EU on huolestunut fennosta. Fenno kuluttaa jatkuvasti enemmän kuin tienaa. Aika vähäjärkistä hommaa. Fennoon ei voi luottaa. Etelä-Euroopan ihmiset ovat luotettavampia kuin fennot.
Fenno on EU:n ongelmakansalainen
28
<50
Vastaukset
- Syrjälässä
Totta, fenno kuvittelee olevansa Euroopan rehellisin mutta ei huomaa, että valehtelee todella rajusti? Fenno pitää itseään parempana kuin lähellekään tosiasiassa on. Fenno elää valheellisuuteen perustuvaa elämää syrjäisessä Fennolassaan.
- Omanapainen
Pakkoruotsiasiassa on tyypillinen fennon sähläämä tilanne kuten maan taloudessakin. Fenno on kykenemätön tekemään järkeviä päätöksiä. Fenno pyörii ainoastaan oman napansa ympärillä eikä pysty asettumaan kansakunnan edun taakse.
- Myllykirje
Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) sai keskiviikkoiltana henkilökohtaisen kirjeen, jossa hallitusta kehotetaan toimiin julkisen alijäämän ja velkaantumiskehityksen taltuttamiseksi.
- cnmcnmx
Omanapainen kirjoitti:
Pakkoruotsiasiassa on tyypillinen fennon sähläämä tilanne kuten maan taloudessakin. Fenno on kykenemätön tekemään järkeviä päätöksiä. Fenno pyörii ainoastaan oman napansa ympärillä eikä pysty asettumaan kansakunnan edun taakse.
Mitään edistystä ei tässä maassa edistystä tapahtdu mihinkään suuntaan sillä, että jauhetaan 24H/7 pakkoruotsista. Yhden asian ympärillä pyöriminen kaiket päivät ei tämän maan talouttaa kohenna. Kokonaisnäkemys kielten opetuksesta on häipynyt kauas taka-alalle: todellinen huolemme on se, miten saada oppilaat kiinnostunmaan kielten oppimisesta edelleen.
Nyt kun "eräät" jauhavat lisäksi pelkästä englannista, niin syöksykierre on valmis:
http://yle.fi/uutiset/koululaisten_yksipuolinen_kielitaito_kaventaa_kansainvalisen_kaupan_mahdollisuuksia_-_englannin_kielella_voidaan_ostaa_mutta_ei_myyda/8018157 - todellisuudenkuva
cnmcnmx kirjoitti:
Mitään edistystä ei tässä maassa edistystä tapahtdu mihinkään suuntaan sillä, että jauhetaan 24H/7 pakkoruotsista. Yhden asian ympärillä pyöriminen kaiket päivät ei tämän maan talouttaa kohenna. Kokonaisnäkemys kielten opetuksesta on häipynyt kauas taka-alalle: todellinen huolemme on se, miten saada oppilaat kiinnostunmaan kielten oppimisesta edelleen.
Nyt kun "eräät" jauhavat lisäksi pelkästä englannista, niin syöksykierre on valmis:
http://yle.fi/uutiset/koululaisten_yksipuolinen_kielitaito_kaventaa_kansainvalisen_kaupan_mahdollisuuksia_-_englannin_kielella_voidaan_ostaa_mutta_ei_myyda/8018157Jos kuitenkin poistettaisiin se pakollinen ruotsi, jotta voitaisiin laajentaa suomalaisten kielivarantoa?
Jos ihan vaan lähdettäisiin ensin kielipolitiikan muuttamisesta - sen jälkeen maahanmuuton pysäyttämisestä, sillä Suomi ei tarvitse ainuttakaan suomalaisten hyväksikäyttäjää. Sen jälkeen myös EU:sta ero on resepti - sinne Suomella on eniten mennyt rahaa. Ja RKP oli hyväksymässä esim. Kreikalle jne. lahjoitettavia miljardeja. - Tessula
- pakkoruotsi kyllä poistetaan kohta ,älä hermoile -tilalle tulee pakkovenäjä jahka päästään osaksi suurvenäjää ,missä olemme pienen piskin asemassa.
