työt on todettu joutavaksi puuhasteluksi kaupunginhallituksen viimeisimmässä kokouksessa 7.3. Lupa-asioihin liittyvää byrokratiaa tulee vähentää Kuusamon mallin mukaan jne. Samaisessa kokouksessa kuntapuolen päällikön ja puutarhurin selvitykselle puuston kaadon tarpeellisuudesta näytettiin pitkät. Samaa linjaa jatketaan nimeämällä neuvottelijoita Nsen ja Lieksan teknisten tointen "erottamistyöryhmään". Lieksahan hamuaa itsenäisempää asemaa eikä halua tehdä yhteistyötä Nsen kanssa. Se näkyy myös hallituksen esitystekstistä tietysti äärimmäisen hienovaraisin sanankääntein. Asiahan on verhottu toiminnan tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden tarkasteluun. Mielenkiintoisia linjauksia. Saas nähdä mitä tuleman pitää. Joka tapauksessa äärimmäisen nöyryyttäviä kannanottoja tekniikan pomoille. Hallituksen jäsenet hymyilevät, kun kerrankin on saatu johtaja, joka uskaltaa sanoa missä kaappi seisoo. Katsotaan, miten pitkään kuherruskuukausi kaupungin johdon ja hallituksen välillä kestää.
Johtopäätös: tarvitaanko lainkaan teknistä hallintoa? Voisiko kaupunginhallitus ottaa tehtävät itselleen, koska siellä on hyvä asiantuntemus, mm. metsäinsinööri,sähköteknikko, autonasentaja jne.? Tulisi meille kuntalaisille edulliseksi. Voitaisiin helpommin saada luvat ym. rensselit ja hommat sujuisivat ilman suurempaa byrokratiaa.
Johtopäätös: tarvitaanko lainkaan teknistä hallintoa? Voisiko kaupunginhallitus ottaa tehtävät itselleen, koska siellä on hyvä asiantuntemus, mm. metsäinsinööri,sähköteknikko, autonasentaja jne.? Tulisi meille kuntalaisille edulliseksi. Voitaisiin helpommin saada luvat ym. rensselit ja hommat sujuisivat ilman suurempaa byrokratiaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mistähän johtuu että en löydä yhtäkään mainetsemaasi ammattiryhmää kaupunginhallituksen jäseniltä?
http://www.lieksa.fi/kaupunginhallitus
Lienenkö suvakki, eli suvaitsen vai oman mielipiteeni, mutta olen muuten vajaa älyinen ?
Me emme tarvitse nurmekselaisten apua kun meillä omaa insinöörikuntaa riittävästi.
Onko selvitetty onko koneinsinööreissä metsäkoneinsinöörejä?
Varmastikin on, onhan Somalia merkittävä metsäteollisuusmaa. Somaliassa on valtavat metsävarat ja teollisuuslaitokset.
Sitä vain ihmettelen, osaakohan somali-inssi lukea ja laskea, kun täällä näitä taitoja hiotaan. Ihan Aapisesta alkaen.