JASSUN MUODONMUUTOS!

Titityyttyyt

Olen muuttunut ihminen. Muutama viime kuukausi on muuttanut minua ihan uskomattoman paljon. Ja todella paljon parempaan. Uskon siihen, että rakkaus voi tehdä ihmeitä. Kirjoitankin nyt siitä, miten kaikki tapahtunut on vaikuttanut minuun, ihmisenä.

Avioliitossani Denniksen kanssa jaoin kaikki yhteiset hetkemme ja asiamme julkisuuteen, blogieni kautta. Muutamissa yhteiskuvissa ja joidenkin asioiden kirjoittamisessa/kertomisessa ei ole mitään pahaa, eikä yhteishaastatteluissakaan, mutta sen enempään en enää alkaisi. Mikä omituisinta, olen tajunnut, etten kunnioittanut tai arvostanut aviomiestäni ikinä tarpeeksi. Nykyistä miesystävääni kunnioitan ja se on ehkä suurin minussa tapahtunut muutos. En ikinä lähtisi puhumaan hänen henkilökohtaisista asioistaan tai meidän kahden välisistä ja intiimeistä jutuista. Ne asiat ovat yksityisiä ja ei, hän ei ole pyytänyt sitä, vaan haluan itse olla ja elää niin hänen kanssaan.

En anna minkään tai kenenkään pilata tätä parisuhdetta, mukaan lukien itseni… ;) Hän on parasta, mitä minulle on tapahtunut. Ikinä. En ole koskaan ennen arvostanut kunnolla ketään, kenen kanssa olen ollut. Sen sijaan olen ottanut kaikki aina hieman kertakäyttötavaroina – jonkun aikaa ovat olleet ihan jees ja sen jälkeen heidät on halunnut laittaa vaihtoon. Siksi en ole koskaan nähnyt vaivaa minkään suhteeni eteen. Ja todellakin, tuo kaikki on täysin toisin nykyisen kumppanini kanssa.

On hieno tunne huomata muutos itsessään, parempaan. Rennompaan, välittävämpään, ystävällisempään ja rakastavampaan ihmiseen. Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia ja aikuistua. Minunkaan.

171

468

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kjhkjgjgkjkj

      Rakkaus on tehnyt Jassulle ihmeitä: hän ei enää puhu julkisesti sänkypuuhistaan. On ilmeisesti huonossa parisuhteessa, kuten kaikki muutkin jotka ei haluu tietää Jassun ja ukkonsa seksihommista yhtään mitään.

      "En ole koskaan ennen arvostanut kunnolla ketään, kenen kanssa olen ollut. Sen sijaan olen ottanut kaikki aina hieman kertakäyttötavaroina.. "

      Jassu on tajunut että ikää on jo sen verran ettei uuden miehen iskeminen onnistukaan tuost vaan, nytkin meni 3,5 vuotta ennen kuin papsun sai kiertoon.

    • ding.dong

      Miksi sellaisen ihmisen kanssa ylipäätään pitää olla jota ei arvosta pätkääkään? Ai niin, kun pitää olla joku kun ei itsenäiseen elämään pysty.

      • 212ass

        tuota avautumista isompaa todistetta ei tarvita siihen, että Jasmin käy lukaisemassa näitä juoruja. Olisi vain aikaisemmin ottanut opikseen, tai eihän tuo oppi kauan päässä pysy.

    • papatvaihtoon

      Vastenmielinen eukko... miten kehtaa mainostaa tuota kamaluuttaan? Jos olettaa, että häntä ihaillaan nyt, on väärässä.

    • Tosi.On

      Oliko toi ilmoitus ettei enää kerro julkisesti intiimiasioistaan nyt blogin arvoinen? Kukaan ei oo Jassun seksielämästä pyytänyt saada koskaan tietää yhtään mitään eikä olis nytkään perään huudellut. Se kai on ihan oikeesti niin PA että ei muuta voi kun pysyy neljän seinän sisällä eikä Riku kuljettele sitä yhtään missään. Pappa-parkaa juoksutettiin milloin minnekin retkelle joka viikko ja sitten ei edes arvostusta saanut ja kaiken lisäksi vielä paskan tylsääkin oli koko ajan. Kuinkahan kauan tota onnen auvoa nyt tällä kertaa riittää takapihan patiolla. Vähä pahaa pelkään et ku tulee Australian talvi, sateista ja pilvistä eikä aurinkotuolissa voi lojuu enää aamusta iltaan, niin kunnioitus tätäkin rikua kohtaan loppuu yhtä äkkiä kuin se alkoikin.

      • voipappaavoivoi

        Oli se ilmoitus intiimiaisioistaan aivan paikallaan, niin soisi loppuvat kaikki nips naps kyselytkin. Mikä papasta nyt pappaparan on tehnyt? Sääliä näkyy saavan yllin kyllin sen jälkeen, kun Jassu sen jätti. Aiemmin herjattiin mitä rumimmin maan rakoon. On tää sitten kaksinaamaista touhua.

      • PäivittelyäKerrakseen
        voipappaavoivoi kirjoitti:

        Oli se ilmoitus intiimiaisioistaan aivan paikallaan, niin soisi loppuvat kaikki nips naps kyselytkin. Mikä papasta nyt pappaparan on tehnyt? Sääliä näkyy saavan yllin kyllin sen jälkeen, kun Jassu sen jätti. Aiemmin herjattiin mitä rumimmin maan rakoon. On tää sitten kaksinaamaista touhua.

        Ja voi herranjee!

    • ristinollaa

      -- Hän on parasta, mitä minulle on tapahtunut. Ikinä.

      Samalla lailla papsustakin kirjoitettiin silloin aikoinaan kun Jassun lempi leiskui ja rakkaus roihus. Ilmeisesti silloin ei vielä ollut tylsää.

      Pohjustetaanko tässä nyt tulevaa eroa? Että vaikka kuinka muutuin, rakastin ja kunnioitin, niin aussi petti enkä petturin kanssa voi elää enkä antaa anteeksi ja siksi palaan mummonmökkiin. Ruman eron jälkeen ei kehtaa rehellisesti kertoo et on pelkkä tuuliviiri joka kevytmielisesti juoksee joka miehen perässä ja ihan lennosta lähtee niiden matkaan. Hohhoijaa, eipä mitään uutta.

      • eikömukavoi

        Kyllähän se paras voi aina parantua paremmaksi.

      • ukonsiivellä

        kivaa on loikoa ukon kustannuksella aussilassa.....hohoijaa

    • Kenguruloikkaaja

      Hah hah! Ei koira karvoistaan mihinkään pääse eikä Jasminkaan sairaudestaan. Nyt on menossa maaninen vaihe ja kaikki on niin ihkua ettää. Narsisti ei pääse nahkoistaan. Rikun vanhemmat ja muut sukulaiset huomaavat saman, minkä Denunkin sukulaiset huomasivat. Jasmin ei ole terve.

      Seuraavaksi Jasmin hankkiutuu raskaaksi, koska hänhän on muuttunut nainen ja lapsen avulla hän voi kiristää Rikun naimisiin.

      • Titityyttyyt

        Ja loppujen lopuksi kuitenkin päätyy mummonmökkiin kakaransa kanssa, jonka Helka hoitaa ja Jassu riekkuu ravintoloissa etsien elämänsä rakkautta.

      • traditiojatkuu
        Titityyttyyt kirjoitti:

        Ja loppujen lopuksi kuitenkin päätyy mummonmökkiin kakaransa kanssa, jonka Helka hoitaa ja Jassu riekkuu ravintoloissa etsien elämänsä rakkautta.

        Niihän se teki Helkakin, riekkui aikansa miesten perässä, sai intianihmeen ja tuli häntä koipien välissä mammansa helmoihin. Perinne jatkuu... tämä kai traditio Mäntylän hame väellä vuosikymmenestä toiseen.

    • eurotjakoon

      Toivottavasti nyt tajuaa hakeutua töihin tai koulutukseen, kunnioitukseen kuuluu myös molempien tuoda rahaa yhteistalouteen eikä vain laiskana, työtävieroksuvana kärkkyä kumppanin rahapussia. Jää nähtäväksi, epäilen suuresti ettei tuolla aivokapasiteetilla keulita.

      • tporipewoirwr

        Vaikka itse väittää ajattelevansa englanniksi, niin opiskelut ei taida kuitenkaan sillä kielellä sujua, kuten ei suomeksikaan ja mitähän se opiskelis? Jonkun käsityöläisammatin? Kosmetologi, kampaaja, hieroja, jalkahoitaja? Vai tulisko siitä peräti ammattimeikkaaja yhden kuukauden kurssilla kuten kuuden ällän ylioppilaastakin.

      • menkäästöihin
        tporipewoirwr kirjoitti:

        Vaikka itse väittää ajattelevansa englanniksi, niin opiskelut ei taida kuitenkaan sillä kielellä sujua, kuten ei suomeksikaan ja mitähän se opiskelis? Jonkun käsityöläisammatin? Kosmetologi, kampaaja, hieroja, jalkahoitaja? Vai tulisko siitä peräti ammattimeikkaaja yhden kuukauden kurssilla kuten kuuden ällän ylioppilaastakin.

        Täällä näitä ammattitaitoisia yhteiskunnan elättejä on päivät pitkät arvostelemassa aikansa kuluksi muita.

      • Typeryys.Huipussaan
        menkäästöihin kirjoitti:

        Täällä näitä ammattitaitoisia yhteiskunnan elättejä on päivät pitkät arvostelemassa aikansa kuluksi muita.

        Missäs sinä sitten oot? Töissä vai? Vaiko yhteiskunnan elättinä, kun täällä keskellä päivää kirjoittelet?

        Mulla ei ainakaan ole töissäni aikaa arvioida muiden palstalaisten sosiaalista statusta. Ei sulle oo sit tullu mieleen, että kaikki ei tee hommia kahdeksasta neljään? Joku voi olla jopa lomalla tai vaikka eläkkeellä.

