Sain maksaa autostani viidettä kymmentä tonnia ja vielä vaihdokkiropposenkin. Sillä hinnalla olisin saanut aika makean Škodan! Siinä vain ei olisi ollut kirjaimia RS.

      • totuuden.nimissä

      • Turhaa_raapimista

        Älä ny viitti ihan noin kauheesti valehdella. Niitten skeida räsien kanssa on tullut otettua sen verran monta verrokki "kisaa", että selväksi on tullut, että niiden kiihtyvyys loppuu viimeistään siihen kun vauhti alkaa. Jossain yli 150 km/h yli kiihdytyksissä, niiltä loppuu puhti, etenkin, jos on kuormaa kyydissä. Ja skeidoissahan on useimmiten läskejä, ja kaalia kyydissä, joten kuormaa riittää.

        Jos ihan normi perus turbodiesel perhefarkullakin pääsee noiden naurunpärskähdyksiä aiheuttavien itäkippojen muka "urheilulliseen" kiihtyvyyteen niin se jo todistaa, ettei ne oikeasti ole millään tavalla hyviä suorituskyvyltään !!

        Niissä skeidasissa kun on hepojakin vain keskinkertaisesti, ja vääntöä sitten taas ei alkuunkaan! Kaikki skeidawaageneiden valmistajan antamat kiihtyvyyslukemat ovat täyttä huijausta, sitäpaitsi. Kun niiden päästöjä joudutaan pian rajoittamaan, sen jälkeen ne jäävätkin jo jälkeen näistä edellämainituista normi turbodiesel länsiautoista.

        Säälin ja huvituksen sekaisia tunteita aiheuttaa muissa autoilijoissa noiden skeidistien etupyörillä raapiminen ja repiminen, kun se vähäinenkin voima häviää siihen kun etupyörät ei pidä otetta tiehen.

        Siasta ei saa koiraa eikä koirasta sikaa, ja ETENKÄÄN ei skeidasta autoa !!!!!


    • Rdesigngngnn

      Olen pääjohtajareissulla nykissä. Täällä ei edes tiedetä skodaa. Kukaan ei halua ajaa venäläisellä tietenkään. Miksi sinä piripää ajat?

      • tervemoro.ostaporo

        Nykiikö sulla mulkun varsi vai mitä tarkoitat. Kaksi asiaa on varmaa. Jantteri ei ole mikään johtaja eikä jantteri ole missään Nykissä. Lähtisit mieluummin nykiin tältä palstalta.


      • Vepukainen
        tervemoro.ostaporo kirjoitti:

        Nykiikö sulla mulkun varsi vai mitä tarkoitat. Kaksi asiaa on varmaa. Jantteri ei ole mikään johtaja eikä jantteri ole missään Nykissä. Lähtisit mieluummin nykiin tältä palstalta.

        Ei taida skeidaajalle olla tuttua että tänään voi olla Skeidalandiassa (Suomessa) ja huomenna vaikkapa Nykissä. Tynnyrissä kasvaneet, nämä skeidaajat.


      • hyvähalpa.pattijalka
        Vepukainen kirjoitti:

        Ei taida skeidaajalle olla tuttua että tänään voi olla Skeidalandiassa (Suomessa) ja huomenna vaikkapa Nykissä. Tynnyrissä kasvaneet, nämä skeidaajat.

        Tuttua on ainakin se, että trollaajat mielellään esiintyvät jonain muuna kuin ovat. Eli siis valehtelevat.


      • rvtr

        Taas se pääjohtaja on nykissä. Voi voi äidin pikku pipipäätä kun joutuu aina reissaamaan.


    • Vepsukkavöpsykkä--

      Kyllähän siis skeidasta ei autoa saa eikä siasta koiraa. Margariini ei ole voita, ja piika ei ole ihmi......

      Karseat skeidakipot ovat naurunaihe, jos ei parempia ole.

    • horizonte

      No siinä kun lippispäinen skodajuntti repii RS Ocusta tehoja irti eturenkaat hyppien ja auton etupään vispatessa sivuttaissuunnassa ja ratin pyöriessä käsissä kuin puolukka pillussa niin nuo takavetokilpailijat ovat kadonneet jo paremman voimansiirtonsa ansiosta horisonttiin...

    • nautitaantyömatkasta

      Auto ei ole enää mikään statussymboli kuten viime vuosisadalla. Peltipoliisit ovat hoitaneet hommansa hienosti Helsingin Kehä I:llä, eikä haitariliikettä enää synny kiilailijoiden ja kaistanvaihtelijoiden takia. Kusipäätkään eivät näköjään halua maksaa sakkoja, vaan ovat nykyään nöyriä poikia takavetoisillaan. Ketjukolareita ei enää ole työmatkaliikennettä häiritsemässä.

