Salainen raportti julkisuuteen

JaSuvakkiTietystiKieltää

Salainen poliisiraportti vuosi julkisuuteen: Mitä enemmän siirtolaisia, sitä enemmän rikollisuutta
Saksan poliisi ennakoi kaikenlaisten rikosten lisääntyvän siirtolaisuuden myötä.
09.03.2016 17:30, 5670 lukukertaa

Sekä Saksan liittovaltiotason että paikalliset poliisit odottavat Afrikasta, Lähi-idästä ja Keski-Aasiasta tulevan massasiirtolaisuuden kasvattavan rikoksia, uutisoi Breitbart tänään.

Turvapaikanhakijat tappelemassa Saksassa.

Poliisit ovat raportin mukaan varmoja, että seksuaaliset hyökkäykset, väkivalta, omaisuuteen kohdistuva ilkityö ja huumerikokset lisääntyvät voimakkaasti.

Julkisuuteen vuotaneen “Haasteet ja vaikutus poliisiin” -nimisen raportin on kirjoittanut maahanmuuttoyksikkö, jonka tehtävät liittyvät siirtolaiskriisiin. Yksikkö toimii Düsseldorfista käsin.

Poliisi uskoo myös vastaanottokeskuksiin kohdistuvien hyökkäysten lisääntyvän kriisin jatkuessa.

Raportin tarkoitus on koota yhteen siirtolaisrikollisuuteen ja turvallisuuteen liittyvää tietoa liittovaltio- ja paikallistasolta, jotta poliisi kykenee suuntaamaan voimavaransa siirtolaisrikollisuuden hillitsemiseen, ettei se pääsisi hallitsemattomaksi.

Poliisilla on valtava haaste selvitä nykyresursseilla pakolaisten ohjaamisesta ja valvomisesta sekä vastaanottokeskusten seuraamisesta. Esimerkiksi Ruotsissa poliisi ei ole käynyt aktiivisesti vastaanottokeskuksissa, joten niistä on muodostunut huumepesäkkeitä, joissa käytetään naisia ja lapsia seksuaalisesti hyväksi.

Saksa Hampuri hätämajoitus

Viitekuva hampurilaisesta hätämajoituskeskuksesta, jossa turvapaikanhakijat tappelivat keskenään ja poliisi tuli rauhoittamaan tilanteen.
Luottamuksellinen hallintoraportti Nordrhein-Westfalenin osavaltiosta antaa kuvan poliisien paineesta. Poliisi kutsuttiin alueen 314:een turvapaikanhakijoiden asumukseen käynnille yhteensä 93 000 kertaa erilaisten rikosten takia. Raportti ei kata käyntejä muihin 4 500:ään, kuntien ylläpitämään turvapaikanhakijoiden asuntolaan ja leiriin.

Lähes joka toinen kerta poliisin käynnin syy on ollut varkaus, vandalismi tai väkivaltaisiksi äityneet riidat. Vastaanottokeskuksissa kulutetaan myös reiluja määriä alkoholia.

Viranomaiset ovat myös huolissaan Isiksen rekrytointitoimista vastaanottokeskuksissa.

Lähde: Breitbart

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • etno

      kun hankeen kusee siihen tulee reikä...........itestään selvyyksiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      255
      2683
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      17
      2187
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      328
      1912
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      103
      1649
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      90
      1576
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      201
      1264
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1210
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1131
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      50
      1093
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      1036
    Aihe