Unessani nuori mies (itse olen nainen) havaitsi, että meren pinta pulppusi ja pyörsi ja totesi sen olevani merkki öljystä. Hän halusi vallata sen itselleen ja mietti miten saisi hankittua paikan itselleen ilman että omistaja huomaisi sen. Unessa oli kaunista saaristomaisemaa ja rantaan ulottuvia peltoja.
Pulppuava öljylöytö
9
<50
Vastaukset
Saaristomaisema, voi että, minusta tämä on kaunis uni.
En tiedä miten suhtaudut uniisi taikka uniin ylipäätään, mutta minusta tämä on kaunis uni.
Minulla on tänään aikaa vähän rajoitetusti.
En varmasti ehdi miettiä tätä loppuun asti.
Kiitän unesi jakamisesta jo tässä vaiheessa.
Tässä on niin paljon symboliikkaa: Meri, öljy, pulppuaminen, valtaaminen, haluaminen.
Pelkääminen, että omistaja huomaisi omaisuuteen yrittämisen.
En mene uneesi tämän pidemmälle tällä kertaa.
Mitä itse ajattelet unestasi?
Miksi pellot ulottuivat rantaan asti?
Yhdellä tasolla tämä on uni tyttären pelosta, ettei isä hyväksy kosijaa.
Toisella tasolla, ettei tytär ole varma haluaako kyseistä kosijaa sittenkään.
Kolmannella tasolla?
Mitä itse ajattelet tästä kaikesta?- IngridBltä
Olen Ingrid B., en halunnut "painostaa" sinua vastaamaan. Minulla on kaksijakoinen ajatus öljystä ja merestä. Toisaalta öljy merkitsee rahaa/energiaa, toisaalta luonnon saastumista. Olen aina rakastanut puhdasta virtaavaa vettä ja vieläkin purot vetävät minua maagisesti puoleensa. Minua on lapsesta asti häirinnyt vesien likaantuminen. Unessa oli kaunis kesäpäivä, mutta pellot van Goghin kypsän viljan keltaiset. En osaa sanoa miksi pellot ulottuivat rantaan asti, oikeastaan joen rantaan, mutta näky oli hivelevän kaunis ja rauhallinen. Omistajan maalaistalo sijaitsi kauempana rannasta.
Aikanaan vanhempani eivät pitäneet kosijastani, mutta myöhemmin pitivät hänestä kovasti. Ingrid, älä suotta kanna huolta painostamisista taikka "painostamisista". En ole täällä velvollisuuden vuoksi.
Kuten edellisessäkin unessasi, tässäkin oli heti jotakin lumoavan kaunista.
En tiedä millainen kuvataiteilija olet, mutta ainakin näet kauniita ja maalauksellisia unia.
Mennään kuitenkin tämänkertaiseen uneesi.
Kerroit aluksi unessasi olleen saaristolaisen merimaiseman ja toisella kertaa peltojen ulottuneen "oikeastaan joen rantaan".
Meri öljyineen ja idyllinen maisema voisivat siis viitata eri asioihin.
Kertomasi mukaan öljy merkitsee sinulle niin rikkautta kuin turmelustakin.
Unessa olet valtaamassa esiintymää ja pelkäät alueen omistajan saavan tietää löydöstä, ennenkuin saat sen nimiisi.
Jotain suurta, kenties menestys, on käsillä ja ulottuvillasi.
Pelkäät kuitenkin alueen omistajan saavan tietää asiasta.
Oletettavasti tähän liittyy pelko, että omistaja hyödyntää öljyesiintymän ilman sinua.
Monesti, kuvataidemaailmassakin, on toimittava nopeasti, että pääsee menestyksen aallonharjalle.
Yhdellä tapaa unesi on kehotus poimia päivä eli carpe diem, siis kehotus tarttua tilaisuuteen.
Toisella tavalla unesi muistelee historiaa ja esittää asioita sen valossa.
Seuraat unessasi miestä.
Idylli on Van Goghia.
Unessasi on mies, joka valtaa tai ainakin haluaa vallata rikkauden ja menestyksen esiintymän.
Goghilla oli kilpailijoita kuten Gauguin.
Meri saattaa kuvata menneisyyttä ja koko maailman kuplivaa historiaa. Myös henkilökohtaista elämääsi.