    • Prätkäjengiläinen

      Maksamme korkeaa autoveroa täällä Suomessa, sinutkin elättääksemme.
      Auton osto meillä työssäkäyvillä tosin ei ole kiinni rahasta vaan tarkoituksenmukaisuudesta.
      Sulla nuo hevosvoimat näkyy olevan tärkein kriteeri. Tutkitusti muutama kymmenen heppaa riittäisi kaikille Suomen nopeuksille.

      • Poitsu_driimaa

        No, anna nyt poitsun unelmoida. Kateellisuuksissaan täällä hakee huomiota.


      • poitsuuu

        Niinniin


    • Aikuisille.tehty.auto

      Ruotsissa saa C350 e Mersun samalla verotusarvolla kuin Skoda Ocu Räsän. Ei tarvitse kauaa miettiä kumman ottaa, lisäksi Mersun on paljon suorituskykyisempikin ihan bonuksena ja tietenkin paljon taloudellisempi.

      • Pikku.pojan.Haave

        C-sarjan Mersu aikuisille? Jos nyt vain puhuisit omista haaveistasi.


      • Valinnanvapauttako

        Niin, että ajaisit ennemmin huonommat ajo-ominaisuudet omaavalla Skoda Octavia RS mallilla, jonka naurettava ulkonäkö ja rallisport-pelleily kruunaa koko happaman sitruunakakun.


    • hekotusta

      On se loittovoitto syntyä suomeen!!!!!!

      • porvarihallitus

        Olisitko halunnut syntyä Syyriaan? Kiitä poika onneasi, että Suomen hyvinvointivaltio pitää huolen vähempiosaisistakin toistaiseksi.


      • Kyykynkyykky

        Työntyä suoleen


    • EUkansalainen

      "EUssa"? Suomihan on EU:ssa joten oletan että kirjoittaja on siis vissiin Venäjällä? Säälin.

      • skodajokke

        Kyykman on irtaantunut reaalimaailmasta ja leijailee omissa sfääreissään. Se on olevinaan maailmankansalainen, mutta todellisuudessa suomalaisen hyvinvointivaltion siivellä elänyt taivaanrannanmaalari. Lisäksi sillä on vittumainen luonne, joka viittaa ankeaan lapsuuteen.


    • propatria

      Aloittaja on varmaan Mannerheim-ristin ritari.

    • Master.of.the.art

      Erotuksena vielä, että nuo mallit ovat hinnat alkaen malleja. Tehojahan löytyy kaikilta roimasti enemmän kun vetotapakin on oikea tehoista nauttimiseen ja voiman saa tiehen sekä ajonautintoa ainutlaatuinen. Skeida RS on etuvetoisena pärinäpastillina vaikeuksissa jo mallisarjan "huippumallin" 220 hv tehoilla. Siinäpä pärinäpettereille pureskeltavaa. Lähdenkin tästä autoliiton yhyeistyökumppaneiden kokoukseen, onhan se harmi kun ei kunnon autoilla skodistin ole ikinä ajanut ja siten luulee liikoja etuvetoisesta pärinämopostaan. Sitä se on, kun ei oikeasti tehokkaalla takavedolla ole skeidapoju kokemattomuudessaan ajanut.

      • FasterOrSmart

        Hommaat ittelles Itäritsan, luulet siitä liikoja ja palaat sebnn jälkeen asiaan. Käykö tämä järjestely?


    • pelleillenauraja

      Sirkus- ja pelleharrastus ovat kasvussa Suomessa ja tämä korreloi positiivisesti idioottimaisten Skodan RS Sirkuspellemallien myynnin kanssa. Saa jatkuvasti nauraa keski-ikäisille pullaposkisille henkilöille, jotka tekevät itsestään sirkuspellen liikenteessä "muka sporttisella" sirkuspelle Ocu RS ritsalla

      • husHusKaappaa

        Nyt ostat itelles se itäritsan ja ruppeet isse sirkuspelleksi.

        Siinä luulee moni liikoja itäritsasta ku pitäs trapetsilla ajjaa Skodavialla


    • videollatodisteet

      Miksi niin moni skodisti sikailee liikenteessä? Onko paha olla?

      • itäkolhoosinromu

        Onhan niillä, näkee naamasta. Turvonneet ja väsyneet sitruunapärstät ryntäävät taas itäromuillaan huomenna marketteihin hamstraamaan makkaraa ja olutta lihavalle akalleen. Siihen tarvitseekin suurta tavaratilaa, muuta hyvää skeidassa ei olekaan.


    • skodallavoittoon

      Suomi ja itäeuroopan muut kansat nousee!

    • Ocukääkät

      Kun Volkkari on vielä myöntänyt kuseensa skdoistinkin muroihin niin kuinka idiootti täytyy suomalaisen Ocu-Pentin olla, että edelleen väkisin syö kusisia muroja? Idiotismin ylistysvuosi

    • Bmw__5

      Kuulin tutulta, että Baijerissa M Sport BMW 335iA Saksassa nyt kampanjahintaan 44 000 euroa. Ei paha ollenkaan ja tarjoaa sitä kuuluisaa todellista ajonautintoa.