      • tghghgh
        menkäästöihin kirjoitti:

        Täällä näitä ammattitaitoisia yhteiskunnan elättejä on päivät pitkät arvostelemassa aikansa kuluksi muita.

        Mitäs se sulle kuuluu ja liittyy kotimaisiin julkkiksiin?????

    • hyväRiku

      Riku on näköjään tehnyt nyt Jassulle selväksi että naisen paikka on nyrkin ja hellan välissä ...

      • näköjäänmitä

        Misä tällainen tulee ilmi?

    • hyviäuutisiako

      Hienoa, nyt kun tajuaisi todellakin pitää suunsa kiinni sekä Rikun että omista yksityisasioistaan.

      Ongelma vaan on siinä, että mahdollisten kengurutatskojen, oman onnellisuuden sekä oman vasemman profiilin julkistaminen ei myy.

      Mielenkiintoa tätä kohukaunotarta ja moniosaajaa kohtaan on vain silloin, kun se läväyttää kaiken tiskiin ja tämän Zääs tietää itsekin.

    • EiKestäKommentteja

      luin aamulla tuon postauksen ja mielestäni siellä oli 1 kommentti.
      siis kommenttien poisto jatkuu edelleenkin.
      ei suorapuheisuus taidakkaan olla hyvä asia.

    • tyhjäätäynnä

      Tyrkky kirjoittaa, ettei enää tyrkytä. Wohoo!
      Sisältököyhältähän tuo elo kieltämättä vaikuttaakin.

    • Voikoturhempaaolla

      Kun rakkaus Rikuun loppuu ja elämä Perthissä muuttuu paskaksi, niin säilyykö Jassun muutos? Vai haukkuuko se Rikun ja paljastaa Rikun surkeeksi rakastajaksi? Suorapuheisuus ja rehellisyys kun ovat Jassun hyve. Tai olivat, nyt muuttuneena naisena se aikookin pitää suunsa tiukasti supussa. Nyt ei sitten saada tietää haluaako Riku Jassua kuinka monta kertaa viikossa ja antaako Jassu vai pitääkö tehdä nipsnapsit, käytetäänkö käsirautoja ja mummoliivejä, onko kummallakin oma peitto ja onko Riku rietas rakastaja. Mistä ihmeestä se aikoo tulevaisuudessa blogeissaan kirjoittaa ellei sitten Rikusta, papsuhan oli se blogien suola? Kun Ausseissa ei edes missään koskaan käydä. Tolla tyylillä jos aikoo jatkaa niin seiska pullauttaa kohta perheestään ulos ja Jassu voi yrittää hakee Martta-lehteen bloggamaan.

      • mielikuvitusliikkuu

        Eihän Jassun tarvi kirjoittaa oikeastaan mitään ihmeitä, sillä palstalla väännetään kaikki hänen kertomansa monelle mutkalle, sekä sepitellään valmiiksi tulevat tapahtumat. Niitä sitten ruoditaan jokaiselle sopivaan muotoon.

      • Lapsellisgta.elämää
        mielikuvitusliikkuu kirjoitti:

        Se onkin osa tätä vitsiä nimeltä jasmin mäntylä.

      • Pakon.sanelemaa
        mielikuvitusliikkuu kirjoitti:

        Eihän Jassun tarvi kirjoittaa oikeastaan mitään ihmeitä, sillä palstalla väännetään kaikki hänen kertomansa monelle mutkalle, sekä sepitellään valmiiksi tulevat tapahtumat. Niitä sitten ruoditaan jokaiselle sopivaan muotoon.

        Ja sitten on niitä jotka kritiikittä uskoo kaiken mitä Jassu vuodattaa - ja vielä puolustavat. Ja vielä yrittävät kettuilla niille jotka ajattelevat eri tavalla. Ja vielä harrastavat tätä vuodesta toiseen.

    • jasmiinintuoksu

      Ni on Omaa naamaa rakastetaan Rikuakin enemmän. Ketä kiinnostavat jatkossa Jassun blogitkaan, joten voipi sulkea senkin samantein, jää vain nekin roposet saamatta. Jokin diili Jassun ja Rikun välillä on julkisuuden suhteen , ehtona Aussissa loisimiseen. Jassua pidetään kuin piilossa,ettei aiheuta ongelmia Rikun bisneksille. Oisko Helga lukenut lakia, ettei ryssi tilaisuutta, sillä seuraavaa uhria voi olla vaikea löytää. Missä muuten Karvinen on, kun ei ole sitäkään näkynyt...

      • h22o2

        Karvinen on.....???

      • JassunSeuraneiti
        h22o2 kirjoitti:

        Karvinen on.....???

        No mikähän se Karvinen nyt ois? Keltaraidallinen kissa se ennen ainakin on ollut.

    • satutäti

      Kun Jassu tapasi Rikun , kuvia sateli Saksan maalta ja tarinaa piisasi Aussiin asti Luvattiin pitää instaa yllä entiseen malliin ja saada seurata Jassun elämää. Nyt on tullut stoppi. Seepra ei pääse raidoistaan. Jasmin varmasti tietää mitä palstoilla ollaan hänestä mieltä ja paskaa on lentänyt joka puolelta. Kaikki ei ole nyt sitä mitä Jasmin sanoo olevan.

      • kuullaan.myöhemmin.lisää

        Eihän Jassun jutut koskaan pidä paikkaansa todellisuuden kanssa ja sen lisäks vielä woohottaa kaikenlaisista tulevista jutuista, joista muka kuullaan myöhemmin lisää. No, kertaakaan ei oo kyllä kuultu yhtään mitään.

      • kaikentietävät
        kuullaan.myöhemmin.lisää kirjoitti:

        Eihän Jassun jutut koskaan pidä paikkaansa todellisuuden kanssa ja sen lisäks vielä woohottaa kaikenlaisista tulevista jutuista, joista muka kuullaan myöhemmin lisää. No, kertaakaan ei oo kyllä kuultu yhtään mitään.

        Tehän niihin tuleviin juttuihin juonen keksitte. Ei niista tarvi Jassun mitään postata.

      • pimeyttäsi.julistat
        kaikentietävät kirjoitti:

        Tehän niihin tuleviin juttuihin juonen keksitte. Ei niista tarvi Jassun mitään postata.

        No mitäs sinä sitten täällä teet?

    • HuvittavaSuhde

      Jassua ei pätkääkään hutsi palata peräkylille mummonmökkiin, siksi kelpas varaton eläkeläisukkokin että pääsi sieltä pois. Nyt on parii astetta parempi saalis verkossa, joten täytyy yrittää vielä tiukemmin pitää siitä kiinni. Jassulle oli varmaan kova kolaus kun kesti kolmisen vuotta saada uusi mies ja papsu kiertoon, useampi skotti pääsi karkuun eikä flirttaillut tehonneet Borootissakaan.

      Mutta joo, tarkasti sitä pidetään piilossa, jopa niin piilossa on että biitsejäkin käydään vaan iltasella kuvaamassa auton ikkunasta...Muuten saa tää rahaton housewife viettää päivänsä tilapäismajoituksen aurinkotuolissa. Jösses, itse turhautuisin kuoliaaksi!

      • aivanturhautunut

        Eli sinua sitten HARMITTAA kun et tiedä enempää Jassun elämisestä.

    • woohoohoo

      Muuttunut parempaan, siis mitä?

      - Pettänyt aviomiestään.
      - Aloittanut uuden suhteen vaikka avioeroprosessi on vielä vireillä.
      - Ei ole työtä
      - Ei ole opiskelupaikkaa

      Mikä asia on siis muuttunut ja millä tavalla?

      Ainoa muutos taitaa olla uusi kaukosuhde.

    • Oma.elämäNI

      Koskahan alkaa woohotukset poliittisesta urasta, PR- ja mallintöistä, hyväntekeväisyysjutuista ja omasta elämästä Ausseissa? Joista mistään ei tietenkään tuu mitään. Eikös se ollut ainakin ekan vuoden papsunkin kanssa tyytyväinen kotirouva, jolle ei olis tullut mieleenkään minkäänlainen toiminta kodin ulkopuolella.

    • paluulippu

      Riku testaa Jasminia pari kuukautta ja siinä ajassa Jassu on koettu ja nähty. Ellei tyhjäntoimittaja tee muuta kuin luovaa ajatustyötä, niin seuraavaa Aussin reissua saakin odottaa, omasta erinomaisuudestaan huolimatta. Sitten sitä juttua taas Oulusta riittää entiseen malliin.

    • uskomatontasontaa

      Ei millään uskoisi noita kirjoituksia aikuisen kirjoittamaksi. On aivan kuin 15vee teinityttö haavemaailmassaan. Ei osaa edes hävetä ilotyttönä olemistaan! Huonososti tuossa käy, se on varma, ja syy on taas jonkun muun, kuin pipipää itsensä!

      • "Ei osaa edes hävetä ilotyttönä olemistaan! "

        Mistä tiedät, että Jasmin on ilotyttönä Ausseissa?

    • Ihan.paska.loma

      "Avioliitossani Denniksen kanssa jaoin kaikki yhteiset hetkemme ja asiamme julkisuuteen, blogieni kautta. "

      Nyt ei sitten aussin kanssa aio tehdä samaa. No, ei varmaan kun ei oo mitään jakamista. Kun mitään ei tehdä yhdessä eikä missään käydä. Sängyssäkin aika hiljaista kun siitäkin vaietaan.

      • väännellään

        Se onkin parempi niin, ettei teille kerro kaikkea ruodittavaksi. Kaikki kirjoittamansa on kuitenkin mielestänne valetta ja käännätte puheen nurin niskoin.

      • Jassu.itse.syyllinen
        väännellään kirjoitti:

        Se onkin parempi niin, ettei teille kerro kaikkea ruodittavaksi. Kaikki kirjoittamansa on kuitenkin mielestänne valetta ja käännätte puheen nurin niskoin.

