Helsingin poliisin partio on rapsauttanut ensimmäisen pikasakon seksuaalisesta ahdistelusta. Ylikomisario Jere Roimu kertoo, että kyseessä oli ahdistelutapaus uimahallissa toissa viikonloppuna. Tietojeni mukaan ulkomaalaistaustainen mies puristeli suomalaisnaista takapuolesta.
Tumma mies kouri naisen takalistoa !
Sakottuli
1570
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kulttuureja yritetään estää sakottamalla?????
Julkaistu: 8.3. 16:29
"Helsingin poliisi otti helmikuussa käyttöön uuden ohjeistuksen, joka mahdollistaa seksuaalisten ahdistelijoiden sakottamisen paikan päällä.
Helsingin poliisin partio on rapsauttanut ensimmäisen pikasakon seksuaalisesta ahdistelusta. Ylikomisario Jere Roimu kertoo, että kyseessä oli ahdistelutapaus uimahallissa toissa viikonloppuna.
– Tietojeni mukaan ulkomaalaistaustainen mies puristeli suomalaisnaista takapuolesta.
Perusmuotoisen seksuaalisen ahdistelun suositus on 20 päiväsakkoa, mutta siihen on asetettu liukumaksi 15–40 päiväsakkoa.
– Liukuma otettiin tässä tapauksessa heti käyttöön. Tapauksesta kirjoitettiin 30 päiväsakkoa. Siihen vaikutti muun muassa se, että teko oli toistuva, Roimu toteaa."
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001134290.html
.
"teko oli toistuva"
Mitäpä muutakaan.
Älkäähän nyt. Ottakaa huomioon kulttuurierot. Mies vain halusi tehdä tuttavuutta ihailemansa naisen kanssa. Suomi on nyt monikulttuurinen maa ja sehän on rikkaus.
Suomalaisten naisten pitää oppia arvostamaan ja ottamaan kohteliaisuutena tällaiset huomionosoitukset.
Eihän he itsemaksa sakkoja,mitä hyötyä taas yksi pellejuttu,hölmöläisten hommaa.....
.
"Maksusitoumuksella maksetaan sakotkin??????????"
.
maksamattomat sakot voi vaikeuttaa turvapaikkakäsittelyä..
Eduskunnaskin kouritaan ja jos sattuu et jää kiinni ja saa sakot kuka maksaa?
Sekin kierosilmä lihava vihreänainen sanoi, silloin aiemmin, että häntäkin tuijotettu seksuaalisesti.
Kuka piru tuotakin nyt olisi silläsilmällä katsonut.
Silloin edustaja kummolla, vai oliko kunnolla, sanoi, että mihin ne silmänsä hississäkin pistää, kun naisten kanssa siellä.
Silloin oli vihreät ja vasurinaiset kärkkäitä, ettei saa heitä katsoa.
Oli sitä syvintä halos aikaa.
Kuka vihreistä tai vasureista sanoi, ettei häntä tai heitä saa katsoa?
Irina sen sanoi.
Tuollaista ei voisi edes linnunpelättimeksi laittaa.
Vihreätnuoret valittaisi Brysseliin lintujen raakalaismaisesta kiusaamisesta.
Jos Irina on sinusta ruma, niin voisitko vertailun vuoksi laittaa sinun tai vaimosi kuvan näytille? Olette varmasti kauniimpia kuin Irina...
rintanappi "vittu haisee hyvälle" ?
Miten se liittyy ko. katseluun?!
Nyt suvakit marssimaan. Bandarollit lepattaen.. Erkki ja piispa kansalaistorille mölyämään Jukkapojan laulun säestämänä.. Puuttutaan monikulttuurisuteen!
panettaa, onko tutkimusta ?