Sano se vielä kerran. Viimeisen kerran. Anna minun itkeä kaikki loppuun. Etten enää kirjoita. En sanaakaan. Mutta nyt minua vieläkin itkettää. Ja se on sinun syysi. Kun et tule luokseni, etkä sano, että olen tärkeä. Etkä pidä hyvänä. Etkä helli minua.
Sano, ettet kaipaa. Vielä kerran.
Niin merkityksetön minä sinulle olen.
Sano, ettet kaipaa. Vielä kerran.
Niin merkityksetön minä sinulle olen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kyllä kahden vuoden parisuhteenkin loppuminen voi kirpaista aivanniinkuin pidempiaikaisenkin suhteen.
Se oli vain rakkaus, jonka menetin. Ei parisuhde tai ei sen kummempaa eroa. Vain ihmisiä, jotka kohtasivat joskus ja usein sen jälkeen.
Miksi sitten luovutit?
En minä luovuttanutkaan. Se ei vaan mahda olla niin molemminpuoleista kuin sen pitäisi. Siis ei ole. Näin olen ymmärtänyt. Tosin en oikein ymmärtänyt häntä. Hän(kin) oli jotenkin ristiriitainen.
ässälle?
Ei ole.
Vastaisin jos tietäisi edes onko minulle.
Mikä sano? Mitään enoosanonu! Joku saattoi kyllä rakastua.
Väärä vuosiluku. Piti laittaa 2012
Naiseltako miehelle vai joltain kirjoittajamieheltä naiselle tekstin perusteella?
Tytöltä tytöllekö vai pojalta tytölle? Myös tätiltä pojalle tai miehelle? Papalta mummolle?
Ymmärrän ap:tä. Jossain on saatava sanoa asiat loppuun. Se että pelkkä näkeminen aiheutti jotain, voi olla totta. Mä vain näin hänet ja siitä se alkoi. Ei uskoisi, enkä itsekään uskonut ja hämmästyin kun jäin häneen niin kiinni. Luulen että ihastuin ja menin siitä sekaisin, vaikka olenkin aikuinen.
Vuodet kului ja hyväksyin pikkuhiljaa tunteet, en halunnut sallia niitä aluksi, nyt roikotan perässäni, koska en hallitse tilannetta. Sen tiedän että turhaa on.
Monella tapaa olen mennyt eteenpäin itseni kanssa, eikä mulla oo tarkoituskaan kääntyä, eikä mikään kääntyminen mua kuitenkin auttaisi. Itse koen että surulista tämä on ollut monella tapaa. Hänelle en voi muuta kuin toivoa hyvää <3 sydämestäni niin toivon. Toivon myös itselleni.
Aloitus on naiselta miehelle. Rakastuin häneen 2012. Vuosiluku meni väärin. Välillämme oli jokin ihmissuhteen kaltainen.. siksi aloin rakastaa. En ole nyt niin surullinen kuin tuota kirjoittaessani. Olen menettänyt hänet. Puran ja itken sitä tänne.
Tsemppiä sinulle.
Nytkö se ihmissuhde päättyi vai ootko surrut häntä jo 4 vuotta?
Miksi kirjoitat "päästä irti". Eikö se ole oma asiani, ellet ole hän ja tuskin olet.
Päästä irti?? Tänne lienee lupa jokaisella kirjoittaa.
Oletko ajatellut sitä vaihtoehtoa että niin kauan kuin et itse halua/suostu päästämään irti, juuri niin kauan se suru jatkuu? Hyvällähän minä. Neljä vuotta tuntuu vaan niin pitkältä ajalta.
En ole surrut. Vaikka joskus siltä tuntui ja vaikutti. Elämäni kauneimmat, onnellisimmat ja ihanimmat hetket hänen kanssaan vietin.
Juuri noin siinä käy. Kun ei itse halua tai suostu päästämään irti, saa itkeä vaikka ikänsä. On päästettävä irti. siinä on itkuun lääke, karvas mutta auttaa.
Miksi täällä huolehditaan niin kovasti muiden irti päästämisestä. Tämä palstahan on ikävöijille. Se, että tänne käy kirjoittelemassa, tuskin on ihan hirveä synti. Sekin varmasti loppuu aikanaan. Lähes neljä vuotta sitten tapasin hänet. En ole yhtä jaksoisesti joka päivä itkenyt neljää vuotta. Siihen on mahtunut paljon muutakin.
Kokekaa te se elämänne rakkaus ja tulkaa sitten kertomaan miten nips naps tuosta vain päästitte irti.
Ymmärrän olotilasi. Itsekin olen kokenut sen, ettei irti päästäminen ja irti pääseminen ole mikään sormien napsauttamisjuttu.
Itselläni kesti melkein kaksi vuotta siitä, kun ymmärsin ettei minulla ja hänellä ole yhteistä tulevaisuutta, siihen että olin ihan oikeasti käsitellyt ne asiat, hyväksynyt ne ja lakannut kaipaamasta. Aika auttaa, mutta se ottaa aikansa.
Syksyllä 2013 hävisi minunkin syy hymyyn. Monet kerrat tuli tehtyä tikusta asiaa, jotta pääsi jutustelmaan :).