        Jassun omat teot ne blogikirjoitukset kääntää nurin niskoin.

      • annaesimerkki
        Jassu.itse.syyllinen kirjoitti:

        Jassun omat teot ne blogikirjoitukset kääntää nurin niskoin.

        Mitä se on tehnyt toisin, kuin on kirjoittanut?

      • valehtelevagoljatti
        annaesimerkki kirjoitti:

        Mitä se on tehnyt toisin, kuin on kirjoittanut?

        esmes pettänyt aviomiestään vaikka piti olla niin rehellinen ja uskollinen, sen kai luvannut myös vihkivalassaankin joka tehtiin peräti kahdessa maassa. Eli neki oli tämän toopen satuja vain.

      • vapaamenemään
        valehtelevagoljatti kirjoitti:

        esmes pettänyt aviomiestään vaikka piti olla niin rehellinen ja uskollinen, sen kai luvannut myös vihkivalassaankin joka tehtiin peräti kahdessa maassa. Eli neki oli tämän toopen satuja vain.

        Kenen kanssa ja milloin Jassu petti papsukaista? Hehän sopivat erosta jouluna.

      • ekkönätiiä
        vapaamenemään kirjoitti:

        Kenen kanssa ja milloin Jassu petti papsukaista? Hehän sopivat erosta jouluna.

        Skottilohen ja tämän R.n kanssa ainakin. Jäi jouluna rysän päältä kiinni siks papsukka läks britteihin ja jätti köyhäntorpan nakun.

      • ajatustentasolla
        ekkönätiiä kirjoitti:

        Skottilohen ja tämän R.n kanssa ainakin. Jäi jouluna rysän päältä kiinni siks papsukka läks britteihin ja jätti köyhäntorpan nakun.

        Onko tekstailu pettämistä? Ero oli papsukan kanssa sovittu ja Jassu lähti sen jäkeen Rikun mukaan.

      • ghghqw
        vapaamenemään kirjoitti:

        Kenen kanssa ja milloin Jassu petti papsukaista? Hehän sopivat erosta jouluna.

        Jasmin tuli Rikun Kanssa Ouluun 1.12, meinaatko, että he tyytyivät kädestä pitämään yli 3viikkoa, kun Dennis oli kotonaan enkuissa.

      • vakivalittaja
        väännellään kirjoitti:

        Se onkin parempi niin, ettei teille kerro kaikkea ruodittavaksi. Kaikki kirjoittamansa on kuitenkin mielestänne valetta ja käännätte puheen nurin niskoin.

        Edelleen: miksi sinä tänne sitten tulet?

      • käytä.järkeäsi
        ajatustentasolla kirjoitti:

        Onko tekstailu pettämistä? Ero oli papsukan kanssa sovittu ja Jassu lähti sen jäkeen Rikun mukaan.

        Eikös skotti saanut työstään potkut "tekstailun" takia? Näinkö sinä aikuisten oikeasti uskot? Harmillisinta, että toisen osapuolen totuutta ei näissä Jassun jorinoissa koskaan kerrota.

    • jassulle.potkut

      Onko seiska lopettamassa koko blogiosion? Eihän sinne kirjoittelekaan enää kukaan muu kuin Jassu.

      • kaltaisilleenkirjoittaa

        Vai olisiko niin, ettei kukaan muu kiinnosta alakulttuurissa.

    • ding.dong

      OMG! Papsuhan on edelleenkin Jassun blogien sisältö! Riku on niin tylsä , kuvissakin ihan seipän niellyt ettei yhteiselosta sen kans oo mitään kirjoittamista.

      • HauskaJuttu

        Joo. Vähintäänkin joka toisessa blogissa on mainittu Dennis Bramley ja niin kai myös tulevaisuudessakin. Jännittävä ja monipuolinen mies, Jassu ei voi unohtaa aviomies nro kahta sitten millään. Jatkuvasti kaikertaa mielessä.

      • lökjhkg

        Voisihan Jasmin aikuisten oikeasti hävetä ja katua tekemisiään. Sieltä se muutos lähtisi, muuten tuo teksti on sanoja sanojen jatkona. Varmaan ystävät ja kylänmiehet pitävät itseään pellenä hääonnitteluineen, jotka on kaiken kansan naurettavana rouvan fasessa.

      • lökjhkg kirjoitti:

        Mistä sä tiedät, etteikö Jasmin kadu tekojaan, jos siis edes mitään kaduttavaa on? Pitäisikö sen avautua sulle ja madella maassa sun edessäsi? Sekö teille juoruämmille riittäis? Voin sanoa jo valmiiksi, että ei riittäisi.

        Oletko jokin rippipappi? Miksi vain sellainen "katuminen" on juoruämmien mielestä ainoastaan oikein, että julkisesti anellaan armoa ja anteeksiantoa juoruämmiltä? Mitä anteeksipyydettävää Jasminilla on teiltä Sentraali-Santroilta? Ette te voi oikeesti tietää, jotta onko hän pyytänyt anteeksi, jos on tuntenut pahoittaneensa jonkun mielen. Vaikka Jasmin pyytäisi blogissaan anteeksi töppäilyjään, niin te juoruämmät huutaisitte, että "ei se ollut tosissaan, ei se tarkoittanut oikeesti pyytää anteeksi, jne. jne.".

        Älä nyt oikeesti kuvittele itsestäsi liikoja.

      • puutarhatonnttu
        HauskaJuttu kirjoitti:

        Joo. Vähintäänkin joka toisessa blogissa on mainittu Dennis Bramley ja niin kai myös tulevaisuudessakin. Jännittävä ja monipuolinen mies, Jassu ei voi unohtaa aviomies nro kahta sitten millään. Jatkuvasti kaikertaa mielessä.

        Mikä ihme siinä on, ettette voi hyväksyä Jassun eroa enkun papasta?

      • otajärkikäteen
        lökjhkg kirjoitti:

        Voisihan Jasmin aikuisten oikeasti hävetä ja katua tekemisiään. Sieltä se muutos lähtisi, muuten tuo teksti on sanoja sanojen jatkona. Varmaan ystävät ja kylänmiehet pitävät itseään pellenä hääonnitteluineen, jotka on kaiken kansan naurettavana rouvan fasessa.

        Mitä Jassun pitäisi hävetä ja katua? Eroa papsukastako? Jos suhde ei toimi, niin on parempi erota, kuin kitua huonossa suhteessa.

      • fsdsdf34ewdfv
        puutarhatonnttu kirjoitti:

        Mikä ihme siinä on, ettette voi hyväksyä Jassun eroa enkun papasta?

        Mä voin, Jassu ei. Koko ajan pappa pyörii sen mielessä. Näkee varmaan uniakin riettaasta papppaseksistä,hahah!!

      • gigglingmarline
        otajärkikäteen kirjoitti:

        Mitä Jassun pitäisi hävetä ja katua? Eroa papsukastako? Jos suhde ei toimi, niin on parempi erota, kuin kitua huonossa suhteessa.

        Mitä varten se sitten kitui siinä huonossa ja toimimattomassa suhteessaan 3,5 vuotta, häh? Onko mitään JÄRKEE?

      • lööppy
        otajärkikäteen kirjoitti:

        Mitä Jassun pitäisi hävetä ja katua? Eroa papsukastako? Jos suhde ei toimi, niin on parempi erota, kuin kitua huonossa suhteessa.

        ei eroa tarvitse katua, mutta ehkä tapaa hoitaa se. Samoin kun julkinen avautuminen intiimeistä asioista.

      • onsiinäjärkee
        gigglingmarline kirjoitti:

        Mitä varten se sitten kitui siinä huonossa ja toimimattomassa suhteessaan 3,5 vuotta, häh? Onko mitään JÄRKEE?

        Suhdehan saattoi toimia sen kolmisen vuotta ja olivat tyytyväisiä. Eihän sitä ennen tiedä ennen kuin elää jonkin aikaa suhteessa.

      • voikokukaanuskoa
        fsdsdf34ewdfv kirjoitti:

        Mä voin, Jassu ei. Koko ajan pappa pyörii sen mielessä. Näkee varmaan uniakin riettaasta papppaseksistä,hahah!!

        Sinä siis osaat lukea Jassun ajatukset.Kyllä olet taitava.

      • yksitykkäätoinenei
        lööppy kirjoitti:

        ei eroa tarvitse katua, mutta ehkä tapaa hoitaa se. Samoin kun julkinen avautuminen intiimeistä asioista.

        Siitä eron hoitamisestakaan ei ole Jassu kertonut mitään muuta, kuin että papsu lensi jouluna takaisin enkkuihin. Nythän hän kirjoittaa, ettei enää selvitä intiimejä asioita. Siitäkin on jo eräs kirjoittaja tuohtunut, kun enää ei ole mitään mielenkiintoista luettavaa blogissa.

      • vanhaviisaus
        RailiSuominen kirjoitti:

        Mistä sä tiedät, etteikö Jasmin kadu tekojaan, jos siis edes mitään kaduttavaa on? Pitäisikö sen avautua sulle ja madella maassa sun edessäsi? Sekö teille juoruämmille riittäis? Voin sanoa jo valmiiksi, että ei riittäisi.

        Oletko jokin rippipappi? Miksi vain sellainen "katuminen" on juoruämmien mielestä ainoastaan oikein, että julkisesti anellaan armoa ja anteeksiantoa juoruämmiltä? Mitä anteeksipyydettävää Jasminilla on teiltä Sentraali-Santroilta? Ette te voi oikeesti tietää, jotta onko hän pyytänyt anteeksi, jos on tuntenut pahoittaneensa jonkun mielen. Vaikka Jasmin pyytäisi blogissaan anteeksi töppäilyjään, niin te juoruämmät huutaisitte, että "ei se ollut tosissaan, ei se tarkoittanut oikeesti pyytää anteeksi, jne. jne.".

        Älä nyt oikeesti kuvittele itsestäsi liikoja.

        Ennen maa repee kuin........lopun tiedätkin.

