Yksi kaverini on päässyt ajamaan itsensä aika pahaan tilanteeseen. Hän on ollut masentunut jo kauan aikaa, lopettanut koulunäynninkin kokonaan. Hän on 19 vuotta nyt, eikä ole vielä peruskouluakaan saanut käytyä loppuun, yhdeksäntänä vuonna tuli stoppi ja hän jäi kotiin potemaan masennusta ja työstämään itseään kuntoon. No, omien sanojensa mukaan hän on päässyt jo tässä henkisten voimavarojen etsinnässä pitkällekin, että hän on jo paremmassa kunnossa kuin mitä oli joskus aikaisemmin. Mutta minusta hän vetäytyy koko ajan vain syvemmälle alhoonsa, hän ei halua matkustella juuri mihinkään vaan pelailee ainoastaan koneellaan pimeässä huoneessa päivät pitkät, tapailee muutamia kavereitaan eikä suostu edes lähtemään luolastaan kuin ainoastaan kävelymatkan päähän.
Kun hänelle puhuu asiasta, hän vain sanoo etten ymmärrä hänen tilannettaan ja hän itse ymmärtää paremmin. Hän oli tässä vähän aikaa sitten (äitinsä passittamana) jossakin ihme nuorten talossa, jonka tarkoitus oli itsenäistää häntä, mutta hän sieltäkin vain lähti päiviksi kotiinsa, pelailemaan sillä iänikuisella tietokoneellaan ja lataamaan kaikenlaista netistä.
Lääkitys hänellä oli, mutta hän lopetti sen itse (ettäs pitikin!) koska katsoi sen olevan turhaa... Peliriippuvainen en usko hänen olevan, hän vain yksinkertaisesti ei koe muuta tekemistä yhtä mielekkääksi. Rakkautta hän kaipaa kovasti, suree sitä koska kukaan ei häntä muka rakasta. Meillä oli ennen jotakin peliä, mutta se loppui aika nopeasti, minä vain pakenin hänen luotaan. Kyllästyin siihen saamattomuuten, ja olen siitä niin pahoillani, ainakin yritän olla. Tahtoisin olla hänen tukenaan, mutta tunnen itseni jotenkin hyödyttömäksi, ei hän minua kuuntele! Olen pitänyt hänelle oikeita luentoja siitä, miten pitäisi ryhdistäytyä, mutta hän ei vain... usko minun tietävän. No, en kai tiedäkään, mutta tahtoisin vain niin kovasti auttaa.
Olen ihan neuvoton, mitä oikein pitäisi tehdä?
Kun hänelle puhuu asiasta, hän vain sanoo etten ymmärrä hänen tilannettaan ja hän itse ymmärtää paremmin. Hän oli tässä vähän aikaa sitten (äitinsä passittamana) jossakin ihme nuorten talossa, jonka tarkoitus oli itsenäistää häntä, mutta hän sieltäkin vain lähti päiviksi kotiinsa, pelailemaan sillä iänikuisella tietokoneellaan ja lataamaan kaikenlaista netistä.
Lääkitys hänellä oli, mutta hän lopetti sen itse (ettäs pitikin!) koska katsoi sen olevan turhaa... Peliriippuvainen en usko hänen olevan, hän vain yksinkertaisesti ei koe muuta tekemistä yhtä mielekkääksi. Rakkautta hän kaipaa kovasti, suree sitä koska kukaan ei häntä muka rakasta. Meillä oli ennen jotakin peliä, mutta se loppui aika nopeasti, minä vain pakenin hänen luotaan. Kyllästyin siihen saamattomuuten, ja olen siitä niin pahoillani, ainakin yritän olla. Tahtoisin olla hänen tukenaan, mutta tunnen itseni jotenkin hyödyttömäksi, ei hän minua kuuntele! Olen pitänyt hänelle oikeita luentoja siitä, miten pitäisi ryhdistäytyä, mutta hän ei vain... usko minun tietävän. No, en kai tiedäkään, mutta tahtoisin vain niin kovasti auttaa.
Olen ihan neuvoton, mitä oikein pitäisi tehdä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
...vastaus ja ratkasu:
"Rakkautta hän kaipaa kovasti, suree sitä koska kukaan ei häntä muka rakasta. Meillä oli ennen jotakin peliä, mutta se loppui aika nopeasti, minä vain pakenin hänen luotaan."
ANNA SILLE!!! johan loppuu pelailemiset ;D (ei muuten ollu vitsi)
Toi on oikeesti vaikeeta!! mut mul on yks kaveri joka masentu tosi pahasti ku se oli 13wee... se viilteli(ei ollu mikään pissis) ajatteli kuolemaa... se vetäyty jotenki sisään päin. mä puhuin sen kaa joka päivä yritin saada sen nauramaan! Ja myös sen jätkä yritti tehä vaikka mitä. yhtenä päivänä se oli himassa ja mä menin sinne... se kävi vessassa ja veti ranteensa auki. silloin mä päätin että toi oli ihan vika juttu mitä se tekee!! ja mä vein sen väkisin hoitoon.. se sai lääkkeet ja alko pikku hiljaa toipumaan. kun se oli täyttäny 15 niin se oli OHI! se ei oo enään masentunu... se on nykyään kihloissa ja ikää sillä on koht 16! sun täytyy vaan yrittää jaksaa auttaa! =)
...vaikeuksia seuraa usein voitto, uskon että myös tällä ystävälläni, kuitenkin tuntuu vain etten jaksaisi auttaa koska koen ettei siitä ole juurikaan hyötyä, hän vain sanoo että tietää minua paremmin oman tilanteensa. Tiedän, että pitäisi jaksaa olla tukena, muttei itsellänikään ole niin kauhean helppoa ja on muutenkin vähän kiireistä tämä elämä, inhimillisenä olentona en vain jostakin syystä jaksa hänen saamattomuuttaan. Ööh, tämä on tosi hankala juttu, ja hei vaan, antaminen on pöhkö idea koska suoraan sanottuna olen jo tehnyt sen ;) eikä se enää onnistu koska nyt seurustelen vakituisesti. No, eikä muutenkaan, tyyppi ei ole mikään ihannemieheni, silti kuitenkin kiva kaveri. Jolla on paha ongelma.