Käykääpä katsomassa Maaseudun- tulevaisuuden sivuilla kuinka tuottavaa on puukauppa, varsinkin energiapuun.
tuottava metsä.
ukkko
18151
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ennenkuin puu ostajalla, siinä monta kättä ottamassa.
Se ei sillä hyvä, että otetaan vain, uusikin pitää saada kasvamaan.
Verokin on ihan ruhtinaallinen, paljon enenmän kuin aatelinen Halosella.
Mistä tiedät että, Halonen maksaa puunmyynnistä vähemmän veroja kuin muut?
Arajärvi saa halosta, josta ei makseta veroa.
Vastahan "majuri" kertoi kuinka tyttären-/vävypoika (kuinkahan yleinen lestaseudulla) teki tonnin päivätilejä pelkillä hakkuutähteillä.
Majurista en tiedä. Mutta kuluja on metsänhakkauksessakin.
mm metsänhoitoyhdistykset ottaa osinkonsa.
Aloittaja luullut, että kaikki joka tulee on tulona.
Ei osaa tietää menoja.
Prempi tuommoisen olisi olla hiljaa miesten asioista.
Että, porvarille tulee tulot, ja kommareille menot, luulee.
"Majurista en tiedä".
Kyllä sinä tiedät ja voisitkin kerrata tyttären vävypojan veljen vaimon kummin serkun tienestit.
Toisilla on kuluja enemmän ja toisilla vähemmän, joku hommaa vielä taukokämpän ja kämppäemännänkin kahdelle metsurille.
Toiset tekee kuluja pienentääkseen puukauppansa itse ilman MHY:tä
Vähintäänkin yhden kämppäemännän. Onhan sillä 4000 2000 eläke.
Kuitupuun hinta on varmasti nousemaan päin kun rakentavat noita uusia sellutehtaita. Miten lienee sen energia "jätteen" ja tukin hinta?
Itselläni oli vähän samantapainen metsänmyynti kuin tuollakin lehdessä olevalla metsänomistajalla, tosin ilman metsänhoitoyhdistystä. Tehtiin kaupat kahden hehtaarin alueesta, puuta tuli noin 150-200 kiintoa, siis energiapuuta. Hinnaksi sovittiin 25 euroa kiinto vähennettynä korjuu kustannukset. Kuinka ollakaan korjuukustannukset olivat 25 euroa kiinto. Minulle tulos 0 euroa. Eli kahden hehtaarin puut täysin ilmaiseksi. Se oli takuulla viimeinen energia puukauppa minun osalta.
Ei koskaan saa tehdä tuollaista avokauppaa"miinus korjuukustannukset". Aina pitää sopia etukäteen puunmyyjän saama hinta/motti tien varressa. Myös tehtäessä kauppaa metsänhoitoyhdistyksen kanssa, koska kauppatilanteessa metsänomistajan etuja valvova yhdistys ajaa vain omaa etuaan.
Olisit tyytyväinen, ettet maksun puolelle jäänyt. Olisihan ne korjuukustannukset voineet koitua suuremmiksikin.
Hohhohhoijaaa
Itse olen kerännyt energiapuuta, tehnyt ne klapeiksi ja myynyt tolvanoille. Siis kaupunkiin.
Keskimäärin 60 euroa heittokuutio, se on jotain 100 euroa kiintokuutiolle. Kuluja on enemmän kuin tuo 25 ekua, kun kuljetus lasketaan mukaan. Käteen jää vain tuommoiset 70 euroa kiintokuutiolta. 200 mottia (kiinto) vuodessa olen viitsinyt tehdä, eihän tuolla tienaa kuin 15 000 (kemera ym. tuet mukaanlukien) vuodessa, mutta ei hommiakaan tarvii tehdä kuin kuukauden päivät. Pystykaupalla noin 400 kuutiota puuta eri muodoissaan siihen päälle. Siitä noin 20 000 tuloa. Istutukset keväällä, raivaukset syssymmällä. Siinä ne hommat.
Puun määrä minulla lisääntyy joka vuosi, siis metsä kasvaa enemmän kuin nuo hakkuut. Nuo on siis vain "osinkoja" metsästä. 220 hehtaaria kaikkiaan. Yhdellä rantatontilla saa 40 000. Niitäkin olisi vielä 5 kpl. En myy.
Itse kerään saunapuuni Eemelien ystävällisesti mökkitieni varteen laittamista pinoista. Tosin ne on pätkimättä ja pilkkomatta, mutta kiitos kuitenkin.
Energiapuukin maksaa, ennenkuin se kaadettu, ajettu tienvarteen, ja kuivattu kasassaan jopa vuosiakin., haketettu ja ajettu varastoon, josta kelkutellaan tulipesään. Vielä pitää tuhkakin poistaa pesistä.
"Metsälehden mukaan noin, hintoja>
Energiapuun keskikantohinta nousi viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 3,62 euroon kuutiolta. Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan hinta parani edellisestä neljänneksestä 9 prosenttia.
Eniten maksettiin karsitusta rangasta, 4,34 euroa kuutiolta. Hinta koheni edelliskaudelta 8 prosenttia. Latvusmassan hinta nousi 6 prosenttia 3,45 euroon kuutiolta, sen sijaan kantojen laski 95 senttiin. Hinnat vaihtelivat alueittain - Etelä-Pohjanmaalla rangasta maksettiin reilut 6 euroa, Kainuu-Pohjanmaalla vajaat 2 euroa kuutiolta.
Myös hankintahinnat nousivat. Keskihinta oli 22,85 euroa kuutiolta, mikä on 4 prosenttia enemmän kuin edellisellä vuosineljänneksellä. Parhaiten maksettiin rangasta, Etelä-Suomessa runsaat 28 euroa kuutiolta."
Kuka osaa metsäverotuksen ?
Tuskin tääällä kukaan.
Laitan tuohon hämmennykseksi;
http://www.metla.fi/metinfo/mo/mverot-laatu.htm
Jos osaat, kerro...Jos et osaa, älä kerro.
Mikä on : puukuutiometrin keskikantohinta
-osaatko ?
Kantohinnoistahan aina metsäasioissa puhutaan.
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1416806851825
Pienestä kiinni. Viime hetkillä palaverin pitopaikka muutettiin lujaseinäisen bunkkerin ulkopuolelle. Tiloihin, joiden seinät hajosivat räjähdyksessä ja pelastivat Hitlerin hengen.
Pystykaupassa myytävän metsän hinta ilman korjuukustannuksia. Keskikantohinta määräytyy sen mukaan, millaista pystyyn myytävä metsä on.