      • petturijassu
        otajärkikäteen kirjoitti:

        Mitä Jassun pitäisi hävetä ja katua? Eroa papsukastako? Jos suhde ei toimi, niin on parempi erota, kuin kitua huonossa suhteessa.

        Niimpä niin, olis vain fiksusti eronnut eikä tehnyt huorin ja siitäkin jäi rysän päältä kiinni.

      • rokokop
        RailiSuominen kirjoitti:

        Mistä sä tiedät, etteikö Jasmin kadu tekojaan, jos siis edes mitään kaduttavaa on? Pitäisikö sen avautua sulle ja madella maassa sun edessäsi? Sekö teille juoruämmille riittäis? Voin sanoa jo valmiiksi, että ei riittäisi.

        Oletko jokin rippipappi? Miksi vain sellainen "katuminen" on juoruämmien mielestä ainoastaan oikein, että julkisesti anellaan armoa ja anteeksiantoa juoruämmiltä? Mitä anteeksipyydettävää Jasminilla on teiltä Sentraali-Santroilta? Ette te voi oikeesti tietää, jotta onko hän pyytänyt anteeksi, jos on tuntenut pahoittaneensa jonkun mielen. Vaikka Jasmin pyytäisi blogissaan anteeksi töppäilyjään, niin te juoruämmät huutaisitte, että "ei se ollut tosissaan, ei se tarkoittanut oikeesti pyytää anteeksi, jne. jne.".

        Älä nyt oikeesti kuvittele itsestäsi liikoja.

        Jasminin Oulun häissä taisi olla yksi joka tajusi, meinaan Jukka Rintala, joka antoi paketin nenäliinoja. Saa pyyhkiä krokotiilinkyyneleet, hui mistä se tiesi.....

      • äOYTU
        RailiSuominen kirjoitti:

        Mistä sä tiedät, etteikö Jasmin kadu tekojaan, jos siis edes mitään kaduttavaa on? Pitäisikö sen avautua sulle ja madella maassa sun edessäsi? Sekö teille juoruämmille riittäis? Voin sanoa jo valmiiksi, että ei riittäisi.

        Oletko jokin rippipappi? Miksi vain sellainen "katuminen" on juoruämmien mielestä ainoastaan oikein, että julkisesti anellaan armoa ja anteeksiantoa juoruämmiltä? Mitä anteeksipyydettävää Jasminilla on teiltä Sentraali-Santroilta? Ette te voi oikeesti tietää, jotta onko hän pyytänyt anteeksi, jos on tuntenut pahoittaneensa jonkun mielen. Vaikka Jasmin pyytäisi blogissaan anteeksi töppäilyjään, niin te juoruämmät huutaisitte, että "ei se ollut tosissaan, ei se tarkoittanut oikeesti pyytää anteeksi, jne. jne.".

        Älä nyt oikeesti kuvittele itsestäsi liikoja.

        elähän Raili hermostu, kyllähän näin katolisessa maassa rippipappeja riittää. Ei kai kukaan tosissaan odotakaan mitään julkista katumusta eikä anteeksipyyntöä. Eihän hän tavankulkijoille mitään velkaa ole, liekö kenellekään. Vähän on ilmeisesti kuitenkin ajattelun aihetta saanut, ja hyvä niin. Virheistä parhaiten oppii.Nenäliinat tuli tarpeeseen, kertoi pikkulintu.

    • Haaveissa.vainko.oot.mun

      Ei taida kaukorakkaus kovin kauan kukoistaa, kun välimatka on niin pitkä. Seuraavaksi vielä R tulossa ehkä Euroopan puolelle. Mitä sen jälkeen ja koska Jassu kustannetaan uudelle käynnille? - Ei toimi, kun ei ole yhteistä sidettä nimeksikään. Sehän onkin sitten taas hyvä syy päättää jo alunperin epätoivoinen yritys löytää elämänsä (= rikas) mies ja muuttaa ulkomaille. Nauttikoon nyt, että on muistelemista keinutuolissa.

    • Tylsä.heppu

      Pappan kanssa oltiin lomalla ja matkusteltiin koko ajan ja kun pappa väsyi siihen ravaamiseen niin Jassu tylsistyi ja elämä muuttui pelkäksi paskaksi. Perthissä näyttäis arki olevan tylsääkin tylsempää ja täysin tapahtumaköyhää. Kauankohan se jaksaa tollasta hiljaiseloa ennen kuin aussikin muuttuu tylsäksi ja paskaksi eksäksi? Onneksi todellakin viisumi menee kohta umpeen ja pääsee koko hepusta eroon, wooohooo!

      • "Onneksi todellakin viisumi menee kohta umpeen ja pääsee koko hepusta eroon, wooohooo!"

        Eikös Jasminilla ole Ausseihin vuoden viisumi? Joka kolmas kuukausi käväsee jossain muussa maassa ja taas saa olla Ausseissa 3 kuukautta.

      • pidetäänsalassa

        "Perthissä näyttäis arki olevan tylsääkin tylsempää ja tapahtymaköyhää". Se onkin varmaan niin, ettei Jassu postaile kaikkea. Olet turhautuneena odottanut biitsikuvia, grillaus- ja Rikun perheestä postauksia. Casinokin on käymättä sekä muut viihdekeskukset. On sulla tylsää.

      • Titityyttyyt
        RailiSuominen kirjoitti:

        "Onneksi todellakin viisumi menee kohta umpeen ja pääsee koko hepusta eroon, wooohooo!"

        Eikös Jasminilla ole Ausseihin vuoden viisumi? Joka kolmas kuukausi käväsee jossain muussa maassa ja taas saa olla Ausseissa 3 kuukautta.

        Kahdeksi kuukaudeksi on viisumi myönnetty. Näin on kertonut jossain blogissaan.

      • xzxczxczxczxc23
        pidetäänsalassa kirjoitti:

        "Perthissä näyttäis arki olevan tylsääkin tylsempää ja tapahtymaköyhää". Se onkin varmaan niin, ettei Jassu postaile kaikkea. Olet turhautuneena odottanut biitsikuvia, grillaus- ja Rikun perheestä postauksia. Casinokin on käymättä sekä muut viihdekeskukset. On sulla tylsää.

        Jassuhan itse kertoo kirjoittavansa blogeja omasta elämästään, mutta kun ei oo mitän kirjoitettavaa elämästä Perthissä, vaan kaikki pyörii edelleenkin Dennis Bramleyn ympärillä. Jos se olis Casinolle päässyt, niin wowowo, kyllä olis monta kuvaa postattu, vähintäänkin Casinon vessasta. Rikulla taitaa olla rahat vähissä. Ja mulla ei oo koskaan niin tylsää ku Jassulla, Perthissä olisin jo turhautunut tollaseen turhanpäiväiseen nököttämiseen.

      • Titityyttyyt kirjoitti:

        Kahdeksi kuukaudeksi on viisumi myönnetty. Näin on kertonut jossain blogissaan.

        Tässä Jasmin kertoo, että vuodeksi on viisumi myönnetty:

        "- Muutan osaksi aikaa vuodesta Australiaan, mutta sen lisäksi tulemme olemaan myös Saksassa ja Suomessa. Minulla on Australiaan vuoden viisumi, mutta sillä voi oleskella maassa vain kolme kuukautta kerrallaan, Jasmin toteaa."

        Ja tässä linkki:

        http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Jasmin-Mantylan-rakas-on-miljonaari/1095232

      • päiviekulku
        xzxczxczxczxc23 kirjoitti:

        Jassuhan itse kertoo kirjoittavansa blogeja omasta elämästään, mutta kun ei oo mitän kirjoitettavaa elämästä Perthissä, vaan kaikki pyörii edelleenkin Dennis Bramleyn ympärillä. Jos se olis Casinolle päässyt, niin wowowo, kyllä olis monta kuvaa postattu, vähintäänkin Casinon vessasta. Rikulla taitaa olla rahat vähissä. Ja mulla ei oo koskaan niin tylsää ku Jassulla, Perthissä olisin jo turhautunut tollaseen turhanpäiväiseen nököttämiseen.

        Onneksi et ole Perthissä. Kuluu se aikasi joutuisasti juorupalstallakin.

      • Hyvinviihdyt
        päiviekulku kirjoitti:

        Onneksi et ole Perthissä. Kuluu se aikasi joutuisasti juorupalstallakin.

        Melkein yhtä paljon kuin sinunkin. Mutta vain melkein.

    • seiskamitäänmaksa

      Seiska ei ole blogista maksanut herran aikaan. Ilmaiseksi se sinne suoltaa. Vaihtoehtoina oli jäädä tai jättää - Hennathan lähtivät. Mäntylälle lähtö olisi merkannut totaalista unohdusta.

      • ottaisitensinselvää

        Seiska maksaa blogin pitäjille. Ei sinne kukaan ilmaiseksi kirjoita. Se on lukijoiden määrästä kiinni, kuka saa jatkaa.

      • Lehmänhäntä
        ottaisitensinselvää kirjoitti:

        Seiska maksaa blogin pitäjille. Ei sinne kukaan ilmaiseksi kirjoita. Se on lukijoiden määrästä kiinni, kuka saa jatkaa.

        Jassun kirvesblogia ei vedä juurikaan enää lukijoita, sen jälkeen kun blokkasi kaikki sieltä. Hyvä niin, mitään uuttahqn sillä ei ole kertoa...

    • jospa-se-nyt-kestää

      Kun arki astuu kuvioihin, uusi rakastuminen muuttaa taas kaiken ihanaksi. Itse en jaksaisi rakastua oikeasti parin vuoden välein ja vaihtaa lennossa miestä, mutta ihmiset ovat erilaisia.

    • hihhahhehhohoo

      Joku epäili, ettei ole ilotyttö! Millä ihmeellä muulla tavalla tuollainen nainen miehiä viihdyttäisi? Ei ole mikään järjen jättiläinen, siis tuskin ainakaan keskustelutaidoillaan!