      • Väliaikainen.autovero

        Mites täällä pohjoisessa Suomessa hinta?


      • peltipoliisi
        Väliaikainen.autovero kirjoitti:

        Mites täällä pohjoisessa Suomessa hinta?

        Otetaan jätkiltä rahat pois.


      • Hallitusfloppi

        Menee laiskojen ja omaa etuaan ajavien kansanedustajien ylisuuriin palkkoihin tuli autoveroryöstö


      • skoda_eikä_selitellä

        Hienoa, että Skodaa verrataan taas oikean luokan autoihin. Olisi suorastaan noloa, jos Skodan verrokkina olisi joku japsiräpsy.


    • kuntokinkasvaa

      Mieluummin polkupyörällä kuin Skodalla

      • maratoonari88

        Eikös Skodaa käyntiin veivatessa muka kunto kasva?


      • tietävämmän.neuvo
        maratoonari88 kirjoitti:

        Eikös Skodaa käyntiin veivatessa muka kunto kasva?

        Skodaa ei tarvitse eikä voi veivata. Veivaa sinä vain omaa jortikkaasi.


    • erkki.twistaa.jee

      Poju, joka näitä kirjoittelee, ei ollenkaan tiedä, että jos tuo auton Suomeen ja aikoo sillä ajaa täällä Suomessa, joutuu maksamaan verot ja tullit ja muut kulut. Jos hyvin sattuu, niin autoon joutuu lisäilemään suomessa tarvittavat talviajovarusteet. kuten tehokkaamman lämmityslaitteen, isomman akun, penkinlämmittimet jne.

    • skoda.hom.o

      Jaguar liikkeessä saa kokemukaeni mukaan parasta palvelua, paljon parempaa kuin saksalaisilla (ylimielinen palvelu). Skodan asiakaspalvelu on vielä vittumaisempaa kuin saksalaismerkeillä, myyjät eivät edes ota kontaktia eikä heitä näytä kiinnostavan. Naureskelivat vain keskenään myymälän keskellä ja ilkkuvat asiakkaille. Tyypillistä slaavimentaliteettia, vittumaisella naamalla duuniin ja vittuillaan asiakkaille kaiken päälle. Eikä myöskään oteta vastuuta virheistä (konerikot jne...)

      • en.ole.homo

        Joo. Minä käyn Skoda-liikkeessä pari kertaa vuodessa. Vaihdan aina Octaviani vähän uudempaan. Ihan vain huvin vuoksi. Saavat sitten nämä köyhät trollit katsella naama norsunvitulla kuinka toisilla menee paremmin kuin hyvin.


      • peräkammarista_tuulee

        Juujuu aivan varmasti vaihdat


      • eläintarhassakorkeintaan

        Poju ikinä ees käyny missään "Jaguar liikkeesssä"


    • Simplyidiots

      Hei osamaksuvelkaisukit; SKODA NYT ON VAAN SKODA!

    • haldexleluauto

      Skodasta ei saa sporttista tekemälläkään. Etuvetoinen perheauto ei ole millään mittarilla sporttinen eikä siitä saa kovalla rahallakaan sporttista. Nelivetohan on Skodassa mallia haldex, joka on autopiireissä lähinnä vitsi etuvetopainotteisuuden takia. Kovassa ajossa haldex-järjestelmä myös kuumenee helposti jolloin auto voi muuttua lähes yksinomaan etuvedoksi kun järjestelmä yrittää laskea kytkimen lämpötilaa. Että sellainen vehje

    • ndkkekekendn

      Skoda on skeida, siitä lähdetään. Haldex neliveto on vitsi

    • mitesRS

      Jaggelta muuten pieni päivitys tuohon XE malliin. XE 25t 240 hv turbokone ja autoveroton hinta Saksassa 39 000 euroa ja 0-100 6,0s. Tyylitaso tietenkin aivan eri tasolla kuin bulkkimakkaran näköisellä Skodalla.

      Mutta hei eikös Skoda Octavia RS mainosteta urheiluautona ja kuskitkin liikenteessä usein näyttävät niin uskovan ajotyylistä päätellen?

      Ja tosipaikassa jäävät kuitenkin kuin tikku paskaan jopa alle 200 hv takaveto dieseleille.

    • hgkjjklbhh

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6075
    2. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1748
    3. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      1646
    4. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1533
    5. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1426
    6. Ässät lähtivät eri teille

      Tämä on ilonpäivä 😁
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1140
    7. Oon mä susta mustasukkainen

      Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista
      Mustasukkaisuus
      150
      984
    8. Sohvi blörf

      Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      831
    9. Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!

      Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää
      Kauhava
      26
      742
    10. Rakas rakas rakas

      Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m
      Ikävä
      65
      664
    Aihe