Suomeen ei haluta liikaa työpaikkoja.

Oli_väärä_valinta

SSS haluaa kasvattaa äärioikeiston haluamaa köyhien ja rikkaitten välistä luokkaeroa.
On hauskempaa kuulua "puttepossu-kerhoon", kun muilla menee huomattavan paljon huonommin.
Tästä johtuen SSS ei haluakkaan mitään täystyöllisyyttä Suomeen.
Olisi hyvin helppo poistaa työttömyys, jos siihen olisi tahtotila olemassa, mutta kun sitä juuri ei halutakkaan missään tapauksessa tehdä.
Onhan selvää, että suuryritysten ja työnantajien etua palvelee se, että palkansaajat ovat eri kastissa. Elikkä tekevät orja-palkalla vain nöyrästi töitä.
Voidaan siis teettää työt vain parhaassa työiässä olevilla työntekijöillä.
Ikää kun alkaa kertymään mittariin, niin pannaan vain vaihtoon, niin kuin autojenkin kanssa tehdään, kun vain on riittävän paksu lompakko.
Siitähän seurauksena näkyy sitten Suomessa ennätyksellisen suuri köyhyysrajan alapuolella elävä ikääntyvien ihmisten alati kasvava joukko.
Tämä ilmiöhän on Euroopassakin alkanut olemaan melko yleinen, mutta näyttää nyt saavan erityisesti Suomessa äärioikeiston toimesta ennätyksellisen suuret mittasuhteet.
SSS oli äänestäjiltä siis paha moka, elikkä virhevalinta!
Kiireesti vain vaihtoon.
Ei enää jatkoon!

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

        "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
        Maailman menoa
        739
        9297
      2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

        Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
        Maailman menoa
        374
        8202
      3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
        Maailman menoa
        164
        6053
      4. William ja Sonja Aiello ERO

        Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
        Kotimaiset julkkisjuorut
        54
        2467
      5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

        Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
        Kotimaiset julkkisjuorut
        6
        2167
      6. Se siitä sitten

        Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
        Ikävä
        82
        1799
      7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

        Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
        Kotimaiset julkkisjuorut
        20
        1744
      8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

        Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
        Kotimaiset julkkisjuorut
        9
        1619
      9. Ihastumisesta kertominen

        Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
        Ihastuminen
        92
        1525
      10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

        Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
        Maailman menoa
        441
        1422
      Aihe