      • älänytnaurata

        Miten sinä miestä "viihdytät"? Järkeviä puhumallako?

    • ghljg

      Sama helvetin horo se on kuin ennenkin. Opitut tavat ja elämäntavat ei mihinkään katoa. Vanhojen patujen patja se on ja sellaisena pysyy.

      • noinkatkerana

        Oletko sinäkin jäänyt "lehdellä soitteleen"?

      • vvdsfsdfasd
        noinkatkerana kirjoitti:

        Oletko sinäkin jäänyt "lehdellä soitteleen"?

        Ei tartte kenenkään jäädä lehdelle soitteleen vaikka Jassu onkin kevytkenkäinen ilolintu.

      • miälenvikasta
        noinkatkerana kirjoitti:

        Oletko sinäkin jäänyt "lehdellä soitteleen"?

        kuka nyt ilolintuna haluais olla ympäri maailmaa...yök.

      • kottarainenkokotona
        miälenvikasta kirjoitti:

        kuka nyt ilolintuna haluais olla ympäri maailmaa...yök.

        Mikä lintu sitten olet?

      • ottaakoNuppiin
        kottarainenkokotona kirjoitti:

        Mikä lintu sitten olet?

        Mitä se sulle haisee?? en ainakaan tommonen räkättirastas kuten sinä.

      • kirjoitustyyli
        ottaakoNuppiin kirjoitti:

        Mitä se sulle haisee?? en ainakaan tommonen räkättirastas kuten sinä.

        Ei mua ota nuppiin. Koeta rauhoittua.

    • jassuliini

      Jassulla ei ole mitään kuvattavaa, paitsi naamansa ,toiselta poskelta välillä, kiitos. Takapiha ja kämppä on esitelty. Rikukin painaa pitkää päivää. On niin puuduttavaa, ettei sanotuksi saa. Voi tätä yhtä ja samaa päivästä toiseen. Karvinenkin mennyt kaiketi kotiinsa. Riku voisi viikonloppuna piirrellä Jassun kroppaan aikansa kuluksi eri tatuointi vaihtoehtoja, vaikka marakatin...

      • muutakintekemistä

        Sinun olisi viisainta seurata jotain muuta, kuin Jassua, tai alkaa vaikka opiskelemaan itsellesi ammatti ja mennä töihin.

      • bäääbäää
        muutakintekemistä kirjoitti:

        Sinun olisi viisainta seurata jotain muuta, kuin Jassua, tai alkaa vaikka opiskelemaan itsellesi ammatti ja mennä töihin.

        Toistaiseksi seiska ei pysty tarjoon sen parempaa viihdettä kuin Jassu. Niin huonosti lehdellä menee ja niin alas se on vajonnut.

      • bäääbäää kirjoitti:

        Toistaiseksi seiska ei pysty tarjoon sen parempaa viihdettä kuin Jassu. Niin huonosti lehdellä menee ja niin alas se on vajonnut.

        Sellainen lehti, millainen lukijakunta.

      • montamuutakinlehteä
        bäääbäää kirjoitti:

        Toistaiseksi seiska ei pysty tarjoon sen parempaa viihdettä kuin Jassu. Niin huonosti lehdellä menee ja niin alas se on vajonnut.

        Sun on luettava muita lehtiä, kun seiska ei enää tyydytä yteliaisuuttasi.

      • Hupi.veikkoja
        RailiSuominen kirjoitti:

        Sellainen lehti, millainen lukijakunta.

        Ei niinkään. Päinvasroin, lehti on KARKOITTANUT LUKIJANSA ja Seiskalla menee huonosti kun huonojen juttujen takia EI OLE lukijoita eikä tilaajia. Jassu on oiva esimerkki mikä on lehden nykyinen taso, ala-arvoinen. Itse en osta, en tilaa enkä aina kampaajallakaan viitsi edes plerata lehtee läpi. Jassuakin tulee seurattua lähnnä näiden hauskojen kommentoijien vuoksi.

      • oMATUPAJALUPA
        muutakintekemistä kirjoitti:

        Sinun olisi viisainta seurata jotain muuta, kuin Jassua, tai alkaa vaikka opiskelemaan itsellesi ammatti ja mennä töihin.

        Ammatti on ja töitäkin on, hyvä palkka, oma asunto, auto ja kesämökki ja matkusteleenkin kerkee, omilla rahoilla EIKÄ tartte olla mielin kielin huonossa parisuhteessa, kuten jASSUN.

      • kotihoidontuellako
        oMATUPAJALUPA kirjoitti:

        Ammatti on ja töitäkin on, hyvä palkka, oma asunto, auto ja kesämökki ja matkusteleenkin kerkee, omilla rahoilla EIKÄ tartte olla mielin kielin huonossa parisuhteessa, kuten jASSUN.

        Koska sä niitä töitä teet, kun olet aamusta iltaan juorupalstalla?

      • perinoutoa
        Hupi.veikkoja kirjoitti:

        Ei niinkään. Päinvasroin, lehti on KARKOITTANUT LUKIJANSA ja Seiskalla menee huonosti kun huonojen juttujen takia EI OLE lukijoita eikä tilaajia. Jassu on oiva esimerkki mikä on lehden nykyinen taso, ala-arvoinen. Itse en osta, en tilaa enkä aina kampaajallakaan viitsi edes plerata lehtee läpi. Jassuakin tulee seurattua lähnnä näiden hauskojen kommentoijien vuoksi.

        Miten voi tietää lehden tason ja kenestä kirjoitetaan, jollet lue sitä?

      • oMATUPAJALUPA kirjoitti:

        Ammatti on ja töitäkin on, hyvä palkka, oma asunto, auto ja kesämökki ja matkusteleenkin kerkee, omilla rahoilla EIKÄ tartte olla mielin kielin huonossa parisuhteessa, kuten jASSUN.

        Mikä siinä aina on, että tällaisiin keskusteluihin tulee sellaista kommenttia, että kaikki on niin pirun hyvin ja elämä on auvoista, suorastaan vaan pelkkää auringonpaistetta? Rahaa näillä märisijöillä on, kuin roskaa ja elämä kaikin puolin mallillaan. Missä se märisijöiden todellinen onnellisuus ja elämän harmonisuus on, jos kerta pitää jatkuvasti haukkua jonkun muun valitsemaa tietä?

        Eikö kellään ole sellaista tavallista elämää, missä on ala- ja ylämäkiä kaikkine mutkineen ja kiemuroineen?

      • Tosihalvathuvit
        perinoutoa kirjoitti:

        Miten voi tietää lehden tason ja kenestä kirjoitetaan, jollet lue sitä?

        Esim. Taloussanomista on voinut lukee seiskan alamäestä jo ajat sitten ja vilkaisu kassajonossa seiskan etukanteen riittää kertomaan kenestä kirjoitetaan. TAIDAT OLLA AIKA YKSINKERTAINEN YKSILÖ?

      • bäääbäää
        kotihoidontuellako kirjoitti:

        Koska sä niitä töitä teet, kun olet aamusta iltaan juorupalstalla?

        No, kun en ole.

      • jassusejaksaa
        RailiSuominen kirjoitti:

        Mikä siinä aina on, että tällaisiin keskusteluihin tulee sellaista kommenttia, että kaikki on niin pirun hyvin ja elämä on auvoista, suorastaan vaan pelkkää auringonpaistetta? Rahaa näillä märisijöillä on, kuin roskaa ja elämä kaikin puolin mallillaan. Missä se märisijöiden todellinen onnellisuus ja elämän harmonisuus on, jos kerta pitää jatkuvasti haukkua jonkun muun valitsemaa tietä?

        Eikö kellään ole sellaista tavallista elämää, missä on ala- ja ylämäkiä kaikkine mutkineen ja kiemuroineen?

        Täällä ei hauku ketkään muut kuin nää pari jassufania, me muut nauretaan Jassulle, sen isotteluille, ihanalle elämälle, hyville parisuhteille ja kaikelle muulle sen woohotukselle jotka aina osoittautuu tuulesta temmatuiksi. Wooooohoooo!

      • todellayksinkertainen
        Tosihalvathuvit kirjoitti:

        Esim. Taloussanomista on voinut lukee seiskan alamäestä jo ajat sitten ja vilkaisu kassajonossa seiskan etukanteen riittää kertomaan kenestä kirjoitetaan. TAIDAT OLLA AIKA YKSINKERTAINEN YKSILÖ?

        Älä nyt viitsi taas mennä tohon. Vai luet sä talousssanomia ja pelkkiä lööppejä kaupassa. Se alkoi taas itsensä ylentäminen. Tunnen sun kirjoitustyylisi.

      • ketähänhaukkuis
        jassusejaksaa kirjoitti:

        Täällä ei hauku ketkään muut kuin nää pari jassufania, me muut nauretaan Jassulle, sen isotteluille, ihanalle elämälle, hyville parisuhteille ja kaikelle muulle sen woohotukselle jotka aina osoittautuu tuulesta temmatuiksi. Wooooohoooo!

        En lukeudu jassufaniksi, vaan vastailen näihin typeriin väittämiin. Kyllähän se niin on, kun oma elämä ei ole kummoistakaan, niin sen parempaa ei suo kenellekään muulle.

      • sääliksikäyt
        ketähänhaukkuis kirjoitti:

        En lukeudu jassufaniksi, vaan vastailen näihin typeriin väittämiin. Kyllähän se niin on, kun oma elämä ei ole kummoistakaan, niin sen parempaa ei suo kenellekään muulle.

        Kaipaako joku typeriä "vastailujasi"? Mutta kerrankin olet rehellinen tilittäessäsi että elämäsi olisi kummoistakaan. Se on nähty. Täällähän muuten joku tituleerasi sinua jo räkättirastaaksi. Tosi osuva!!

