Miten on. Olisi tarkoitus kesällä tehdä kylmillään olevaan mökkiin lattia puusta. Kysyisin ei ammattilaisena kuinkas toimisi ? Olen ajatellut tehdä kyseisen lattian mäntylankusta jossa on pontti. Selvieekö aloittelija työstä kun ammattilaiset sanovat että lankut pitäisi olla tosi kuivia? Tulee mieleen että eikö siitä ole enempi haittaa mikäli lankut olisi erittäin kuivia . Erittäin kuivana tehty lankkulattia kun imee varsinkin syksyisin kosteutta ja lankkulattia turpoaa . Eikö lankkujen pitäisi antaa olla mökissä viikon kaksi jotta kosteus tasaantuu mökkiilman suhteen. Hieman ravistuneesta lattiasta ei olisi ongelmaa kun olen ajatellut jonkun vuoden kuluttua maalata lankkulattian betonimaalilla. Mikäli tällöin olisi rakoja niin ne voisi kitata ennen maalausta.
Kylmillään oleva mäkin lattiamateriaali
29
14481
Vastaukset
- jdfhkjsdfkjhfkj
Lankut pitäisi olla ns. mökkikuivaa ei puusepänkuivaa.
- Jokukokkox
Minulla laudat kuivuivat yhden kesän lattialla nurinpäin. Sitten tehtiin niistä niin tiukka lattia kuin pystyttiin. Ei ole ollut mitään ongelmia. Ulkorakannukseen tuli tosi kuivaa lattiatavaraa. Ei mennyt yhtään kasaan kuivattelussa. Siitäkin tehtiin tiukka lattia, ja molemmat ovat olleet ongelmatomia 20 vuotta. Venelakkaa on molemmissa päällä, ja talven kosteudesta mätyyn tulleet painumat oikenevat, koirankynnen raapaisuja myöden.
- Jokukokkox
Piti kirjoittaa että kosteudesta on se hyöty että painumat ja naarmut oikenevat.
- lattiamaakari
puusepänkuivakaan ei ole kuivaa
- Yrittanytta
Tein mökkiimme lattiat ,toiseen uusin vanhan rakoja täynnä olleen ja toiseen suoraan saamieni ohjeiden mukaan.
Minulla oli vaatimuksena mökkeihimme, jotka ovat pitkiä aikoja kylmillään, saada lattiat joihinj ei vuosienkaan saatossa tule rakoja.
Asiasta löinkin vedon naapurimme kanssa kun hän ei uskonut saamieni ohjeiden toimivuuteen. Voitin vedon. Lattioissa ei vieläkään, yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen, ole minkäänlaisia lautojen välisiä rakoja. Pinta on yhteneväinen uretaan venelakalla loppukäsiteltynä. Lattia on reunoista erossa seinistä jonka raon lattialista juuri ja juuri peittää.
Lattian teko on tosiaan työläs ja hidas projekti. Sen voi tehdä suurella innostuksella itselle mutta toiselle tehtynä on se niin kallis ettei kukaan suostu sitä niin paljon maksamaan.
Lattialaudat on syytä olla 2" paksuista höylättyjä leveys oli mulla noin 3-4cm.
Jos mukana on kuivatuksen jälkeisiä kieroutuneita lautoja on se paljon työtä hidastava asia. Mänty sopii hyvin sitä se mullakin on.
Lattialaudat oli ylivuotisia ilmakuivia höyläykseen mennessä. Sen jälkeen niitä kuivasin harvassa pinossa lämpöisessä kerrostalon autotallissa syksystä kevät talvelle kunnes neuvonantajani antama kosteusmittaus näytti hänen antamia kuivuus arvoja.
Työmaalle veinne kevättalvella kovassa pakkasessa henkilöauton perävaunulla muoviin käärittynä viikonlopun asennusta varten tarvittavan määrän.
Koolauksen päälle (koolaus 30-40cm välein.) levitin paksun rakennusmuovin.
Ensimmäisen laudan kiinnitin huolellisesti väliaikaisia seinätukia hyväksi käyttäen. Ensimmäisestä laudasta poistin urospuntin. Seuraavat attialaudat kiinnitin puntista jokaiseen koolinkiin. Kiinnitys tapahtui vasta kun olin kiinnityskohtaan saanut puristus paineen ns. hakasilla ja kiilalla. Käytin myös mekaanista autotunkkia useimmassa paikassa riittävän puristuspaineen aikaan saamiseksi. Näin etenin varmistaen kiinnityskohdan riittävän puristuspaineen kohdistumisen edelliseen lautaan.