- Funlandiankansalainen
Sen minä ymmärrän, kun Haapasalo kiertää pitkin Venäjää, ettei hän juttele tapaamiensa ihmisten kanssa ruotsiks: Sen sijaan sitä minä en ymmärrä, että kun Jetro reissa pitkin mustinta Afrikkaa, hän ei tilaa ööliä vaan beeriä. Mikäli sekomaaneja uskoisi niin pakkoruotsillahan siellä pitäisi pärjätä eikä jollakin sekunda englannilla.
Miten tällä köyhällä kansalla on vara satsata sontaan vuosikymmeniä. Ei ihme, että maa makaa tässä tilassa ja jälkipolvet toteavat Suomen päättäjät.siunatuiksi hulluiksi. Ja kysyvät miten se oli ylipäätään mahdollista, eliitin team tyhmyys.- ymmärtämättömyyden_
Olet sitten ymmärtänyt jotakin hyvin väärin.
Ja puoli mustaa Afrikkaa on ranskankielistä, joten onglemana on se, mistä saadaan tarvittava määrä ranskan puhujia tulevaisuudessa.
Englanti ei ole ongelma - sitähän osaavat kaikki. - Tyhmäpersu
Miksi ei valtiovarainministeri eikä koko hallituskaan eikä eduskuntakaan ole millään tavoin tuoneet esille pakkoruotsin poistamista vaikka poisto ratkaisisi maan kaikki talousongelmat.
Miksi minäkin joudun maksamaan persukansanedustajille ja ministereille palkkaeuroja vaikkei ne tee todellisia ratkaisevia asioita Suomen eduksi vaikka niin ovat luvanneet ennen vaaleja. - Petturipersu
Persu on petturi
- Erotus
Fennot pitäisi erottaa EU:sta, koska eivät pysty elämään EU-säädöksien mukaisesti.
- Huutoexpertit
Soinilta meni paskat housuun, kun olis pitänyt ottaa valtionvarainministerin hommat hoitaakseen. Liian vastuullinen homma huutelupolitiikan ekspertille. Onneksi meillä on vielä kuitenkin vastuuta kantavia poliitikkoja Suomessa.
- Nettisuomal-nettifenno
"Fenno kuluttaa jatkuvasti enemmän kuin tienaa."
Sveko on samassa veneessä fennon kanssa ja kuluttaa myös enemmän kuin tienaa. Ongelma on lähes koko EU:n. Valtiot ottavat ja ovat ottaneet velkaa yli sen rajan, mikä on yhteisesti sovittu. Saksakin on velkaantuneempi kuin Suomi.
USA on elänyt ties kuinka kauan velkarahan varassa. Kiinalaisetkin ovat armollisesti ostaneet USA:n velkapapereita.- Kankkulank
Eipä saanut Saksan valtiovarainministeri moitekirjelmää kuten Stubb.
Jos maan talous on kunnossa velan ottaminen ei ole rahoittajille riski. Velkarahan antajat ovat Suomen kohdalla peloissaan siitä, saavatko rahojaan koskaan takaisin. Kreikan kohdalla jo tiedetään, ettei rahoittajat saa rahojaan takaisin milloinkaan. - Nettisuomal-nettifenno
Kankkulank kirjoitti:
Eipä saanut Saksan valtiovarainministeri moitekirjelmää kuten Stubb.
Jos maan talous on kunnossa velan ottaminen ei ole rahoittajille riski. Velkarahan antajat ovat Suomen kohdalla peloissaan siitä, saavatko rahojaan koskaan takaisin. Kreikan kohdalla jo tiedetään, ettei rahoittajat saa rahojaan takaisin milloinkaan.Kankkulank: "Velkarahan antajat ovat Suomen kohdalla peloissaan siitä, saavatko rahojaan koskaan takaisin."
