oikein teen täällä edelleen lukemassa näitä kirjoituksia? Mielenrauha menee. Tänäkin aamuna huomasin, että useampikin kirjoitus olisi ihan hyvin voinut olla minulta. Tai häneltä. Oli mennä aamukahvit väärään kurkkuun. Pari päivää sitten rustasin bittiavaruuteen vähän pidemmän vastineen erään asian johdosta, joka oli ollut mielen päällä. Ja kommentoin yhteen tummaan ketjuun. Jäi ihan ookoo fiilikset, ja nyt yhdellä kertaa koko aamu pilalla.
Naisasioiden aiheuttamien tuntemusten jäsenteleminen mielessä on vähän kesken. Sitähän tämä on. Muutaman kuukauden olen keikkunut täällä silloin tällöin, kirjoittanutkin välillä, mutta mutta... Täällä sekoaa - ja sekoittaa tahtomattaan muita.
Kahvimuki on tyhjä. On lähdettävä reaalin puolelle, missä hommat odottaa, ja elämä on muutenkin, no, kevyempää. Kahdelle erilaiselle, mutta poikkeuksellisen upealle naiselle toivotan parasta mahdollista päivää. Yhden mielen olen aikanaan pahoittanut haluttomuudellani kohdata ja toisen hiljattain koska olin mauttoman raskassoutuinen. Näin olen tulkinnut. Sorry! (Jos sattuvat lukemaan)
Yksi kirjain
Siinä vinkit. Mikä palstakettu minusta on tullut! :) Jatkossa vähennän palsta-annosta edelleen. Palstailu on tuhon tie, sehän on selvää kaikille?
Mitähän helvettiä
9
93
Vastaukset
- harvoin_visiteeraava
Eihän palstan kautta tietyn henkilön kanssa kommunikoinnissa - tai tietyn henkilön kanssa kuvitellussa kommunikoinnissa - oikein järkeä ole.
Itsellä on pää pysynyt kasassa sillä, että uskon, ettei hänkään niin tollo ole, että omii niitä, jotka "voisivat sopia", vaan lähtökohtaisesti ei omi yhtään mitään. Tosi tarkat tunnisteet saa olla, jotta olisi yksilöitävissä keneltä ja kenelle.
Ei tää tuhoon kaikilla johda, itselleni esimerkiksi tämä oli suuri helpotus aikoina, jolloin jotenkin piti koittaa käsitellä omia yllättyksen aiheuttaneita tunteitani. - nauroinääneen
:Dddd
- palstoillavalaistuu
Sitä todella sopii miettiä.
- Turhaatouhua
Vain siinä tapauksessa että henkilön nimi on selvästi esillä voi viestin itselleen kohdentaa. Myös ne tapahtumat voi olla hyvin selventäviä, joissa molemmat ovat olleet yhtä aikaa ja joiden perusteella voi henk.kohtaisesti toiselle jotakin näillä sivuilla viestittää. Oikeastaan tuo viimeinen on ainoa vaihtoehto koska nimiä, ainakaan toisen nimeä kokonaisuudessan ei ole hyvä julkiselle foorumille kirjoittaa. Kaikki muut viestit voi ohittaa ajatuksella "ei ole minulle".
- pimeydessä
Ei ole vähään aikaan näkynyt täällä Jeesustekstejä, ehkä tää on jo liian syvällä..
- Nouhätää
Ei sun tarvitse nolostella, ei ristiriitaiset tunteet haittaa eikä niiden näkyminen palstalla. Tosin olen samaa mieltä siitä, että ainakin itse voin paremmin kun unohdan hetkeksi palstan. Lähes vuosi ilman kirjoittelua 2015 oli parempi jakso omassa elämässä.
- omaaSyytäniMitäsMenin
Kerran pahoitin mieleni kun selvästi näytti ettei voi vähemmin kiinnostaa. Hän ei täällä, ja jos olisi tuskin muistaisi, eikä sanois siitä mitään.
- newyorkstateofmind
must tuntuu ett mä en jaksa enääm lukea näitä viestejä...
- OnTämä
Sekavaa.. Välillä todella tuntuu että olet täällä mukamas vaikka et varmasti olekaan..Muutama yhteen sattuma on ollut. No saahan sitä aina kuvitella..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646075Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201748Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt111646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921533Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411426- 1131140
Oon mä susta mustasukkainen
Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista150984Sohvi blörf
Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t106831Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!
Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää26742Rakas rakas rakas
Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m65664