Kun koko lattiapinta oli tehty suoritin lattian lautojen välisten epätasaisuuksien poiston tasohiomakoneella ja/tai taso höylällä.
Puhdistin pinnan lakaisemalla ja nihkeällä lattialuutulla.
Seuraavana viikonloppuna (noin touko-kesäkuussa) levitin Uretaani venelakkaa kaatamalla sitä paljon purkista lattialle ja lastalla levittäen. Tämän käsittelyn suoritin vähintään kahdesti . Käsittelyjen väli oli yli viikon lämpötilasta johtuen. Edellinen lakkaus tulee olla kokonaan tartumaton eli kuiva.
Jorma Töyrylä
P.0400845203 - lattiootateheny
Yrittanytta kirjoitti:

P.0400845203"Lattialaudat on syytä olla 2" paksusta höylättyjä leveys oli mulla noin 3-4cm."???
Mitähän tavaraa tuo on, laudan leveys on pienempi kuin paksuus? Tuota 2tuumaisesta höylättyä ei vain sahoilta ja puutavaraliikkeista saa kuin tilaamalla jos silloinkaan, normaali paksuus on 28mm, tosin tuolla koolausvälillä nyt kestää jo päre kun päre. "Ensimmäisestä laudasta poistin urospuntin"? Miksi ihmeessä? Et sunkaan tehnyt lattiaa "väärinpäin" eli naaraspontti edellä.
Lautalattiaan nyt kertakaikkiaan tulee kosteudenvaihtelusta rakoja, se on luonnonlaki, joten miksi niistä raoista stressata. Joo lautojen mitat ohjeellisia koska en muista niitä tarkkaan ja kohteelle matkaa paljon. Viesti on kuitenkin että tavara paksua ja kapeaa.
Tosiaan urospuntin poistinkin vasta viimelaudasta ja joiltainkohdin enemmänkin .
Alku tosiaan oli naaraspuntin poisto jotta rako joka seinänväliin jätin on kuormitusta kestävä alusta laudan, sekä kiinnitysnaulan suoraan päältä lyötynä joka osin jää lattialistan taa ja kitataan omalla purusta ja lattialakasta tehdyllä kitillä.
On aikaa paljon kun ammattimiehen ohjeita noudattaen sen työn tei on aina mahdollista tulla em. muistivirheitä.
Myös kuivaukseen, arvojen saavuttamiseksi, jouduin käyttämään lisäksi useita vuorokausia, pätkittäin käyttäen, sähkölämmittimiä.
Jorma- timpermanninaikäs
Höylätavarassa on PONTTI, housuissa on PUNTTI/ Punttu
- Anonyymi
Kylmään mökkiin kannattaa laittaa painekyllästetty lauta lattia ja sen voi hyvin maalata eboxy tai muovi maalilla ennen kuin laudat ehtii kuivua
- alotavaan
Helppoo kun heinänteko, joka oli kyllä aikanaa aika veemäistä hommaa.. Osta hyvät polvisuojat. Ja lattia naputellaan talvella, niin säilyy tavara kuvempana. Pontista ruuveilla kiinni, niin pysyy. Itse laitoin alimmaksi kerroksen halutulla värillä värjättyä kiiltävää venelakkaaja sitten sihen päälle kirkkaan puolihimmeän lakan, vai oliko kaksi kerrosta.. Tällä tapaa naarmut ei mene värikerrokseen niin helposti. Ja ns. mökkikuivaa oli ja hyvin pelittää. Itellä oli toinen lattianteko, mutta ei se ensimmänenkään ruudinkeksimistä ollut.
Minä tein kylmillään talvet olevaan mökkiini uudet lattiat siten, että naulasin niskojen alareunaan tiheää (0,5 cm:n tersäverkkoa ettei hiiret ja muuta jykertäjät pääse mökkiin sisälle) noin tuuman kokoiset listat joiden päälle laitoin pienillä nautoilla laudat ja lautojen päälle tervapaperia ja sitten noin 15 sentin vahvuudella vuorivillaa ja päälle taas tervapaperia ja sitten naulasin tavallisesta 1,5 tuuman laudasta lattian. Annoin kuivua ja sopeutua mökin sisäilmaan. Keväällä kun ilmat lämpeni, maalasin lattian venalakalla ja hyvä tulos tuli.
Minulta kysyi yksi naapurimökkiläinen mistä olen saanut opin ja tiedot lattian tekemiseen. Sanoin : Olen kiinteistön hoidon teknikko ja siellä tekussa opetettiin tekemään hyvä lattia.
Aikaahan siinä kuluu mutta tulos palkitsi työn tekemisen.