Ei pidä paikkaansa, kuten seuraavasta selviää:
"Jo on aikoihin eletty: Suomen valtiolla on parhaillaan harvinaislaatuinen tilaisuus tienata kirjaimellisesti ilmaista rahaa ottamalla lisää velkaa. Jokainen uusi velkamiljardi sataa oikeata tuloa valtion laariin kuin sinne sataisi mannaa taivaalta. Harvinainen tilaisuus tienaamiseen on syntynyt siitä, että useiden muiden eurovaltioiden tavoin Suomen valtio saa kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta tuoretta velkarahaa käyttöönsä negatiivisella korolla." http://www.taloussanomat.fi/porssi/2016/02/03/outo-tilanne-suomi-tienaa-nyt-ottamalla-velkaa/20161270/170
Tuosta huolimatta Suomen on viisainta panna suu säkkiä myöten eli elää varojensa mukaan.
- PiiPiiPikkuinenLintu
Ja RKP:läiset vielä väittävät olevansa isänmaallisia :DDDDD Jos isänmaallisuus tosiaan merkitsee oman maan vihaamista ja kaiken pahan toivomista sille, niin selvä!
- Epäisanmaallinenfenno
Onko isänmaallista ummistaa silmänsä tosiasioilta. Ei ole . Siis fennot ovat epäisänmaallisia.
- PiiPiiPikkuinenLintu
Epäisanmaallinenfenno kirjoitti:
Onko isänmaallista ummistaa silmänsä tosiasioilta. Ei ole . Siis fennot ovat epäisänmaallisia.
Tosiasia on esim. se, että keinotekoinen ja tiettyä kieltä suosiva kielipolitiikkamme on yksi syistä Suomen heikentyvään taloudelliseenKIN menestykseen.
Jos ja kun isänmaasi on naapurimaamme Ruotsi, ole hyvä ja muuta sinne. Maan on ennustettu olevan 14 vuoden kuluttua kehitysmaa (YK).
Isänmaallisuus = tunne, rakkaus tiettyä maata kohtaan. - Tosiyrittäjä
Ei tätä maata insänmaanrakkaudella rakenneta vaan järjellä, työllä ja yrittämällä. Fennot ovat täysin harhateillä!
- vallanhimoEIliity
Tosiyrittäjä kirjoitti:
Ei tätä maata insänmaanrakkaudella rakenneta vaan järjellä, työllä ja yrittämällä. Fennot ovat täysin harhateillä!
Ai että EI rakenneta isänmaanrakkaudella?
Minusta kyllä rakennetaan - ja siihen liittyy myös vahvasti kyseiset järki, työ ja yrittäminen - suurimpana tekijänä toisista välittäminen. RKP:mäinen RAHANAHNEUS tai vallanhimo ei sen sijaan siihen liity. - Isänmaalline
Isänmaanrakkautta ei mitata. Se arvo mitä teet järkesi avulla yhdistettynä töiden tekemiseen mitataan. Isänmaallisuuden arvo on se miten rakennamme yhteistä Suomeamme. Jokainen rakentaa isänmaata kykyjensä ja voimiensa mukaa. Isänmaa ilman rakentamista ei ole minkään rakkauden arvoinen. Luontaistaloudessa emme enää ole emmekä voi laskea isänmaatamme pelkkien luontoarvojen varaan.
- Sitäseonisänmaallisuus
PAM on nyt niin helvetin isänmaallinen, kun.pikkuhiljaa voisi hyväksyä yhteiskuntasopimuksen. AKT on helvetin epäisänmaallinen, kun tuijottaa vain omaa etuaan.
- Fennontaakka
Fenno on onnistunut viemään valkunnnan asiat niin sekaisin, että suurin osa kansaa kärsii ja köyhtyy ja velkataakka vain lisääntyy.
- PuhasOY16
Paskasäkki jauhaa taas paskkaa. Mikälie ongelmajätesäkki.
- Kymmenev
Siinä oli vennon vastaus. Tässä keskustelussa on ollut enemmän tosiasiaa kuin fennojen pakkoruotsijutuissa kymmeneen vuoteen yhteensä.
