Parjanen tulilinjalla

kresi

Hei, Minun käsitykseni mukaan Viron pojat asensivat urakkansa aivan viime töinään vain putkien hatut. Itse putket ovat olleet jo vaikka kuinka kauan. Turha alkaa hakea syyllisiä tähän asiaan. Terhin katto tipui jo vuosien 20120-11 talvella niin, että sitä peiteltiin lainapeitteillä yms. Ei viron pojista ollut silloin vielä mitään tietoakaan. Minusta on nyt tärkeintä, että saamme talotuulettimen ilmanvaihdot toimimaan. Kannatan kyllä ko. putkien tarkastamista, mutta tuskin niillä niin kiire on, että voimme nyt paneutua Joulun viettoon ja palata asiaan ensi vuoden puolella. Tämä on minun ehdotukseni. Siihen Topin talopalvelun tekemättömiin töihin viitaten saattaisi olla paikallaan, että palaamme niihinkin heti vuoden alkaessa ja käymme kohta kohdalta mitä on tehty ja mistä maksettu ja mitä pitää vielä tehdä. Sen kuitenkin varmaan kaikki ymmärrämme, että syksy oli poikkeuksellisen sateinen, minkä vuoksi kattotöihin ei ollut montaakaan päivää ettei olisi satanut. Kyllä töiden tekeminen silti on ollut minukin mielestäni liian hidasta. Minulla ei ennen Joulua ole mitään mahdollisuuksia nyt keskittyä näihin taloyhtiön tekemättä jääneisiin töihin. Talvi on päällä ja työt ovat nyt hankalia toteuttaa. Ehdotan, että pidämme hallituksen kokouksen heti alkuvuodesta ja kutsumme Topin paikalle kokoukseen. Sopisiko näin?

19

347

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • konkkakin.tuli

      Mitähän vuotta vajakkimme elelee?

      • aino.kakkasuu

        Teksti on laadittu 19.12.2012 ja koskee Rahkolan Puistokartanoa.


      • aino.sossun.elätti
        aino.kakkasuu kirjoitti:

        Teksti on laadittu 19.12.2012 ja koskee Rahkolan Puistokartanoa.

        Prouva on edelleen tiukasti kiinni nykyhetkessä jos
        viiden vuoden viivettä ei lasketa rouvan nuppilääkityksen
        takia


      • Asioista on hyvä keskustella! Parempi myöhään, kun ei milloinkaan!


      • sossuelätti.aino
        RouvaHoikkala kirjoitti:

        Asioista on hyvä keskustella! Parempi myöhään, kun ei milloinkaan!

        Mitääs se asia mielenterveyspotilalle kuuluu?


      • Minua kiinnostaa kaikki asiat, joissa sinä olet mukana!


      • Anonyymi
        RouvaHoikkala kirjoitti:

        Minua kiinnostaa kaikki asiat, joissa sinä olet mukana!

        Niin kiinnostaa minuakin.


    • Anonyymi

      Parjaselle koitui monenlaisia ikävyyksiä, koska hän ei suostunut jakamaan vuodetta taloyhtiöitä edustavan tahon kanssa.

    • Anonyymi

      leipuri kokosi Sivan nurkilta rantapuiston koulun käyneet kela-luuserit joita
      alkoi kutsua rakennusammattilaisiksi

      • Anonyymi

        Parjasta on täysin aiheetonta kutsua leipuriksi. Hän on tekninen isännöitsijä. Talopalvelun henkilökunta koostui rakennusalan huippuosaajista. Heidän taustojaan on hyvin moraalitonta vähätellä!


    • Anonyymi

      Tämä aloitusteksti on poimittu kaapatulta sähköpostitililtä. Pekka kaappasi jarmon tietokoneen ja sai samalla pääsyn sähköposteihin.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2107
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1279
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      29
      1176
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1048
    5. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      149
      906
    6. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      866
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      737
    8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      62
      736
    9. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      61
      706
    10. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      682
    Aihe