Kuplimiseen liittyy jonkin alla olevan nouseminen pintaan.
Et ole tietenkään uneksunut pelkästään vanhoista mestareista vaan uneesi liittyy myös omia ajatuksiasi.
Tässä vaiheessa olen kuitenkin otettu impressionistisesta unestasi.
Et ole uneksunut pelkästään Van Goghista, olet myös löytänyt joitain yhtäläisyyksiä hänen ja itsesi välillä.
Toivottavasti molemmat korvasi ovat edelleen niille kuuluvilla paikoilla.
Kiitokset unesi jakamisesta.- IngridBltä
Molemmat korvani ovat hyvin paikoillaan :) Lähinnä minustakin vaikuttaa, että kupliminen ja pyörivä liike on jonkin nousemista pintaan. Ei varmaan huonoa, koska vesi oli tummaa, mutta puhdasta ja mielenkiintoista. Uni oli yksinkertainen ja selvä, mutta kuten ehdotit, siitä on moneksi. Kiitos jälleen.
Jos et pahastu, haluaisin jatkaa aiheesta vielä hetken.
Van Gogh ja hänen tyyliinsä maalatut pellot ovat vain osa unta.
En voi olla ihailematta tapaa, jolla mielikuvituksesi yhdistelee asioita, mutta yritän hillitä ihastustani ja käydä käsiksi unesi muihin vähemmän maalauksellisiin elementteihin.
Meren pinta pulppusi ja sieltä nousi öljyä. Pelkäsit, että tämä löytö viedään sinulta.
Tai tarkemmin ajateltuna pelkäsit, että oikea omistaja huomaisi löydön ja jäisit siitä osattomaksi.
Meri voidaan yhdistää niin alitajuntaan kuin historiaankin.
Rikkaus, joka alitajunnasta nousee, jolla kuitenkin on oikea ja joku toinen omistaja?
Voi olla, että tämä oli sinulle selkeä osuus, mutta minun piti hautoa ajatusta jonkin aikaa.
Unessa oltiin suuren löydön ja rikkauden äärellä, samalla myös turmeluksen äärellä. Henkilö, joka oli suuren menestyksen äärellä oli mies. Unessa oli elementtejä, jolla tämä mies olisi tunnistettavissa erääksi menestyneeksi maalariksi. Samainen maalari kärsi masennuksesta taikka muista sieluperäisitä vaivoista.
Mikä on tämä unen syvyyksistä pulppuava rikkaus, jonka joku muu omistaa?
Tämä saattoi Ingridille olla selvää.
Minusta Ingridin uni kuvastaa lainattua luovuutta.
Kuka tahansa voi kopioida toisen tyyliä.
Unessa siis pelättiin omaperäisyyden puolesta. Onko kaikki alitajunnasta esiinkumpuava vain esimerkin mukaan tuotettua?
En tiedä.
Annan näemmä harrastuksieni vaikuttaa jo objektiivisiksi tarkoittamiini tulkintoihin.
Toisaalta, unien tulkinnassa on tulkinta yhtä merkityksellinen kuin itse unikin.
Minä voin tulkita unia vain omien unieni kautta. Toisin sanoen, kerron mitä minulle tulee unesta mieleen, jos näkisin sellaista itse.
Minun tulkintani ovat tulkittavissa, kuten minä olen ketään tulkinnut.
Oli miten oli, aloittaja näkee kauniita ja kuvauksellisia unia.
Näkisinpä minäkin.- Ingridbltä
En pahastu, olen imarreltu. Saat paljon irti näin lyhyestä unesta. Tunnen sympatiaa van Goghia kohtaan, minulla on korvat tallella, mutta minullakin on haavani.
” Meren pinta pulppusi ja sieltä nousi öljyä. Pelkäsit, että tämä löytö viedään sinulta.” ” Tai tarkemmin ajateltuna pelkäsit, että oikea omistaja huomaisi löydön ja jäisit siitä osattomaksi.”
Vastaus: Taidan pelätä, etten edisty.
”Mikä on tämä unen syvyyksistä pulppuava rikkaus, jonka joku muu omistaa?” Arvoituksellinen kysymys, en keksi muuta vastausta kuin että ehkä sellainen tunne, ettei minun ”kuulu” saada tunnustusta tai menestystä tässä elämässä.