SUOSITTELEN KAIKILLE JOILLA ON TALVET KYLMILLÄÄN OLEVA MÖKKI !- MäntyLakattu
No minulla omakotitalossa yläkerrassa mäntylattia. Kesällä lankut tiiviisti kiinni toisissaan ja talvella pienehköjä rakoja.
Eli kesällä ilmankosteus tiivistää ja talvella kun ilma kuivempaa tulee pieniä rakoja lankkujen kuivuessa.
Luonnollisesti huoneistossa lämmitys.
Mökillä julkisen tilan laminaatti on säilynyt hyvin. Mökki on kylmä talvella. - Oltsähullu
Betonimaalia lautalattiaan?
- Oltsähullullulle
kyllä,betonimaali on erinomainen kulutusta kestävä kovapintainen maali,ja käy erinomaisesti myös puulattiaan!
- KallionorppaN
hohohoo.. insinööri pyörähti haudassaan ton lopun osalta.. ei ennen vanhaan kaan ole niitä rakosia tukittu. puulattian pitää saada hengittää.
- juueihei
Juu ei kittiä. Halkeillut kitti ei ole mikään silmänilo.
- tsernopili
Kylmän mökin lattian kattoon on ihan masteli.
- remonttireino
tee lattia nelos nelosesta se kestää penkoneiden ja perämoottoreiden painon kun niitä korjataan
- kirvesmies40v
Täytyy ne lankut olla kuivia mutta se maapohja pitää tehdä kunnolla. Itse tein niin että laitoin ensin soraa 10 cm, sitten laitoin sellaisen eristyskankaan, sitten laitoin soraa ja sitten leka soraa niin että leka soran ja sen päällys lankun väliin jäi 5 cm ilma ja tuuletusrako. On hyvin toiminyt 6 vuotta eika lankut ole yhtään liikkuneet eikä turvonneet ja ihan kuivana pysyneet. Tee se itse mieskin pystyy siihen. minullase lattialankku oli 3cm paksua pontttilankkua ja mäntyä.
- Jokukokkox
Mikä idea sillä eristyskankaalla sorakerrosten välissä on.
- hirvesmies46
Outo ratkaisu, enpä ole ennen kuullu? Soraa eristeeksi lattialankkujen alle?? Eli huoneessa maapohja ja siihen koolattu lattia päälle, vai miten? Saako tuollaisen oikeasti tehdä ja jos saakin niin miksi ihmeessä tekisi?
- Jokukokkox
Kesäkäytössä ei juuri eristeitä tarvitse. Talvella on eri juttu. Tai sitten juttu on provo. Eihän talon alla suodatinkangasta tarvita. Jotkut kuulemma vetävät muovin soran päälle. Sillä torjutaan jotakin maasta tulevaa. En tosin muista mitä.
- PenaalinTerävinKynä
"Miten on. Olisi tarkoitus kesällä tehdä kylmillään olevaan mökkiin lattia puusta."
Kuinka korkealla mökkisi on? Eikö olisi turvallisempaa vuokrata kunnon rakennustelineet? - remppamies--
Sehän riippuu vähän sen mökin maapohjasta millainen se on. Itse remontoin piharakennuksen ja lattiaan laitin ensin myös soraa, soran päälle sellainen eristyskangas ja sitten lekasoraa ja sitten lankut 50 millin höylättyä mänty lankkua. Vieläkin on kuin uusi ja kuivana on pysynyt. Kai mökkiin voi samalla lailla tehdä.
- Pentti-----
En usko sinun laittaneen lekasoran päälle höylättyä lankkua. Selostapa vähän tarkemmin se rakenne.
- remppamies--
Ei mua kiinnosta uskotko. Lekasoran ja lankkujen välissä on tuuletus rako että ne ei ole kiinni toisissaan. Kuivana pysynyt jo monta vuotta ja lattia kuin uusi.
- Pentti-----
remppamies-- kirjoitti:
Ei mua kiinnosta uskotko. Lekasoran ja lankkujen välissä on tuuletus rako että ne ei ole kiinni toisissaan. Kuivana pysynyt jo monta vuotta ja lattia kuin uusi.
Kiitos tarkennuksesta. Et tosiaan laittanut lekasoran päälle lankkuja. Tekemäsi rakenne toimii hyvin.
- Kelohonkainen
Kunnon kuivasta lakusta tehty lankkulattia mökissä saunassa Parkettilakka päällä kestänyt yli kolmekymmentä vuotta eikä rakoja
- turhakai
mainita ettet ikinä asuisi sellaisessa
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti8413434Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2322430Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori771996Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?
Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks141825- 991528
Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta
Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav1821450Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos241326- 541186
Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_2231165- 311085