    • JassuOnEntertainment

      Jassufanit ja railisuominen eivät koskaan osaa pysyä palstan aiheessa eli kotim. julkkiksissa, menettävät aina hermonsa, repivät pelihousunsa ja kaatavat litrakaupalla herneitä nokkaansa joka ainoassa ketjussa. Oman mielenrauhanne vuoksi suosittelen poistumista palstalta, otatte tän seiskaviihdyttäjän aivan liian tosissanne.

      • Dieetti

        True dat.

        Onhan niiden idolikin sellainen huumorin- ja tilannetajuton höpsantuu, jolla on keskivertoa kovempi esilläolon- ja pätemisentarve.

        Mistä liukaasti asiaan: nyt kun yksityiselämä on yksityiselämää, luulen blogin viihdearvon vain nousevan. Se vielä miltei ammentamaton bloggausten lähde eli Jaskan ajatukset ja mielipiteet on vielä hauskempaa luettavaa kuin sen parisuhdearki ikinä.

        Välissä varmaan yritetään viinalakkoa ja ryhdistäytyä fitnes-elämäntavassa, mutta vasta Suomessa. Kun ei enää olla pikkupöllyssä, niin omasta lintupeilistä voi tarkistaa rakkaushuurujen aiheuttamat tuhot kropalle.

      • Mitä mitä ihmettä? Ainahan se on aiheesta poikkeamista, jos ei ole räksyjen kanssa samaa mieltä.

        Vastasin väittämään, joka kuului näin:

        oMATUPAJALUPA
        10.3.2016 15:14
        Ammatti on ja töitäkin on, hyvä palkka, oma asunto, auto ja kesämökki ja matkusteleenkin kerkee, omilla rahoilla EIKÄ tartte olla mielin kielin huonossa parisuhteessa, kuten jASSUN."

        Pysyikö hän aiheessa? Hänhän tuossa ylistää ja kehuu itseään. Mikä julkkisjuoru tuossa on?

      • Vidunprovotrolli

        Vittujako menet vastaamaan?

      • kerrassaanherkkää

        "Jassufanit ja Raili Suominen ei osaa koskaan pysyä palstan aiheessa". Eli suomennettuna eivät peesaa teitä ja hauku Jassua. Keskusteluhan polveilee sen mukaan, mitä kirjoitatte. Niihinhän me otamme kantaa.

      • voeyhrenkerran
        Dieetti kirjoitti:

        True dat.

        Onhan niiden idolikin sellainen huumorin- ja tilannetajuton höpsantuu, jolla on keskivertoa kovempi esilläolon- ja pätemisentarve.

        Mistä liukaasti asiaan: nyt kun yksityiselämä on yksityiselämää, luulen blogin viihdearvon vain nousevan. Se vielä miltei ammentamaton bloggausten lähde eli Jaskan ajatukset ja mielipiteet on vielä hauskempaa luettavaa kuin sen parisuhdearki ikinä.

        Välissä varmaan yritetään viinalakkoa ja ryhdistäytyä fitnes-elämäntavassa, mutta vasta Suomessa. Kun ei enää olla pikkupöllyssä, niin omasta lintupeilistä voi tarkistaa rakkaushuurujen aiheuttamat tuhot kropalle.

        Onko tämä postaus esimerkkinä PALSTAN AIHEESTA. Tämänlaisessa kirjoittelussako olisi pysyttävä?

      • räksyjentahtiin
        Vidunprovotrolli kirjoitti:

        Vittujako menet vastaamaan?

        Siksi varmaan, kun ottaa keskusteluun osaa. Eikö vastauksensa miellytä?

      • niniiniiin

        "Totean tämän nyt vielä kertaalleen teille: minä kirjoitan omasta elämästäni, omista tunteistani ja ajatuksistani, mieheni on ykkösprioriteettini ja rakastan pitää hänestä huolta - sen hän voisi toki tehdä itsekin, mutta ensimmäistä kertaa välitän jostain miehestä oikeasti ja hän rakastaa katsella touhottamistani :)" Jassulta joskus, pätee tänä päivänäkin. Ja tämä R. Suominen, eipä noita julkkisjuoruja irtoa itseltäsikään.

      • cnbbbbb
        Dieetti kirjoitti:

        True dat.

        Onhan niiden idolikin sellainen huumorin- ja tilannetajuton höpsantuu, jolla on keskivertoa kovempi esilläolon- ja pätemisentarve.

        Mistä liukaasti asiaan: nyt kun yksityiselämä on yksityiselämää, luulen blogin viihdearvon vain nousevan. Se vielä miltei ammentamaton bloggausten lähde eli Jaskan ajatukset ja mielipiteet on vielä hauskempaa luettavaa kuin sen parisuhdearki ikinä.

        Välissä varmaan yritetään viinalakkoa ja ryhdistäytyä fitnes-elämäntavassa, mutta vasta Suomessa. Kun ei enää olla pikkupöllyssä, niin omasta lintupeilistä voi tarkistaa rakkaushuurujen aiheuttamat tuhot kropalle.

        Totta. Puutarhatonttuun verrattuna kenguru on tylsä, varsinkin kun blogisti kunnioittaa aussia niin paljon ettei ei aio avautua liitostaan yhtään ja ne sen älyttömät aivopierut onkin ollut enemmänkin sitä parhautta, niinmuah muntyyliin. En malta odottaa!

    • "Ja tämä R. Suominen, eipä noita julkkisjuoruja irtoa itseltäsikään."

      Kuten olen sanonut, niin ei mua kovinkaan paljon kiinnosta itse julkkisjuorut. Siinä vaan vapaasti hässikööt ja kurnuttakoot kuka kenenkin kanssa. Juorut ovat juoruja, mutta harvoin täällä kirjoitetut juorut ovat vaan yksi ja ainoa "totuus" asioista. Mua kiinnostaa enempi noiden julkkisjuorujen kirjoittajat. Mua kiinnostaa se, että miten kukaan voi oikeesti olla niin nega-täpinöissään jostain tyrkystä, että se elää elämäänsä tyrkkyjen tahtiin.

      Se on kaikkein "parhautta", että nämä nega-täpinöissään meuhkaavat alkavat verrata omaa elämäänsä tyrkkyjen elämään. Heidän elämänsä on tietty mitä hienointa ja tyrkkyjen aivan kamalaakin kamalampaa.

      Osaavatkohan koskaan pelkkää pahaa kaikessa näkevät ihmiset olla tasapainossa oman itsensä kanssa, vai peilaavatko he jotenkin omakuvaansa noiden tyrkkyjen kautta?

      • kerwwww

        minua taas kiinnostaa miten joku on kommentoijista noin nega-täpinöissään... Joitan sinun kommentteja lukiessa R.S. luulisin näppiksesi huutavan hoosiannaa. Tuolla aikaisemmin oli ylä-ja alamäistä juttua, ei oikeasti ole muuta, kuin tasasta latua, paitsi aamulla ylös ja illalla alas. huvinsa kullakin, oma hupini on aamulla ylös ja illalla alas. Jatketaan juoruilla ja sovelletaan ihmeessä. Kaikki tänne mahtuu ja Jassu nauraa.

      • nbvnbvnb

        Kuinkahan monta kertaa on raili itse kertoillut omasta elämästään, jopa tuttujensa elämästä tällä palstalla? No, ketään EI kiinnosta.

        Täällä suurin osa naureskelee Jassun höpinöille ihanasta elämästään kunnes pari fania vetää herneitä tarpeeksi ja alkaa haukkumaan kirjoittajia kateellisiksi yms. Sellaiset kirjoitukset eivät koske eivätkä liippaa Jassua, tätä suomalaista ikijulkkista ollenkaan.

    • puolukkapäivät

      Raililla on se päivä kuukaudesta, selvästikkin : ))

      • rhesuss

        Ei Raililla ole enää ns.niitä päiviä, parasta ennen meni jo.

      • muumaamustikka
        rhesuss kirjoitti:

        Ei Raililla ole enää ns.niitä päiviä, parasta ennen meni jo.

        Just eräs valitti, että jassufanit ei pysy aiheessa. Kuinkas nyt kävikään? Ketkä eivät pysy?

      • tälleentolleen
        rhesuss kirjoitti:

        Ei Raililla ole enää ns.niitä päiviä, parasta ennen meni jo.

        kyllä R.Suominen kartalla on, mielipiteet vaihtuu tuulen ja kierron mukaan. Ei tarvitse hänen mukaansa sentraali-sandroille avautua, vaan kuinkas tämä : RailiSuominen

        11.3.2016 15:03
        " Kun Jasmin kuitenkin luet tätäkin forumia, niin voisitko kertoa, että mitä ajattelit tehdä isona? Ei se nuoruus ja kauneus ole ikuista. Jossain vaiheessa tulee tenkkapoo eteen viimeistään silloin, kun ikä alkaa tekemään tepposensa. Nuoremmat tyrkyt vievät ne rahakkaat "Rikut" ja silloin pitäisi olla jotain millä elättää itsensä. Miten sitten tullaan toimeen, kun ei enää kelpaa kellekään?" Vai et ole utelias, täällä mollaat samankaltaisia, ja ehkä rehellisesti uteliaita. Tuskinpa Jasmin sinun ruokapöytään tulee norkoilemaan. Oikeastaan ihmettelen sitä blogien ja kuvien vähyyttä, kun hän lupasi postata niitä runsaasti. Ei kai se mies ihan kokonaan estä Jasminia hankkimasta taskurahoja?