- Voifennoavoi
Fenno sekoilee jo oman maansa kielipoliittissa asioissa tolkuttomasti. Ei ihme, että maan talousasiatkin ovat ihan persiistä.
- MaTuFaker
Alkuun kysymys: onko 2000-luvulla vielä esiintynyt rasismia sulmenruotsalaisuutta kohtaan? Esim.väkivaltaa? Ruotsinsuomalainen ystäväni pelkäsi tätä asiaa itseäni todella yllättäen aina paljonkin. Itse en ole tuollaisista jutuista kuullut kuin ehkä 80-luvulla.
sitten aiheeseen eli haukkumaan nykyistä suomalaista tai mihin suomalainen stereotypiä valtiomiestasolle katsottuna osoittaa.:
"Suomalainen" merkitsee yleisesti hyväntahtoista hölmöä, jota voi ja oikeastaan pitääkin vetää nenästä ja hyötyä tämän kustannuksella. Suomalainen antaa omansa muille vaikka pyytämättä, ei halua mitään vastineeksi ja laittaa muiden edun AINA omansa edelle.
vrt myös. "Kuin viedä tikkukaramelli suomalaisen kädestä"
TAI
"on kyllä todella suomalainen!" = Esim. henkilön antaessaan oman talonsa etuudetta toisen, antajan elämäntapaa halveksivan perheen omistukseen.
eli mielestäni suomalainen on ongelmakansalainen lähinnä itselleen ja omalle olemassaololleen.
fennothan me vasta eletäänkin sääntökirjojen mukaan. Vankilassa jos ei saa pelata pleikkaa tmv.ei tee ihmisoikeuksien kaameaa polkijaa.
Toisaalta en näe pakkoruotsissakaan järkeä, mutta toisaalta kyllä. Se on liittänyt meitä pohjoismaihin kulttuurillisesti ja ajattelutavallisesti. Sitä kautta muuhun eurooppaan. Itselleni oli(si) ollut ruotsista apua asuessani tukholmassa. Lukiolaisen asenneongelmainen kielipolitiikka kuitenkin oli tehnyt tehtäväänsä. Olisi ollut todella mukavaa ja hyödyllistä osata ruotsi kunnolla. Myös tulevaisuutta varten kun suomen poliitikot ja maailmanhalaajat ovat paskoneet tämän maan, on hyvä osata, koska oma vaihtis on muuttaa takaisin ruotsiin.
Toisaalta islantilaisilla täysin sama ongelma heidän pakkotanskansa kanssa. Venäjä on tulevaisuutta ajatellen todellakin hyödyllinen kieli, ilman vitsiä. Joku muukin valtakieli tulisi valita ja ruotsin voisi jättää pois. Ruotsalaiset monet ihmettelivät miksi suomessa opiskellaan ruotsia kun voisi jotain isompaakin kieltä. Toisaalta he kyllä pitivät suomalaisista ja olivat mielissään jos yritti sönköttää jotain :) on minustakin mukavaa kun ulkomaalainen on opetellut suomen kieltä. Sitä arvostaa toista paljon siitä että on halunnut opetella.
Meisän tulisi pitää kiinteitä suhteita euotsiin ja pohjoismaihin kaiken yhteistyön tasola. Tähän ruotsin osaaminen vaikuttaa tuntuvasti. Olemme samaa porukkaa kun puhumme samaa kieltä. Vaikka ei kait ruotsalaiset tansk.saa mitään selvää hekään.
Piipouinen kysymys, mutta miksi ei pitää ainakin nyt asioita ennallaan kun kaikkialla muualla myllertää. Jos venäjä tulee ajankohtaiseksi tavalla tai toisella vaihtuu kieli (ja taas kyltitkin) venäjäksi.- Järjetöntä
Kerroit ihan asiaa. Fenno on kadottanut maalaisjärkensä niin talouspolitiuikan kuin kielipolitiikankin osalta. Hirveää vouhkaamista ja mitään järkevää ei ole pystytty tekemään kymmeneen vuoteen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418