Lomat palkattomiksi vaan on järjetöntä tuhlata veroeuroja heidän palkalliseen lomaan.Heitä on 200 joten Suomeen 100 kansanedustajaa riittää hyvin sillä EU päättää kaikesta. Järki täytyy olla sentään jossain asiassa. Vähemmällä porukalla syntyisi tulosta nyt ei synny kuin sekasortoa vaan.
Montako viikkoa on kansaedustajien pääsiäisloma?
liikaaon
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Keskustan Juha Sipilän johtama hallitus haluaa viiden prosentin tuottavuushypyn Suomen talouden kuntoonsaattamiseksi. Keinoista, joilla tämä toteutettaisiin, on julkisuudessa ollut esillä muun muassa 100 tunnin lisätyön tekeminen vuodessa.
Keskustan entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen kehottaa Sipilää aloittamaan työajan pidentämisen eduskunnasta.
Korhonen muistuttaa, että kansanedustajan kesäloma on juhannusviikolta syyskuun ensimmäiselle viikolle, eli 11 - 12 viikkoa. Syksyllä on viikko lomaa, joululoma on 5 - 6 viikkoa, pääsiäisloma viikon.
- Lomaa on 18 - 20 viikkoa eli 4 - 5 kuukautta vuodessa. Kansanedustaja tienaa yli 30 000 euroa ajalta, jolloin ei ole mitään istuntoja, Korhonen laskeskelee.
- Samalla he tekevät nelipäiväistä työviikkoa. Istunnot alkavat tiistaina ja päättyvät perjantaina kello 15.
- Kuinkahan Sipilä voisi suorittaa eduskunnan työajan pidennyksen 100 tunnilla vuodessa, Korhonen kysyy ja vastaa:
- Kansanedustajat voisivat lyhentää kesäloman 5 viikkoon ja joululoman 2 viikkoon.
Korhosen mukaan esimerkiksi Euroopan parlamentissa on vain 5 viikon kesäloma, 2 viikon joululoma ja sitten on 5 - 6 viikkoa, jolloin on aikaa toimia parlamentin ulkopuolella.
Korhonen muistuttaa, että pitkien lomien lisäksi kansanedustajat ovat eduiltaan huippuluokkaa: He voivat tienata muista tehtävistä 40 000 - 70 000 euroa vuodessa. Sivutoimilupaa he eivät tarvitse.
- Kulukorvauksista jää asunnon jälkeen vähintään tuhat euroa kuukaudessa omaan käteen, Korhonen sanoo.
Liikaa lomia liikaa edustajia ja tuolos on 100 miljardia velkaa, ja kun kansankusettajien palkkioita nostettiin 3 kertaisesti markasta euroon siirtyessä sillä et saamme pätevempiä edustajia, no olemmeko saanneet? Vitun puutteessa olevia tolloja kännissä olevia pellejä, ja kullia esitteleviä tolloja ja tienaa vain 6850 euroa kuukaudessa mistä????