    • haluaisivaaneivoi

      No ei tietenkään Jassu voi kirjoitella mitä sattuu Richardista. Miehen firma maksuvaikeuksissa ja velkojat pitäneet kokouksen. https://www.insolvencynotices.com.au/notice/red-arrow-global-solutions-pty-ltd-2
      Varmaan tarkistetaan joka lentolippu ja "asiakasneuvotteluun liittyvät menot" myös Oulun hotelliyöpymiset. Jos mies kehuu kouluttamattomalla naisystävällään yhtiön it teknologiaa ostaville liikekumppaneille niin maine menee siltä istumalta.
      Mieskaverillakaan ei taida olla avioero selvänä ja omaa asuntoakaan ei taida olla kun työpaikan vuokrakämppään majoituttanut nettituttunsa.
      Ja Jassulla kun ei ole omaa rahaa ja taloussyynissä olevan firmanomistajan tileiltäkään ei tule edes siivouspalkkaa, niin mitäpä sitä muuta kuvaa kuin omaa pärstäänsä ja etsikselee netistä maisemakuvia ja psyykkaa itseään olemaan niin onnellinen vankilassaan ja rakastavansa vanginvartijaansa. Mihinkään sieltä kämpästä ei pääse yksikseen kun ei ole annettu avainta. Jos pation oven laittaa kiinni niin sisälle ei pääse.
      Aivan kamalaa, miksi nykyaikaiset naiset alistuu tuollaiseen kohteluun ja eivät siivoa omia suhdesotkujaan ensin ennenkuin aloittavat uuden?

      • siivoaajatuksesi

        Kyllä tää kertomasi sotku on omassa päässäsi.

      • hupsistaLallaa
        siivoaajatuksesi kirjoitti:

        Kyllä tää kertomasi sotku on omassa päässäsi.

        Kyllä se vaan on jassun ja riksun elämää. Ton avaimen kanssa näyttäis käyneen samoin kuin Borootissakin, Jassuhan sai oman vasta vähän ennen häitä. Oman avaimen, niin.

      • KotiinSidottu

        Uskomattoman lapsellinen haaveilija tuo Jassu. Elää köyhästi kädestä suuhun ja lennähtelee milloin minkäkin miehen sänkyä lämmittämään. Millä vuosikymmenellä se oikein elää? Miehen palvelija 2010-luvulla!?!

    • oulunkorsto

      Ja vain mäntyskän päässä on ns. hieno elämä. Todellisuudessa kuppaa pienellä pation pläntillä rahattomana olosuhteiden vankina. R ei kehtaa viedä laiskaa romuluista morsiotaan kämpästään kuin illan pimeydessä, siroa aasian tytsyähän se deittipalstallakin etsi. Jassu on kaikkea muuta kuin kaunis, siro, ahkera edustusvaimo.

    • piip.piip

      -- Olen muuttunut ihminen. Muutama viime kuukausi on muuttanut minua ihan uskomattoman paljon. Ja todella paljon parempaan. Uskon siihen, että rakkaus voi tehdä ihmeitä.

      Ei hätää, Jassu, kunhan rrakkaus kohta loppuu niin palaat taas entisellesi. Omaksi ilkeäksi, kateelliseksi ja kaunaiseksi itseksesi ja aussi, tämän hetkinen rakkauden kohteesi, saa lokaa niskaansa, ihan kuten papsukin on jo alkanut saamaan. Et vaan malta etkä pysty pitämään mölyjä mahassasi, hahah! Et sinä ole miksikään muuttunut etkä tule koskaan muuttumaankaan. Ainakaan parempaan suuntaan. Katkerammaksi voit kyllä tulla ja todennäköisesti tuletkin.

    • ymmärätkö

      Samaa vanhaa huuhaata jaska suoltaa ku borootin papsullekkin 3 vuotta sitten ja miten sit kävikään.
      Ei se Riksu sua rakasta, olet vain hänelle ns. helpponainen tai kesäkissa.
      Syksyyn mennessä Riksukin on haukuttu ja paska lentänyt tuulettimeen kevyesti.
      Sinulla ei ole kärsivällisyyttä mihinkään, olet oman itsesi vanki.

    • JassuSuhteet

      "En anna minkään tai kenenkään pilata tätä parisuhdetta, mukaan lukien itseni… "

      Oliskohan vappuun mennessä jo paskin parisuhde ikinä? Riku osoittautunut petturiksi ja valehtelijaksi eikä mikään lupaus oo pitänyt paikkaansa. Tässä on sekin mahdollisuus vielä nimittäin et Riku palaakin vaimonsa luokse. Paskaa lentää kohta Auseihin päin kaksin käsin, pahaa pelkään.

      • elämä.toistaa

        Joo ja harmi vain että it takes two to tango. Jos Riku on mennäkseen niin se menee. Ei siinä Jassukan uhot ja lemmenvalat - tälläkään kertaa - mitään silloin paina.

    • JassunKuplaelämää

      Muutama kuukausi sitten julisti että mies ja miehen passaaminen ei riitä hänen elämänsä sisällöksi, vaan pitää olla omia juttuja ja omia ystäviä. Minkähänlaista elämän sisältöä se aikoo kehitellä Australiaan? Kun piakkoin alkaa toipumaan jet slagista ja ilmatkin rupee viileneen eikä takapihan patiolla enää tarkene makoilla aurinkotuolissa ja uutuuden viehätys on kadonnut, niin alkaa aika käymään pitkäksi ja elämä muuttuu tylsäksi. Kamalaa, jos taas menee 3,5 vuotta ennen kuin uusi riku löytyy!

      • KotiApulainen

        Taisi huomata, ettei hänellä ole oikeisiin töihin mahdollisuuksia. Ties kuinka monta vuotta on jo ollut joutilaana. Ei sillä meriitillä työllisty...

    • 100papsua

      Nou hätä! Jassuhan voi kurvata lähimpään vanhustentaloon ja Ah mikä papsuparatiisi, täynnä iäkkäitä papsuja! Sieltä löytynee hetkeks taas onni ja rrrakkaus jota ei ole Jassulla vielä kertaakaan ollut. Reissut rajottuu rollaattorilla hoitolaitoksen patiolle, mutta sehän on Jassulle niin tuttua ja niin muah!

    • Titityyttyyt

      Joo, aina löytyy vieläkin rakkaampi riku joka on entistä paljon ihanampi ja jota kannattaa jahdata. Kun papsun kaa alettiin oleen niin papsu oli ainoa mies johon jassu koskaan oli pystynyt luottaan ja rakastaan vilpittömästi ja kaikki jotka sitä epäili oli vaan kateellisia yms keljuja ihmisiä. Tosin papsun rakastamisesta ja kunnioittamisesta Jassu on nykyään aivan eri mieltä mutta kaikki on edelleenkin kateellisia Jassulle, tällä kertaa Jassun rakkaudesta rikuun.

      Mitä to ihmisen päässä oikeen liikkuu? Vihreä limako?

      • etsivävarmaanlöytää

        No sanopa kuika hänen tulisi elämäänsä elää? Nyt hän ymmärtääkseni etsii itselleen sopivaa puolisoa. Onko siinä jotain ihmeellistä?

      • Olet.ymmärtänyt.väärin
        etsivävarmaanlöytää kirjoitti:

        No sanopa kuika hänen tulisi elämäänsä elää? Nyt hän ymmärtääkseni etsii itselleen sopivaa puolisoa. Onko siinä jotain ihmeellistä?

        Kertakäyttökamaa tääkin riku. Ei Jassu oo miksikään muuttunut.

      • fysterapeutti
        etsivävarmaanlöytää kirjoitti:

        No sanopa kuika hänen tulisi elämäänsä elää? Nyt hän ymmärtääkseni etsii itselleen sopivaa puolisoa. Onko siinä jotain ihmeellistä?

        Puolisoa etsii elättämään itseään, siivellä eläminen kai ammattina, toisen armoilla koko ajan. Eikö pysty mihinkään muuhun kuin ukon metsästykseen. Voi elämän kevät mikä luuseri.

      • istutaankoneellapäivät
        fysterapeutti kirjoitti:

        Puolisoa etsii elättämään itseään, siivellä eläminen kai ammattina, toisen armoilla koko ajan. Eikö pysty mihinkään muuhun kuin ukon metsästykseen. Voi elämän kevät mikä luuseri.

        Niitä puolisoittensa elättämiä kotiäitejähän on suuri osa naisista. Mitä sä vingut?

      • äitikö

        Onko Jassu kotiäiti?

      • jassusitkeästisiivellä
        etsivävarmaanlöytää kirjoitti:

        No sanopa kuika hänen tulisi elämäänsä elää? Nyt hän ymmärtääkseni etsii itselleen sopivaa puolisoa. Onko siinä jotain ihmeellistä?

        mikä helvatan tarve etsiä puolisoa, kun ei ole entisestäänkään päässyt eroon. opettelesi ensin elämään ja olemaan yksin itsensä kanssa. elättäjää Jassu etsii.

    • g0000

      "Sen sijaan olen ottanut kaikki aina hieman kertakäyttötavaroina – jonkun aikaa ovat olleet ihan jees ja sen jälkeen heidät on halunnut laittaa vaihtoon."

      Kamalaa, onko Jassu itsekin muuttunut kateelliseksi ja katkeraksi ihmiseksi kun näkee itsensä sellaisena kuin oikeesti on, ja on aina ollut? Tai melkein, koska ei se ole miksikään muuttunut, koska kun aussi ei enää tuota Jassulle "onnellisuutta" niin se on helppo laittaa vaihtoon.

    • vvdsfsdfasd

      Jassu on kertonut kuinka muka tapasi aussin koneessa 1.12.2015 matkalla Hgistä Ouluun ja kuinka sen matkan aikana selvisi että he ovat samanlaisessa elämäntilanteessa, kumpikin EROAMASSA PUOLISOISTAAN! Ja paskan marjat, Jassuhan oli juuri hankkinut englantilaiset sos.turvatunnukset, hammashygienistin ja kaikenlaista muuta oli suunnitteilla Englannisssa, mm isompi asunto, ei Jassu ollut eroamassa papsusta kun lähti tuolle matkalle 1.12.2015! Mitä ihmeen valheita se on taas suoltanut totuutena, Rikullekin? Kamala valehtekija koko akka, elämä on niin täynnä valetta ettei se itse enää tiedä mikä on totta ja mikä ei?