”Unessa oltiin….se kappale menee vaikeaksi vastata. Mitä sitten kirjoitit kopioinnista, niin minua on aina ärsyttänyt, jos minua kopioidaan millä alallla tahansa ja esitetään vielä omana ideana. Kopioin itsekin oppiakseni, mutta ja laitan taitelijan nimen esiin.
”Onko kaikki alitajunnasta kumpuava vain esimerkin mukaan tuotettua.”? Siinä mielessä kyllä, että se on kuin meri, kollektiivinen. Tiede voi olla vaikka kuinka pitkällä, mutta me ihmiset tunteinamme olemme samoja kuin aikojen alussa. Jostain syystä minun täytyy jatkaa tätä ketjua edelleen.
"” Meren pinta pulppusi ja sieltä nousi öljyä. Pelkäsit, että tämä löytö viedään sinulta.” ” Tai tarkemmin ajateltuna pelkäsit, että oikea omistaja huomaisi löydön ja jäisit siitä osattomaksi.”"
"Vastaus: Taidan pelätä, etten edisty."
Ymmärrän ajatuskuvion: Merestä pulppuava öljy on menestys ja omistaja on este menestymiselle. Siis menestys on ulottuvillasi, mutta edistymättömyyden pelko vainoaa sinua?
Nyt esitän taas kysymyksiä.
Miksi itseesi ja kykyihisi kohdistuvat epäilyt saisivat unessasi omistajan muodon?
Kuka sinut omistaa?
En tiedä onko tämä tullut esille aiemmin, mutta oletko naimisissa?
Ilmeisesti joku sinulle läheinen taho suhtautuu vähättelevästi tai jopa kieltävästi harrastukseesi ja intohimoosi.
Mitä intohimoosi eli voimakkaaseen haluusi tulee, saattaa se ollakin menestys.
Toisin sanoen koet unessasi, ettei joku läheisesi tue sinua pyrkimyksissäsi ja saattaa olla niille jopa suoranainen este.
--------------------------------------------------------------------------------------
Voinemme kaikki olla yhtä mieltä, että ensimmäinen tulkintani tyttärestä ja kosijasta osui harhaan ja pahasti.
Olen kiitollinen Ingridille, että hän antoi tunnistaa itsensä aiemmasta ketjusta ja kertoi unestaan lisää.
En tiedä kuinka moni täällä jakaa käsityksiäni unista taikka niiden merkityksistä.
Minusta niillä ei ole varsinaisia merkityksiä. Unet kertovat nukkumisen aikana koetuista tunteista ja ajatuksista.
Lopujen lopuksi kukin unennäkijä tietää itse, mitä hänen unensa tarkoittaa tai paremmin sanottuna tarkoitti.
Minusta unet perustuvat kunkin näkijän omiin kokemuksiin, ajatuksiin ja tunteisiin.
Voi unilla olla enteellinenkin merkitys, mutta se tulee vain näkijän omista uskomuksista.
-------------------------------------------------------------------------------------
Ketjun aloittajalle Ingridille haluan sanoa, että ainakin hänen jakamansa unet ovat olleet minulle arvoituksia.
Minä pidän arvoituksista ja yritän ratkaista niitä loppuun asti.
Valitettavasti unien pelkistetty kuvaus antaa ulkopuoliselle niin vähän.
En tiedä montako unta Ingrid on tänne jakanut?
En edes tiedä, onko hän tyytyväinen saamiinsa tulkintoihin? Voiko kukaan olla?
Jotenkin minulla on tunne, että Ingrid on siskoni ja vain yrittää kannustaa minua johonkin, mitä ikinä se sitten lienee.
------------------------------------------------------------------------------------
Olen pahoillani kaikesta tästä vuodatuksesta, ei pitäisi koskaan julkaista itseään juovuksissa.
Ingrid, sinulla on kykyä ja halua. Älä anna minkään taikka kenenkään estää sinua.
Toisaalta tiedät, mitä siitä seuraa.
Jäät yksin, tai ainakin pelkäät sitä.
Tai sitten minä pelkään sitä.- Ingridbltä
Minä vähättelen itse itseäni, se on ongelmani. Muita unia minulla ei ole täällä, eikä ole ollut pitkään aikaan. Olen onnellisesti naimisissa. Kiitos avusta.
Saatiinpa draamaa tähänkin ketjuun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410