Veneily Näsi- ja Pyhäjärven välillä on nykyisin vaivalloista. Uittotunneli on kömpelö.
Tammerkoskesta saisi helposti muokattua parilla sululla toimivan kanavan. Lisäksi tarvitaan tietysti nostosillat Hämeen- ja Satakunnankadulle, mahdollisesti rautatiesiltaankin nostomekanismi. Kekkostien sillathan puretaan joka tapauksessa tunnelin valmistuttua pois.
Kanava kannattaisi tehdä nyt lama-aikaan työllisyystöinä, niin se olisi valmiina nousukautta varten, jolloin veneilyharrastuskin piristyy.
Kanava Tammerkoskeen
4
<50
Vastaukset
- YhtäJärkeväEhdotus
Ei tarvita sulkuja. Tehdään avokanava jolloin samalla Näsijärvi laskee 18 metriä. Siten saadaan sitä rakennusmaata josta tuntuu olevan huutava puute, eikä tarvitse täyttää järveä.
- hintapainetta.koskessa
Sähkölaitoksen sähköä tarvitaan ratikoiden liikuttamiseen. Ratikoiden käytönaikaiset kustannukset nousevat, jos sähkö joudutaan hankkimaan joltain ulkopuoliselta, esim. Carunalta.
- NäinOnNäreet
hintapainetta.koskessa kirjoitti:
Sähkölaitoksen sähköä tarvitaan ratikoiden liikuttamiseen. Ratikoiden käytönaikaiset kustannukset nousevat, jos sähkö joudutaan hankkimaan joltain ulkopuoliselta, esim. Carunalta.
Ratikoiden maksamiseksi sähkölaitos myydään, joten ratikoiden sähkö on joka tapauksessa ostettava ulkopuolisilta.
- ennenraiteita
hintapainetta.koskessa kirjoitti:
Sähkölaitoksen sähköä tarvitaan ratikoiden liikuttamiseen. Ratikoiden käytönaikaiset kustannukset nousevat, jos sähkö joudutaan hankkimaan joltain ulkopuoliselta, esim. Carunalta.
Sähkölaitokselle ei tule edes tappioita, mikäli tyhjennys toteutettaisiin turbiinien kautta. Yksi sulku luultavasti riittää, jos sen tekee patosillan kohdalle. Mutta ehkä Kehräsaaren kohdalle voisi olla syytä tehdä toinen. Kevyenliikenteen siltojahan ei em. paikoissa tarvita, koska vastaavat ylitykset voitaisiin tehdä sulkuporttien päälle.
Tunnelin louhinta lienee jo päättynyt, niin sama jengi ehtisi nyt nakertamaan kanavaa. Sen jälkeen sitten ratikkaprojektin kimppuun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399