      • ElämänLiftari

        Aivan totta. Mitään eroa ei taatusti oolut tuossa vaiheessa suunnitteilla.
        Pappaa vaan täytyi pitää varalla niin kauan, että uusi mesenaatti ilmaantuu näköpiiriin. Itse on kertonut, että ennen Rikun ilmaantumista ei ollut suurempaa syytä erota. Ei niin, kun ilman Rikua edessä olisi ollut paluu äidin elätettäväksi. Sitäpaitsi epäonnistumisen myöntäminen olisi ollut Jassulle kova pala nieltäväksi, kun ennustajat olivatkin, yllätys,yllätys, osuneet oikeaan.

    • LaaksotonMuumi

      ;-D Jassulla on sama joutoduuni kuin ennenkin: auringonotto. #karvavisa

    • Karu.totuus

      Jssu on rakkauden ammattilainen, jonka työnantajat vaihtuu tiuhaan. Kannattais katkaista vaan omat piuhat ettei pamahda paksuksi vaan pääseehän niistä miesten vahingonlaukauksista kätevästi eroon. Ties kuinka monta aborttia tolle on jo tehtykin, taitaa olla jo maho.

      • Rakkauden.ammattilainen

        Joo, eikä miehen iällä, ulkonäöllä tai varakkuudella ole väliä, kunhan rahat riittää edes riiskakkuihin ja on jonkinlainen katto pään päällä. Jassu myy itseään tosi halvalla.

      • UusiPuutarhatonttu

        Ei Jassu voi piuhojaan katkaista, kun se kuvittelee, että se lihottaa! Vai siinäkös se paapan mahakummun syy olikin :) Varokoon vaan, ettei Riku kohta näytä samalta.

    • eikö.homma.ole.hanskassa

      Viikonloppu Perthissä mennyt ns liian pitkäksi? Ei edes kännistä nakuselfietä pysty postaan, hahah! No, siinähän kaks työtöntä luuseria viettää "laatuaikaa", ehkä just aussiviinien kera. Aussit on tunnetusti persoja viinalle, brittiukolla nyt tuntui olevan homma hanskassa siinä suhteessa ja se on nyt menoa Jassulle jolle kans viina maistuu paremmin kuin hyvin.

      • TerveisiäPersheestä

        Taitaa olla Jassun diili seiskan viimeisenä julkkisbloggaajana finito. Potkaistu pellolle seiskaperheestään.

      • aurinkoistakevättä

        HEH,HEH Eikö postaa mitään teidän ruodittavaksenne. Se on vaan nyt itse keksittävä jutun juurta.

    • jasminin_taikaisku

      Onhan tämä vitsi, onhan? Yli kolmekymppinen ihminen kuvittelee rakkauden muuttaneen hänet ihmisenä? Noin vain, simsalabim. Jos ajatellaan myönteisesti, niin aika hyvä oppitunti tiedossa siinä vaiheessa, kun kuuma ilma lakkaa kannattelemasta.

      • Kotimökki.odottaa

        Muuttihan tää aussirakkaus Jassua: oli pakko opetella käyttään pyykinpesukonetta kun rikurakkaus ei huolehtinutkaan Jassun vaatteista! Mitään muuta muutosta ei oo sitten tapahtunutkaan. Nyt Helkakin voi sitten lopettaa täysikäisen naisen vaatteiden pyykkäämisen...

    • PotkuTuli

      No, kun jutut on yhtä ja samaa auringonottoa ja ihanaa elämääNI eikä aussi rakkaasta uskalla kirjoittaa sanaakaan, niin eihn sellanen myy. Jassu kirjoittaa juttuja seiskan asiakkaille, ei omille faneilleen, joten potkut on tullut tapahtumaköyhästä lomailusta.

    • täysluuseri

      Kyllä on varsinainen toope kun ei osaa edes pyykkejään pestä, kengätkin heittään tiskikoneeseen...voi luoja mikä tampio. Mäntylän akka se ei sitten osaa yhtään mitään paitsi patjana olon ja lokkeilun.

    • AlisuorittajaJassu

      Aina kun jo luulee, ettei oulun ihme vajoa enää alemmaksi lokkeilussaan, kehittää lokki uuden hyväksikäyttösuhteen. Nyt maataan Rikun patiolla.

      Mitä sillä on aivojen paikalla, kun vain makaa päivät pitkät joutilaana?!? Luulisi että kirjoittaisi edes ylioppilaaksi, mutta kun ei kapasiteetti riitä.

      • Hertta_Ässä

        Ei Jassun tarvitse opiskella, rikas mies ja taattu tulevaisuus lopun elämää.

        Jassu pelasi korttinsa oikein.

      • gjkjgkjkjk

        Saattaa tulla yllärinä rikun rikkaudet...Kunhan sen tajuu, niin vaihtoon.

      • lutd
        gjkjgkjkjk kirjoitti:

        Saattaa tulla yllärinä rikun rikkaudet...Kunhan sen tajuu, niin vaihtoon.

        Ei tule yllätyksenä, Jasmin kyllä tietää Rikun olevan miljonääri.

      • Mäntylokinviemää

        Jassun tietämys mistään asioista näkyy hänen valinnoistaan: ei työtä, ei uraa, ei mainetta, ei omaa kotia, ei koulutusta, eikä enää niin nuori. Voipi tulla yllätyksenä, ettei koko elämää olisi kannattanu laiskotella.

      • nytonhyväolla
        Mäntylokinviemää kirjoitti:

        Jassun tietämys mistään asioista näkyy hänen valinnoistaan: ei työtä, ei uraa, ei mainetta, ei omaa kotia, ei koulutusta, eikä enää niin nuori. Voipi tulla yllätyksenä, ettei koko elämää olisi kannattanu laiskotella.

        Onhan Jassulla koulutus ja 33v on vielä nuori. Hänellähän on vielä elämä edessään.

    • Odottavan.aika

      Pari kolme viikkoa jäljellä Jassun lomasta. Sitten "asutaan Oulussa Aussin kanssa" ... missä siellä? Mielenkiintoista nähdä tuo kotiin paluu. Alkaako taas haikailu Australiaan?

      • huuhaata.kaikki

        Joo-o, hyvää päivää noita Jassun juttuja...

      • HalojaaKopuKopu

        Missä siellä??

        No hotellissa tai vuokralla tai kämpän ostaen tietysti. Et kai noin tyhmä ole?

      • Ha.haa

        Paljastit itsesi, haloojaa. Millähän se Jasso ostaisi asunnon tai edes vuokraisi, ulosottovelkainen. Aussillla tuskin on intressejä sitä täältä hankkia, eikä hotelleissa makailla kuukausi-, saati vuositolkulla.

    • MinunNapaniOnKaunis

      Jassu: "On hieno tunne huomata muutos itsessään, parempaan. Rennompaan, välittävämpään, ystävällisempään ja rakastavampaan ihmiseen".

      Lueskelin tuossa Jassun blogia, ja mitä vielä! Aivan surutta polttelee siltoja takanaan. Hänelle eivät kolmen vuoden aikana rakennetut ihmissuhteet merkkaa mitään. Ihan tylysti kertoo, ettei hän halua kuulla entisistä sukulaisistaan yhtään mitään. Se vaan risoo, että Denu pitää Helgaan yhteyttä.

      Ja Jassu: "olen ottanut kaikki aina hieman kertakäyttötavaroina – jonkun aikaa ovat olleet ihan jees ja sen jälkeen heidät on halunnut laittaa vaihtoon"

      Mites nykyhetki on erilainen? Nyt on dumpattu paitsi omat, myös kaikki Rikunkin läheiset, hups, tuosta vaan.

      Minusta tuo kaikki kertoo, ettei Jassu todellakaan ole sinut menneisyytensä ja tekemiensä valintojen suhteen.

      Ja Jassu seikablgissa: "Tiedän kyllä, että virallisesti olen naimisissa toisen kanssa, mutta olo ei tunnu siltä. Mikään ei tunnu siltä, enkä anna sen asian haitata meidän elämäämme"

      Siis MIKÄÄN EI TUNNU SILTÄ!

      Ihan kuin se yrittäisi rakentaa kuplaa ympärilleen. Ja kun karsii menneisyyttään ja oikein tolkuttaa, niin eihän mitään Denua ollutkaan, eikä muitakaan. Ja nyt sitä ollaan välittävämpi, ystävällisempi ja rakastavampi.

      Ei ihme, ettei sillä ole yhtään ystävää.

      • Lokin.uhrit

        Denulla ja Helkalla taitaa olla paljon yhteistä. Ainakin yhteistä puhuttavaa ja keskinäistä vertaistukea...

      • "Lueskelin tuossa Jassun blogia, ja mitä vielä! Aivan surutta polttelee siltoja takanaan. Hänelle eivät kolmen vuoden aikana rakennetut ihmissuhteet merkkaa mitään. Ihan tylysti kertoo, ettei hän halua kuulla entisistä sukulaisistaan yhtään mitään. Se vaan risoo, että Denu pitää Helgaan yhteyttä."

        Joskus on ollut sanonta, että äidiltä tyttärelle. Joskos tässä olisi että tyttäreltä äidille?

    • jasmiinintuoksu

      #tää on ihan parhautta#parempaa viihdettä, kuin ostaa iltapäivälehti tai seiska#Jassu on muuttunut, todellakin. Uusin kuva instassakin on niin myrtsi, vaikka ollaan kodin sisustuspuuhissa, vai joko epävarmuuden siemen itää. Epäilen, että Riku ja Jassu ovat sopineet tietyt pelisäännöt, jolla tätä teerenpeliä pelataan. Mikä on julkista ja missä menee raja, sillä Jassun päivitykset ja kuvat ovat todellakin muuttunutta Jassua. Onko ollut pakko sopeutua muutoksiin. Yhteiskuvistakin puuttuu läheisyys ja kuvat ovat vain poseerauksia vailla sitä jotakin. Erään lukijan kommenttia lainatakseni: Kun arki astuu ovesta niin rakkaus lentää ikkunasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9297
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8202
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6053
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2467
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2167
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1799
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1744
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1619
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1525
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1422
    Aihe